Etusivu » 2015

Tuska 2016 – kaikki lippukategoriat myyntiin

31.12.2015

– Yhden päivän sekä kahden päivän liput myyntiin 1.1. alkaen – Bändien esiintymispäivät julki – Alaikäisille halvemmat liput – 19. TUSKA Helsingin Suvilahdessa 1.-3.7.2016 Suomen raskainta kesäjuhlaa, vuotuista Tuskaa vietetään ensi suvena jo yhdeksättätoista kertaa. Helsingin Suvilahdessa 1.-3.7. tykiteltävien kisojen Lue lisää



Kuhmon Kamarimusiikki soi talvellakin

29.12.2015

Kuhmon Kamarimusiikin vuosi 2016 käynnistyy talvikonserteilla Kajaanissa ja Kuhmossa. Kajaanin konsertti soi Kaukametsän salissa lauantaina 2.1. klo 18 ja Kuhmo-talon Lentua-salissa sunnuntaina 3.1. klo 18. Konserteissa kuullaan Ludwig van Beethovenin sonaatti nro 2 A-duuri op. 12/2 pianolle ja viululle, Josef Lue lisää



Maailmanluokan tähdet Igudesman ja Joo Jyväskylän Kesän Avajaiskonsertissa

30.12.2015

Viulisti Aleksey Igudesman ja pianisti Hyung-ki Joo muodostavat taiturillisen ja ylistetyn duon, joka rikkoo klassisen musiikin rajoja yhdistämällä konsertteihin stand up-komiikkaa ja populaarikulttuuria. Kaksikko esiintyy Jyväskylän kaupunginteatterissa pidettävässä Avajaiskonsertissa tiistaina 12.7.2016 klo 18. Igudesman&Joon humoristinen ote ja musikaalisuus tunnetaan maailmanlaajuisesti. Lue lisää



Rock-ooppera Avantasia Tuskaan

23.12.2015

Koska meilläkin on joulu, niin kerromme, että AVANTASIA saapuu Tuskaan! Bändi nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa 1.-3.7.2016 Helsingin Suvilahdessa järjestettävällä maamme raskaimmalla festivaalilla. Tuska 2016 erikoishintaiset Early Crow -liput ovat myynnissä vuoden loppuun saakka. Avantasia on yksi aikamme merkittävimmistä rock-oopperoista ja Lue lisää



Musiikin tiet kulkevat kohti Korsholman Musiikkijuhlia

24.12.2015

Vuonna 2016 Korsholman Musiikkijuhlat tekee matkan syvälle ihmismieleen ja elämään teemalla ”Vaellusvuodet”. Vuoden maantieteellinen keskipiste on Wien, jossa on sekä taiteissa että tieteen saralla aina oltu erityisen herkkiä ihmismielen valojen ja varjojen suhteen. W. A. Mozart käytännössä asui tien päällä Lue lisää



Brian Setzer esiintyy ensi kesänä Pori Jazzissa

21.12.2015

Brian Setzer’s Rockabilly Riot! esiintyy ensi kesänä Pori Jazzissa. Energisistä keikoistaan tunnettu yhtye nousee Kirjurinluodon päälavalle torstaina 14. heinäkuuta. Brian Setzer tekee ensi kesänä ensimmäisen Euroopan-kiertueensa viiteen vuoteen. Pori Jazz -esiintyminen julkaistaan ensimmäisenä kiertueen päivämääränä. Laulaja-kitaristi Brian Setzer nousi 80-luvullla Lue lisää



Savonlinnan Oopperajuhlille koko perheen Punahilkka -ooppera ja Love Recordsin 50-vuotisjuhlakonsertti

17.12.2015

Savonlinnan Oopperajuhlat huomioi kesällä 2016 myös lapset ja viihteen ystävät. Lastenoopperat Oopperajuhlilla jatkuvat, nyt tutulla sadulla Punahilkasta ja viihdemusiikin saralla juhlitaan Love Recordsin 50-vuotisjuhlia.   Pieni Punahilkka Etelä-Savon Musiikkiteatteri- ja Oopperayhdistyksen ESMO ry:n tuottama Míla Mellanován kirjoittama ja Jiří Pauerin Lue lisää



Taidekeskus Salmela: 100 lintua -näyttely Vuohijärven luonto- ja kulttuuritalossa kesällä 2016

17.12.2015

100 LINTUA -NÄYTTELY VUOHIJÄRVEN LUONTO- JA KULTTUURITALOSSA KESÄLLÄ 2016 Vuohijärven luonto- ja kulttuuritalon kesän 2016 näyttely esittelee teoksia suomalaisen lintumaalauksen uranuurtajilta. 100 lintua -näyttelyn taiteilijoina nähdään taidemaalarit Ferdinand von Wright ja Matti Karppanen sekä graafikko Erik Bruun. Näyttelyssä on esillä Lue lisää



Tanssivirtaan Tampereella -nykytanssifestivaali: Tanssiteatteri MD:n ulkomaan vierailujen ja yhteistöiden vuosi 2015

17.12.2015

Vuosi 2015 toi Tanssiteatteri MD:lle useita ulkomaan esityksiä, yhteistyötä eri toimijoiden kanssa sekä kolme hyvin erilaista eri kohdeyleisöille suunnattua ensi-iltaa. Tanssiteatteri MD:n esitykset ja vierailut keräsivät yhteensä 10 167 katsojaa. Suomen kurjistuva taloudellinen tilanne näkyi jonkin verran myös MD:n esitysten katsojamäärissä: Lue lisää



Gregory Porter ja John Newman ensi kesänä Poriin

16.12.2015

Jazzmaailman ykkösnimien joukkoon noussut laulaja Gregory Porter, soul-pop-tähti John Newman sekä kehuttu laulaja-lauluntekijä John Grant ovat tuoreimmat kiinnitykset Pori Jazzin ensi kesän ohjelmistoon. Festivaalin liput ovat myynnissä edulliseen ennakkohintaan 31.12. asti. Porissa perjantaina 15.7. esiintyvä Gregory Porter on noussut kuluvalla vuosikymmenellä yhdeksi jazzin Lue lisää



Kaustisen Kansanmusiikkijuhlat jälleen hyvään tulokseen

15.12.2015

Kaustisen kansanmusiikkijuhlat teki jälleen ylijäämäisen tuloksen. Juhlia järjestävän Pro Kaustinen ry:n tilinpäätös jäi 6.000 € voitolliseksi toimintakaudella 2015. Juhlien koko budjetti oli 788 000 €, hieman aiempia vuosia suurempi. Tuloista lähes puolet koostui lipputuloista. Vastaavasti ohjelmatuotannon osuus oli menoeristä suurin. Ylijäämäisen Lue lisää



Kuhmon Kamarimusiikki ensimmäistä kertaa Musiikkitalossa sunnuntaina

11.12.2015

Kuhmon Kamarimusiikin ensimmäisessä vierailukonsertissa Musiikkitalossa sunnuntaina 13.12.2015 klo 15.00 kuullaan teoksia Jean Sibeliukselta ja hänen aikalaisiltaan. Sibelius ja aikalaiset -konsertin ohjelman on suunnitellut Kuhmon Kamarimusiikin taiteellinen johtaja, alttoviulisti Vladimir Mendelssohn. “Tämä ohjelma esittelee Sibeliuksen musiikkia uusmodaalisten, impressionististen, kansanperinnehenkisten ja jälkiromanttisten teosten ympäröimänä, Lue lisää



Carpe diem – Rauma Festivo tarttuu hetkeen

10.12.2015

Riskinotto ja heittäytyminen ovat elokuun konserttien punainen lanka   Carpe diem on kasvanut aiempien vuosien ohjelman sisältä vuoden 2016 Rauma Festivon läpäiseväksi teemaksi. Hetkeen tarttuminen on ollut taiteellisen johtajan Jan Söderblomin henkilökohtainen ohjenuora jo vuosien ajan. Kamarimusiikkifestivaalin avajaiskonsertissa toteutetaan ainutlaatuinen Lue lisää



Kangasniemen Musiikkiviikkojen ohjelmaa vuonna 2016

08.12.2015

Kangasniemen Musiikkiviikot järjestetään tulevana kesänä 34. kerran. Taiteellisena johtajana toimii kapellimestari Mikko Franck. Musiikkiviikkojen kokonaisuus koostuu kurssitoiminnasta, laulukilpailusta ja konserteista. KURSSITOIMINTA CAMILLA NYLUND ENSI KERTAA LAULUN KESÄAKATEMIASSA Laulun kesäakatemian kurssit järjestetään 18.-19.7.2016 Jyväskylän kristillisen opiston   tiloissa, yhteistyössä opiston kanssa. Laulun Lue lisää



”Janne ja Aino” Pispalan Sottiisin pääkonsertissa Tampereelle 12.6.2016

07.12.2015

Vuosi 2016 on Kansantanssin riemuvuosi.  Kansainvälisen kansantanssifestivaalin päätöskonsertissa Pispalan Sottiisissa 12.6.2016 nähdään kansanballadiksi sävelletty yli 40 esiintyjän tanssiteos Janne ja Aino – Balladi erään säveltäjän elämästä. Teos avaa katsojille sarjan säveltäjäneron elämänkäänteitä. Tinkimättömällä työllä nuoresta muusikosta kasvaa arvostettu kansainvälinen taiteilija. Lue lisää



Klassisen musiikin supertähti Lang Lang konsertoi Musiikkitalossa vuoden 2016 Juhlaviikoilla

07.12.2015

Kiinalainen pianistisensaatio Lang Lang palaa Suomeen 1.9.2016. Helsingin juhlaviikot tuo Lang Langin ensimmäiselle vierailulleen Helsingin Musiikkitaloon. Lang Lang esiintyy Radion sinfoniaorkesterin solistina, konsertin johtaa Hannu Lintu. Ohjelmassa kuullaan Ludwig van Beethovenin ja Sergei Prokofjevin musiikkia. Lang Lang (s. 1982) on Lue lisää



Korsholman Musiikkijuhlat sujui menestyksekkäästi – ensi vuonna teemana ”Vaellusvuodet”

02.12.2015

Korsholman Musiikkijuhlat 2015 sujui menestyksekkäästi – lipputulot nousivat lähes 15 %. Korkeatasoiset ja tunnelmalliset konsertit järjestettiin maantieteellisesti laajalla alueella: yhteensä 28 konserttia Vaasassa, Mustasaaressa ja Pohjanmaalla, lisäksi kaksi konserttia Uumajassa. Korsholman Musiikkijuhlien kokonaisliikevaihto on noin 360 000 euroa. Musiikkijuhlien kävijämäärä oli Lue lisää



Joss Stone, John McLaughlin ja muita tähtiä Pori Jazziin

02.12.2015

Pori Jazzin ensimmäiset esiintyjäkiinnitykset kesälle 2016 on julkaistu. Kirjurinluodon konserteissa nähdään 14. –16. heinäkuuta muun muassa englantilainen soul-tähti Joss Stone, suosittu ruotsalaisyhtye Bo Kaspers Orkester ja kaikkien aikojen merkittävimpiin jazzkitaristeihin lukeutuva John McLaughlin. Kotimaisia tähtiä edustavat esimerkiksi erikoiskokoonpanolla esiintyvä J. Lue lisää



Oulun Musiikkijuhlien mestarikurssien haku alkaa tänään 27.11.

27.11.2015

Oulun Musiikkijuhlat järjestää jälleen suosittuja mestarikursseja maaliskuussa 2016. Haku viulun, sellon, kamarimusiikin, lauluyhtyeiden ja rytmimusiikin mestarikursseille käynnistyy tänään 27.11. Maaliskuussa 26. kerran järjestettävä Oulun Musiikkijuhlat järjestää viikolla 11 viulun, sellon kamarimusiikin, lauluyhtyeiden sekä rytmimusiikin mestarikurssit. Kursseille voi hakea aktiivi- tai Lue lisää



Lauluyhtye Take 6 esiintyy April Jazzin juhlavuoden päätöskonsertissa

27.11.2015

Huhtikuun lopulla Espoossa järjestettävä 30. April Jazz –festivaali on julkaissut juhlavuoden ensimmäiset kiinnityksensä. Tunnetuin tähän mennessä vahvistuneista esiintyjistä on yhdysvaltalainen lauluyhtye Take 6, joka on voittanut enemmän erilaisia palkintoja kuin yksikään toinen a capella –yhtye. Grammyja yhtye on kerännyt peräti kymmenen, samoin kuin Gospel –musiikin Lue lisää



Seinäjoen Tangomarkkinoilla onnistunut vuosi

24.11.2015

– heinäkuun päätapahtumassa 102.000 tyytyväistä tangovierasta ja Ylen lähetyksillä miljoonayleisö Seinäjoen Tangomarkkinoiden 31. tapahtumavuosi lähenee päätöstään, ja vuoden 2016 tangovuoden suunnittelu on täysipainoisesti käynnissä. Kuluvan vuoden pääteemaa, Olavi Virran 100-vuotis syntymäjuhlaa, on juhlittu näyttävästi monien konserttien, juhlanäyttelyn, tanssien ja Tangolaulukilpailun Lue lisää



Tuska 2016 – Ghost sekä muita bändejä, läheltä ja kaukaa

24.11.2015

– Ghost, Stam1na, Diablo, Cattle Decapitation ja Myrkur lisätty ohjelmistoon – Kolmen päivän Early Crow -liput sekä VIP-paketit nyt myynnissä – 19. TUSKA Helsingin Suvilahdessa 1.–3.7.2016 Heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna 1.-3.7.2016 Helsingin Suvilahdessa myllertävä Tuska on lisännyt ohjelmistoonsa sekä kansainvälistä että Lue lisää



Waltteri Torikka astuu Mannerheimin saappaisiin Ilmajoen Musiikkijuhlilla

25.11.2015

Ilmajoen Musiikkijuhlat tuottaa uuden kotimaisen tilausoopperan Mannerheim. Nimirooliin, marsalkka Mannerheimiksi, on valittu baritoni Waltteri Torikka. Teoksen säveltää Tuomas Kantelinen ja sävellystyö on parhaillaan alkamassa. Oopperan libreton kirjoittavat Laila Hirvisaari ja Eve Hietamies. Se kantaesitetään Ilmajoella kesällä 2017. ”Jouduimme ehkä elämämme Lue lisää



Pekka Kuusiston johtama Meidän Festivaali täyttää Kansallisteatterin Suuren näyttämön 11.-12.3.2016 uteliailla muusikkotovereilla ja monipuolisella musiikilla

25.11.2015

Meidän Festivaali + Kansallisteatteri -tapahtuma 11.-12.3.2016 tarjoaa uudenlaisen areenan yllättäville ja uutta luoville musiikillisille kohtaamisille. Tapahtumassa esiintyy taiteellisen johtajan Pekka Kuusiston lisäksi muun muassa Suomen debyyttinsä tekevä amerikkalainen muusikko-säveltäjä Gabriel Kahane, maailmanluokan kamariorkesteri Kokkolasta eli Keski-Pohjanmaan Kamariorkesteri, lyömäsoitintaiteilija Samuli Kosminen,  Lue lisää



Volbeat ja The 1975 Ilosaarirockin ensimmäiset artistijulkistukset

20.11.2015

Joensuun Ilosaarirock julkaisi ensimmäiset esiintyjät tulevalle kesälle. Heinäkuussa Laulurinteelle saapuvat Euroopan suurimpiin rockyhtyeisiin lukeutuva tanskalainen Volbeat sekä brittiläinen indie rock -komeetta The 1975. Ilosaarirockin early bird -ennakkoliput tulevat myyntiin maanantaina 23.11. Kahden päivän lipun hinta on toimituskuluineen 89 euroa. Ennakkohinta Lue lisää



Flamencon maailmantähti Israel Galván saapuu Kuopio Tanssii ja Soi -festivaalille

20.11.2015

Festivaalin Musiikkikeskuksen ohjelmisto on julkistettu. Kaupunginteatterin ja Kulttuuriareena 44:n ohjelma julkaistaan tammikuussa. Myös tuomiokirkossa tanssitaan kesällä 2016. ”Henkeä salpaava virtuoosi, jota kukaan ei voi päihittää lavalla nopeudessa ja tarkkuudessa.” ”Yksi maailman omaperäisimmistä ja innovatiivisimmista flamencotanssijoista.” ”Jos Galvánia kutsuu loistavaksi tanssijaksi, Lue lisää



Rokumentissa vieraili yli viisi tuhatta

16.11.2015

Elokuvafestivaali Rokumentti päättyi Joensuussa sunnuntaina. Yhdettätoista kertaa järjestetty tapahtuma keräsi yhteensä 5300 kävijää. Elokuvanäytöksissä oli katsojia 3300 ja festivaalin muissa tapahtumissa vieraili 2000 ihmistä. Suosituimmiksi elokuviksi nousivat maailman ensi-illassa esitetty Arto Halosen dokudraama Valkoinen raivo sekä The Rocky Horror Picture Lue lisää



Rokumentti käynnistyy tänään Joensuussa

11.11.2015

Suomen suurin musiikkielokuvafestivaali Rokumentti käynnistyy tänään keskiviikkona Joensuussa. Yhdettätoista kertaa järjestettävällä viisipäiväisellä festivaalilla esitetään miltei viisikymmentä musiikista ja yhteiskunnasta kertovaa elokuvaa. Festivaalin erikoisuuksiin kuuluvat ulkoilmanäytös, jossa elokuvia voi katsella saunasta ja paljusta käsin, festivaalijooga, poikkitaiteellinen elokuvakonsertti sekä ilmaiset muusikkoseminaarit. Festivaalin Lue lisää



King Diamond saapuu Tuska Pre-Partyihin 11. kesäkuuta 2016

09.11.2015

KING DIAMOND TUO ABIGAIL-TEEMAKEIKAN SUOMEEN ENSI KESÄNÄ RADIO ROCK & INFERNO ESITTÄÄ: KING DIAMOND saapuu TUSKA Pre-Partyihin 11. kesäkuuta 2016! Metallin alkuperäisiin suurmiehiin lukeutuva King Diamond tuo ABIGAIL suurproduktionsa Espoon Metro Areenalle. Ennenäkemättömän metallishown ennakkolipunmyynti alkaa Lippupalvelun kanavissa perjantaina 13. marraskuuta Lue lisää



Taidekeskus Salmela: Vuohijärven luonto- ja kulttuuritalo tarjoaa odottamattomia elämyksiä

06.11.2015

Vuohijärven luonto- ja kulttuuritalon konserttitoiminta alkaa tulevana sunnuntaina 8.11. klo 14.00 järjestettävän isänpäiväkonsertin myötä. Suomalaista laulumusiikkia isille –konsertissa esiintyvät oopperalaulajat Jorma Hynninen ja Emilia Vesalainen-Pellas, saksofonisti Tuomas Hoikkala sekä pianisti Pekka Ainali. Konsertti on loppuunmyyty ennakkoon. Konserttien estradina toimivaan kulttuurisaliin Lue lisää



April Jazz Festivaali: Jazzpianisti Brad Mehldau saapuu Suomeen helmikuussa

03.11.2015

Espoolainen April Jazz ja turkulainen Flame Jazz tuovat menestyneen yhdysvaltalaisen jazzpianisti Brad Mehldaun Suomeen helmikuussa. Viisinkertainen Grammy -ehdokas julkaisi lokakuussa vuosikymmenen aikana Euroopassa soolokonserteissa äänitettyjä teoksia sisältävän kokoelma-albumin. Mehldlau konsertoi Turun Sigyn-salissa perjantaina 12.2. ja Espoon Sellosalissa lauantaina 13.2. Brad Mehldau on vieraillut Suomessa viimeksi viisitoista vuotta sitten Lue lisää



Tampere Jazz Happening soi täysille katsomoille

02.11.2015

Tampere Jazz Happening täytti Tullikamarin aukion konserttipaikat modernilla jazzilla jo 34. kerran. Torstaista sunnuntaihin kestänyt tapahtuma keskittyi tänä vuonna muun muassa jazzin ja sanataiteen ennakkoluulottomaan yhdistämiseen. Valtaosa konserteista soi täysille saleille. Kokonaiskäyntimäärä nousee alustavien arvioiden mukaan lähes 5000:een ja festivaalin Lue lisää



Anssi Kasitonni on XXI Mäntän kuvataideviikkojen kuraattori

28.10.2015

Mäntän kuvataiteen ystävät ry on kutsunut kesän 2016 näyttelyn kuraattoriksi kuvataiteilijana, elokuvantekijänä ja muusikkona tunnetun Anssi Kasitonnin (1978). Monipuolisen taiteilijan ja Mäntän kuvataideviikkojen polut ovat kohdanneet vuosien varrella moneen otteeseen. Syntyjään vilppulalaisen Kasitonnin töitä on ollut esillä Kuvataideviikoilla vuosina 2003 Lue lisää



Behemoth ja Tsjuder ensimmäiset TUSKA 2016 -kiinnitykset

26.10.2015

– Kolmen päivän Early Crow -liput sekä VIP-paketit myyntiin perjantaina 30.10. – Mehustelussa Tuska 2015 aftermovie Valmistaudu, järjestyksessään yhdeksästoista TUSKA valtaa Helsingin heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna. Kolmipäiväiset tuskallisuudet jatkavat siitä, mihin viime kesänä jäätiin; on rautaisia bändejä, parasta jengiä sekä entistäkin Lue lisää



Haku Kuopion ”Tanssioppilaitokset On Stage” -tapahtumaan alkaa

23.10.2015

Kuopio Tanssii ja Soi –festivaali ja Suomen Tanssioppilaitosten liitto STOPP ry järjestävät jälleen ensi kesänä kolme Tanssioppilaitokset On Stage – iltapäivää. Kulttuuriareena 44:lla järjestettäviin tapahtumiin esiintyjiksi voivat hakea tanssioppilaitosten ryhmät niin Suomesta kuin muistakin Pohjoismaista. Kaikkiaan esiintymään valitaan hakemusten perusteella Lue lisää



Kajaanin Runoviikon Suven runoilija on Helena Sinervo

22.10.2015

Kajaanin runoviikko julkistaa ensi kesän Suven runoilijan Helsingin Kirjamessuilla. Vuoden 2016 Suven runoilija on Helena Sinervo (s.1961). Hänen esikoisteoksensa Lukemattomiin ilmestyi vuonna 1994 ja sitä kiiteltiin erityisesti eroottisten runojen onnistuneista metaforista. Sinervo on ollut ehdolla Yleisradion vuoden parhaalle runoteokselle myönnettävän Lue lisää



Rokumentin koko ohjelma julki

21.10.2015

Arto Halosen Valkoisen raivon maailman ensi-ilta avaa festivaalin Yhdettätoista kertaa järjestettävä Rokumentti Rock Film Festival on julkaissut koko ohjelmistonsa. 11. – 15. marraskuuta Joensuussa nähdään yli 40 elokuvaa, jotka keskittyvät enemmän tai vähemmän musiikin ympärille. Festivaalin liput tulevat myyntiin maanantaina Lue lisää



Haku XIX TANSSIVIRTAA TAMPEREELLA -nykytanssifestivaalille 17.–22.5.2016 on auki

20.10.2015

Tanssivirtaa Tampereella -nykytanssifestivaali järjestetään vuonna 2016 yhdeksättätoista kertaa 17.-22.5. Festivaalin ohjelmistoon voi hakea niin näyttämö- kuin videoteoksillakin. Festivaalin ohjelmistoon voi hakea näyttämöteoksilla 15.12.2015 saakka. Toivomme myös tarjouksia esimerkiksi kadulle ja aulatiloihin soveltuvista esityksistä sekä tanssivideoista. Tanssivideohaku päättyy 31.1.2016. Tanssivideo-ohjelmistoon voi hakea Lue lisää



Luova tuho 1.11.2015 klo 16 Hangon kaupungintalon juhlasalissa

16.10.2015

Hangon Musiikkijuhlat ja Hangon elokuvajuhlat järjestävät Luova tuho -tapahtuman, jossa yhdistyy liikkuva kuva ja jazz-musiikki mielenkiintoisella tavalla: Luova tuho on videoinstallaatio Koverharin terästehtaan viimeisistä hetkistä ennen sen purkamista. Teoksessa tanssija Saara Töyrylä esittää ”tehtaan viimeistä työntekijää”, joka kokee terästehtaan tavoin Lue lisää



Kaustisen kansanmusiikkijuhlien showcase-haku kesälle 2016 on käynnistynyt

15.10.2015

Kaustisen kansanmusiikkijuhlien showcase-sarja on vakiintumassa osaksi juhlien ohjelmistoa. Vuoden 2016 showcase-sarjaan haetaan jälleen kolmea artistia tai esiintyjäryhmää. Sarjaan valitut esiintyjät saavat kukin kaksi ohjelmapaikkaa juhlien päälavoilta – kokoonpanosta riippuen äänentoistollisilta lavoilta (Keskipohjanmaa-areena, Café Mondo, Kallioklubi, Kaustinen-sali) ja/tai akustisilta, intiimeiltä konserttipaikoilta Lue lisää



Sastamala Gregoriana – Wanhan Musiikin Päivät on ”Vuoden festivaali 2016”

15.10.2015

Finland Festivalsin hallitus on nimennyt Sastamala Gregoriana – Wanhan Musiikin Päivät ”Vuoden festivaaliksi 2016”. Hallitus toteaa perusteluissaan: Ketterästi, sujuvasti ja avoimesti vanhan musiikin aikakausilla liikkuva Sastamala Gregoriana – Wanhan Musiikin Päivät on luonut vahvaan visioonsa ja intiimiin tunnelmaansa perustuvan ainutlaatuisen Lue lisää



Mezzosopraano Elina Garanca Turun musiikkijuhlien varaslähdössä 2016

13.10.2015

Turun musiikkijuhlat saa jälleen vieraakseen oopperataivaan kiistattoman tähden, kun yksi maailman kysytyimmistä oopperalaulajista, mezzosopraano Elina Garanca esiintyy Turun musiikkijuhlien varaslähdössä heinäkuussa 2016. Konsertti järjestetään lauantaina 2. heinäkuuta 2016 klo 19 Turun Konserttitalossa, viikkoa ennen Savonlinnan Oopperajuhlien alkamista. Elina Garanca kuuluu Lue lisää



Savonlinnan Oopperajuhlakuoro ja RSO yhdistävät voimansa Musiikkitalossa

09.10.2015

Savonlinnan Oopperajuhlakuoro ja Radion sinfoniaorkesteri kapellimestarinaan Hannu Lintu yhdistävät voimansa Helsingin Musiikkitalossa lauantaina 5.3.2016 klo 19, jolloin esitetään Felix Mendelssohnin oratorio Elias. Elias on suuri kuoroteos, jonka dramaattinen ja monipuolisesti polveileva musiikki dynaamisine vaihteluineen sopii Savonlinnan Oopperajuhlakuoron kaltaiselle iskukykyiselle suurkuorolle. Lue lisää



Kapellimestari Esa Heikkilästä Sysmän Suvisoiton uusi taiteellinen johtaja

02.10.2015

Perinteisesti keskikesällä Sysmässä järjestettävän monipuolisen musiikkifestivaalin Sysmän Suvisoiton uudeksi taiteelliseksi johtajaksi on nimetty kapellimestari Esa Heikkilä. Heikkilän sopimus alkaa lokakuussa 2015 ja kestää vuoden 2018 heinäkuun loppuun saakka. Pääasiassa klassiseen musiikkiin keskittyvä Sysmän Suvisoitto –festivaali perustettiin vuonna 1986, ja sen Lue lisää



Kotkan Meripäiväkävijät nauttivat tapahtuman tunnelmasta

29.09.2015

Kotkan Meripäivillä toteutettiin kesällä 2015 laaja kävijätutkimus. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää muun muassa mistä päin tapahtuman kävijät tulevat, kuinka paljon he käyttivät rahaa Meripäivillä ja Kotkassa, sekä kuinka tyytyväisiä he olivat tapahtuman kokonaisuuteen ja sen eri osa-alueisiin. Lisäksi vastaajilla oli Lue lisää



Rokumentti-elokuvafestivaalin teema: ”Maailma ei ole totta”

29.09.2015

Ufomies Juhan af Grann Rokumentin vieraaksi Marraskuun 11. – 15. Joensuussa järjestettävä Rokumentti-elokuvafestivaali julkaisi teemaohjelmistonsa. ”Maailma ei ole totta” -nimellä kulkevan teeman elokuvissa kyseenalaistetaan yleisesti hyväksyttyä todellisuutta ja paljastetaan tajuntaa notkistavia mielikuvakoneistoja. Epätietoa sylkeviä koneistoja elokuvissa edustavat esimerkiksi kommunismi, talouspuhe Lue lisää



Naantalin Musiikkijuhlien Talvikonserteissa soi Schubert

28.09.2015

Jo perinteeksi muodostuneet Naantalin Musiikkijuhlien Talvikonsertit järjestetään 11. kerran Naantalin kirkossa 27. ja 28. helmikuuta 2016. Konsertin teemana on tällä kertaa säveltäjä Franz Schubertin musiikki. Lauantaina 27.2. kuullaan Schubertin lauluja sekä impromptuja pianolle. Tulkinnasta vastaavat valloittava sopraano Mari Palo ja Lue lisää



Sodankylän elokuvajuhlille Eurooppa-palkinto

28.09.2015

Sodankylän elokuvajuhlat on palkittu ensimmäisellä EFFE-palkinnolla ”yhtenä kahdestatoista trendikkäimmästä festivaalista Euroopassa”. Tunnustus jaettiin Pariisissa sunnuntai-iltana pidetyssä tilaisuudessa, jossa 31 eurooppalaisen maan 760 kulttuurifestivaalin kattojärjestö palkitsi ensimmäisen kerran vuoden parhaat edustajansa. Palkinnon ainutlaatuisuutta korostaa se, että Sodankylän elokuvajuhlat oli voittajien joukossa Lue lisää



Tanssivia ja soivia luentoja Tanssimaniassa

25.09.2015

Tanhujalostamo-seminaarissa Tampereella 2.10.Monitoimitalo 13 (Satakunnankatu 13) klo 15.30-18.30 Mitä tapahtuu kun tanssi ja tiede ja kohtaavat? Mikä saa suomalaisen tanssimaan ja miten bilekulttuuri on muuttunut? Millä tavoin 1800-luvun Vanhapiika -tanssi eroaa nykyajan baaritanssista? Kuinka sujuu tanssi mykkäelokuvassa? Seminaarissa tanssidemot: Vanhapiika Lue lisää



Syksy tuo Maniaa Tampereelle 1.-4.10.2015

15.09.2015

Norjalaisen Villniss-ryhmän Årstidene Tanssimaniassa 3.10. Parin viikon päästä pyörähtää käyntiin Tanssimania. Uuden kansantanssin tapahtumassa on tarjolla mielenkiintoinen ja monipuolinen kattaus koulutusta, kursseja, puhetta, illanviettoja, ja tietenkin tanssia. Konserttiohjelmassa nähdään viikonlopun aikana mm. huikea norjalaisen ammattitanssiteatterin vierailu ja kolme uutta kotimaista Lue lisää



Taidekeskus Salmelan Nuorten taiteilijoiden kuvataidekilpailu 2016 julkaistu

16.09.2015

Taidekeskus Salmela järjestää neljännen Nuorten taiteilijoiden kuvataidekilpailun 2015–2016. Kilpailu on tarkoitettu kuvataiteilijoille tai kuvataiteilijan ammattiin opiskeleville ja siihen voivat osallistua 1979 syntyneet ja sitä nuoremmat Suomen kansalaiset ja Suomessa vakituisesti asuvat muiden maiden kansalaiset. Kuvataidekilpailu järjestetään 3-4 vuoden välein ja Lue lisää



Uusia nimiä Haapavesi Folkin taiteelliseen johtoon

15.09.2015

Haapavesi Folk Festivaalin taiteellisena johtajana lähes 30 vuoden ajan eli festivaalin alusta saakka toiminut Timo Hannula on päättänyt jättää tehtävän. Viime vuosina taiteelliseen ryhmään on kuulunut Hannulan lisäksi myös Hanna-Mari Ahola. Uusi taiteellinen ryhmä koostuu kahdesta pitkän linjan ammattimuusikosta, Piia Lue lisää



Kuhmon Kamarimusiikki: Pekka ja susi täyttää Kuhmo-talon

14.09.2015

Kuhmon Kamarimusiikin koululaisyhteistyöprojekti Pekka ja susi huipentuu keskiviikkona 16.9. klo 12.15 Kuhmo-talon Lentua-salin täyttävään konserttiin. Kuhmon perusopetuksen alaluokkalaisia opettajineen saapuu konserttiin 500 ja Kajaanin perusopetuksen alaluokkien musiikkiluokkalaisia opettajineen kahdella bussilla 100. Konsertissa kuullaan konserttiversio Sergei Prokofjevin teoksesta Pekka ja susi. Lue lisää



Juhlavuoden 2015 Sibelius-festivaali Lahdessa oli suurmenestys

09.09.2015

Tapahtuman kokonaiskävijämäärä nousi yli 12.000 henkilön Sinfonia Lahti järjesti Jean Sibeliuksen 150-vuotisjuhlavuoden kunniaksi vuosittaisen Sibelius-festivaalinsa tavanomaista laajempana, viikon mittaisena kokonaisuutena 31.8.–6.9.2015, jonka aikana oli yli 20 konserttia ja tapahtumaa. Musiikilliselta sisällöltään juhlavuoden kansainvälisesti kattavimmassa yksittäisessä tapahtumassa Sinfonia Lahden lisäksi esiintyivät Lue lisää



Tampere Jazz Happeningin 2015 ohjelmisto julki

09.09.2015

Tampere Jazz Happening hellii musiikin ystäviä jo 34. kerran 29.10. – 1.11.2015, jolloin festivaali valtaa Pakkahuoneen, Klubin ja Telakan lavat nykyjazzin kiinnostavimmilla nimillä. Tapahtumaan saapuu kaikkiaan 26 kokoonpanoa, joista 18 on kansainvälisiä. Mukana on niin nuoria, lupaavia artisteja kuin todellisia Lue lisää



Urkuyön ja Aarian 30. kesäyön konsertit olivat täynnä juhlatunnelmaa

08.09.2015

Urkuyön ja Aaria juhli 30. juhlavuottansa koko kesän ajan monipuolisella ja juhlatunnelmaa täynnä olevalla ohjelmalla. Juhlavuoden kunniaksi järjestettiin ilmaistilaisuuksia sekä myönnettiin kunniajäsenyyksiä ja lahjalippuja. Festivaalilla oli yhteensä 3500 kävijää.      Juhlavuoden festivaalin avajaiskonsertissa Cantores Minores -poikakuoro ja Suomalainen barokkiorkesteri solisteineen esittivät Lue lisää



Sinfonia Lahden Sibelius-festivaalilla 2016 teokset keskustelevat keskenään musiikillisesti

03.09.2015

Dima Slobodeniouk aloittaa työnsä festivaalin taiteellisena johtajana Sinfonia Lahden 17. kansainvälinen Sibelius-festivaali järjestetään Sibeliustalossa 8.–11.9.2016. Festivaalin kolme orkesterikonserttia johtaa orkesterin ylikapellimestarina ja festivaalin taiteellisena johtajana aloittava kapellimestari Dima Slobodeniouk. Myös kamarimusiikkikonsertteja ja muuta Sibelius-aiheista ohjelmaa sisältävän festivaalin koko ohjelma julkistetaan Lue lisää



Hiilivapaa Sinfonia Lahti

03.09.2015

Sibelius 150-juhlavuoden kunniaksi Sinfonia Lahti on käynnistänyt hankkeen, jonka tavoitteena on osallistua globaalin ilmastonmuutoksen hidastamiseen muuttamalla orkesterin toiminta asteittain hiilineutraaliksi. Projektin taustalla on Myrskyvaroitus – Storm Warning ry, jonka aloitteesta hanke toteutetaan yhteistyössä Lappeenrannan teknillisen yliopiston (LUT) Lahdessa toimivan Ympäristötekniikan Lue lisää



Helsingin juhlaviikkojen käyntimäärä 278000

02.09.2015

Helsingin juhlaviikkojen vuoden 2015 kokonaiskäyntimäärä oli 278 000. Lukuun sisältyvät festivaaliajan ohjelman lisäksi keväällä ja alkukesästä tapahtuneet MusicAeterna-orkesterin ja Wienin filharmonikoiden konsertit sekä Amos Andersonin taidemuseon Kiinan muuttuvat maisemat –näyttely. Helsingin juhlaviikot tarjosi kaupunkilaisille tänä vuona erityisen paljon ilmaisohjelmaa, mm. Lue lisää



Sibelius-festivaalin avajaispäivänä Sibeliustalossa aukeaa myös Sibelius-näyttely

31.08.2015

Näyttely on eri kieliversioina ollut juhlavuonna esillä useissa maissa ympäri maailman Sibelius-festivaalin avajaispäivänä 31.8.2015 asetetaan Sibeliustaloon esille Sinfonia Lahden tuottama, Sibeliuksen elämästä ja toiminnasta kertova näyttely. Näyttely koostuu kahdestatoista taulusta, joiden ilmeen on suunnitellut maamme palkituimpiin graafikoihin lukeutuva Esa Ojala. Lue lisää



Jorma Hynninen ja Ralf Gothóni Naantalin Musiikkijuhlille ensi kesänä

31.08.2015

Baritoni Jorma Hynninen ja pianisti Ralf Gothóni kruunaavat ainutlaatuisen, monikymmenvuotisen liedyhteistyönsä kesällä 2016 konsertilla, joka on mahdollista kuulla vain Naantalissa ja Savonlinnassa. Konsertin ohjelmassa on Franz Schubertin laulusarja Winterreise, joka on romanttisen laulukirjallisuuden ehdoton merkkiteos. Naantalin Musiikkijuhlien konsertti on la Lue lisää



Kuhmon Kamarimusiikki taas maailman parhaiden listalla

01.09.2015

Itävaltalainen Festspiele-lehti on arvioinut kansainvälisiä festivaaleja ja nostanut Suomesta esiin kolme tapahtumaa. Kaikkien festivaalien sarjassa Kuhmon Kamarimusiikki on arvioitu sijalle 14. Sen taakse jäävät arvioinnissa muiden muassa Firezen Maggio musicale ja Tukholman Baltic sea -festivaali. Listan kärjessä ovat entiseen tapaan Lue lisää



Kuhmon Kamarimusiikki: Kuhmon Talvi lähestyy!

01.09.2015

Esillä musiikkia, näyttelyitä, luontokuvia,  teatteria ja kirjallisuuttakin Emme halua paeta vastanautittua kesää, mutta muistutamme jo nyt, että kuhmolaisten kulttuuritoimijoiden yhteistyössä kokoama talvinen kulttuuritapahtuma Kuhmon Talvi järjestetään jo kahdeksannen kerran 1.1.−6.1.2016.  Kuhmon Talvi yhdistää kansain­välisestikin tunnustetut kuhmolaiset kulttuuri­tapahtumien järjestäjät ja taiteilijat. Lue lisää



Sinfonia Lahden ja Okko Kamun kokonaislevytys Sibeliuksen sinfoniasta julkaistu

31.08.2015

Robert von Bahr: ”Kamu löytänyt tulkinnoilleen Sinfonia Lahdesta ihanteellisen orkesterin” Sinfonia Lahden ja orkesterin ylikapellimestari Okko Kamun kokonaislevytys BIS-levymerkille Sibeliuksen sinfonioista julkistetaan Lahden Sibelius-festivaalin avauspäivänä Sibeliustalossa maanantaina 31.8.2015. Julkistustilaisuuteen osallistuvat Okko Kamun lisäksi myös mm. BIS-levy-yhtiön johtaja Robert von Bahr. Lue lisää



Sibelius-juhlavuoden huipentuma, Sinfonia Lahden Sibelius-festivaali alkaa 31.8.2015

28.08.2015

Viikon kestävän festivaalin kapellimestareina Kamu, Vänskä, Saraste, Oramo ja Segerstam Vuonna 2015 musiikkimaailma juhlii Jean Sibeliusta. Sinfonia Lahti juhlistaa merkkivuotta järjestämällä Lahden Sibeliustalossa viikon mittaisen Sibelius-festivaalin 31.8.–6.9.2015, jonka aikana on yli 20 konserttia ja tapahtumaa. Musiikilliselta sisällöltään juhlavuoden kansainvälisesti kattavimmassa Lue lisää



Muutoksia Loviisan Sibeliuspäivillä

27.08.2015

Solistimuutoksia: Lilli Paasikivi solistiksi Johanna Rusanen- Kartanon tilalle Kullervo-sinfoniaan sekä Anna Danik kahteen muuhun konserttiin. Raatihuoneen konsertti siirretään Eteläharjulle. Lohjan kaupunginorkesteri esittää Jean Sibeliuksen Kullervo-sinfonian 12.9.2015 klo 18 Loviisan kirkossa. Solisteina piti alun perin laulaa sisarukset Johanna Rusanen-Kartano ja Ville Lue lisää



21. Art goes Kapakka esitteli tuoretta taidetta ravintoloissa 13.-22.8.

24.08.2015

Art goes Kapakka -kaupunkifestivaalia juhlittiin Helsingin ravintoloissa, kahviloissa ja kapakoissa 13.-22.8.2015. Tänä vuonna festivaali keräsi paikalle noin 55 000 kuorolaulannan, taiteen, tieteen, makujen ja muodin ystävää. Taide levittäytyi 32 ravintolaan ja festivaali tarjosi yhteensä 346 esitystä. Kaikki festivaalin tapahtumat olivat Lue lisää



Loppukesän lämpö suosi Helsingin juhlaviikkojen Taiteiden yötä

21.08.2015

Helsingin juhlaviikkojen suurin kaupunkitapahtuma Taiteiden yö sai jälleen kymmenet tuhannet ihmiset kokemaan ja tekemään taidetta. Yli 300 erillistä taidetapahtumaa sisältänyt kokonaisuus veti puoleensa arviolta 55 000 osallistujaa. Taiteiden yönä järjestettiin taidetapahtumia Helsingin keskustassa ja esikaupunkialueilla. Tapahtumien joukkoon mahtui mm. musiikkia, Lue lisää



Iiron ilta myi loppuun Satasoitossa

21.08.2015

Viikon kuluttua käynnistyvän Satasoitto-festivaalin tarjonta täydentyy Iiro Rantalan toivotulla lisäkonsertilla, koko perheen puhallintapahtumalla ja raikkailla festivaalijuomilla. Satasoitto-festivaali saa huikean alun 28. elokuuta pianovirtuoosi Jukka Nykäsen konsertilla Harjavallassa. Ilta käynnistyy kuvataiteilija Emil Cedercreutzin nimikkomuseossa hänen aikalaismusiikillaan, edeten suomalaiskansallisten sävyjen kautta elokuvallisiin Lue lisää



Mäntän kuvataideviikot järjestää eskustelutilaisuuden ”Maailman kansalaisia” Pekilolla

21.08.2015

Tule Pekilolle 22.8. klo 15 keskustelemaan taiteilija David A.R. Rossin kanssa. XX Mäntän kuvataideviikoilla on nähtävillä hänen ja Ray Langenbachin installaatio Habeas Corpus. Teos perustuu Rossin kokemuksiin rikosoikeudellisen tilintarkastajan ja lakimiehen työstä USA:ssa ja siitä, kuinka hän päätyi hakemaan suojelua Lue lisää



Taidekeskus Salmela: Vuohijärven luonto- ja kulttuuritalon kävijämäärä ylitti odotukset

20.08.2015

Ensimmäisenä kesänä näyttelyihin tutustui 10 000 kävijää Vuohijärven luonto- ja kulttuuritalo yllätti suosiollaan. Kesäksi 2015 avautunut uusi kulttuurimatkailukohde Kouvolan Vuohijärvellä avasi ensimmäisen näyttelynsä kesäkuun puolessa välissä. Vuohijärven entiseen kirkkoon perustettu kohde esitteli kesän ajan yleisölle legendaarisen luontovalokuvaaja Hannu Hautalan ja kuvanveistäjä Lue lisää



Nuotin vieressä on tilaa lauantaina Oulun juhlaviikoilla

20.08.2015

Nuotin vieressä on tilaa -tapahtuma kokoaa Oulun seudun kuoroja suureen yhteiskonserttiin Rotuaarin lavalle lauantaina 22. elokuuta. Päivän aikana kuorot esiintyvät myös keskustan ravintoloissa ja kahviloissa. Tapahtuma tarjoaa mainion mahdollisuuden tutustua Oulun seudun rikkaaseen kuorokulttuuriin. Kuorojen yhteiskonsertti tulkataan ensimmäistä kertaa viittomakielelle. Lue lisää



Dima Slobodenioukista Sinfonia Lahden ylikapellimestari syksystä 2016 alkaen

17.08.2015

Slobodenioukista myös orkesterin jokavuotisen Sibelius-festivaalin taiteellinen johtaja   Sinfonia Lahti (Lahden kaupunginorkesteri) on nimittänyt uudeksi ylikapellimestarikseen Dima Slobodenioukin syyskauden 2016 alusta lähtien, jolloin Okko Kamun ylikapellimestarikausi päättyy. Lahden ja Nastolan yhdistymishallitus teki asiasta päätöksen kokouksessaan 17.8.2015. Slobodenioukin sopimuskausi ulottuu kevätkauden Lue lisää



Compañía Kaari & Roni Martinin KILL Carmen valtaa Kaapelitehtaan Pannuhallin 28.–30.8. Helsingin juhlaviikoilla

17.08.2015

Compañía Kaari & Roni Martinin KILL Carmen saa ensi-iltansa Helsingin juhlaviikoilla 28.–30.8. Roni Martinin johtama yhdeksänhenkinen orkesteri yhdistelee funkia, flamencoa sekä Balkan-vaikutteita. Tanssirooleissa nähdään espanjalaiset flamencotanssijat Mariana Collado ja Carlos Chamorro. Lisäksi jokaisella muusikolla on paikka paitsi soittajana myös yhtenä Lue lisää



Turun musiikkijuhlat päättyivät kapulanvaihtoon

16.08.2015

Eilen päättyneet 56. kerran järjestetyt Turun musiikkijuhlat päättyivät kapulanvaihtoon päätöskonsertissa Konserttitalolla: Turun musiikkijuhlien taiteellinen johtaja 2010-2015, tenori Topi Lehtipuu, siirtyy Helsingin Juhlaviikkojen johtajaksi ja uutena taiteellisena johtajana vuodesta 2016 aloittaa kapellimestari Ville Matvejeff. Sibeliuksen 150-vuotisjuhlan ja identiteetin teemojen ympärille rakennetun Lue lisää



Työväen Musiikkitapahtuma houkutteli Valkeakoskelle lähes 37 000 festivaalikävijää

14.08.2015

Heinäkuun lopussa järjestetyssä Työväen Musiikkitapahtumassa vieraili neljän päivän aikana yhteensä lähes 37 000 festivaalikävijää. Tapahtuma järjestettiin Valkeakoskella jo 44. kerran, ja festivaalialueena palveli tuttuun tapaan UPM:n Tervasaaren paperitehtaan ja Myllysaaren museon historiallinen pihamaa. Järjestäjät ovat erittäin tyytyväisiä hyvin sujuneen festivaalin Lue lisää



Art goes Kapakan Helsinki Hauskemmaksi -tunnustuspalkinto Yhteismaa ry:lle, ravintoloitsija Kim Heiniölle ja Helsingin yliopistolle

13.08.2015

Art goes Kapakka -kaupunkifestivaalin Helsinki hauskemmaksi -tunnustuspalkinto jaetaan vuosittain henkilölle tai yhteisölle, joka on riemastuttanut ja vilkastuttanut Helsingin kaupunki- ja kulttuurielämää. 21. Art goes Kapakan Helsinki Hauskemmaksi -tunnustuspalkinnon saavat: Yhteismaa ry Ravintoloitsija Kim Heiniö Helsingin yliopisto Perustelut: Yhteismaa ry Yhteisöllisen Lue lisää



Kuorojen Kierros aloittaa Helsingin Art goes Kapakan jo 20. kertaa torstaina 13.8.

12.08.2015

Art goes Kapakka -festivaalin käynnistävästä Kuorojen Kierroksesta on muodostunut yksi elokuisen Helsingin vakituisista huippuelämyksistä. Vuodesta 1996 järjestetty Kuorojen Kierros on saavuttanut suuren suosion ja tänä vuonna mukana on ennätykselliset 117 kuoroa ja lauluryhmää, yhteensä yli 2130 laulajaa. Kuorojen Kierros on Lue lisää



Helsingin juhlaviikot alkaa perjantaina 14.8.

12.08.2015

Helsingin juhlaviikot käynnistyy suuren mittaluokan avajaistapahtumilla Senaatintorilla. 17 päivän ajan festivaali tarjoaa klassisen musiikin elämyksiä, laajan kiinalaisen kulttuurin katselmuksen ja 20 vuotta täyttävän Huvila-teltan juhlaa. Suomen ja koko Pohjoismaiden suurin monitaidefestivaali tuo pääkaupunkiin maailmantähtiä kuten minimalisti, säveltäjä Steve Reichin, Concertgebouw-orkesterin, Lue lisää



Mäntän Musiikkijuhlilla jälleen kävijäennätys

11.08.2015

Pianofestivaali Mäntän Musiikkijuhlat saavutti uuden kävijäennätyksen, 3044 henkeä. Edellinen, vuoden 2014 kävijäennätys ylitettiin n. 200 hengellä. Loppuunmyytyjä olivat Eero Heinosen, Angela Hewittin, Paavali Jumppasen ja Barry Douglasin pianoresitaalit. Serlachius-museo Göstassa järjestettävä festivaali on Suomen ainoa jokavuotinen pianomusiikkiin keskittynyt festivaali, joka Lue lisää



Turku Jazz 2015 alkaa torstaina 13.8. teemoinaan ”maailmanmusiikki”, ”nostalgia”, ”tämän päivän jazz” ja ”big band –musiikki”

12.08.2015

Nelipäiväinen jazzfestivaali, Turku Jazz 2015 alkaa torstaina ja päivien teemat jakautuvat seuraavasti torstaista sunnuntaihin: ”maailmanmusiikki”, ”nostalgia”, ”tämän päivän jazz” ja ”big band –musiikki”. Konsertit järjestetään Panimoravintola Koulun piha-alueella, sekä Taiteiden yönä myös Börsin puistossa. Turku Jazz otti pitkästä aikaa mukaan Lue lisää



Tampereen Teatterikesän katsojatavoite täyttyi

10.08.2015

Teatterikesän Pääohjelmiston katsojamäärä kohosi 9 274:een ja täytti hyvin asetetut katsojatavoitteet. Loppuunmyytyjä näytöksiä oli 21, joukossa 9 kansainvälistä, mitkä luvut yltävät parhaimpien vuosien joukkoon. Katsomoiden täyttöaste oli 80,0 %. Parhaiten yleisöä keräsivät KOM-teatterin Vallankumous 1 360 katsojalla sekä Teatterikesän ja Lue lisää



Mika Kareksen debyytti Rauma Festivon taiteellisena johtajana oli menestys

10.08.2015

Lauantaina päättynyt Rauma Festivo oli jälleen onnistunut. Tunnelman kruunasi loppuunmyyty Rauma-sali, kun ilmoille kajahtivat Lauantai-illan toivotut. Laura Alajääsken ja Mika Kareksen tähdittämässä konsertissa ohjelmisto koostui musikaalisävelmistä ja klassisesta ohjelmistosta, joille monipuoliset muusikot Tomas Takolander ja Esko Grundström olivat antaneet tuoreet Lue lisää



Sibeliuksen maisemat soivat Satasoitossa Harjavallassa ja Kokemäellä

10.08.2015

Lauantai 29. elokuuta omistetaan kokonaan kansallissäveltäjälle Sellisti Jussi Makkonen, pianisti Nazig Azezian ja viulisti Susanna Mieskonen-­‐Makkonen konsertoivat Satasoitto-­‐festivaaleilla Kokemäen koulukeskuksessa 29. elokuuta. Konsertin teemana on ”Paluu Sibeliuksen häämatkan maisemiin”. Jean ja Aino Sibelius viettivät häämatkaansa Lieksassa, Monolan aitassa. Konsertissa kuullaan Lue lisää



Rauma Festivossa vahva lopetus lauantaina 8.8.

07.08.2015

Menestyksekäs Festivo-kamarimusiikkifestivaali päättyy lauantaina. Viikon varrella konsertit ovat keränneet väkeä niin Poselliin kuin Rauman ja Eurajoen kirkkoihinkin. Carpe diem -yllätyskonserttien sarja Vanhan Rauman yksityispihoilla ja Kordelinin kappelissa keräsivät ennätysyleisön. Musiikillinen kaupunkisuunnistus sai illalla kruunun Kustaa Aadolfin kirkossa Eurajoella, jossa juhlittiin Lue lisää



Helsingin juhlaviikkojen #100guitarsfromHEL-hevispektaakkelista suora verkkolähetys

07.08.2015

Maailman paras metallikitaristi, Children of Bodomin Alexi Laiho ja Helsingin juhlaviikot tekevät elokuussa Senaatintorista hetkeksi hulppean metalliareenan. Alexi on säveltänyt Juhlaviikoille tilausbiisin ja valinnut 100 harrastajasähkökitaristia rinnalleen, esiintymään isolle lavalle perjantaina 14.8.2015 klo 18.00. Tapahtumaa voi seurata paitsi saapumalla Senaatintorille Lue lisää



Perjantaina 7.8. Rauma Festivossa ihmissuhdekiemuroita, romantiikan roihua ja kamaribluesia

06.08.2015

Festivon perjantaissa kuullaan laulumusiikkia Mozartin tapaan. Säveltäjämestarin tunnetuimpien oopperoiden aariat pääsevät taitavien laulajien käsittelyyn, kun lavalle nousevat Suomen Kansallisoopperassa säteilevä sopraano Kaisa Ranta ja taiteellisena johtajana Festivossa tänä vuonna toimiva basso Mika Kares. Baritoni Aarne Pelkonen esiintyy konsertissa esimerkiksi Figaron Lue lisää



Tampereen Teatterikesälle uusi taiteellinen johtoryhmä

06.08.2015

Tampereen Teatterikesän hallitus on valinnut festivaalille uuden taiteellisen johtoryhmän. Tehtävän jättävät vapaa kirjoittaja Kaarina Hazard ja näyttelijä-ohjaaja, yliopistonlehtori Mikko Kanninen, ja pestiä vanhasta ”troikasta” jatkaa ohjaaja-käsikirjoittaja Mikko Roiha. Hänen lisäkseen tehtävään valittiin kaudeksi 2015–2017 Milja Sarkola ja Miko Jaakkola. Teatterikesän toiminnanjohtaja Hanna Rosendahl toimii työnsä puolesta taiteellisen johtoryhmän jäsenenä. Lue lisää



Soile Isokoski ja Suomen Kansallisoopperan vierailu huipentavat Urkuyö ja Aaria -festivaalin juhlakesän Espoossa

06.08.2015

Urkuyön ja Aaria -festivaalin 30. juhlavuoden vietto huipentuu elokuun upeisiin konsertteihin. Suomen Kansallisooppera vierailee Espoossa orkesterinsa ja johtajansa, mezzosopraano Lilli Paasikiven kanssa elokuun ensimmäisessä konsertissa. Kesän päätöskonsertin kirkkaana tähtenä loistaa yksi kaikkien aikojen menestyneimmistä sopraanoistamme, Soile Isokoski, yhdessä pianisti Ilkka Lue lisää



Torstaina 6.8. Rauma Festivossa musiikillista kaupunkisuunnistusta ja Sibeliusta

05.08.2015

Festivaaliviikon torstaille on muodostunut Rauma Festivoon perinne, joka jalkauttaa viikon taitelijat ympäri Vanhaa Raumaa. Carpe diem –minikonsertit kaikuvat normaalisti suljetuissa yksityispihoissa, Kaunisjärven vanhainkodissa ja Kordelinin kappelissa. Jokainen konsertti on yllätys, sillä esiintyvä taiteilija selviää vasta paikanpäällä. Nämä intiimit konsertit ovat Lue lisää



Taidetta läpi yön Helsingin juhlaviikoilla torstaina 20.8.

05.08.2015

* Taiteiden yön ohjelmaan on ilmoitettu jo noin 200 tapahtumaa. * Kaupunkispektaakkelissa Jättiläiset heräävät henkiin Senaatintorilla klo 19. * Lava on vapaa: Open Stage tulee jälleen. * Mobiilisovellus piirtää reaaliaikaista kuvaa Taiteiden yöstä. Helsingin juhlaviikkojen Taiteiden yötä vietetään torstaina 20.8. Lue lisää



Turun musiikkijuhlat juhlii 150-vuotiasta Sibeliusta kansainvälisellä orkesterivierailulla

05.08.2015

Turun musiikkijuhlat starttaavat torstaina 6.8. ja jatkuvat aina 15.8. asti.  Suomen vanhin yhtäjaksoisesti järjestetty musiikkifestivaali juhlii tänä vuonna Sibeliuksen 150-vuotisjuhlaa kansainvälisellä orkesterivierailulla ja teemana on musiikki ja identiteetti. Ohjelmassa nähdään myös tunnettuja suomalaisnäyttelijöitä ja lapsille on oma konsertti Seikkailupuistossa. Jo Lue lisää



Korsholman Musiikkijuhlat päättyy torstaina 6. elokuuta – ensi vuoden teemana ”Vaellusvuodet” Goethen hengessä

05.08.2015

Korsholman Musiikkijuhlat 2015 on viimeisiä konsertteja vaille valmis tältä kesältä. Juhlat ovat onnistuneet suunnitellusti ja järjestäjiä ilahduttaa paitsi konserttien järjestään korkea taso, myös kesän yleisömäärät. Moni konsertti on ollut loppuunmyyty ja myös useimmissa kirkkokonserteissa ympäri maakuntaa yleisö on ollut hyvin Lue lisää



Helsingin juhlaviikkojen Art goes Kapakka -kaupunkifestivaali: 32 festivaaliravintolaa, 346 ohjelmaa ja 27 taidenäyttelyä

04.08.2015

Art goes Kapakka tarjoaa laadukkaan ja monipuolisen ohjelman 32 festivaaliravintolassa. Yli 300 esityksen kokonaisuus pitää sisällään kuvataidetta, esittäviä taiteita, makuja ja ajankohtaista tietoa. Kaikkiin Art goes Kapakan tapahtumiin on ilmainen sisäänpääsy. ”Art goes Kapakassa nostetaan esille tänä vuonna todella upeita Lue lisää



Keskiviikkona 5.8. Rauma Festivossa matkataan hengellisen musiikin historiaan ja takaisin

04.08.2015

Rauma Festivo on saanut aloittaa tapahtumaviikkonsa aurinkoisessa säässä. Maanantai-illan etkot keräsivät väkeä paikalle leppoisissa tunnelmissa musiikin, yhdessä olon ja virvokkeiden merkeissä. Taiteellinen johtaja Mika Kares esitteli huumorilla höystetyissä haastatteluissaan festivaaliviikon taiteilijoita. Festivossa debytoiva pianisti ja säveltäjä Johannes Piirto kertoi viihtyvänsä Lue lisää



Mäntän kuvataideviikoilla edessä Tapahtumien viikonloppu

05.08.2015

Kuvataideviikkojen tuleva viikonloppu on hyvin vilkas. Osa Mäntän musiikkijuhlien yhteydessä järjestettävistä tapahtumista jalkautuu Pekilolta Kino Säteeseen ja Mäntän kirkkoon. Perjantaina 7.8. klo 15 nähdään Kino Säteessä Ray Langenbachin videoperformanssi Glottis. Lauantaina 8.8. klo 15 on vuorossa Third Space -kollektiivin opastettu Lue lisää



Korsholman Musiikkijuhlat laajenee tiistaina käsittämään koko Pohjanmaan

03.08.2015

Tiistaina Musiikkijuhlat on maantieteellisesti laajimmillaan Suomen kamaralla. Konsertteja on niin Vaasan keskustassa kuin idässä päin Isonkyrön vanhassa kirkossa klo 21.30, etelässä Närpiön Frans Henriksson -salissa klo 19 ja kaukana pohjoisessa Ähtävän seurakuntatalolla. Vaasan keskustassa tapahtuu kahdessakin paikassa, kun klo 15 Lue lisää



Meidän Festivaali 2015 päättyi onnistuneesti

02.08.2015

Meidän Festivaali 2015 päättyi lauantaina 1.8.2015. Festivaalilla vieraili kuuden päivän aikana reilu 3400 kuulijaa. 19. kertaa järjestetty tapahtuma tarjosi korkeatasoisia musiikkielämyksiä viikon ajan. Festivaalin pääsymaksullisista konserteista yhdeksän oli loppuunmyytyjä. Meidän Festivaali omistettiin tänä vuonna Ainolle. Tapahtuman taiteellisen johtajan Pekka Kuusiston Lue lisää



Lasten taidefestivaali Hippalot ylsi yleisöennätykseensä – sateen uhka täytti teatterisalit

02.08.2015

Lasten taidefestivaali Hippalot järjestettiin Hämeenlinnassa Verkatehtaan alueella jo 38. kerran. Neljän päivän tapahtuma keräsi yli 16 000 käyntikertaa. Musiikki-teemalla järjestetyn festivaalin tähtinä loistivat Tapiola Sinfonietta sekä festivaalilla kantaesityksensä saanut Sibelius-opiston tanssisatu Pieni Merenneito. Suomen vanhimman, monitaiteisen lastenfestivaalin Hippaloiden esityksiä nähtiin Lue lisää



Helsingin juhlaviikot kutsuu kaupunkilaiset mukaan rakentamaan Jättiläisiä

31.07.2015

Valtavat, kahdeksanmetriset Jättiläiset heräävät henkiin Taiteiden yönä torstaina 20.8. klo 19. Helsingin juhlaviikot kutsuu nyt kaupunkilaiset mukaan Jättiläisten rakennustalkoisiin perheen, ystävien 
tai vaikkapa työporukan kanssa. Jättiläiset rakennetaan pajusta ohjatuissa työpajoissa. Työpajat ovat ilmaisia ja kaikille avoimia. Alle 12-vuotiaat pääsevät mukaan Lue lisää



Korsholman Musiikkijuhlilla viikonloppuna useita erikoistilaisuuksia

31.07.2015

Korsholman Musiikkijuhlat ovat alkaneet erinomaisissa tunnelmissa. Yleisöä on kolmessa ensimmäisessä tapahtumassa ollut kiitettävästi ja konserttien taso on ollut erittäin korkea. Tästä on enää vaikea ylittää, sanoo festivaalin taiteellinen johtaja Henri Sigfridsson, mutta sanoo odottavansa tulevia konsertteja innolla. Viikonloppu vilskettä täynnä Lue lisää



Korsholman Musiikkijuhlien perjantai 31.7. on täynnä musiikkia alkuiltapäivästä myöhäisiltaan

30.07.2015

Päivä alkaa Kuntsin modernin taiteen museossa klo 13 amerikkalaisella pianomusiikilla. Festivaalin synnyinpaikalla Sulvassa pidetään kaksi konserttia, klo 18 Stundarsin Hemmerintalossa kuullaan Jean Sibeliusta ja Antonín Dvořákia ja klo 21 Sulvan kirkossa lisää Dvořákia sekä amerikkalaista George Whitefield Chadwickia ja festivaalin Lue lisää



Taidekeskus Salmelassa kaikkien aikojen ennätyskesä

30.07.2015

Taidekeskus Salmela tekee yleisöennätyksen. Kun näyttelyaika päättyy 9. elokuuta, tulee Salmelassa käyneeksi kesän aikana 31 000 vierasta. Heinäkuussa päivittäiset kävijämäärät kohosivat lähes 700 taiteen ystävään päivässä. Suurta kiinnostusta on saanut taidenäyttelyiden eheä kokonaisuus sekä entisestään laajentunut konserttitarjonta. Kesän kaikki seitsemän konserttia Lue lisää



Rauma Festivon taiteellinen johtaja Mika Kares suunnitteli festivaalin häiden kaavalla

29.07.2015

Vajaan viikon päästä alkava kamarimusiikkifestivaali Rauma Festivo on basso Mika Karekselle uusi aluevaltaus. Hänen ensimmäinen kautensa festivaalin taiteellisena johtajana on saavuttamassa huippunsa. Matka ideasta valmiiseen ohjelmaan ja kohta soiviin konsertteihin on ollut mieluisa ja yllätyksellinen. – Kamarimusiikkifestivaali on huomattavan moninainen Lue lisää



Korsholman Musiikkijuhlilla sanotaan jäähyväiset Euroopalle

29.07.2015

Korsholman Musiikkijuhlien varsinainen avajaispäivä torstai 30.7.2015 on festivaalin Uuden maailman teemasta huolimatta täynnä eurooppalaisten säveltäjien teoksia. Avajaisseremoniassa Vaasan Rewell Centerissä klo 15 soivat vasket ja perinteisen avajaiskonsertin paikalla Mustasaaren kirkossa klo 19.30 soittavat Schumann– ja Artende-jousikvartetit yhdessä hieman eri kokoonpanoin. Lue lisää



Savonlinnan Oopperajuhlien Jorma Silvastista Musta Pässi

29.07.2015

Helsingin Savonlinna-seura ja savonlinnalaiset mediat ovat valinneet Oopperajuhlien taiteellisen johtaja Jorma Silvastin vuoden 2015 Mustaksi Pässiksi Pyhän Olavin päivänä 29.7. Savonlinnassa. ”Jorma Silvastin kausi Savonlinnan Oopperajuhlien taiteellisena johtajana on ollut suotuisa ja jatkuu yhä. Olavinlinnan lavalla on nähty suomalaisia oopperalaulajia. Lue lisää



Korsholman Musiikkijuhlien teemana Uusi maailma

28.07.2015

Järjestyksessään 33. Korsholman Musiikkijuhlat pidetään 30.7.-6.8.2015. Juhlien taiteellinen johtaja Henri Sigfridsson on suunnitellut yhdeksän päivän ajalle yhteensä kolmekymmentä konserttia. Festivaali alkaa virallisesti vasta torstaina, mutta tekee varaslähdön jo keskiviikkona 29.7. klo 19 Vähänkyrön kirkossa, jossa esiintyvät viulisti Denis Goldfeld, vuoden Lue lisää



Savonlinnan Oopperajuhlien omat tuotannot ja Sibelius-juhlakonsertti hehkuvat viimeisen viikon teoksina

28.07.2015

Savonlinnan Oopperajuhlien omat teokset Boris Godunov, La traviata ja Tosca houkuttelevat kauden viimeiselle viikolle. Sopraano Johanna Rusasen debyytti Floria Toscan roolissa on saanut paljon kiitosta. Kesäkauden 2015 päättää Sibelius-juhlakonsertti sunnuntaina 2.8. Boris Godunovissa Nicola Raabin työryhmän pelkistetty näyttämötoteutus jättää musiikille, Lue lisää



Eila Roine sai Työväen kulttuuripalkinnon Työväen Musiikkitapahtumassa

26.07.2015

Työväen Musiikkitapahtuman lauantai käynnistyi auringon paisteessa. Päivällä järjestetyssä Kansan Sivistysrahaston 60-v. juhlakonsertissa julkistettiin arvostettujen Työväen kulttuuripalkintojen saajat: teatterineuvos Eila Roine, Työväenliikkeen kirjaston johtaja Kirsti Lumiala sekä pitkän linjan työväenmuusikko Reino Bäckström. Palkinnot myönnettiin kiitokseksi  työväenkulttuurin sekä sivistys- ja valistustyön parissa tehdystä ansiokkaasta työstä. – Lue lisää



Suomen vanhin lastentaidefestivaali starttaa torstaina Hämeenlinnassa

27.07.2015

Lasten taidefestivaali Hippalot kokoaa kymmenittäin eri taiteenlajien ammattilaisia lastenkulttuurin äärelle 38. kerran järjestettävät Lasten taidefestivaali Hippalot käynnistyvät torstaina 30.7. Verkatehtaan alueella Hämeenlinnassa. Festivaalin teemana on musiikki. Torstain avajaiskonsertissa esiintyvän, Pikku Kakkosestakin tutun Siina Hirvosen laulubussin mukaan on hypännyt joukko muusikoita Lue lisää



Maailmankylä ensi vuoden teemana Kuhmon Kamarimusiikissa

24.07.2015

Kuhmossa edelleen runsaasti yleisöä Kuhmon Kamarimusiikin yleisömäärä pysyi edelleen viime vuosien korkealla tasolla. Viimeisen päivän lopulliset kävijämäärät puuttuvat vielä, mutta arviolta kävijöitä tulee nyt olemaan 35.500. Hyvää menestystä enteili jo ennakkomyynti, jossa päästiin kaikkien aikojen ennätykseen. Festivaalin pääteemana oli tänä Lue lisää



Kuhmon Kamarimusiikki: Vuoden 2015 Oleg Kaganin muistorahaston stipendi Abel Puustiselle

24.07.2015

Erityisen lahjakkaalle ja ansioituneelle musiikkikurssilaiselle tarkoitettu Oleg Kaganin muistorahaston stipendi on myönnetty suomalaiselle 19-vuotiaalle viulistille Abel Puustiselle. Puustisen opettajana musiikkikursseilla toimi viulisti Hagai Shaham. Shahamin mestarikurssin lisäksi Abel osallistui musiikkikurssien kamarimusiikki- ja orkesterityöpajoihin. Puustisessa yhdistyvät lahjakkuus, tinkimätön työskentely ja hyvä Lue lisää



Savonlinnan Oopperajuhlat: Metallibändi Sonata Arctica sähköistää Olavinlinnan

23.07.2015

Melodisen metallin kotimainen tähti Sonata Arctica valtaa Olavinlinnan sunnuntaina 26.7. klo 19. Kansainvälisesti menestynyt kemiläisyhtye jatkaa metallimusiikin konserttien sarjaa Savonlinnan Oopperajuhlilla. Keskiaikaisen kivilinnan akustiikka on täydellinen suurten tunteiden musiikille, niin oopperalle kuin hevillekin. Linnassa ovat jo juhlineet Nightwish, Apocalyptica ja Lue lisää



Savonlinnan Oopperajuhlat: Haydnin oratorio Luominen kirkastaa Kerimäen kirkon

23.07.2015

”Alussa loi Jumala taivaan ja maan. Ja maa oli autio ja tyhjä, ja pimeys oli syvyyden päällä”. Maailman luomisesta kertova Joseph Haydnin oratorio Luominen soi kapellimestari Dalia Stasevskan johdolla Kerimäen kirkossa sunnuntaina 26.7. Sopraano Helena Juntunen laulaa Eevan ja Gabrielin Lue lisää



Maija Vilkkumaa ja Popeda käynnistävät Työväen Musiikkitapahtuman Valkeakoskella

23.07.2015

Valkeakoski täyttyy tänään iloisesta festaritunnelmasta, kun Työväen Musiikkitapahtuma polkaistaan käyntiin jo 44. kerran. Nelipäiväisen tapahtuman ensimmäisenä iltana yleisö pääsee nauttimaan neljästä hienosta konsertista. Festivaalin aloittaa lähes neljän vuoden keikkatauolta palaava Maija Vilkkumaa. Urallaan yli 300 000 albumia myynyt artisti julkaisi Lue lisää



BRQ Vantaa Festival on kansainvälisempi kuin koskaan

22.07.2015

BRQ Vantaa Festival tuo Vantaalle poikkeuksellisen monta kansainvälistä huippumuusikkoa tulkitsemaan Bachin musiikkia. Barokkiviulisti Rachel Podger, cembalisti Mahan Esfahani, John Eliot Gardinerin luottotenori Nicholas Mulroy sekä viola da gamba -taituri Jonathan Manson konsertoivat Vantaan Pyhän Laurin kirkossa ja kappelissa 2.–9.8. Pohjoismaiden Lue lisää



Yritysten vertailusovellus IIF-ideakilpailun ykköseksi Savonlinnan Oopperajuhlilla

21.07.2015

Savonlinnan Oopperajuhlien IIF-ideakilpailun kaksoisvoitto meni Jyväskylään. Keväällä järjestettyyn valtakunnalliseen kilpailuun osallistui opiskelijoita ja opiskelijaryhmiä ympäri maan 44 työllä. Näistä jatkoon valikoitui helmikuussa 16 työtä, joita sparrattiin maaliskuussa yhteistyökumppaneiden voimin. Huhtikuussa järjestetyn loppukilpailun kolme parasta työtä palkittiin tiistaina Savonlinnassa Luovuus – Lue lisää



Tampereen Teatterikesän Tapahtumien Yö yllättää ja koskettaa

21.07.2015

Torstaina 6.8.2015 järjestettävä Tapahtumien Yö tarjoaa monipuolisen kattauksen käsintehtyjä tapahtumia. Vuotuinen tapahtuma hurmaa kaupungin poikkitaiteellisella ja karnevalistisella tunnelmallaan, kun erilaiset yhdistykset, organisaatiot ja ryhmät tuovat Tapahtumien Yöhön esityksiä ja ohjelmaa. Tapahtumia järjestetään yhteensä 176, joista 136 on ilmaisia. Tämän mahdollistaa Lue lisää



Helsingin juhlaviikkojen Huvilan ohjelma täydentyy diskoillalla legendaarisen Giorgio Moroderin seurassa

21.07.2015

Helsingin juhlaviikkojen Huvila-teltan ohjelma täydentyy. Elektronisen ja konemusiikin grand old man Giorgio Moroder esiintyy Huvilassa lauantaina 22.8. Säveltäjä ja DJ Giorgio Moroder oli 1970-80-lukujen yksi vaikutusvaltaisimmista tuottajista, jota ilman diskokulttuuria ei tunnettaisi nykymuodossaan. Vuosien saatossa Moroder on työskennellyt mm. Barbra Lue lisää



Uudenkaupungin Crusell-viikolla Lauantai-illan huumaa! ja paljon muuta

20.07.2015

Kolmaskymmenesneljäs Crusell-viikko alkaa new-yorkilaisen jazzsaksofonistin Lenny Pickettin avauspuhalluksella ja päättyy Mahlerin upeaan orkesterilaulusarjaan ”Maan laulu”. Tästä jo voidaan päätellä, että tiedossa on vaihteleva viikko monenlaisia konsertteja. Viikon teemana on horisontti. Tarkastelemme ja juhlimme keskisimmän Euroopan ulkopuolelle jääviä säveltäjiä ja noiden Lue lisää



Ilosaarirockin kävijätavoite ylittyi

20.07.2015

Viikonloppuna Joensuun Laulurinteellä vietetty Ilosaarirock ylitti kävijätavoitteensa. Festivaalilla vieraili kolmen päivän aikana yhteensä 52 000 ihmistä. Vilkkain päivä oli lauantai, jolloin alueella juhli 22 500 kävijää. Päätöspäivänä sunnuntaina Laulurinteelle saapui 20 000 festivaalivierasta. Väkimäärästä huolimatta tapahtuma sujui säiden suosiessa rauhallisesti Lue lisää



Basso Markus Suihkonen voitti Timo Mustakallio -laulukilpailun

19.07.2015

Vuoden 2015 Timo Mustakallio -laulukilpailun on voittanut basso Markus Suihkonen. Kilpailun ensimmäinen palkinto on suuruudeltaan 15 000 euroa. Suomen Kulttuurirahaston Eero Rantalan rahaston palkinnon (10 000 euroa) sai sopraano Sanna Matinniemi. Loppukilpailu laulettiin sunnuntai-iltana Savonlinnasalissa. Voittaja Markus Suihkonen lauloi finaalissa Lue lisää



Sibelius ja tango vetoavat Kuhmossakin

18.07.2015

Kuhmon Kamarimusiikin toisella viikolla yleisöä on kiinnostanut erityisesti maanantain Sibelius-päivä. Päivän konserteista on jo varattu loppuun numerot 41 ja 42, mutta kolmessa konsertissa on vielä tilaa. Myös tango on innostanut kamarimusiikkiyleisöä, sillä keskiviikon Piazzolla-konsertti on loppuunvarattu. Toisesta viikosta odotetaan yleisömäärältään Lue lisää



Tehtaan pilli soi torstaina Työväen Musiikkitapahtumassa Valkeakoskella

20.07.2015

Festaritunnelma täyttää Valkeakosken torstaina 23.7., kun Työväen Musiikkitapahtuma käynnistyy jo 44. kerran. Festivaali järjestetään jälleen UPM:n Tervasaaren paperitehtaan ja Myllysaaren museon pihamaalla, aivan Valkeakosken keskustassa. Tapahtumaan odotetaan kymmeniätuhansia kävijöitä. Tähtiartisteja, teemakonsertteja ja katusoittoa Odotetussa kesätapahtumassa kuullaan monenlaista musiikkia suomirockista ja Lue lisää



Meidän Festivaali 2015 alkaa Tuusulanjärvellä sunnuntaina 26. heinäkuuta

20.07.2015

Tänä vuonna 19. kertaa järjestettävä Meidän Festivaali tarjoaa rauhallisen, veikeän, monipuolisen ja ajatuksia herättävän festivaaliviikon 26.7.-1.8.2015 Tuusulanjärvellä. Tapahtuman taiteellinen johtaja Pekka Kuusisto on suunnitellut tänä vuonna festivaalin, joka omistetaan Aino Sibeliukselle. Meidän Festivaalilla saa ensi-iltansa mm. uusi modernin esitysteknologian keinoin Lue lisää



Joensuun Ilosaarirock käynnistyy tänään

17.07.2015

Joensuun Laulurinteellä järjestettävä Ilosaarirock käynnistyy tänään perjantaina perinteisillä Sulo- ja Töminä-klubeilla. Kotimaiseen rockmusiikkiin keskittyvän Sulo-klubin lavalle nousevat Olavi Uusivirta, Egotrippi, SANNI, Michael Monroe ja Popeda. Vaihtoehtomusiikin Töminä-klubilla esiintyvät muun muassa Musta Paraati, No Shame, Lasten Hautasmaa, Tryer ja Foreseen. Viikonlopun Lue lisää



Avoin paneelikeskustelu luovuudesta Savonlinnan Oopperajuhlilla

17.07.2015

Alansa huiput avaavat käsityksiään luovuudesta ja sen merkityksestä. Yleisölle avoimen keskustelun panelisteina ovat kapellimestari ja säveltäjä Esa-Pekka Salonen, Slushin hallituksen jäsen Miki Kuusi, vaatesuunnittelija Paola Suhonen, kasvatustieteen emeritusprofessori Kari Uusikylä ja OP:n viestintäjohtaja Carina Geber-Teir. Tilaisuus alkaa 21.7. klo 12 Lue lisää



Timo Mustakallio -laulukilpailu tuo nuoret laulajalupaukset Savonlinnaan

16.07.2015

Vuoden 2015 Timo Mustakallio -laulukilpailu järjestetään sunnuntaina 19.7. Savonlinnassa. Kilpailu on yksipäiväinen, alkukilpailu ja loppukilpailu samana päivänä. Alkukilpailu pidetään klo 11 ja finaali klo 19 Savonlinnasalissa. Ohjelmana ovat vapaavalintaiset liedit ja ooppera-aariat. ”Esikarsinnan perusteella odotettavissa on tasaisempi kilpailu kuin toissa Lue lisää



Beth Hart perui esiintymisensä Pori Jazzissa

16.07.2015

Yhdysvaltalaista bluesrock-artistia ei nähdä Kirjurinluodon konsertissa torstaina. Beth Hart on ilmoittanut peruvansa torstaiksi suunnitellun esiintymisensä Pori Jazzissa. Hartin edustajilta tulleen tiedon mukaan artistin ääni on vahingoittunut tiistai-illan keikalla Sveitsissä, eikä Hart näin ollen pysty tällä hetkellä edes yrittämään laulamista. Candi Lue lisää



Opiskelijat pääsevät soittamaan Kuhmon taiteilijoiden kanssa

15.07.2015

Kesän 2015 Kuhmon Kamarimusiikin yhteydessä järjestettävien musiikkikurssien uutena avauksena järjestetään orkesterityöpaja. Työpajan nuoret muusikot osallistuvat kokeneiden taiteilijoiden rinnalla kamariorkesteriteosten esittämiseen ja saavat samalla arvokasta kokemusta. Orkesterityöpajan tuloksia kuullaan useissa konserteissa 16.−24.7. Kamarimusiikin työpajan vetäjänä toimii Konstantin Bogino. Hän esittää ryhmineen Lue lisää



Savonlinnan Oopperajuhlien Toscaa ja La traviataa johtavat maineikkaat kapellimestarit

15.07.2015

Kapellimestari Lawrence Foster debytoi Oopperajuhlilla 20.7. La traviatan ensi-illassa. Yleisölle entuudestaan tuttu Philippe Auguin johtaa 18.7. ensi-iltaan tulevan Toscan. Johanna Rusanen vuorottelee Elena Pankratovan kanssa Floria Toscan nimiroolissa. ”Taitavat solistit, arvostetut kapellimestarit Auguin ja Foster sekä uudet muusikot tuovat tuoretta Lue lisää



M. A. Numminen & Timo Kinnunen sekä The Hearing jatkavat Oulun juhlaviikkojen makrokonserttien sarjaa

14.07.2015

Oulun juhlaviikoilla nautitaan jälleen pienten yleisöjen, mutta suurten elämysten makrokonserteista. Torinrannan maisemien yllä saadaan nauttia M. A. Nummisen ja oululaisen harmonikkataituri Timo Kinnusen taatusti ainutlaatuisesta yhteisesiintymisestä. Duon konsertti järjestetään Oulun Muusajuhlilla 21. elokuuta klo 15. M. A. Numminen on kaikkien Lue lisää



Savonlinnan Oopperajuhlat vierailee Pori Jazzeilla

13.07.2015

Savonlinnan Oopperajuhlat on kutsuttu merkittävänä musiikkifestivaalina Pori Jazzien 50-vuotisjuhlille. Oopperajuhlilla on oma konsertti 14.7. Suomi Areenalla solisteina Johanna Rusanen ja Waltteri Torikka. Porin Raatihuoneenpuiston Purje-lavalla kuullaan tunnettuja ooppera- ja operettisävelmiä mm. Gershwinin Porgysta ja Bessista, Mozartin Don Giovannista, Iloisesta leskestä Lue lisää



Kamarimusiikki täyttää Kuhmon

13.07.2015

Kuhmo täyttyy seuraavaksi kahdeksi viikoksi musiikilla. Sunnuntai-illan lähes loppuunmyyty konsertti aloitti 74 tilaisuuden sarjan, jonka aikana esiintyy 138 kansainvälistä ja suomalaista taiteilijaa. Taiteellinen johtaja Vladimir Mendelssohn on ottanyt tämän kesän teemaksi ajan. Kahden ensimmäisen päivän kuluessa teema käsiteltiin kattavasti, sillä Lue lisää



Tampereen Teatterikesän OFF Tampere matkustaa mielessä, ajassa ja avaruudessa

10.07.2015

Tampereen Teatterikesän oheisohjelmisto OFF Tampere tuo Teatterikesäviikolle 3.–9.8. teoksia teatterin ja taiteen ammattilaisilta sekä harrastajilta. Monipuolinen kokonaisuus tarjoaa katsojalle ohjelmaa katusirkuksesta ja akrobatiasta tanssiin sekä revyystä varjoteatteriin. Tänä vuonna mukana on 39 ryhmää, 43 esitystä ja 100 näytöstä. Sirkus saapuu Lue lisää



Merkittävät julkistustilaisuudet huipentavat Työväen Musiikkitapahtuman

10.07.2015

Tehtaan pilli soi Valkeakoskella jälleen 23.–26. heinäkuuta. Jo 44. kerran järjestettävässä Työväen Musiikkitapahtumassa kuullaan jälleen loistavia artisteja Jenni Vartiaisesta ja Maija Vilkkumaasta Popedaan ja Egotrippiin. Nelipäiväinen festivaali järjestetään tuttuun tapaan UPM:n Tervasaaren paperitehtaan ja Myllysaaren museon pihamaalla. Tänä vuonna Työväen Musiikkitapahtumassa koetaan Lue lisää



Pori Jazzin Kirjurinluodon konserteissa keskustellaan musiikista

10.07.2015

Pori Jazz alkaa huomenna – Kirjurinluodon konserteissa keskustellaan musiikista Pori Jazz alkaa 50. kertaa huomenna lauantaina, kun jazzkadun ohjelmisto käynnistyy Porin Etelärannassa. Ensi viikolla Kirjurinluotoon saapuvat kesän tähtivieraat, muun muassa Robert Plant and the Sensational Space Shifters, Kylie Minogue, Emeli Lue lisää



Kolea sää ei Kaustisen kävijöitä haitannut

12.07.2015

Kaustisen kansanmusiikkijuhlien kävijämäärä jatkoi edelleen kasvuaan sekä myytyjen lippujen että kokonaiskäyntimäärän osalta. Pääsylippuja myytiin kaikkiaan 15 740 kpl (v. 2014 14 569 kpl) ja kokonaiskäyntimäärä oli 39 351 (v. 2014 38 292). Festivaaliorganisaatiossa luvut otettiin vastaan riemunkiljahduksin – koko juhlaviikkoa Lue lisää



Kupliva Jyväskylän Kesä taipui moniin tunnelmiin

12.07.2015

Se oli kiihkeä, nostalginen, särmikäs, sielukas, svengaava, herkkä, hauska ja hulvaton. Pohjoismaiden vanhin yhtäjaksoisesti järjestetty kansainvälinen festivaali tarjosi kuuden päivän ja yön aikana satoja erilaisia tapahtumia ja 10 000 minuuttia ohjelmaa. Kansainvälisiä esiintyjiä oli viidestä eri maasta. Festivaali koostui kuudesta Lue lisää



Savonlinnan Oopperajuhlille saapuvan Figaron häät –oopperan ensi-ilta Dresdenissä

23.06.2015

Savonlinnan Oopperajuhlille tulevan Semperoper Dresdenin Mozartin ooppera Figaron häät sai Saksan ensi-iltansa Dresdenissä 20.6. Ooppera saapuu Saksasta suoraan Savonlinnan Oopperajuhlille, jossa näytökset jatkuvat. Figaron häiden Olavinlinnan ensi-ilta on 13.7. Oopperan johtaa israelilainen Omer Meir Wellber ja ohjaa saksalainen Johannes Erath. ”Minusta Lue lisää



Modest Musorgskin alkuvoimainen Boris Godunov palaa Olavinlinnaan pitkän tauon jälkeen

01.07.2015

Boris Godunov on Oopperajuhlien oma uutuustuotanto, joka tulee tämän kesäkauden ohjelmistoon. Ooppera saa ensi-iltansa 11.7. Maailmankuulut kaksi oopperataloa Volksoper Wien ja Semperoper Dresden juhlistavat Savonlinnan Oopperajuhlia vierailuillaan. Musorgskin suurteos Boris Godunov perustuu osaksi Venäjän kansallisrunoilija Puškinin tekstiin. Oopperan ohjaa saksalainen Lue lisää



Korsholman Musiikkijuhlien ohjelmassa muutoksia

09.07.2015

 Henri Sigfridssonin jo viime vuonna ongelmia aiheuttanut oikean käden vaiva on uusiutunut ja tämä tarkoittaa Korsholman Musiikkijuhlien ohjelmaan muutoksia hänen osaltaan. Sigfridsson nähdään kuitenkin esiintymässä ainakin kolmessa konsertissa Musiikkijuhlilla: Björköbyn Suolaamon konsertissa lauantaina 1.8. hän soittaa suunnitelmien mukaan John Cagen Lue lisää



Vuoden 2015 ulkokaustislainen on Jari Valo

09.07.2015

Kaustisen kunta on vuodesta 2001 saakka valinnut vuoden ulkokaustislaisen. Valinta on viime vuosina julkistettu festivaaliviikon torstaina kyläsoiton yhteydessä. Valintakriteereinä ovat olleet henkilön aikaansaannokset ja elämäntyö, se miten henkilö on teoillaan ja toimillaan tuonut esille juuriaan ja vaikuttanut Kaustisen kehitykseen ja Lue lisää



Kimmo Pohjonen ja Ismo Alanko tutkiskelevat ihmisääntä Kaustinen Folk Music Festivalilla

09.07.2015

Haitarishamaani Kimmo Pohjonen ja rocklegenda Ismo Alanko tuntevat toisensa jo vuosien takaa, mutta pari vuotta sitten uudenlainen yhteistyö näki päivänvalon. ”Siitähän on jo kymmenen vuotta, kun soitin Ismon bändissä”, Kimmo Pohjonen muistelee. ”Vuonna 2013 alettiin sitten miettiä, että voitaisiin ihan Lue lisää



Pikku Taikahuilu on lumoava oopperaseikkailu lapsille

07.07.2015

Savonlinnan Oopperajuhlien tämän kesän toinen ensi-ilta on taidokkaasti kutistettu ooppera Pikku Taikahuilu. Se on tarina siitä, mihin kaikkeen saattaa törmätä jos kuljeskelee metsässä ja laulaa ja soittaa huilua. Linnustaja Papageno haaveilee tyttöystävästä, mutta sattuukin löytämään metsään eksyneen prinssin. Pikku Taikahuilu Lue lisää



Boris Godunovin hetki lyö Olavinlinnassa

08.07.2015

Savonlinnan Oopperajuhlien oma tuotanto, suurteos Boris Godunov saa ensi-iltansa 11.7. Olavinlinnassa. Produktiossa kohtaa kaksi suomalaista mestaria. Godunovin nimiroolin laulaa basso Matti Salminen ja musiikin johtaa maestro Leif Segerstam. ”Tunnelma on hyvä”, toteaa harjoituksista Matti Salminen. Nimiroolin vastavoimana on Venäjän kansa, Lue lisää



Ilosaarirockissa tarjolla uudenlaista majoitusta festivaalivieraille

08.07.2015

Joensuun Ilosaarirockin leirintäalueella on koekäytössä Suomessa ennennäkemätön majoituskonsepti. Festivaalin Niittyleirintään rakennetaan puurakenteisia, pienelementeistä koottavia yömajoja. Heinäkuun 17. – 19. järjestettävällä festivaalilla on koekäytössä kolme erilaista yömajaa, joihin voi majoittua kahdesta neljään henkeä. Festivaalivieraat voivat tutustua yömajoihin lauantaina 18.7 ja sunnuntaina Lue lisää



Kaustinen Folk Music Festivalin Vuoden yhtye satsaa yhdessä soittamisen iloon

08.07.2015

”Kaikki pelaa!” on kansanmusiikin ja kansantanssin vuositeema, ja samassa hengessä on myös valittu Kaustisen kansanmusiikkijuhlien Vuoden yhtye Orivesi All Stars. Yhtye on periaatteessa kenelle tahansa soittamisen perustaidot omaavalle avoin pelimannikollektiivi, jonka ikähaitari on n. 10–85 vuotta. ”Olen kiertänyt jo vuosikaudet Lue lisää



Kajaanin Runoviikko keräsi hyvin yleisöä ja paransi saavutettavuuttaan

07.07.2015

1.-6.7.2015 järjestetyllä Kajaanin Runoviikolla kävi noin 9500 katsojaa, joka on suunnilleen saman verran kuin viime vuonna. Runoviikko otti tänä vuonna käyttöön niin sanotut erikoishinnat, joiden tavoitteena on parantaa tapahtuman saavutettavuutta nostamalla joitakin Runoviikon esityksiä suuremman yleisön tietoisuuteen. Tässä onnistuttiin hyvin. Lue lisää



Basisti Antti Lötjönen on Pori Jazzin vuoden taiteilija

07.07.2015

Pori Jazzin vuoden taitelijaksi on valittu basisti Antti Lötjönen, joka on jo vuosikaudet tunnettu yhtenä Suomen eturivin basisteista. Juhlavuottaan viettävä Pori Jazz valitsee vuoden taiteilijan nyt viimeistä kertaa. Kuopiossa varttunut mutta sittemmin helsinkiläistynyt Antti Lötjönen, 35, nousi tunnetuksi tekijäksi jo Lue lisää



Kaustinen juhlii Sibeliusta – ja Salonkylän Sibeliusta

07.07.2015

Jean Sibeliuksen syntymästä on kulunut tänä vuonna 150 vuotta. Juhlavuosi huomioidaan ahkerasti ympäri Suomea ja niin myös Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla, jossa nähdään Oulussa maaliskuussa kantaesitetty ”Janne ja Aino – balladi erään säveltäjän elämästä”. Sävellyksistä vastaa Ville Ojanen, koreografiasta Petri Kauppinen ja Lue lisää



Kuhmon Kamarimusiikissa ennätyksellinen ennakkomyynti

07.07.2015

Kuhmon Kamarimusiikkiin on myyty lippuja ennakkoon lähes 21 000, mikä on kaikkien aikojen ennätys. Konsertit ovat kiinnostaneet yleisöä tasaisesti, sillä tällä hetkellä kaikkiin konsertteihin on vielä lippuja jäljellä. Toiminnanjohtaja Sari Rusanen ei vielä uskalla ennakoida lopullista lipunmyyntitulosta. ”Sen voi kuitenkin sanoa, Lue lisää



Jyväskylän 60. Kesä alkaa 7.7.

06.07.2015

Tervetuloa Jyväskylän 60. Jyväskylän Kesään 7.-12.7.2015 Kesän Juhlapöytä on nyt katettu! Se on kupliva, kiihkeä, kaihoisa, nostalginen, särmikäs, sielukas, svengaava, herkkä, hauska ja hulvaton… ja paljon muuta, sillä Kesä taipuu moneen tunnelmaan. Tarina kertoo, että festivaalin syntysanat lausuttiin saunassa vuonna Lue lisää



Pro Kaustinen valitsi kolme uutta mestaripelimannia

06.07.2015

Mestaripelimanni on arvonimi, jonka Pro Kaustinen ry myöntää henkilölle, joka perinteisellä taidollaan, runsaalla ohjelmistollaan tai muilla merkittävillä ansioillaan on edistänyt kansanmusiikkiharrastusta. Vuonna 2015 arvonimen saa kolme henkilöä: Jussi Huovinen Suomussalmelta, Taito Saari Vetelistä ja Timo Valo Kaustiselta. Lisäksi Kaustinen Folk Lue lisää



Kaustisen kansanmusiikkijuhlien ennakkomyynti kasvoi

06.07.2015

Kaustisen kansanmusiikkijuhlat käynnistyvät tänään maanantaina 6. heinäkuuta 48. kerran. Kaustinen on Suomen kansanmusiikin ja kansantanssin keskeisimpiä paikkoja, ja jokakesäiset festivaalit tuovat paikalle matkailijatulvan. Tämän vuoden kävijämäärän suhteen ollaan optimistisia. Ennakkomyynti on kasvanut viimevuotiseen verrattuna 10 %. Festivaalin järjestelyistä vastaavan Pro Lue lisää



Harmonikansoiton Suomen Pelimannimestaruudet 2015 ratkottiin 5-rivisten sarjoissa Ikaalisissa

02.07.2015

Harmonikansoiton Suomen Pelimannimestaruudet 2015 ratkottiin 5-rivisten sarjoissa Ikaalisissa Sata-Häme Soi -festivaalilla torstaina 2.7.2015. Kaikissa sarjoissa soitettiin kaksi suomalaista harmonikkakappaletta, joista toinen oli polkka ja toinen vapaavalintainen kappale. Voittajat julistettiin Suomen Pelimannimestareiksi. Tuomaristo iloitsi, että kaikkien sarjojen kärki soitti todella korkeatasoisesti; Lue lisää



21. Art goes Kapakka -kaupunkifestivaali 13.-22.8.2015

03.07.2015

Art goes Kapakka on tuonut riemua Helsinkiin vuodesta 1995 lähtien. 21. Art goes Kapakka tarjoaa jälleen laadukkaan ja monipuolisen ohjelmakokonaisuuden 32 festivaaliravintolassa. Ohjelma esittelee kotimaisia huippuja musiikin, esittävän taiteen, kuvataiteiden, muodin, makujen ja tieteen saralta. Art goes Kapakan uudistuneet nettisivut Lue lisää



Elämysten taustalla Taidekeskus Salmela MTV-kanavalla 12.7.

03.07.2015

MTV-kanava esittää sunnuntaina 12.7. klo 12.35 Taidekeskus Salmelan toiminnasta kertovan tv-dokumentin Elämysten taustalla Taidekeskus Salmela. Dokumentissa seurataan Taidekeskus Salmelan valmistautumista kesän taidenäyttelyihin Mäntyharjulla sekä Kouvolan Vuohijärvellä sijaitsevan uuden kohteen, Vuohijärven luonto- ja kulttuuritalon avajaisia. Dokumentti uusitaan tiistaina 14.7. klo 9.35 Lue lisää



Harmonikansoiton Suomen Pelimannimestaruudet 2015 ratkottiin 1- ja 2-rivisten sarjoissa Ikaalisissa

03.07.2015

Sata-Häme Soi -festivaalilla Ikaalisissa ratkottiin tänään perjantaina 3.7. Suomen Pelimannimestaruudet 1- ja 2-rivisten sarjoissa. -Pirullisen epälooginen ja haasteellinen vehje, kuvasi yleisessä sarjassa kilpaillut Kirsi Lindfors 2-rivistä harmonikkaa soittimena. Kulttuurijohtaja emerita, pelimanni Birgit P. Jaakola kuvaili vähärivisiä soittimiksi, joita pitää soittaa Lue lisää



Hannakaisa Nyrönen voitti Salmelan Merikanto-laulukilpailun

04.07.2015

Sopraano Hannakaisa Nyrönen voitti lauantaina 4.7. Taidekeskus Salmelan neljännen Merikanto-laulukilpailun Mäntyharjun kirkossa. Sopraano Niina Laitinen sijoittui toiselle sijalle ja baritoni Joonas Asikainen kolmannelle sijalle. Hannakaisa Nyrönen lauloi finaalissa Oskar Merikannon laulun Kun vaan laulaa saan, Aarre Merikannon laulun Askeleita sekä Lue lisää



Harmonikkaplaketti 2015 Marko Tikalle

05.07.2015

Sata-Häme Soi myöntää Harmonikkaplaketin Suomen harmonikkamusiikin hyväksi tehdystä suuriarvoisesta työstä. Ensimmäinen Harmonikkaplaketti myönnettiin vuonna 1976 Lasse Pihlajamaalle. Perustelut: Vaikka harmonikka on ollut jo monen sukupolven ajan Suomessa yksi tärkeimpiä soittimia on sen historiaa tutkittu ja siihen liittyvää kirjallisuutta julkaistu melko Lue lisää



Sata-Häme Soi nautti auringosta ja tarjosi elämyksiä

05.07.2015

Sunnuntaina 5.7.2015 päättynyt Sata-Häme Soi -festivaali muistetaan paitsi auringonpaisteesta myös monipuolisen harmonikkamusiikin riemusta. Festivaalin konsertit tarjosivat positiivisia yllätyksiä ja elämyksiä. –Olemme kokeneet itse ja tarjonneet yleisölle huippuhetkiä. Esiintyjille on tullut hyvä fiilis siitä, että yleisö on vaikuttunut ja yllättynyt, mutta Lue lisää



Ted Curson -dokumenttielokuva saa ensi-iltansa Pori Jazzissa

02.07.2015

Pori Jazzin pääkonserteissa on tänä kesänä mahdollisuus tutustua Ted Curson -dokumenttielokuvaan, joka saa samalla ensi-iltansa Suomessa. Elokuva esitetään Tedin teltassa jokaisen pääkonserttipäivän alkuhetkillä. ”The Length” on 13-minuuttinen dokumenttielokuva, jonka on ohjannut espanjalainen Iván Torres Hdez. Ted Curson ja Hdez asuivat Lue lisää



Tampereen Teatterikesän Encorebaana tarjoaa ilmaisohjelmaa teatterikesäviikolla

02.07.2015

Tampereen Teatterikesän festivaalitunnelma jatkuu iltaisin, kun yhteistyössä Sokos Hotels Tampereen ja Pirkanmaan Osuuskaupan kanssa järjestettävä ravintolafestivaali Encorebaana tuo ohjelmaa ravintoloihin tiistaista perjantaihin 4.–7.8.2015. Tänä vuonna mukana on myös uusia ravintoloita. Teatterilauluja eri sukupolvilta Hotelli Tammerin juhlasalissa kuultava Jos rakastat on Lue lisää



Hannele Pokka piti Kajaani-puheen Runoviikon avajaisissa

01.07.2015

Oikeustieteen tohtori ympäristöministeriön kansliapäällikkö Hannele Pokka pohti sanan ja totuuden merkitystä juhlapuheessaan Kajaanin Runoviikon avajaisissa. Hän piti avajaisissa avauspuheen ns. Kajaanin-puheen. – Vuosien varrella olen itsekin huomannut, että kun sana lentää suustani, jotain kummallista tapahtuu siinä välissä, ennen kuin se Lue lisää



Kultaisen Harmonikan voittoon Sami Salonen ja Hopeisen Harmonikan voittoon Eemil Ullgrén

01.07.2015

Kultaisen ja Hopeisen Harmonikan voittajat ovat ratkenneet Sata-Häme Soi -festivaalilla Ikaalisissa. Kultaisen Harmonikan voitti Sami Salonen. Kilpailukappaleekseen hän oli valinnut Richard Gallianoa. Itsensä Gallianon Sami on tavannut ollessaan stipendiaattina hänen mestarikurssillaan. –Mestarikurssilta minuun tarttui innostus jazziin ja improvisaatiomusiikkiin, Sami tunnusti Lue lisää



Urkuyö ja Aaria -festivaalin heinäkuussa tähtinä baritoni Tommi Hakala ja sopraano Mari Palo

01.07.2015

Urkuyön ja Aaria -festivaalin 30. juhlavuoden vietto jatkuu monipuolisena heinäkuun viidessä konsertissa. Heinäkuun tähtinä festivaalilla esiintyvät baritoni Tommi Hakala ja sopraano Mari Palo, joka laulaa tango-orkesteri Guardia Nuevan solistina. Urut soivat Debussyn Tuhlaajapojan urkusovituksessa, oboen ja englannintorven kanssa sekä Sibeliuksen Lue lisää



Kajaanin Runoviikko käynnistyi runokiven paljastuksella

01.07.2015

Suven runoilija Pentti Saaritsa paljasti Kaukametsän pihalla perinteisen runokiven, johon on kaiverrettu hänen runonsa:   Minun elämäni putosi vasten valkoista paperia. Siitä se meni läpi, ja jäi hassu musta ukonkuva kädet levällään.   Samalla käynnistyi 39. Kajaanin Runoviikko. Runoviikon avajaisissa Lue lisää



Rauhallisin mielin kohti Kaustisen kansanmusiikkijuhlia

30.06.2015

Vajaa viikko ennen Kaustisen kansanmusiikkijuhlien alkua järjestäjät tekevät työtä kovaa tahtia mutta rauhallisin mielin. ”Järjestelyt ovat sujuneet hyvin”, kertoo toiminnanjohtaja Sini Keränen. ”Tällä viikolla talkoillaan ahkerasti joka päivä. Tänä vuonna talkootyöt on teemoitettu tarkemmin kuin aikaisemmin. Työjako on tuntunut toimivan, Lue lisää



Sata-Häme Soi alkaa Ikaalisissa

29.06.2015

Haitarille kyytiä! Tiistaina 30. kesäkuuta Ikaalisissa alkavalla Sata-Häme Soi -festivaalilla annetaan haitarille kyytiä. Festivaalille on koottu monipuolinen ohjelmisto, joka esittelee harmonikkaa moneen taipuvana instrumenttina.   Anssi Kelasta jazziin ja virsiin Harmonikan vieraana on muun muassa Anssi Kela. – Pappani oli Lue lisää



Jorma Silvastille jatkopesti Savonlinnan Oopperajuhlien taiteellisena johtajana

29.06.2015

Oopperajuhlien hallitus jatkaa Silvastin kautta vuoteen 2019 asti. Savonlinnan Oopperajuhlien hallitus on päättänyt jatkaa juhlien taiteellisen johtajan Jorma Silvastin kautta kahdella vuodella 31.8.2019 asti. Aiemman sopimuksen mukaan hänen määräaikainen kautensa olisi päättynyt vuonna 2017. – Savonlinna Oopperajuhlien hallitus on halunnut Lue lisää



Taidekeskus Salmelan Merikanto-laulukilpailu Mäntyharjun kirkossa lauantaina 4.7.

29.06.2015

Taidekeskus Salmelan neljäs Merikanto-laulukilpailu järjestetään Mäntyharjun kirkossa lauantaina 4.7. Välierä alkaa klo 13.00 ja kilpailun tuomaristo valitsee välierästä samana iltana järjestettävään loppukilpailuun 6 finalistia. Finaali alkaa klo 18.00 ja sen juontaa Lauri Karhuvaara. Lippuja sekä välierään että finaaliin on saatavilla Lue lisää



Lasten Kuhmo – Hilpeä heinäkuu jo yhdeksännen kerran

29.06.2015

KESÄMUUSIKOITTEN SUURI LASTENKONSERTTI 30.6. Kuhmolaisten toimijoitten organisoima laaja Hilpeä heinäkuu –tapahtuma alkaa Kuhmossa jo yhdeksännen kerran ja se tuo lapsille ja perheille lähes 80 tilaisuuden tarjonnan.  Puuhaa riittää heinäkuun jokaiselle päivälle.  Musiikin ohella tarjolla on liikuntaa, luontoa, historiaa, perinteitä ja Lue lisää



Haapavesi Folk Music Festival saavutti kävijätavoitteensa

29.06.2015

Viikonloppuna 27. kerran järjestetty Haapavesi Folk Music Festival saavutti 11 000 kävijää, jotka saivat nauttia festivaalin tunnelmista laajalla skaalalla: Finlandia-hymniä laulettiin kirkossa kyyneleet silmissä Haapaveden kamariorkesterin säestyksellä ja Folksalissa tanssittiin raivokkaasti Pekko Käpin jouhikon ja Riston elektronisten ääninäytteiden tahtiin.   Verneri Lue lisää



Tuska 2015 löylyteltiin päätökseen Alice Cooperin johdolla

29.06.2015

TUSKA 2015 valloitti Helsingin Suvilahden kolmeksi päiväksi ja tarjoili väkevän artistikattauksen rinnalla monipuolisen setin laadukkaita aluepalveluita. Raskaan musiikin ykkösfestari kokosi viikonlopun aikana yhteen reilu 25 000 tuskalaista ja toi oman väkevän lisänsä Helsingin kirjavaan kulttuuri- ja tapahtumaviikonloppuun. 18. kertaa järjestetty Lue lisää



Norjan saamelainen kansallisteatteri esiintyy ensimmäistä kertaa Kajaanin Runoviikolla

29.06.2015

Vuonna 1981 perustettu ensimmäinen Norjassa toimiva saamelaisteatteri Beaivváš Sámi Našunálateáhter sijaitsee Norjan Koutokeinossa. Ari-Pekka Lahden käsikirjoittama Áillohaš – auringon poika on taiteilijakuva Nils-Aslak Valkeapäästä (1943-2001). Áillohaš – auringon poika esitetään sunnuntaina 5.7. klo 16 Kajaanin teatterissa. Esitykseen on vielä lippuja Lue lisää



Sata-Häme Soi Ikaalisissa heinäkuun ensimmäisellä viikolla 30.6. – 5.7.2015

25.06.2015

Sata-Häme Soin menovinkit viikolle 27   Tiistai 30.6. Musiikkituokio Lasse Pihlajamaan Äiti-muistomerkillä klo 18.00. Jämijärventie 650. Pelimannit Areenalla klo 19.30, Jämi Areena, Jämintie 659. Esimakua festivaaliviikon ohjelmistosta. Mukana mm. Kultaisen ja Hopeisen Harmonikan kilpailijoita sekä Jämijärven Pelimannit ja Kolmella komiasti. Lue lisää



Tasokas pop-up-ravintola avaa ovensa 18. kerran Kuhmossa kamarimusiikkitapahtuman ajaksi

25.06.2015

Kuhmossa pop-up-ravintolatoimintaa on ollut jo ennen kuin termiä on keksittykään. Kuhmon Kamarimusiikin Kannatusyhdistyksen Salakamari-ravintola on toiminut Kuhmossa kamarimusiikkijuhlien aikaan jo vuodesta 1998. Tänä vuonna ravintola aukeaa siis jo 18. kerran. Ravintolaa pyörittävät Viini-lehdestä tutut Juha Berglund ja Antti Rinta-Huumo. Ravintola Lue lisää



Turku Jazz 105 tuo elokuun iltoihin maailmanmusiikkia, urbaania runoutta ja svengiä

23.06.2015

Vuoden Turku Jazz Artisti on kitaristi Ilpo Murtojärvi Turku Jazz siirtyi viime kesänä menestyksellä keväästä kesään, elokuun iltoihin ravintola Koulun pihalle. Puistomainen tila palveluineen osoittautui erinomaiseksi pakaksi jazz-tapahtumalle. Tämän kesän festivaali alkaa torstaina Taiteiden yönä 13.8. ja tarjoaa ilmaiskonsertteja, illan Lue lisää



Mäntän kuvataideviikot vie aistien maailmaan

23.06.2015

Tulevana viikonloppuna 27.–28.6.2015 Mäntän kuvataideviikoilla liikutaan taiteen parissa muunkin kuin vain katseen varassa. Lauantaina 27.6. klo 14 Pekilolla järjestetään Hilda Kozárin Tuoksuaistityöpaja Kulttuurien ja muistien tuoksut.Taiteilija johdattaa erilaisiin tuoksuihin teoksensa Suomilluusio äärellä. Millaisia muutoksia suomalainen tuoksumaailma on kokenut viime vuosien Lue lisää



Kaustinen Folk Music Festivalilla kaikki saavat soittaa, laulaa ja tanssia

23.06.2015

Kansanmusiikin ja kansantanssin edistämiskeskuksen tämänvuotinen teema ”Kaikki pelaa” toteutuu täydellisesti Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla: kaikilla on lupa ottaa osaa soittoon, lauluun ja tanssiin. Jopa Vuoden yhtyeeksi valittu, Antti Järvelän luotsaama Orivesi All Stars julistaa samaa asiaa; Suomen suurimman pelimanniorkesterin toimintaan voi osallistua Lue lisää



André de Ridder Musica nova Helsingin taiteelliseksi johtajaksi

18.06.2015

Kapellimestari André de Ridder on valittu Musica nova Helsingin taiteelliseksi johtajaksi. Festivaali järjestetään seuraavan kerran helmikuussa 2017. De Ridderin sopimus kattaa vuosien 2017 ja 2019 festivaalit. Saksalainen André de Ridder (s. 1971) on kansainvälisesti profiloitunut idearikas nykymusiikin esittäjä, joka on Lue lisää



Rauma Festivon festivaalipassilla virtuoosien matkassa koko tapahtuman ajan

22.06.2015

Konserttivieras voi tänä vuonna hankkia Rauma Festivoon festivaalipassin, joka toimii lippuna viisipäiväisen tapahtuman kaikkiin maksullisiin konsertteihin. Passi on myynnissä heinäkuun 20. päivään saakka Rauman kaupungin palvelupiste Pyyrmannissa. Uusi lipputuote helpottaa kamarimusiikin suurkuluttajan elämää ja on myös tae siitä, että mahtuu Lue lisää



Pori Jazzin laaja ilmaisohjelma julkaistu

17.06.2015

Pori Jazzin ilmaisohjelma juhlakesälle on julkaistu. Jazzkadun ilmaislavalla esiintyy yhdeksän festivaalipäivän aikana laaja joukko mielenkiintoisia yhtyeitä. Pääpaino ilmaislavan ohjelmistossa on jazzissa, mutta edustettuna on myös muita musiikin tyylilajeja. Kotimaisten jazz-kokoonpanojen osalta tarjolla on muun muassa sellaisia kiinnostavia nimiä kuin Eero Lue lisää



Uusimaa ja Kaustinen Folk Music Festival esittäytyvät kavalkadimuodossa

16.06.2015

Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla tuodaan perinteisesti esille teemamaakunta. Tänä vuonna valokeilassa on Uusimaa, josta saapuu juhlille lähes 250 soittajaa, laulajaa ja tanssijaa osallistumaan yhteisiin ohjelmanumeroihin. Uudenmaan pääesitys on perjantaina 10.7. klo 13 Keskipohjanmaa-areenalla. Edellisenä iltana uusimaalaiset esiintyvät myös iltamissa ja kansantanssikonsertissa. ”Väki Lue lisää



Haapavesi Folk heti juhannuksen jälkeen

16.06.2015

Haapavedellä eletään taas suuren odotuksen aikaa: 27. Haapavesi Folk Music Festival ja  29. Folk-kurssi alkavat ensi maanantaina. Talkoolaiset, joita on yhteensä lähes 200, aloittavat alueen rakentamisen, majoituksen järjestämisen ja monet muut festivaalin rakentamiseen liittyvät työt. Haapavesi Folkin tarjonta on totutun Lue lisää



Kuopio Tanssii ja Soi täytti odotukset

16.06.2015

Cie Käfig, Danish Dance Theatre ja Susanna Leinonen Company olivat festivaaliviikon tähdet. Myös nuoret nousivat hienosti esiin festivaaliviikon tunnelmassa ja tapahtumissa. Paluu kaupun ginteatterille oli odotettu. Festivaalin johto toivoo, että jatkossa festivaalin olisi taloudellisesti mahdollista viettää kaupunginteatterilla koko viikko. 46. Lue lisää



Työväen Musiikkitapahtumassa keskustellaan hyvästä johtajuudesta

15.06.2015

Työväen Musiikkitapahtuman festivaaliperjantain 24.7. arvokeskustelussa tartutaan johtajuuden teemaan, joka on pinnalla niin mediassa kuin kahvipöytäkeskusteluissa. Hyvä johtajuus -arvokeskustelussa ääneen pääsee joukko suomalaisia vaikuttajia, joilla riittää sekä kokemusta että näkemyksiä johtajuudesta. Arvokeskustelun juontavat toimittaja Arto Nyberg sekä näyttelijä ja ohjaaja Heikki Paavilainen. Arvokeskustelupaneeliin Lue lisää



30. Sodankylän elokuvajuhlilla rikottiin kävijäennätyksiä

15.06.2015

Järjestyksessään 30. Sodankylän elokuvajuhlilla (10.–14.6.) rikottiin perinteikkäiden festivaalien historian kävijäennätyksiä. Lippuja lunasti neljän esityspaikan ympärivuorokautisiin näytöksiin sunnuntaiaamun arvion perusteella yli 30 000 katsojaa. Katsojamäärät nousivat edellisvuodesta noin 15%. Nimekkäät tekijävieraat yli kymmenestä maasta saapuivat englantilaisen Mike Leigh’n johdolla napapiirin pohjoispuolelle Lue lisää



Tampereen Teatterikesässä kohtaamispaikkoja teatterin ystäville

11.06.2015

Tampereen Teatterikesä tarjoaa varsinaisen festivaaliohjelman ohella liudan tapahtumia niin teatterialan ammattilaisille kuin muillekin kiinnostuneille 3.–9.8.2015. Festivaaliviikon aikana järjestetään seminaareja, työpajoja, paneelikeskusteluja sekä katutapahtumia. Tilaisuudet ovat pääasiassa maksuttomia ja kaikille avoimia. Torstaina 6.8. Asiaa torilta! -tapahtuma tuo lastenohjelmaa ja kiinnostavia paneelikeskusteluja Lue lisää



Nelipäiväisiä Naantalin Lasten Musiikkijuhlia vietettiin iloisesti jo toista kertaa

11.06.2015

Naantalin Lasten Musiikkijuhlia vietettiin 4.-7.6.2015 puistoissa ja konserteissa. Yhteistyössä Pelastakaa Lapset ry:n kanssa järjestetyssä tapahtumassa kävi tänä vuonna yli 2 000 kävijää, mikä on 30 prosenttia enemmän kuin viime vuonna. Naantalin Lasten Musiikkijuhlat sisälsi yhteensä kahdeksan erilaista konserttia ja muuta Lue lisää



Tuska ylpeänä esittää: Kataklysm, Septic Flesh ja Aborted Nosturiin tammikuussa

12.06.2015

TUSKA ylpeänä esittää: Kanadan death metal -suuruus Kataklysm tuo uuden albuminsa ”Of Ghosts And Gods”-julkaisukiertueen Nosturiin tammikuussa. Northern Hyperblastia takovien kanukkien völjyssä tulevat kreikkalainen dödis-jumalkatras Septic Flesh sekä Belgian gore-keisarit Aborted. Ennakkolipunmyynti käynnissä TIKETISSÄ nyt! Of Ghosts And Gods European Lue lisää



Kuhmon Hilpeä heinäkuu – koko perheen kesäjuhla!

12.06.2015

Kesä Kuhmossa on lastattu auringolla, kesä on lastattu sateella, kesä on lastattu linnunlaululla, hyttysillä, valolla, hienolla hämärällä.  Kesä on lastattu kukoistavalla luonnolla, retkillä, sukulaisvierailuilla ja lomalla. Kuhmon kesä on jo yhdeksättä kertaa lastattu kaikella tällä ja lisäksi HILPEÄLLÄ HEINÄKUULLA, lasten Lue lisää



Tanssiteatteri MD:n esitykset keräsivät keväällä 3 00 katsojaa

12.06.2015

Tanssiteatteri MD:n kevätkauden viimeiset esitykset nähtiin Tanssivirtaa Tampereella –nykytanssifestivaalilla. MD:llä oli keväällä 26 esitystä, joissa kävi yhteensä 1 151 katsojaa. Tanssivirtaa-festivaali ja yleisötyötilaisuudet mukaan laskettuna nostatti yleisömäärän Hällä-näyttämöllä 1 825 katsojaan. Katsojamäärä jäi hieman tavoitteesta johtuen pienemmästä esitysmäärästä sekä esitysten peruutuksista sairastapausten Lue lisää



Naantalin Musiikkijuhlat saavutti kävijätavoitteensa koleasta ilmasta huolimatta

14.06.2015

Naantalin Musiikkijuhlilla on viime vuosina käynyt noin 16 000 konserttivierasta ja tänä vuonna tavoitteeseen päästään jälleen. Kesäkuisen koleasta säästä huolimatta lipunmyynti oli noin 15 prosenttia parempi kuin viime vuonna. Toista kertaa järjestetty Naantalin Lasten Musiikkijuhlat saavutti myös suuren suosion ja yleisömäärä Lue lisää



Tuska-kiska avaa ovensa 15.6.

11.06.2015

Viime vuonna tutuksi tullut Tuska-festivaalin TUSKA-KISKA avataan jälleen Helsingin ydinkeskustaan, Lasipalatsin aukiolle. Maanantaina 15.6.2015 vietettävissä kiskan avajaisissa esitellään maailman ensimmäinen, Belsepubin siunaama keittiö, jonka mustanpuhuvassa menussa huomiodaan festarikansan lihattomat ja lihalliset mielihalut. Mustempi ruoka – synkempi mieli! Kiskan avajaisissa makustellaan Lue lisää



Jytäjyrsijät tähdittää Ilosaarirockin Vekararokkia

10.06.2015

Ilosaarirockin lastentapahtuma Vekararokki julkaisi ohjelmansa. Lauantaina 18. heinäkuuta tapahtumassa esiintyvät lastenrockia soittava Jytäjyrsijät, Rääkkylästä maailmalle ponnistanut Mimmit ja lasten kanssa lauluja tehtaillut Biisinikkarit. Vekararokki järjestetään perinteisesti Ilosaarirockin festivaaliviikonlopun lauantaina alkuperäisessä Ilosaaressa. Tapahtuman ennakkoliput tulevat myyntiin maanantaina 29.6. Liput maksavat kaksi Lue lisää



Ite-taidetta kesävierailulla Kansantaiteenkeskuksen pihapiirissä Kaustinen Folk Music Festivalilla

09.06.2015

Kaustisen kansanmusiikkijuhlien ja ITE-museon yhteistyönä Kaustisen Kansantaiteenkeskuksen pihapiiriin saapuu kesävieraita ajalle 15.6.-12.7. Veistospuistossa ympärivuotisesti asustavat ranskalaisen Jacques Lucasin Runototeemi, englantilaisen Ben Wilsonin temppelinomainen rakennus sekä Juha Vanhasen Armon ajoneuvot ja Kurkiaura saavat luokseen teoksia ITE-museon kokoelmasta. Vierailijoista tiedetään etukäteen ainakin Lue lisää



Uusi nykyisyys avaa aistit ja herättää ajattelemaan Mäntän kuvataideviikoilla

10.06.2015

Mäntän kuvataideviikkojen tämän kesän kuraattorit Kalle Hamm ja Dzamil Kamanger ovat kutsuneet koolle vaikuttavan otoksen Suomessa toimivia kansainvälisiä taiteilijoita. Pääosassa ovat tila-, ääni- ja videoinstallaatiot sekä yhteisölliset projektit. 43 taiteilijan/taiteilijaryhmän teokset muodostavat samaan aikaan elämyksellisen ja maailmantilaan uusia näkökulmia avaavan Lue lisää



Meidän Festivaalin vuoden 2015 ohjelma täydentyy kirjallisuuden, nykytaiteen ja musiikin kohtaamisilla

08.06.2015

Meidän Festivaalin 2015 ohjelma täydentyy neljällä konsertilla, joihin sisältyvät kolme kirjallisuutta ja musiikkia yhdistelevää konserttia sekä kävelykonsertti, jossa nykytaide ja musiikki kohtaavat. Kirjailijavieraina festivaalilla ovat SuviSirkku Talas, Linda Liukas ja Anna-Leena Härkönen sekä muusikkovieraina mm. Juha Uusitalo, Anna-Mari Kähärä ja Lue lisää



Sata-Häme Soin rakastettu Kultainen ja Hopeinen Harmonikka palaa televisioon

09.06.2015

Kultainen ja Hopeinen Harmonikka -kilpailu näkyy televisiossa AlfaTV:n kanavalla suorana lähetyksenä. Kilpailu käydään Ikaalisissa Sata-Häme Soi -festivaalilla heinäkuun 1. päivänä. Suora lähetys kilpailusta näkyy televisiossa antenniverkossa kanavapaikoilla 15 ja 36 sekä Elisan, DNA:n ja Anvian kaapeliverkossa ja AlfaTV:n nettisivuilla keskiviikkona Lue lisää



Ranskalainen Compagnie Käfig tekee Suomen ensivierailunsa huomenna keskiviikkona Kuopio Tanssii ja Soi -festivaalilla

09.06.2015

Pohjoismaiden vanhin ja suurin kansainvälinen tanssifestivaali Kuopio Tanssii ja Soi käynnistyy keskiviikkona. Tarjolla on yli kymmenen eurooppalaisen huippuryhmän lisäksi runsaasti oheis- ja ilmaisohjelmaa sekä noin 60 tanssikurssia. Festivaalin taiteellinen johtaja Jorma Uotinen avaa Kuopio Tanssii ja Soi -festivaalin Kuopion torilla Lue lisää



Tampereen Sävelen 2017 taiteelliseksi johtajaksi Sanna Valvanne

04.06.2015

Yhtyelaulukilpailun Grand Prix saksalaiselle ONAIRille Vokaalimusiikin festivaali Tampereen Sävelen yhtyelaulukilpailun Grand Prix myönnettiin saksalaiselle ONAIR -yhtyeelle Berliinistä. Yhtyeeseen kuuluu kuusi laulajaa ja ääniteknikko. ONAIR kilpaili sähköisesti vahvistettujen yhtyeiden sarjassa ja palkinnon suuruus on 2000€. Toisen sijan sähköisesti vahvistettujen yhtyeiden sarjassa Lue lisää



Sinfonia Lahden syyskauden avaavat vierailut Savonlinnan Oopperajuhlilla ja LuostoClassicissa

08.06.2015

Sinfonia Lahdella menestyksekäs kevätkauden päätös Pietarin Filharmoniassa Sinfonia Lahti päätti kevätkautensa 2015 ylikapellimestari Okko Kamun johtamalla konsertilla Pietarin Filharmoniassa lauantaina 30.5.2015. Filharmonian 1.500-paikkainen suuri sali oli lähes loppuunmyyty, ja konsertin hyvin lämpimästi vastaanottaneelle yleisölle esitettiin kaksi ylimääräistä kappaletta. Konsertti oli Lue lisää



Tampereen Sävelen yhtyelaulukilpailussa menestynyt Estonian Voices tänä kesänä Turun musiikkijuhlilla

05.06.2015

Tampereen sävel –festivaalin kansainvälisen yhtyelaulukilpailun sähköisesti vahvistetun sarjan jaetulle toiselle sijalle itsensä laulanut virolainen lauluyhtye Estonian Voices esiintyy tänä kesänä Turun musiikkijuhlilla. Voiton vei saksalainen ONAIR. Turun musiikkijuhlat juhlistaa kahdella konsertilla virolaisen musiikin juhlavuotta 2015. Yhteistyössä Viron suurlähetystön kanssa suunnitellut Lue lisää



Tampereen Sävelen kuorokatselmuksen Grand Prix Spira Ensemblelle

07.06.2015

 Tampereen Sävelen Kuorokatselmuksen päätöskonsertissa palkittiin rahapalkinnoilla kymmenen kuoroa. Grand Prix -tunnustus myönnettiin helsinkiläiselle Spira Ensemblelle, jota johtaa Kari Turunen. Tuomaristo kiittää sekä kuoron että sen johtajan musiikillisesti vahvaa tulkintaa ja kuoron hienoa, tasaista sointia. Tuomariston mukaan Turunen on tehnyt upean Lue lisää



Onnistunut Kesäkonserttiviikko Riihimäellä

08.06.2015

Sunnuntaina päättynyt Riihimäen Kesäkonserttien 34. musiikkifestivaali toi Riihimäelle 18 konsertin verran huippumuusikoita Suomesta ja Tanskasta. Tämän vuoden teema oli Pohjoisen lumo, joka esitteli runsaasti pohjoismaisten säveltäjien tuotantoa. Tarjolla oli musiikkikattauksia suurista kokoonpanoista soolokonsertteihin ja isoista saleista pienempiin tiloihin. Kaikista konserteista Lue lisää



Seurasaaren juhannusta värittävät urbaani juhannussalko ja tulitaide

04.06.2015

– kaupunkijuhannuksen viettoon vesibussilla Kaivopuistosta   Juhannuksen vietto Seurasaaressa kuuluu monen helsinkiläisen perinteisiin. Myös yhä useampi matkailija haluaa kokea tunnelmallisen kaupunkijuhannuksen. Juhannusjuhlan voi aloittaa nauttimalla merimatkasta: juhannuksena käynnistyy kauan kaivattu vesibussiliikenne Kaivopuistosta Seurasaareen. Tänä juhannuksena Seurasaaren perinteisten juhannussalkojen rinnalle kohoaa urbaani Lue lisää



Kaustisen festivaalilla monipuolista ohjelmaa lapsille

04.06.2015

Kaustisen kansanmusiikkijuhlat satsaa jälleen tuntuvasti koko perheen viihtyvyyteen. Hyvä tunnelma ja turvallinen festivaalialue sopii mainiosti myös lapsiperheille, joille löytyy sekä korkeatasoisia esityksiä että monipuolista puuhattavaa. Alle 7-vuotiaille on vapaa pääsy festivaalipuistoon, ja heidät on huomioitu aktiivisesti ohjelmasuunnittelussa. Festivaaliviikon aikana (6.–12.7.) Lue lisää



Urkuyön ja Aarian 30. juhlakesä aloitetaan barokkimusiikilla ja yleisöseminaarilla

02.06.2015

Urkuyö ja Aaria -festivaalin ainutlaatuiset kesäyön konsertit Espoon tuomiokirkossa järjestetään tänä kesänä 30. kertaa. 30. juhlavuoden avajaiskonsertti kuullaan torstaina 4.6. klo 22. Juhlakesä aloitetaan Soivat aivot -yleisöseminaarilla tiistaina 2.6. klo 19 Sellosalissa.  Avajaiskonsertissa kuullaan svengaavaa ja puhuttelevaa barokkimusiikkia Cantores Minores Lue lisää



Eino Grön ja Angelika Klas Salmelan puistonäyttämöllä

02.06.2015

Taidekeskus Salmelan näyttelyt avautuvat lauantaina 6.6. Taidetta kaikille aisteille Taidekeskus Salmela tarjoaa kesällä 2015 taidetta kaikille aisteille. Kuvataidenäyttelyt, konsertit ja tapahtumat yhdistettynä historialliseen kirkonkylämiljööseen luovat kokonaisvaltaisen kulttuurielämyksen. Kesän kohokohtana kuullaan 17 nuorta laulajalupausta Mäntyharjun kirkossa järjestettävässä Merikanto-laulukilpailussa.   Avajaiskonsertin solisteina Lue lisää



Taiteilijaryhmä ratsastaa Mäntän kuvataideviikoille

02.06.2015

Viime vuonna käynnistyneen Hevoslinja-taideprojektin ponnistelut hevoskulttuurin edistämiseksi jatkuvat perjantaina 5. kesäkuuta, kun ryhmä taiteilijoita aikoo ratsastaa Mäntän kuvataideviikoille Keuruun suunnalta. Ryhmä pyrkii edistämään hevosliikennöintiä kaupunki- ja taajama-alueilla sekä kannustamaan ajattelua, jonka myötä hevoset (sekä muut eläimet) olisi helpompi mieltää osaksi Lue lisää



Iitin musiikkijuhlat avaa festivaalinsa Ainolassa

02.06.2015

  Iitin musiikkijuhlat järjestää festivaaliviikkonsa alkajaisiksi sunnuntaina 7.6. konsertin Jean Sibeliuksen kotimuseossa Järvenpään Ainolassa. Klo 18 ja klo 20 alkavissa konserteissa esiintyvät tanskalainen sellisti Jakob Kullberg ja Iitin musiikkijuhlien taiteellinen johtaja, pianisti Laura Mikkola, joka istahtaa Sibeliuksen oman flyygelin ääreen. Lue lisää



Vokaalimusiikin juhla Tampereen Sävel soi 3.–7.6.

02.06.2015

Suomen suurin kuoro- ja yhtyelaulumusiikin festivaali Tampereen Sävel juhlii 40-vuotista taivaltaan tällä viikolla harvinaisella Sibelius-ohjelmalla ja huippuluokan lauluyhtyeiden konserteilla. Keskiviikosta sunnuntaihin järjestettävä festivaali kerää kaupunkiin yli 1700 laulajaa, 52 kuoroa ja 19 lauluyhtyettä. Tapahtuman taiteellisena johtajana toimii emeritusprofessori Matti Hyökki. Lue lisää



Naantalin Musiikkijuhlien kesässä kuullaan ennen kuulumattoman laaja kattaus Sibeliuksen ja Sallisen musiikkia

01.06.2015

Jean Sibeliuksen ja Aulis Sallisen juhlavuosien kunniaksi Naantalin Musiikkijuhlilla 2.–13.6.2015 kuullaan monipuolisesti molempien säveltäjien tuotantoa huippumuusikoiden tulkitsemana. Huippuvierailijoina loistavat pianisti Grigori Sokolov sekä English Chamber Orchestra johtajanaan Ralf Gothóni. Ulkomaalaisten toivottujen taitelijoiden joukkoon lukeutuvat myös muun muassa huilisti ja kapellimestari Lue lisää



Viitasaaren Musiikin ajassa vuoropuhelua menneen ja tulevan välillä

01.06.2015

Järjestyksessään 34. Musiikin aika –festivaali on saanut alaotsikokseen ”Checkpoint Viitasaari”. Ohjelma tuo yhteen eri sukupolviin kuuluvia tekijöitä ennätyksellisen laajasti. Vieraina on sekä hyvin pitkän uran tehneitä että ensimmäistä kertaa Viitasaarella esiintyviä taiteilijoita, mikä mahdollistaa laajan vuoropuhelun eri tekijäsukupolvien kysymysten, tarkastuspisteiden Lue lisää



Harvoin esitettyä Sibeliusta ja muita erikoisuuksia Iitin musiikkijuhlilla

25.05.2015

Iitin musiikkijuhlien kesän ohjelmistoon kuuluu sävellyksiä, joita kuullaan live-konserteissa perin harvoin. Esimerkiksi Jean Sibeliuksen Metsänhaltija-nimellä tunnettu melodraama Skogsrået Viktor Rydbergin runoon vuodelta 1894 kuuluu tällaisiin. Sibeliuksen pari vuotta aikaisemman Itä-Karjalan-matkan ja Kullervon säveltämisen vaikutusta henkivän teoksen nuotit löytyivät ainoastaan Kansallisarkiston Lue lisää



Kirjavat leijat värittävät taivaan Kaivopuiston yllä Leijafestivaalilla

27.05.2015

22. elokuuta klo 12-17 järjestettävillä Leijafestivaaleilla voit viettää leppoisaa lauantaipäivää lennättämällä omaa leijaasi, rakentamalla itsellesi leijan ja koristelemalla sen. Päivän kohokohta on hieno hyönteis- ja lintuaiheinen leijanlennätysnäytös: näytöksestä vastaa kiinalainen Zhiping Liu, yksi Kiinan Weifengissä järjestettävän, maailman suurimman leijafestivaalin järjestäjistä. Ennen varsinaista festivaalipäivää Lue lisää



Tuska 2015 -aikataulut julki, Tuska-appsit tulilla

29.05.2015

Aikataulut nyt nähtävillä osoitteessa www.tuska-festival.fi/aikataulu Tuska 2015 -älypuhelinsovellusten ensimmäinen versio ulkona Tuska 2015 Suvilahdessa 26.-28.6. Kesän stimangeimmat hevikisat, kahdeksattatoista kertaa järjestettävä Tuska jyrähtää käyntiin jo vajaan kuukauden päästä. Alice Cooperin, In Flamesin, Sabatonin lisäksi Helsingin Suvilahdessa jylisee nelisenkymmentä raskaan alan Lue lisää



Uutuuksien kesä 2016 Savonlinnan Oopperajuhlilla

28.05.2015

Savonlinnan Oopperajuhlien kesän 2016 pääteemana on italialainen ooppera. Sen myötä vahvasti esille nousee myös William Shakespeare, jonka kuolemasta tulee kuluneeksi 400 vuotta. Italialaisen oopperaperinteen ohella ohjelmistossa on yksi 1900-luvun oopperan ehdottomista merkkiteoksista. Kesän 2016 Oopperajuhlilla yleisölle tarjotaan kolme Giuseppe Verdin Lue lisää



Sibelius kiinnostaa Kuhmon Kamarimusiikissakin

28.05.2015

Kuhmon Kamarimusiikin ennakkomyynnissä suurimmat yleisönsuosikit ovat tähän mennessä olleet maanantain 20.7. konsertit, jotka on omistettu Sibeliukselle ja hänen aikalaisilleen. Seuraavaksi suosituin on keskiviikon 22.7. konsertti, jossa kuullaan Astor Piazzollaa, ja neljäntenä on ensimmäisen viikon keskiviikon Schubert-konsertti. Ennakkomyynti on sujunut hieman Lue lisää



Turun musiikkijuhlien lippukassa avaa maanantaina 1. kesäkuuta klo 12 Hansa-korttelissa

28.05.2015

Turun musiikkijuhlien oma lippukassa avaa jälleen koko kesäksi maanantaina 1.6.2016 klo 12. Turun musiikkijuhlat järjestetään 6.-15.8.2015.  Lippukassa sijaitsee Åbo Svenska Teaterin lippukassan yhteydessä Hansa-korttelissa (Aurakatu 10) ja on auki 1.6.-15.8.2015 maanantaista perjantaihin klo 12-15. Lippukassasta saa lippuja kaikkiin Turun musiikkijuhlien Lue lisää



Tanssivirtaa-festivaali täytti odotukset

26.05.2015

Kahdeksastoista Tanssivirtaa Tampereella –nykytanssifestivaali saavutti kävijätavoitteensa tänä vuonna hienosti. Tampereen keskustassa ja Hällä-näyttämöllä nähdyt nykytanssiesitykset ja tapahtumat keräsivät yhteensä 1 627 katsojaa 29 tapahtumassa. Festivaalin pääareenalla Hällä-näyttämöllä nähtiin tiistaista sunnuntaihin 19.–24.5. kuusi nykytanssiteosta, kiinnostavia jälkilöyly-keskusteluja sekä neljästi Loikka on Tour –Tanssivirtaa Lue lisää



Viime hetken vinkkejä Riihimäen Kesäkonsertteihin

26.05.2015

Riihimäen Kesäkonserttien alkuun on enää vain muutama päivä. Jotta pääset mukaan nauttimaan tasokkaasta musiikista, nyt kannattaa tarttua tilaisuuteen ja varata omat liput pian ennen kuin ne loppuvat! Kansainvälistä huippuosaamista edustavat tanskalaisvieraat, joita pääsee kuulemaan kahtena ensimmäisenä festivaalipäivänä. Tiistaina Det Kongelige Lue lisää



Kuopio Tanssii ja Soin pääohjelmassa 12 tanssiryhmää, lähes 60 kurssia ja runsaasti oheisohjelmaa!

27.05.2015

Pohjoismaiden vanhimman ja suurimman kansainvälisen taidetanssifestivaalin Kuopio Tanssii ja Soin tämän kesän ohjelmassa nähdään jälleen useita Suomessa ennen näkemättömiä ryhmiä ja teoksia. Yksi kesän odotetuimmista ryhmistä on ranskalainen Compagnie Käfig, joka tuo Musiikkikeskuksen lavalle räjähtävää energiaa teoksessaan Boxe Boxe. Hip Lue lisää



Turun kaupunki turvaa kaupunkifestivaali Down by the Laiturin järjestämisen

26.05.2015

Turun kaupunki turvaa kaupunkifestivaali Down by the Laiturin järjestämisen tulevana kesänä siirtämällä festivaalin järjestämisen uudelle sopimuskumppanille. DBTL-sopimuksen siirtoa käsiteltiin maanantaina 25.5. Turun kaupunginhallituksessa,  jossa kaupunginhallitus päätti antaa suostumuksensa kaupungin ja Happening Laituri Oy:n välisen DBTL-sopimuksen muutokseen. Happening Laituri Oy:n omistaja Lue lisää



Sibeliuksella ja Sinfonia Lahdella Kiinassa yli 13.000 kuulijaa viidessä eri kaupungissa

26.05.2015

Orkesteri esitti ylikapellimestari Kamun johdolla Sibeliuksen sinfonioita ja viulukonserton Sinfonia Lahti teki neljännen kiertueensa Kiinaan toukokuussa 2015. Sibelius-juhlavuoden puitteissa tapahtuvan poikkeuksellisen laajan kiertueen ohjelmassa oli kaikkiaan 11 orkesterikonserttia orkesterin ylikapellimestari Okko Kamun johdolla sekä yksi kamarimusiikkikonsertti, ja näihin osallistui yhteensä Lue lisää



Kangasniemen laulukilpailun 2015 esikarsinnan tulokset on julkaistu

26.05.2015

Kangasniemen laulukilpailuun 2015 on esikarsinnassa valittu seuraavat henkilöt: Asikainen Joonas (s. 1987 Rantasalmi ) Helsinki , baritoni Engelbarth Johanna (s. 1985 Vantaa ) Helsinki, sopraano Grönthal Minna (s. 1985 Kauhajoki) Vantaa, sopraano Kiiveri Saara (s.. 1986 Kalajoki) Helsinki, sopraano Lehtola Lue lisää



Turun musiikkijuhlien ja Turun Kirjamessujen kesän 2015 yhteistyötapahtuma järjestetään Sibelius-museossa perjantaina 7. elokuuta

26.05.2015

SÄKENÖIVÄ SIBELIUS- ELÄMÄNTARINA SANOIN JA SÄVELIN Kirjailija Juha-Pekka Koskinen ja sellisti Jussi Makkonen keskustelevat säveltäjämestari Jean Sibeliuksen elämästä ja tuotannosta tämän 150-vuotisjuhlavuoden kunniaksi. J-P Koskinen lukee otteita runomitallisesta uutuusteoksestaan ”Säkenöivä Sibelius”.  Jussi Makkonen ja Nazig Azezian ovat esittäneet tarinallista Sibelius Lue lisää



Pori Jazzeille Kirjurinluotoon peräti 15 uutta artistia – pääkonserttien ohjelma valmis

26.05.2015

Pori Jazzin pääkonserttien ohjelmisto on täydentynyt viidellätoista esiintyjällä. Kirjurinluodon konserttien ohjelmisto on uusien kiinnitysten myötä valmis, ja samalla on julkaistu konserttikokonaisuuksien lavakohtaiset aikataulut. Torstaina 16. heinäkuuta Kirjurinluodon pääesiintyjänä nähdään australialainen pop-ikoni Kylie Minogue. Uusia kiinnityksiä konsertissa edustavat afrikkalaistaustainen yhdysvaltalaislaulaja Somi Lue lisää



Jazz Tilaussävellykset kruunaavat juhlavuoden Pori Jazz -ohjelmiston

26.05.2015

Pori Jazz järjestetään heinäkuussa 50. kertaa. Juhlakesän kunniaksi festivaali on tilannut kolmelta kotimaiselta jazzmuusikolta uudet sävellykset, jotka kantaesitetään Kirjurinluodon Lokkilavalla pääkonserttien aikana. Torstaina 16.7. oman sävellyksensä esittelee Juhani Aaltonen, perjantaina 17.7. Verneri Pohjola ja lauantaina 18.7. Jukka Perko. Taiteilijoille on Lue lisää



30-vuotiaille espoolaisille konserttilippu lahjaksi Urkuyö ja Aarian 30. juhlafestivaalille

26.05.2015

Urkuyö ja Aaria tarjoaa 30. juhlavuotenaan kaikille tänä vuonna 30 vuotta täyttäville espoolaisille konserttilipun tämän kesän festivaalille. Urkuyö ja Aaria -festivaali järjestetään 30. kertaa 4.6.–27.8.2015 Espoon tuomiokirkossa. Yökonsertit Espoon keskiaikaisessa kivikirkossa alkoivat vuonna 1986 ja nyt festivaali haluaa kutsua samana Lue lisää



Ilmaiskonserttisarja Kuule Sävel! tuo kuoromusiikin mahdollisimman monien ulottuville 4.­–7.6.

25.05.2015

Tampereen Sävelen aikaan järjestettävässä Kuule Sävel! -konserttisarjassa kuorot ja lauluyhtyeet tuovat musiikkia hoitokoteihin, museoihin ja ravintoloihin sekä esiintyvät Finlaysonin alueella. Kuoromusiikin kuuntelun voi yhdistää taidenäyttelyvierailuun, leikkihetkeen tai pikniklounaaseen. Konserttipaikkojen mukaan kuullaan niin perinteistä ohjelmistoa kuin viihde- ja pop-sovituksiakin. Esimerkiksi Tampereen Lue lisää



 Eturivin ensemblet täyttävät Tampereen Teatterikesän Ohjelmateltan

05.05.2015

Ohjelmateltta nousee osaksi Tampereen Teatterikesää elokuun 4. päivä jo kuudennentoista kerran. Keskustorin tunnelmallisessa kohtaamispaikassa tunteet roihuavat ja kaipuu Pariisiin sykkii voimalla. Ohjelmassa on tietysti myös vauhtia ja särmää! Viiden päivän festivaali tarjoaa yhdeksän iltaesitystä ja yhden iltapäiväkonsertin. Ohjelmiston avaa tänä Lue lisää



Teatterikesä 2015 kysyy: Mihin me kuulumme toisten keskellä?

05.05.2015

Tampereen Teatterikesä järjestetään 47. kerran 3.–9. elokuuta 2015. Tämän kesän esitykset käsittelevät kuulumista ja liittymistä. Millä tavoin liitymme toinen toisiimme, mihin me kuulumme perheemme, sukumme, yhteisömme historiassa? Miten löydämme paikkamme ja miten toiset muokkaavat sitä? Festivaaliviikolla Pääohjelmiston vieraaksi saapuu 19 Lue lisää



Noin 77 000 kävijää nautti värikkäästä tunnelmasta 20–vuotiaalla Maailma kylässä -festivaalilla

25.05.2015

Maailma kylässä muistutti tänä vuonna festivaalikansaa siitä, että maailmanparannus ei vaadi ihmetekoja. Hyvä ruoka, monipuolinen musiikkitarjonta ja mielenkiintoinen asiaohjelma takasivat leppoisan festivaalitunnelman. Lauantaina festivaalikansa tarttui innolla Sierra Leone´s Refugee All Starsin hyväntuuliseen meininkiin. Lumoavaääninen sahrawi-laulaja Aziza Brahim puolestaan vangitsi yleisönsä Lue lisää



Waltteri Torikan toinen konsertti Jyväskylän Kesässä 9.7.

22.05.2015

Jyväskylän Kesä juhlii 60-vuotista taivaltaan 7.-12.7.2015. Festivaalin lipunmyynti on lähtenyt käyntiin pikkuhiljaa. Poikkeuksen tekee Waltteri Torikan konsertti Toivakan kirkossa, joka on loppuunmyyty. Suuren kysynnän vuoksi järjestetään samansisältöinen ”Kesäilta Toivakassa II” -konsertti torstaina 9.7. klo 19.00. Konsertti sisältää klassisen laulumusiikin helmiä Lue lisää



Suosittuun Kotkan Meripäivieen Vuoden Merilaulu -kilpailuun osallistui yhteensä 185 kappaletta

22.05.2015

Vuoden Merilaulu on sävellys- ja sanoituskilpailu, jossa etsitään aiemmin esittämättömiä lauluja. Kappaleiden aihepiiri on tekijöiden vapaasti valittavissa, eli sanoituksien ei tarvitse liittyä mereen. – Tällä kertaa mikään finaalikappaleista ei edustakaan meriaihetta, mikä saattaa olla hyvä asia kappaleen tulevaisuutta silmällä pitäen, Lue lisää



Maailma kylässä -festivaali käynnistyy huomenna

22.05.2015

Tapahtuma vaikuttaa Helsingin keskustan liikennejärjestelyihin viikonloppuna. Koko perheen ilmaistapahtuma järjestetään 23.–24.5. Kaisaniemen puistossa ja Rautatientorilla. Maailma kylässä -festivaali levittäytyy viikonloppuna Helsingin Kaisaniemen puistoon ja Rautatientorille. Tapahtuman takia Kaisaniementie suljetaan yleiseltä liikenteeltä perjantaina 22.5. kello 17. Katu palautuu normaaliin käyttöön sunnuntai-iltana Lue lisää



Toritansseja, konsertteja, aivodiskoa – Kuopio tanssii ja soi!

22.05.2015

Toritanssit, Tanssimaraton, säveliä Kallaveden rannalla ja Pariisin taivaan alla, jazzia, Kansallisbalettia, teatteria, aamutaijia, taiteilijahaastatteluja. 46. Kuopio Tanssii ja Soi -festivaalin oheisohjelma on tänä kesänä herkullisen monipuolinen. – Olemme tuottaneet ohjelmaa yhteistyössä lukuisien kumppaneidemme, muun muassa Suomen Kansallisbaletin, Puolustusvoimien, VB-valokuvakeskuksen, Suomen Lue lisää



Euroopan parhaille festivaaleille tunnustusta – mukana 31 festivaalia Suomesta

21.05.2015

Europe for Festivals, Festivals for Europe (EFFE) -projektin puitteissa on myönnetty ”EFFE 2015-2016 Label” kaikkiaan 761 festivaalille yli kolmestakymmenestä maasta.  Haku oli avoin kaikille eurooppalaisille festivaaleille ja vain hakemuksen lähettäneet festivaalit otettiin huomioon tunnustuksia jaettaessa. Suomesta tunnustuksen sai  kaikkiaan 31 Lue lisää



Stratovarius esiintyy Tuskan ja Jalometallin yhteiskonsertissa Jalotuska-tapahtumassa

20.05.2015

Suomen melodisen metallin legendaarinen kärkinimi Stratovarius jatkaa komeaa uraansa julkaisemalla uuden ”Eternal”- nimisen studioalbumin elokuussa. Uuden levyn myötä Stratot tekevät syyskuussa täysimittaisen Suomen kiertueen ja Tuska-organisaatio vastaa ylpeänä Tampereen, Hämeenlinnan ja Oulun konserttien järjestelyistä.  Tampereella ja Hämeelinnassa illan avaa kotimainen Serenity. Lue lisää



Camilla Nylund ja Mikko Franck konsertoivat yhdessä Kangasniemen Musiikkiviikoilla

19.05.2015

Kansainvälisesti tunnetuimpiin suomalaislaulajiin kuuluva Camilla Nylund esiintyy Kangasniemen Musiikkiviikkojen avajaiskonsertin solistina 17.7.2015. Jean Sibeliuksen juhlavuoden konsertissa Kangasniemen kirkossa Jyväskylä Sinfoniaa johtaa Mikko Franck. Konsertin ohjelmistossa on Sibeliuksen lauluja ja orkesterimusiikkia ja seon osa Kangasniemen kirkon 200-vuotisjuhlaa yhteistyössä Kangasniemen seurakunnan kanssa. Lue lisää



Kirjurinluodossa Pori Jazzeilla entistä enemmän musiikkia – uutuutena iso konserttiteltta

20.05.2015

Musiikkitarjonta Pori Jazzin pääkonserteissa kasvaa ensi kesänä entisestään. Yleisöä odottaa heinäkuussa neljä eri esiintymislavaa, joille nousee iso ja monipuolinen joukko kansainvälisiä sekä kotimaisia tähtiartisteja.   Festivaalialueen merkittävin uutuus on noin 4 000 henkeä vetävä konserttiteltta, joka rakennetaan vastapäätä legendaarista Lokkilavaa. Lue lisää



Turun musiikkijuhlilla kuljetaan Jeanne d’Arcin jalanjäljissä

20.05.2015

Turun musiikkijuhlat järjestetään 6.-15.8.2015. Muusikkojen lisäksi musiikkijuhlien ohjelmassa nähdään tänäkin vuonna useita näyttelijöitä. Yksi kiinnostavimmista aivan uusista teatteria ja musiikkia yhdistävistä produktioista on suomalaisten suosikin, näyttelijä-kirjailija Hannu-Pekka Björkmanin ja amerikkalaisen mezzosopraano Kate Lindseyn yhdessä luoma kokonaisuus ”The Trial of Joan Lue lisää



Ilmoittautuminen Helsingin juhlaviikkojen Taiteiden yön ohjelmaan on alkanut

19.05.2015

Helsingin juhlaviikot kutsuu kaikki kaupunkilaiset tekemään torstaina 20.8.2015 järjestettävästä Taiteiden yöstä yhteisen taidekarnevaalin. Taiteiden yönä on mahdollista kommentoida ja elävöittää kaupunkitilaa haluamallaan tavalla. Viime vuosina Taiteiden yössä on törmätty mm. suomifilmi-sing-alongiin, Polaroid-kuvaukseen Baanalla, sahansoittoon, muotiratikkaan, verisiin virsiin, organisaatiorunouteen ja kasveista Lue lisää



Muutos Maailma kylässä -festivaalin ohjelmaan: Sananvapauskylä jää toteuttamatta turvallisuussyistä

18.05.2015

Tulevana viikonloppuna järjestettävän Maailma kylässä -festivaalin Sananvapauskylä jää toteuttamatta turvallisuussyistä. Kulttuuri-, mielipide- ja tiedelehtien liiton Kultti ry:n suunnittelemalla Sananvapauskylä-messuosastolla oli tarkoitus pitää esillä osia Minä olen Charlie -näyttelystä sekä taiteilija Ville Rannan piirustuksia. Näytteille asetettavien kuvien joukossa oli piirroksia profeetta Lue lisää



Tanssivirtaa Tampereella -nykytanssifestivaali on nyt täällä

18.05.2015

Täysi-ikäinen Tanssivirtaa Tampereella –nykytanssifestivaali tuo jälleen kerran Tampereelle visuaalisesti ja liikkeellisesti lumoavia teoksia. Festivaalin avaa tiistaina 19.5. klo 16.30 Jugendtorilla Vuoden Tanssivirtaa Tanssitaitelija Joona Halosen duetto Lyhyt matematiikka. Esitys nähdään jokaisena festivaalipäivänä Tampereen keskustassa mm. Vanhan Kirjastotalon edustalla, Tampereen Taidemuseolla Lue lisää



Hippaloiden musiikkivuosi on yksityiskohtia täynnä – festivaali juhlii kantaesityksin ja herkullisin vierailuin

18.05.2015

Suomen vanhinta lasten monitaiteista festivaalia juhlitaan ensi kesänä musiikkiteemalla. Jo 38 vuotta täyttävää lastenjuhlaa vietetään Hämeenlinnassa Verkatehtaan alueella 30.7.–2.8.2015. Neljän päivän aikana nähdään runsaasti musiikista innoituksensa saanutta ohjelmaa ja iloitaan kohtaamisista taiteilijoiden kanssa. Hippaloiden musiikkivuoden ylpeys on Tapiola Sinfonietan huippuvierailu Lue lisää



Meidän Festivaalin vuoden 2015 konserttikohtainen ohjelma julkaistu

18.05.2015

Tänä vuonna 19. kertaa järjestettävä Meidän Festivaali tarjoaa jälleen monipuolisen ja korkeatasoisen festivaaliviikon 26.7.-1.8.2015 Tuusulanjärvellä. Meidän Festivaali 2015 omistetaan Aino Sibeliukselle, joka ansaitsee rauhallisen, veikeän, monipuolisen ja ajatuksia herättävän kunnianosoituksen, ja sellaiseen pyrimme. Meidän Festivaalilla tulevana kesänä saa ensi-iltansa mm. Lue lisää



Maailma kylässä -festivaali levittäytyy Helsingin keskustaan viikonloppuna

18.05.2015

Maailman kulttuureja juhlitaan Helsingissä 23.–24.5., kun Maailma kylässä -festivaali järjestetään Kaisaniemen puistossa ja Rautatientorilla. Tarjolla on runsaasti musiikkia ja asiaohjelmaa, satoja näytteilleasettajia ja kymmeniä ruokamyyjiä. Koko perheen tapahtumaan on vapaa pääsy. Maailma kylässä -festivaali kerää viikonloppuna Helsinkiin suuren joukon eri Lue lisää



Riihimäen Kesäkonserttien tunnelmapaloja

18.05.2015

Riihimäen Kesäkonserttien tämän vuoden konserttiviikko 2.-7.6. tuo esille erilaisia musiikillisia kokoonpanoja orkestereista sooloesityksiin. Torstai- ja perjantai-iltapäivät tarjoavat suomalaisten huippumuusikoiden esityksiä Riihimäen taidemuseon näyttelytilan muuttuessa tuokioksi konserttisaliksi. Torstaina 4.6. klo 17 taidemuseon täyttävät sävelillään Duo Teoksen viulisti Kreeta-Julia Heikkilä ja pianisti Lue lisää



Räppäri Asa ja Kengurumeininki Työväen Musiikkitapahtumaan

15.05.2015

Työväen Musiikkitapahtuman uudet artistikiinnitykset kartuttavat entisestään festivaalin monipuolista esiintyjäskaalaa. Festivaaliperjantaina lavalle nousee kantaaottavista sanoituksistaan tunnettu rap-musiikkia esittävä Asa & Band. Kesäkuussa uuden Love X -albuminsa julkaiseva artisti tarttuu tällä kertaa rakkauden teemaan, aiheista vanhimpaan. Levyn kappaleet ovat uusia versioita Love Recordsin Lue lisää



Vavahduttavia täydennyksiä Sodankylän elokuvajuhlien ohjelmaan

12.05.2015

Sodankylän 30. elokuvajuhlien maantieteellinen kattaus on jälleen kerran vaikuttava. Englantilaisen Mike Leigh’n johdolla pohjoiseen saapuu ohjaajamestareita Saksasta, Yhdysvalloista, Tanskasta, Puolasta ja Portugalista. Heistä jokainen edustaa maansa nykyelokuvan kovinta, omaperäisintä kärkeä, kuten kotimaisten vieraidemme huippuryhmä. ”Festivaalin aikana lennosta muotoutuvaa käsikirjoitusta” täydentävät Lue lisää



Sodankylän elokuvajuhlat käyntiin Peter von Bagh -matinealla

08.05.2015

Järjestyksessään 30. Sodankylän elokuvajuhlien (10.–14.6.2015) avauspäivänä järjestetään juhlien edesmenneen johtajan Peter von Baghin elämäntyölle omistettu kansainvälinen von Bagh -matinea ”festivaalipalatsi” Lapinsuussa klo 10–15:30. Keskiviikon matinean rytmittäjänä nähdään kattava otos von Baghin lyhytfilmejä, kuten Pockpicket, Sinitaivas, Tapsa, Viimeinen kesä ja Vuosi Lue lisää



Tuska hakee Saksan kovinta metallitulokasta Play Tuska -kilpailussa

13.05.2015

Helsingin Suvilahdessa 26.-28. kesäkuuta järjestettävä Tuska-festivaali hakee Saksan kuuminta metallinimeä Play Tuska -skabassa. Voittajabändi esiintyy Tuskan lavalla perjantaina 26.6. Homma on simppeli. Osoitteessa playtuska.com bändit voivat ladata parhaat biisinsä palveluun, joista kuunnelluimpien bändien joukosta festivaalin tuomaristo valitsee voittajan. Voittajabändi matkustaa Lue lisää



Helsingin juhlaviikot etsii pysähdyspaikkoja Bailubussilleen

12.05.2015

Ranskalainen Anthony Suarez eli DJ Tony S. ajaa elokuussa funkyn musabussinsa Helsingin juhlaviikoille. Bailubussin katolta DJ Tony soittaa levymusiikkia: vanhaa soulia, funkia ja discoa. Juhlaviikot etsii nyt pysähdyspaikkoja bussille ja sen myötä katubileille. Bailubussin voi tilata kotipihaan, toimistokortteliin, asukastalolle tai Lue lisää



Kalottjazz & Blues ja kesä voi tulla

11.05.2015

Kesä ja valoisat illat lähestyy ja tietysti kaksoiskaupunkien TornioHaparandan yhteinen musiikkihuipentuma Kalottjazz & Blues festivaali jo 32:ta kertaa. Juhannuksen jälkeisenä viikonloppuna 25.–28.6 käynnistyy kansainvälinen festivaali joka tarjoaa laadukasta musiikkia kaiken ikäisille. Toivo Kärki Kalottjazzien kärkeen Festivaalin aloituskonserttissa musiikkitalolla saamme kuulla Lue lisää



Tähdet, tähdet -kilpailun voittaja Waltteri Torikka esiintyy kesällä Turun musiikkijuhlilla

11.05.2015

MTV3:n suositun Tähdet, tähdet -musiikkikilpailun voittaja Waltteri Torikka esiintyy tulevana kesänä Turussa. Huippusuosioon noussut baritoni tähdittää Turun musiikkijuhlien päätöskonserttia lauantaina 15. elokuuta klo 20 Turun Konserttitalossa. Waltteri Torikka esittää konsertissa Tähdet, tähdet -ohjelman tango-jaksossa kuullun Unto Monosen Satumaa-tangon sekä Stephen Sondheimin Lue lisää



Laulu soi Tampereen Sävelen ennakkotapahtumassa

11.05.2015

Muista Sävel! -ennakkotapahtuma tuo laulun ja kuoromusiikin lähelle kaupunkilaisten arkipäivää ma–ke 18.–20.5. ja johdattelee kesäkuiseen vokaalimusiikin juhlaan. Ennakkotapahtumassa äänivelho Heikki Laitinen vie vuorovaikutteisella luennollaan yleisön kalevalaisen laulun maailmaan ja luomaan uusia äänimaisemia. Tamperelaisten kuorojen ilmaiskonserteista voi nauttia useissa eri kirjastoissa Lue lisää



Jutajaisten torstai-illan 25.6. erikoisuus: maailmanmusiikkia chansonin hengessä

07.05.2015

Timo Tuominen tuo torstaina 25.6. Korundi-saliin vahvaa tulkintaa Jacques Brelin iättömistä mestariteoksista. Brelin rajunkauniit ja tunnelmalliset laulut sisältävät runollista ja rehellistä sanomaa niin rakkaudesta, kuolemasta  kuin elämänkamppailusta. Kansallisteatterin näyttelijänä tunnettu Timo Tuominen tekee kuulijalle Brelin sävellysten intohimon ja rehellisyyden eläväksi Lue lisää



Ilosaarirock suojelee uhanalaista maakotkaa

07.05.2015

Joensuun Ilosaarirock on valinnut vuoden luonnonsuojelukohteekseen maakotkan. Festivaali kompensoi hiilipäästönsä maakotkien pesien rakentamiseen Pohjois-Karjalassa. Myös festivaalin asiakkailla on mahdollisuus osallistua projektiin, jokaisesta ostetusta Ilosaarirockin ympäristölipusta lahjoitetaan kolme euroa maakotkien suojeluun. Keräyksestä ja suojelutyöstä vastaa Suomen luonnonsuojeluliitto. Ilosaarirock on laskenut hiilipäästönsä Lue lisää



Tuska Open Air Metal Festival ja Radio Rock lanseeraavat perjantaina 8.5. maailmanlaajuisen Corpse Fridayn

07.05.2015

Maskit kasvoille ja duuniin – poseeraa pomosi kanssa! Tuska ja Radio Rock nostavat yritysmaailmasta tutun ”Casual Friday” konseptin uudelle levelille. Kun rokujengi käy töissä suht casuaaleissa vaatetuksissa muinakin viikonpäivinä, niin Corpse Friday tuo vapauden ilmaista työpaikalla vieläkin hevimpää puolta itsessään. Lue lisää



Janne Nieminen Pori Jazzin toimitusjohtajaksi

07.05.2015

Filosofian maisteri, restonomi Janne Nieminen (49) on valittu Pori Jazzin toimitusjohtajaksi. Nieminen aloittaa tehtävässään loppukesästä, mutta hän osallistuu jo tulevan kesän jazzfestivaaliin. Nieminen siirtyy uuteen tehtäväänsä Hämeenlinnan kulttuuri- ja kongressikeskus Verkatehtaalta, jossa hän on toiminut vuodesta 2004 lähtien myynti- ja Lue lisää



Meidän Festivaali 2015 omistetaan Ainolle

05.05.2015

Meidän Festivaalilla 2015 nähdään modernin esitysteknologian keinoin Ainolaa peilaava näyttämö, kuullaan lukuisia lahjakkaita ja uteliaita muusikoita sekä omistetaan koko tapahtuma Ainolle. Tänä vuonna 19. kertaa järjestettävä Meidän Festivaali tarjoaa jälleen monipuolisen ja korkeatasoisen festivaaliviikon 26.7.-1.8.2015 Tuusulanjärven historiallisessa ympäristössä. Meidän Festivaali Lue lisää



Helsingin juhlaviikot ja Alexi Laiho haluavat vielä lisää kitarasankareita mukaan hevispektaakkeliin

06.05.2015

Maailman paras metallikitaristi, Children of Bodomin Alexi Laiho ja Helsingin juhlaviikot tekevät elokuussa Senaatintorista hetkeksi hulppean metalliareenan. Alexi säveltää Juhlaviikoille tilausbiisin ja valitsee 100 sähkökitaristia — harrastajaa tai ammattilaista — rinnalleen, esiintymään isolle lavalle perjantaina 14.8.2015 klo 18.00. Tapahtuma on Lue lisää



Eturivin ensemblet täyttävät Tampereen Teatterikesän Ohjelmateltan

05.05.2015

Ohjelmateltta nousee osaksi Tampereen Teatterikesää elokuun 4. päivä jo kuudennentoista kerran. Keskustorin tunnelmallisessa kohtaamispaikassa tunteet roihuavat ja kaipuu Pariisiin sykkii voimalla. Ohjelmassa on tietysti myös vauhtia ja särmää! Viiden päivän festivaali tarjoaa yhdeksän iltaesitystä ja yhden iltapäiväkonsertin. Ohjelmiston avaa tänä Lue lisää



Tampereen Teatterikesä 2015 kysyy: Mihin me kuulumme toistemme keskellä?

05.05.2015

Tampereen Teatterikesä järjestetään 47. kerran 3.–9. elokuuta 2015. Tämän kesän esitykset käsittelevät kuulumista ja liittymistä. Millä tavoin liitymme toinen toisiimme, mihin me kuulumme perheemme, sukumme, yhteisömme historiassa? Miten löydämme paikkamme ja miten toiset muokkaavat sitä? Festivaaliviikolla Pääohjelmiston vieraaksi saapuu 19 Lue lisää



Maailma kylässä -elokuvaohjelmassa näkökulmia maailman tapahtumiin

05.05.2015

Ensimmäistä kertaa Maailma kylässä -festivaalilla toteutettava Docventures Lounge tarjoilee yleisölle dokumentteja ja elokuvia eri puolilta maailmaa. Maailma kylässä järjestetään 23.–24.5. Helsingissä. Tapahtumaan on vapaa pääsy. Maailma kylässä -festivaalin elokuvaohjelmaan kuuluvat sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen oloja Keniassa kuvaava Stories of Our Lives, Lue lisää



Oulunsalo Soin Lusia Rusintytär -oopperan tanssijavalinnat on tehty

05.05.2015

Elokuussa Utajärven Ahmaksen ulkoilmateatterissa, Oulun kaupunginteatterissa sekä osana Helsingin juhlaviikkoja Espoon Sellosalissa esitettävän Lusia Rusintytär -oopperan tanssijavalinnat on tehty. Valinnat teki teoksen ohjaaja ja koreografi Jorma Uotinen. Tanssijoiksi valikoituivat Riku Lehtopolku, Jarkko Lehmus, Kimmo Alakunnas ja Atte Kilpinen. Riku Lehtopolku Lue lisää



April Jazzien kävijätavoite ylittyi reilusti

04.05.2015

Huhtikuun lopulla Espoossa järjestetty 29. April Jazz –festivaali keräsi reilut 10 000 vierailijaa, mikä on noin 3 000 enemmän kuin tälle vuodelle asetettu kävijätavoite. Alustavien arvioiden mukaan pääsymaksullisiin tilaisuuksiin osallistui lähes 6 000 kävijää. Konserttien täyttöaste kipusi toistakymmentä prosenttiyksikköä edellisestä vuodesta ja oli nyt yli Lue lisää



Jutajajaiset Folklore Festival valtaa Kulttuuritalo Korundin kesäkuun lopussa monipuolisella ja monitaiteisella festivaaliohjelmistolla Rovaniemen keskustassa

04.05.2015

Jutajaiset jutaa uudistuneena monipuolisen ohjelmiston ja kulttuuripläjäyksen muodossa kesäkuun lopussa Kulttuuritalo Korundissa, Rovaniemen keskustassa. Tulevan kesän Jutajaisten ohjelmisto 24.-28.6.2015 on kohokohtia ja tunnelmaa täynnä. Kirkkokonsertissa Suomen eturivin oopperalaulajat, tenori  Jyrki Anttila sekä basso Jaakko Ryhänen, avaavat festivaaliviikon. Kaikuja maailmalta tarjoavat Lue lisää



Riihimäen Kesänkonsertit aloitti täydellä salilla

04.05.2015

Pianisti Olli Mustosen resitaalikonsertti sunnuntaina Suomen lasimuseossa otti varaslähdön Riihimäen Kesäkonsertteihin tarjoamalla musiikillisia huippuelämyksiä täydelle konserttisalille. Olli Mustosen intensiiviset tulkinnat Beethovenin, Chopinin, Schumannin ja Prokofjevin musiikista johdattivat kuulijat todella pianomusiikin ytimeen konsertin nimen mukaisesti. Riihimäen Kesäkonserttien 34. musiikkiviikko soi täydellä Lue lisää



Tuska 2015 TURBO VIP -paketit on päivitetty

29.04.2015

– TURBO VIP-paketit päivitetty: mm. Tiivistämön VIP-lounge nyt käytössä – Ennakkoklubi-actionia piisaa: mm. Judas Priest Helsingin Jäähallissa 4.6. – Tuska 2015 Suvilahdessa 26.-28.6. Kesä lähenee ja niin myös kesän kovimmat heviriennot. Kahdeksattatoista Tuskaa tähdittävät mm. Alice Cooper, In Flames, Sabaton, Lue lisää



Uusia jäseniä Riihimäen Kesäkonserttien hallitukseen

30.04.2015

Riihimäen Kesäkonserttien hallitukseen on valittu kaksi uutta jäsentä: laulaja-laulunopettaja Annamaria Hannonen ja toimitusjohtaja Martti Paloheimo. Annamaria Hannonen työskentelee Riihimäen musiikkiopiston vakinaisena laulunopettajana. Martti Paloheimo on sijoitus- ja kiinteistöliiketoimintaa harjoittavan H. G. Paloheimo Oy:n toimitusjohtaja ja hallituksen jäsen. Yhdistyksen puheenjohtajana jatkaa Lue lisää



Hollantilaisdiiva Caro Emerald ensimmäistä kertaa Suomeen Pori Jazzeille

30.04.2015

Pori Jazzin festivaaliohjelmisto täydentyy neljällä valovoimaisella artistilla. Hollantilainen Caro Emerald saapuu Suomeen ensimmäistä kertaa ja esiintyy Kirjurinluodossa torstaina 16.7. Caro Emerald nousi kotimaassaan suursuosikiksi, kun soul- ja jazzlaulajan debyyttialbumi Deleted Scenes from the Cutting Room Floor oli ilmestymisvuonnaan 2010 Hollannin Lue lisää



Samuli Putron kesän ainoa keikka Ilosaarirockissa on erikoiskonsertti

29.04.2015

Lauluntekijä Samuli Putro esiintyy tulevana kesänä vain kerran, Joensuun Ilosaarirockissa lauantaina 18. heinäkuuta. Kyseessä ei ole tavallinen bändikeikka, vaan Putro astelee lavalle Joensuun kaupunginorkesterin kanssa. Orkesteria johtaa uuden aallon legenda Yari, joka myös vastaa laulujen sovituksista. Dramatisoidun konsertin nimi on Lue lisää



Songhoy Blues perui esiintymisensä Maailma kylässä -festivaalilla viisumiongelmien takia

28.04.2015

Malilaisnelikon sijaan festivaalilla esiintyy guinealainen griootti-muusikko Ba Cissoko. Koko perheen ilmaistapahtuma järjestetään 23.–24.5. Helsingissä. Malilainen aavikkoblues-yhtye Songhoy Blues on perunut esiintymisensä Maailma kylässä -festivaalilla viisumiongelmien takia. Yhtyeen piti esiintyä festivaalilla lauantaina 23.5. sekä päättäjäisklubilla Tavastialla sunnuntaina 24.5. Songhoy Blues ilmoitti Lue lisää



Helsingin juhlaviikot etsii 100 esiintyjää tanssiteokseen

28.04.2015

Helsingin juhlaviikot, RAY ja Zodiak – Uuden tanssin keskus toteuttavat elokuussa tanssiteoksen, jossa kaupunkilaiset pääsevät itse esiintymään. Koreografi Jarkko Partasen teos ”Fields of Glory — Kunnian kentät ” on fiktiiviset urheilukisat ja niiden avajaisseremonia. Elokuun pimenevässä illassa Eläintarhan kentälle marssii Lue lisää



Haapavesi Folk juoksuttaa kansaa vappuna

27.04.2015

Haapavesi Folk tarjoaa vaihtoehtoista vapunviettoa järjestämällä Haapavedellä jo toisen kerran 1.5. Wappulenkin, jossa pääsee liikkumaan rennosti ilman ajanottoa. ”Paikallislehdessä on pyörinyt jo maaliskuusta lähtien haastekampanja. Mukaan liikkumaan on haastettu jo noin sata henkilöä, mutta mukaan pääsee ilman haastettakin”, kertoo tapahtuman Lue lisää



Rakastetut Toivo Kärki ja Pepe Willberg kesän Kalottjazzeilla

24.04.2015

Vuoden Kalottjazz & Bluesin ohjelma on muotoutumassa ja järjestäjät voivat tyytyväisinä paljastaa vielä kaksi festivaalin artisteista. Festivaalit aloitetaan legendaarisen suomalaisen iskelmän voimalla ja lauantain kirkkokonsertti jatkaa suosittujen suomalaisten laulun-tekijöiden viitoittamaa tietä.   Panu Savolainen Toivo feat. Yona Opening Concert – Lue lisää



Maailma kylässä -festivaali kokoaa päättäjät ja palkitut maailmanparantajat Helsinkiin

23.04.2015

Helsingin Kaisaniemessä 23.–24.5. järjestettävän festivaalin pääteemana on kehitys ja maantieteellisinä painotuksina Afrikka ja Lähi-itä. Päättäjien, asiantuntijoiden, aktivistien ja kulttuuriväen kymmenissä keskusteluissa sivutaan niin radikalisoitumista, sananvapautta, kaivosteollisuuden ongelmia kuin globaalia talouttakin. Hiljattain Goldman-säätiön vuoden 2015 ympäristöpalkinnon Afrikasta vastaanottanut kenialainen Phyllis Omido Lue lisää



KILL Carmen ensi-iltaan Helsingin juhlaviikoilla 28.8.

22.04.2015

Compañía Kaari & Roni Martinin näyttämöteos KILL Carmen saa ensi-iltansa Helsingin juhlaviikoilla 28.–30.8. Roni Martinin johtama yhdeksänhenkinen orkesteri yhdistelee suvereenisti funkia, flamencoa ja Balkan-vaikutteita. Tanssirooleissa nähdään espanjalaiset flamencotanssijat Mariana Collado ja Carlos Chamorro. KILL Carmenin absurdissa ja julkeassa maailmassa jopa Lue lisää



Haitarille kyytiä! Gil Goldstein Sata-Häme Soi -festivaalin tähtivieras

22.04.2015

Sata-Häme Soi -harmonikkafestivaalin kesän kansainvälinen tähtivieras on legendaarinen amerikkalainen muusikko Gil Goldstein. Hänen harmonikkansa on soinut niin Bobby McFerrinin kuin Pat Methenynkin yhtyeissä. Goldsteinillä on takanaan jo neljä vuosikymmentä menestyksekästä uraa jazzmuusikkona, säveltäjänä, sovittajana ja tuottajana. Gil Goldstein on ollut Lue lisää



Robin starttaa Ilosaarirockin päälavan

22.04.2015

Popihme Robin starttaa Joensuun Ilosaarirockin päälavan lauantaina 18. heinäkuuta. Robinin lisäksi Ilosaarirockin uusia kiinnityksiä ovat Suomea Euroviisuissa edustava punkyhtye Pertti Kurikan Nimipäivät, Egotrippi, Battle Beast, Joosua, Sonik, Ravage Ritual ja Temple Balls. Ilosaarirock järjestetään Joensuun Laulurinteellä 17. – 19.7.2015. Robin Lue lisää



Helsingin juhlaviikot viettää kiinalaisen taiteen teemavuotta ja Huvilan 20-vuotisjuhlia

22.04.2015

Osana vuoden 2015 festivaaliaan Helsingin juhlaviikot esittelee Fokus: Kiinan, laajimpia kiinalaisen kulttuurin katselmuksia, mitä Euroopassa on viime vuosina nähty. Huvila-teltta täyttää 20 vuotta ja festivaali juhlii omaa ainutlaatuista tapahtumapaikkaansa monin eri tavoin.  Suomen ja koko Pohjoismaiden suurin monitaidefestivaali tuo pääkaupunkiin Lue lisää



Turun musiikkijuhlien päätöskonsertin ohjelma julkaistu

21.04.2015

Turun musiikkijuhlat järjestetään 6.-15.8.2015. Musiikkijuhlat huipentuu Kapulanvaihto-päätöskonserttiin la 15. elokuuta 2015 klo 20 Turun konserttitalossa. Konsertin ohjelmaa on suunniteltu pitkin kevättä yhdessä konsertissa esiintyvien taiteilijoiden kanssa ja ohjelma on nyt valmis. Jo aiemmin on kerrottu, että Turun musiikkijuhlien päätöskonsertissa tarjoillaan Lue lisää



Kuhmon Kamarimusiikin sointeja Helsingissä ja Kuusamossa

21.04.2015

Kuhmon Kamarimusiikki soi toukokuussa Helsingissä ja Kuusamossa. Helsingin konsertti järjestetään taidemuseo Villa Gyllenbergissä torstaina 7.5. klo 19 ja Kuusamon konsertti Kuusamotalossa lauantaina 9.5. klo 18. Konserteissa kohtaavat Jean Sibelius ja hänen aikalaisensa. Sibeliuksen tuotannosta ovat mukana Malinconia ja Valste triste. Lue lisää



33. Korsholman Musiikkijuhlat ja Uusi virtuaalimaailma

20.04.2015

Korsholman Musiikkijuhlat järjestetään tänä vuonna 30.7.-6.8., mutta festivaalin ohjelma alkaa jo 29.7. varaslähtökonsertilla Vähässäkyrössä, jossa kansainvälinen muusikkokaarti soittaa Ludwig van Beethovenin, Leonard Bernsteinin sekä George Gershwinin (sov. Jasha Heifetz) musiikkia. Musiikkijuhlilla on yhteensä 30 konserttia, joista kaksi Ruotsin puolella Uumajassa. Lue lisää



Semperoper Dresden vierailee ensi kertaa Suomessa Savonlinnan Oopperajuhlilla

21.04.2015

Yksi Saksan johtavista oopperataloista, Semperoper Dresden, tuo heinäkuussa Olavinlinnan lavalle Dresdenissä kolme viikkoa aikaisemmin ensi-iltansa saavan uutuusohjauksen Wolfgang Amadeus Mozartin oopperasta Figaron häät. Vierailun kiinnostavuutta lisää erityisesti, että Semperoperin mukana Savonlinnaan saapuu Sächsische Staatskapelle Dresden, joka lukeutuu maailman arvostetuimpiin orkestereihin. Lue lisää



Jyväskylän 60. Kesän ohjelma täydentyy

16.04.2015

Jo julkaistun ohjelman lisäksi Jyväskylän Kesä täydentyy musiikilla, tanssilla ja lasten ohjelmalla. Klassisen musiikin konserttihelmiä Kesään tuovat oopperalaulajat Valtteri Torikka ja  Jaakko Ryhänen. Rytmiä jalkoihin lataavat Miljoonasade ja Saaga Ensemble. Festivaalin runsaassa lastenohjelmassa pääosassa ovat perheen pienimmät. Luvassa on mm. Lue lisää



Musta Paraati huipentaa Ilosaarirockin Töminä-klubin kattauksen

16.04.2015

Joensuun Ilosaarirock julkaisi festivaalin perinteisesti avaavan Töminä-klubin ohjelmiston. Punkia ja vaihtoehtomusiikkia esittelevällä klubilla nähdään uljas päätösesiintyjä, kun paluun tehnyt kulttiyhtye Musta Paraati nousee Töminän lavalle solistinaan Herra Ylppö. Töminä-klubin muita esiintyjiä ovat kotimaisen hardcoren ja punkin parhaimmistoa edustavat No Shame, Lue lisää



Aili Ikonen ja HERD: Suomi-iskelmät jazzaavat Riihimäen Kesäkonserteissa

16.04.2015

Menestysyhtye HERDin ja laulaja Aili Ikosen tuore yhteistyöprojekti Jazzbasilli sukeltaa suomalaisen jazziskelmän kulta-aikaan Riihimäen Kesäkonserttien perjantai-illassa 5.6. Kino Sammossa. Ohjelmisto koostuu muun muassa Laila Kinnusen tunnetuksi tekemistä hiteistä päivitettyinä versioina, mutta suurella kunnioituksella alkuperäisiä kohtaan. Konsertissa kuullaan monia ikivihreitä kuten Lue lisää



Maineikas Talich-kvartetti soittaa Kuhmon Kamarimusiikissa

16.04.2015

Maineikas tšekkiläinen Talich-kvartetti esiintyy kesällä Kuhmon Kamarimusiikissa. Ennakkotiedoissa mainitun Brentano-kvartetin koko Euroopan-kiertue on peruuntunut. ”Toivotimme heidät silti tervetulleiksi Kuhmoon, mutta muun kiertueen peruunnuttua he eivät valitettavasti voi tulla tännekään”, sanoo Kuhmon Kamarimusiikin taiteellinen johtaja Vladimir Mendelssohn. Mendelssohn on tyytyväinen siitä, Lue lisää



Helsingin juhlaviikkojen Huvila-teltta täyttää 20 vuotta

16.04.2015

Sen kunniaksi Juhlaviikot avaa Huvila-arkistonsa ja tarjoaa kaupunkilaisille 20 artikkelia helsinkiläisen kaupunkikulttuurin kehityksestä  Helsingin juhlaviikkojen Huvila-teltta on ollut Helsingin maamerkki ja musiikkielämän rikastuttaja jo 20 vuotta. Huvila on Juhlaviikkojen ainoa ikioma tapahtumapaikka, ja festivaali juhlii sen 20-vuotissynttäreitä tänä vuonna monin Lue lisää



Keikkataukoa viettänyt Maija Vilkkumaa Työväen Musiikkitapahtumaan

15.04.2015

Työväen Musiikkitapahtuman artistikattaus täydentyy jälleen loistavilla muusikoilla. Lähes neljän vuoden keikkatauolta palaava Maija Vilkkumaa on fanien iloksi kiinnitetty koko festivaalin aloittajaksi torstaille 23. heinäkuuta. Yli 300 000 levyä myynyt energinen artisti on yksi Suomen menestyneimmistä. Paperitorin keikalla kuullaan monipuolinen läpileikkaus Vilkkumaan uralta, Lue lisää



Lasten Teatteritapahtuma Kuulaksen liput ovat nyt myynnissä

14.04.2015

Kevään 2015 Kuulakseen on valittu 14 korkeatasoista teatteriryhmää eri puolilta maailmaa. Ensimmäistä kertaa esiintyjänä nähdään lastenteatteri Kiinasta! Kotimaista lastenteatteria Lastenk.keskus Musikantit, Helsinki: Mari Pappinen Tikkurilan Teatterikoulu, Vantaa: Liisa Ihmemaassa Teatteri Hevosenkenkä, Espoo: Pippuridino Tuija Rantalainen, Helsinki: Vahtikoira karkuteillä Teatteri Tuike, Lue lisää



Tanssivirtaa-festivaali avaa monipuolisia näkymiä nykytanssiin Tampereella 19.-24.5.

14.04.2015

Tanssivirtaa Tampereella –nykytanssifestivaali esittelee 18. kertaa kotimaisen nykytanssin raikkaita uusia kykyjä ja pitkän linjan tanssitaiteilijoiden uusimpia teoksia. Festivaalilla nähdään kuuden päivän aikana tiistaista sunnuntaihin 19.-24.5. monipuolisesti niin ryhmä-, duetto- kuin sooloteoksia Petri Kekonilta, Laura Koistiselta, Teemu Kyytiseltä, Virva Taloselta ja Jeremy Lue lisää



Tuska 2015 -jatkoklubiohjelma valmis

15.04.2015

– Jatkoklubeina Tavastia, Semifinal, Virgin Oil Co., On The Rocks ja PRKL Club – Turmion Kätilöt, Amoral, Fear Of Domination ja monia muita – Musta Jooga nyt perjantaina Tavastialla – Tuska 2015 Suvilahdessa kesäkuun 26.-28. Kun festivaaleilla on päivä pulkassa, Lue lisää



Eero Raittinen Band ja Rigmor Gustafsson Kalottjazz & Blues Festivalille

14.04.2015

Vuoden Kalottjazz & Bluesfestivaalin ohjelma on muotoutumassa ja musikaalinen kokonaisuus valmistuu sopivasti festivaalipäiville 25.-28. kesäkuuta 2015. Täten ylpeästi esittelemme kaksi festivaalin artisteista – kahden maan, kahden kansalaisuuden ja kahden areenan vuorovaikutus: – Eero Raittinen Band, Blues Night perjantai 26.kesäkuuta, Haaparanta Lue lisää



HC Andersen ja Keinuva Lahna tekevät paluun Ilosaarirockissa

14.04.2015

Suomalaisen vaihtoehtomusiikin legendat HC Andersen ja Keinuva Lahna tekevät paluun esiintymislavoille heinäkuussa Joensuun Ilosaarirockissa. Molemmat yhtyeet julkaisevat myös tuotantoaan uudelleen. Joensuussa vuonna 1987 perustettu HC Andersen esiintyy Ilosaarirockissa esikoisalbuminsa Satuja ja tarinoita kokoonpanossa Jake Romppanen, Pakke Pakarinen, Ema Hurskainen ja Lue lisää



Naantalin Musiikkijuhlien ja Pelastakaa Lapset ry:n yhteistyö jatkuu: Naantalin Lasten Musiikkijuhlat toisen kerran kesällä 2015

13.04.2015

Naantalin Musiikkijuhlat ja Naantalin Pelastakaa Lapset ry toteuttavat jo toisen kerran yhteistyössä Naantalin Lasten Musiikkijuhlat 4.–7.6.2015. Naantalin Musiikkijuhlien yhteydessä järjestettävä tapahtuma sisältää muun muassa Muumiperheen lauluretki-konsertin Emma-teatterissa, ainutlaatuisen Puistokonsertin Kultarannan puutarhassa, monipuolista lastenmusiikkia Kristoffer-salissa, Lastenjuhlan Kirkkopuistossa, lasten museopäivän, Kristiinan taidepajan, Lue lisää



Kiinalaista lastenteatteria Lasten teatteritapahtuma Kuulaksessa

10.04.2015

Kiinalaista lastenteatteria Helsingissä ja Kouvolassa China National Theatre for Children esiintyy ensimmäistä kertaa Suomessa toukokuussa. Kiinalaiseen kertomukseen perustuva humoristinen ja opettavainen esitys nähdään Savoy-teatterissa torstaina 21.5. ja Lasten Teatteritapahtuma Kuulaksessa lauantaina 23.5. Vanha kiinalainen sanonta kuuluu: yksi munkki kantaa korennolla Lue lisää



Maailma kylässä -festivaalin musiikkiohjelma julkistettu

09.04.2015

Maailma kylässä -festivaalilla kuullaan tänä vuonna runsaasti Afrikan rytmejä. Festivaalin pääesiintyjinä nähdään muun muassa Orlando Julius & The Heliocentrics, malilainen Songhoy Blues sekä länsiafrikkalainen Sierra Leone’s Refugee All Stars. Tapahtumassa esiintyvät myös kotimaansa tabuja rikkova Mashrou’ Leila Libanonista sekä egyptiläinen Lue lisää



Abbath tekee maailmandebyyttinsä Tuskassa – festivaaliohjelma valmis

08.04.2015

Helsingin Suvilahdessa 26.-28.6. juhlittava Tuska sinetöi kesän 2015 artistikatraansa naulaamalla ohjelmistoonsa todellisen kruununjalokiven. Immortal-keulahahmo ABBATH yhtyeineen tekee maailmandebyyttinsä Tuskassa lauantaina 27.6.! Immortal-klassikoita runnova ABBATH tuokin jäätävän tuulahduksen Suvilahden helteiden keskelle – ”Fuck The Sun” kuten maestro itse viime Tuska-visiitillään tokaisi.   UUTTA VERTA Muita Lue lisää



Kaustisen kansanmusiikkijuhlien fiilisklubeja ympäri Suomen

08.04.2015

Kaustisen kansanmusiikkijuhlat järjestetään 48. kerran 6.-12.7.2015. Festivaalitunnelmaan jo hyvissä ajoin johdattelevia fiilisklubeja järjestetään ympäri Suomen kevään mittaan. Toista kertaa järjestettävä klubisarja kiertää Jyväskylän kautta Kokkolaan, Tampereelle ja Ouluun huhti-toukokuussa. 10.4. Jyväskylässä Palokan Pelimannitalolla esiintyy kansanmusiikkijuhlien vuoden 2015 showcase-sarjan artisti, kitarataituri Lue lisää



Pori Jazzin toimitusjohtaja vaihtuu syksyllä

07.04.2015

Pori Jazzin toimitusjohtaja Juha Miikkulainen jättää tehtävänsä ensi kesän festivaalin jälkeen. Organisaation uudesta toimitusjohtajasta tiedotetaan lähiaikoina. Syksystä 2012 Pori Jazzissa työskennellyt Juha Miikkulainen suuntaa ensi syyskuussa uusien haasteiden pariin. Miikkulainen siirtyy suomalaisten pk-yritysten kansainvälistymistä edistävän ja ulkomaisia investointeja Suomeen hankkivan Lue lisää



Kajaanin Runoviikko nostattaa punan poskille

07.04.2015

Kajaanin Runoviikon taiteellinen johtaja Taisto Reimaluoto julkisti tapahtuman koko ohjelman tänään Kajaanissa. Ohjelma pitää sisällään noin 60 esitystä, joista noin kolmasosaan on vapaa pääsy.  Tänä kesänä tapahtumassa nähdään useampia punan poskille nostattavia aikuiseen makuun olevia esityksiä. Heti avajaispäivänä keskiviikkona tupa Lue lisää



RAY:sta Helsingin juhlaviikkojen pääyhteistyökumppani

31.03.2015

”Fields of Glory — Kunnian kentät ” -teos kysyy, ovatko kunnian kentät osattomia varten Helsingin juhlaviikot ja RAY ovat solmineet uuden kolmivuotisen yhteistyösopimuksen, jonka myötä RAY:stä tulee yksi festivaalin pääyhteistyökumppaneista. ”RAY:n asiantuntemus järjestötoimijoiden kentällä on vertaansa vailla ja antaa Juhlaviikoille Lue lisää



Riihimäen Kesäkonserteissa Samae Koskinen, mies ja kitara lapsuusmaisemissaan

27.03.2015

Riihimäellä 1978 syntynyt Samae Koskinen, oikealta nimeltään Sami Koskinen, palaa synnyinkaupunkinsa estradille lauantaina 6.6. Riihimäen Kesäkonserteissa. Riihimäen Teatterilla Samae esiintyy aidoimmillaan, kombinaatiolla mies ja kitara. Miehen bändi Samae Koskisen Korvalääke pitää kesän keikkataukoa ja valmistelee uutta levyään. Samae Koskinen on Lue lisää



Urkuyö ja Aaria -festivaali juhlii säveltäjämestareiden ja näyttävän esiintyjäkavalkadin kanssa

26.03.2015

Urkuyö ja Aarian kesäyön konserteissa juhlitaan festivaalin 30-vuotista taivalta monipuolisella ohjelmalla ja näyttävällä esiintyjäkavalkadilla. Kesän aikana joka torstai 4.6.–27.8.2015 Espoon tuomiokirkossa pidettävissä konserteissa kuullaan juhlavuosiaan viettäviä säveltäjämestareita, korkeatasoista laulutaidetta, urkuja niin soolona kuin useissa kokoonpanoissa sekä hengellisiä säveliä ja virsiä Lue lisää



Tampereen Teatterikesä raottaa esirippua

26.03.2015

Ensi elokuussa Tampereen Teatterikesässä vierailee parikymmentä teatteriryhmää. Yhden esityksen liput tulevat myyntiin perjantaina, Maailman teatteripäivänä 27.3. Kyseessä on Uppsalan kaupunginteatterin Vanja-eno (Morbror Vanja), jonka on ohjannut Teatterikesässä aikaisemminkin vieraillut, kansainvälistä uraa tekevä Yana Ross. Anton Tšehovin Vanja-eno on menneenä näytäntökautena kiinnostanut teatterintekijöitä myös Suomessa, ja Lue lisää



Lusia Rusintytär saa lisäesityksen Oulun kaupunginteatterissa

24.03.2015

Suuren kysynnän johdosta Lusia Rusintytär -oopperasta esitetään lisänäytös Oulun kaupunginteatterissa. Lusian traaginen tarina nähdään suurella näyttämöllä kaksi kertaa: lisänäytöksessä perjantaina 28. elokuuta, sekä lauantaina 29. elokuuta. Utajärven Ahmaksen kylässä pidettävä kantaesitys 7. ja toinen esitys 9. elokuuta ovat loppuunmyytyjä. Tositapahtumiin Lue lisää



Emeli Sandé ja Kool & The Gang saapuvat Pori Jazziin

25.03.2015

Pori Jazzin ohjelmisto on täydentynyt seitsemällä uudella esiintyjällä. Tuoreiden kiinnitysten joukosta löytyvät muun muassa soul- ja pop-tähti Emeli Sandé sekä legendaarinen yhdysvaltalaisyhtye Kool & The Gang. Tarjoushintaiset Pori Jazz -liput ovat myynnissä ensi tiistaihin asti. Kirjurinluodossa perjantaina 17.7. konsertoiva Emeli Lue lisää



Merikanto-laulukilpailun välierän laulajat valittu

25.03.2015

Taidekeskus Salmela järjestää neljännen Merikanto-laulukilpailun Mäntyharjussa lauantaina 4.7.2015. Kilpailuun tuli määräaikaan 13.2. mennessä 60 hakemusta, joista kilpailun tuomaristo on valinnut välierään 17 laulajaa.   Välierän laulajat ovat: Joonas Asikainen, baritoni Heli Huuki, sopraano Mari Karjalainen, sopraano Johanna Kropsu, sopraano Jani Lue lisää



Oulun Musiikkijuhlien päätösviikonlopussa Nils Landgren & Oulu All Star Big Band sekä Screaming Jay & The Bones Superpark Areenalla

19.03.2015

Oulun Musiikkijuhlat juhlii tänä keväänä 25-vuotista taivaltaan. Ohjelmiston on suunnittelut festivaalin taiteellinen johtaja Jaakko Kuusisto. Festivaalin päätösviikonloppuna Oulu All Star Big Band saa solistikseen SuperPark Areenalla yhden Euroopan menestyneimmistä rytmimuusikoista, ruotsalaisen pasunisti ja laulaja  Nils Landgrenin. Landgren on soittanut tasapuolisesti Lue lisää



Suomen viihde- ja oopperamaailman helmet Jyrki Anttila ja Jaakko Ryhänen avaavat Jutajaisviikon

19.03.2015

Jutajaisten uudet tuulet ja tähän saakka valkoisuutta loistaneet purjeet täydentyvät ja värittyvät monipuolisella kulttuuripläjäyksellä kesäkuun lopussa 24.-28.6.2015, kun Jutajaisten kööri valtaa Kulttuuritalo Korundin maiseman monipuolisella festivaaliohjelmistolla ja kulttuuritarjonnalla. Jutajaisten ohjelmisto onkin tulevana kesänä kohokohtia ja tunnelmaa täynnä. Keskiviikkona 24.6.2015 kirkkokonsertissa Lue lisää



Jyväskylän Kesä juhlii 60-vuotista taivaltaan

19.03.2015

Jyväskylän Kesä on Pohjoismaiden vanhin yhtäjaksoisesti järjestetty kansainvälinen festivaali. Se on kulttuurin uusien tuulien tuoja. Maailmanluokan bändit ja sanaton teatteri ovat vuosien kuluessa muodostuneet jo Jyväskylän Kesän tavaramerkiksi. Monipuolinen kattaus sisältää musiikin ja teatterin lisäksi yleisölle maksutonta ohjelmaa sekä kursseja Lue lisää



Neljäs kerta kamarikriitikoita Kuhmon Kamarimusiikissa

19.03.2015

Kuhmon Kamarimusiikki ja Kainuun Sanomat etsivät  jälleen festivaalivieraita, jotka haluavat kertoa kokemuksistaan myös muille. Jaossa on kuusi kamarikriitikon pestiä, joille Kuhmon Kamarimusiikki tarjoaa liput kahteen konserttiin. Kamarikriitikoiden pestit ovat auki kaikille, jotka haluavat kokea Kuhmon Kamarimusiikin ja kertoa kokemuksistaan myös Lue lisää



Kaustisen kansanmusiikkijuhlien ohjelma julki

18.03.2015

48. Kaustisen kansanmusiikkijuhlien päiväkohtainen ohjelma on julkistettu kymmenien kiinnitysten myötä. Laadukkaan ja monipuolisen juhlaohjelman 6.-12.7. vietettäville juhlille takaavat 24 esiintymislavaa tuhansine esiintyjineen. Vuoden 2015 kansanmusiikkijuhlien teemana on kansanlaulu, jota kuvaa Aleksis Kiveltä lainattu slogan Kiljukoon nyt kaikkein kaula! Laulua juhlilla Lue lisää



Wiener Philharmoniker ja Concertgebouw Helsingin juhlaviikkojen orkesterisarjan vieraiksi

18.03.2015

Helsingin juhlaviikot tuo kansainvälisten sinfoniaorkesterien vierailusarjassaan maailman huippuorkestereita suomalaisyleisön eteen. Sarja jatkuu kesän aikana, kun vieraiksi Musiikkitaloon saapuvat Wiener Philharmoniker lauantaina 13.6. sekä Royal Concertgebouw Orchestra Amsterdam sunnuntaina 30.8. Rakastettu Wienin filharmonikot esiintyy Juhlaviikkojen ennakkokonsertissa kesäkuussa huippukapellimestari Franz Welser-Möstin johdolla. Lue lisää



Ihminen ja Kosmos keskusteleva kulttuuritapahtuma 20. kerran

17.03.2015

Ihminen ja Kosmos aloitti Kuhmossa talvella 1996.  Tuolloin Seppo Kimanen ja Tuulikki Karjalainen saivat houkutelluksi paikalle ryhmän Oulun yliopiston professoreita alustamaan, keskustelemaan sekä nauttimaan talvisesta Kuhmosta ja laadukkaasta musiikista.  Taiteen ja tieteen tekijöiden vuoropuhelu tärkeistä aiheista innosti alusta alkaen myös Lue lisää



Wieniläinen viikko Savonlinnan Oopperajuhlilla

16.03.2015

Savonlinnan Oopperajuhlat esittää operettia ensimmäistä kertaa Olavinlinnan lavalla. Suomalaisyleisölle tarjotaan wieniläisoperettia aidoimmillaan, kun Volksoper Wien vierailee Savonlinnassa 3.7.-8.7.2015. Esitettävä teos on Franz Lehárin legendaarinen klassikko Iloinen leski, joka on kaikkien aikojen rakastetuimpia ja suosituimpia operetteja. Operetin päähenkilö on Pariisiin saapunut Lue lisää



Toverit herätkää – historiallinen kirjanjulkistus ja konsertti Työväen Musiikkitapahtumassa

16.03.2015

Työväen Musiikkitapahtumassa sukelletaan poliittisen laululiikkeen maailmaan perjantaina 24. heinäkuuta, jolloin julkistetaan Timo Kalevi Forssin teos Toverit herätkää – Poliittinen laululiike Suomessa (Into Kustannus). Julkistustilaisuutta seuraa samanniminen konsertti, jonka solisteina kuullaan kahta vahvaa laulajatarta, Vuokko Hovattaa ja Sinikka Sokkaa. Forss esittelee kirjassaan poliittisen laululiikkeen Lue lisää



Kapellimestari Osmo Vänskä vierailee Oulun Musiikkijuhlilla

16.03.2015

Oulun Musiikkijuhlat juhlii tänä keväänä 25-vuotista taivaltaan. Ohjelmiston on suunnittelut festivaalin taiteellinen johtaja Jaakko Kuusisto. Festivaalin yksi odotetuimmista tähtihetkistä on Minnesotan orkesterin musiikillisen johtajan Osmo Vänskän vierailu Oulu Sinfonian kapellimestarina. Vänskä nousi maailmanmaineeseen erityisesti Jean Sibeliuksen musiikin levytyksistä Sinfonia Lahden Lue lisää



Rauma Festivo tarjoaa aikamatkoja virtuoosien kyydissä

13.03.2015

Rauma Festivo tuo elokuussa Raumalle tasokkaan esiintyjäkaartin. Tapahtuman taiteellisen johtajan Mika Kareksen kokoama ohjelma koostuu laajasta tunneskaalasta, huipputaiteilijoista ja tasavuosia juhlivien säveltäjien teoksista. Vuosi 2015 on juhlavuosi Jean Sibeliukselle (150 v.), Paul Hindemithille (120 v.), Maurice Ravelille (140 v.) sekä Lue lisää



33. Korsholman Musiikkijuhlat on Uudesta maailmasta!

13.03.2015

Korsholman Musiikkijuhlien talvikonserttiviikko lähestyy loppuaan ja on aika suunnata katseet tulevaan kesään. Musiikkijuhlat järjestetään tänä vuonna 30.7.-6.8., tosin festivaali ottaa varaslähdön jo keskiviikkona 29.7. Vähänkyrön kirkossa, jossa kansainvälinen muusikkokaarti soittaa Ludwig van Beethovenia, Leonard Bernsteinia ja Jasha Heifetzin sovittamaa George Lue lisää



Gaalatunnelmaa Oulun Musiikkijuhlilla

12.03.2015

Oulun Musiikkijuhlat juhlii tänä keväänä 25-vuotista taivaltaan. Ohjelmiston on suunnittelut festivaalin taiteellinen johtaja Jaakko Kuusisto. Juhlavuoden kunniaksi perjantaina 13.3. vietetään kaksiosaista Gaalailtaa SuperPark Areenalla. Gaalakonsertissa kuullaan joitain niistä valovoimaisista taiteilijoista, jotka ovat vuosien varrella vaikuttaneet festivaalin kehitykseen. Sopraano Soile Isokoski Lue lisää



Laaja kamarisarjakokonaisuus Oulun Musiikkijuhlilla

13.03.2015

Oulun Musiikkijuhlat juhlii tänä keväänä 25-vuotista taivaltaan. Ohjelmiston on suunnittelut festivaalin taiteellinen johtaja Jaakko Kuusisto.  Kamarisarjassa leijailee juhlavuoden henki, kun Sibeliuksen teosten lisäksi kotimainen musiikki on suuressa roolissa ohjelmistoa. Sunnuntaina 15.3. Oulun kaupungintalon juhlasalissa ja maanantaina 16.3. Ylikiimingin kirkossa kuultava Lue lisää



Crusell-viikon teemana on Horisontti

11.03.2015

Crusell-viikko tarjoaa tulevana kesänä kuunteluelämyksiä musiikkimme maantieteellisiltä reuna-alueilta. 34. kerran Uudessakaupungissa järjestettävän puupuhallinfestivaalin esitykset näyttävät tien keskieurooppalaisen musiikin lähteille. Luvassa on taidokasta musiikkia, alkuvoimaa ja ahaa-elämyksiä. Tämän vuoden teemana on Horisontti. Tarkoituksena on välttää yltiötuttuja säveltäjiä. Festivaalin konserteissa kuullaan musiikkia Lue lisää



Sinfonia Lahti Kiinaan konserttikiertueen ja Sibelius-juhlanäyttelyn kera

11.03.2015

Sibelius-näyttely avataan maaliskuussa kaikkiaan viidessä kaupungissa, mm. Shanghaissa ja Pekingissä Sinfonia Lahti tekee jo neljännen kiertueensa Kiinaan toukokuussa 2015. Osana Sibelius-juhlavuoden ohjelmaansa orkesteri on myös tuottanut Sibeliuksen elämää ja Suomea esittelevän näyttelyn, joka avataan viidessä kiinalaisessa kaupungissa maaliskuussa 2015. Näyttely Lue lisää



Turun musiikkijuhlien 2015 ohjelma julkistettu

09.03.2015

Turun musiikkijuhlat järjestetään 6.-15.8.  Suomen vanhin yhtäjaksoisesti järjestetty musiikkifestivaali juhlii tänä vuonna Sibeliuksen 150-vuotisjuhlaa ja teemana on musiikki ja identiteetti. Turun musiikkijuhlien taiteellinen johtaja (2010-2015) tenori Topi Lehtipuu on luonut Turun musiikkijuhlien viimeistä kertaa ennen siirtymistään Helsingin Juhlaviikkojen johtajaksi. Monipuolinen Lue lisää



Kansanmusiikki vahvasti esillä Oulun Musiikkijuhlilla

10.03.2015

Oulun Musiikkijuhlat juhlii tänä keväänä 25-vuotista taivaltaan. Ohjelmiston on suunnittelut festivaalin taiteellinen johtaja Jaakko Kuusisto.  Kansanmusiikki ja -tanssi ovat näkyvästi esillä erityisesti tanssiteoksessa Janne ja Aino – Balladi erään säveltäjän elämästä, joka avaa raikkaalla tavalla säveltäjänero Sibeliuksen elämänkäänteitä. Esitys toteutetaan Lue lisää



Riihimäen Kesäkonserteissa kaksi päivää tanskalaistähtiä

10.03.2015

Riihimäen Kesäkonserttien vuoden 2015 teemana on Pohjoisen lumo. Kesäkuun alussa soiva kamarimusiikkiviikko nostaa estradeille pohjoismaisia huippuja niin soittajien kuin säveltäjienkin muodossa. Ensimmäistä vuotta Kesäkonserttien taiteellisena johtajana toimiva sellisti Joel Laakso tuo Riihimäelle soittajalöytöjään omasta lähipiiristään. Det Kongelige Kapelin 1. soolosellistinä Lue lisää



Tampereen elokuvajuhlien Grand Prix Latviaan

08.03.2015

Latvialainen fiktio Castratus Kuilis (2014) on voittanut Tampereen elokuvajuhlien kansainvälisen kilpailun Grand Prix’n. Raitis ja Lauris Ābelen ohjaus kertoo pikkukylässä asuvasta pojasta, jolla on vaikeuksia sopeutua yhteisöön. Tuomariston mukaan ”elokuvan mielikuvitus ylittää mahdollisen rajat ja sen avulla koskettaa inhimillisen ydintä”. Lue lisää



Tampereen Sävelen kuorokatselmuksessa mukana 47 kuoroa

09.03.2015

Tampereen Sävelen kuorokatselmukseen ilmoittautui 47 kuoroa, joista suurin osa on suomalaisia. Pääosa kuoroista on pääkaupunkiseudulta. Helsingistä osallistuu 15 kuoroa ja seuraavaksi eniten kuoroja on ilmoittautunut Tampereelta. Ulkomaisia kuoroja saapuu Hollannista ja Virosta. Kuorokatselmus järjestetään Tampere-talon Isossa salissa torstaista lauantaihin 4.–6.6. Lue lisää



Kuopio Tanssii ja Soi hakee some-kirjoittajia ja -kuvaajia!

05.03.2015

Kuopio Tanssii ja Soi akkreditoi festivaalille muutamia eri ikäisiä some-aktiiveja, joilla kirjoittaminen / kuvaaminen on verissä ja verkko hallussa. Heidän tehtävänään on kertoa omissa verkostoissaan odotuksistaan, kokemuksistaan, näkemästään, tunnelmistaan. Kirjoittajat saavat liput myöhemmin sovittaviin festivaaliviikon esityksiin ja kursseille. Some-kirjoittajaksi voi Lue lisää



Oulun juhlaviikkojen Lusia Rusintyttären Utajärven esitykset loppuunmyytyjä

02.03.2015

Elokuussa Utajärvellä kantaesityksensä saavan Lusia Rusintytär -oopperan lippukauppa käy vilkkaana. Utajärven Ahmaksen kylässä pidettävä kantaesitys 7. ja toinen esitys 9. elokuuta ovat loppuunmyytyjä. Oulun kaupunginteatterissa Lusian traaginen tarina nähdään lauantaina 29. elokuuta. Suuren näyttämön lipuista myyty on noin puolet. Lippuja Lue lisää



Oulun Musiikkijuhlat juhlii 25-vuotista taivaltaan

04.03.2015

Tallinnan kamariorkesterin vierailu aloittaa festivaalin Oulun Musiikkijuhlat juhlii tänä keväänä 25-vuotista taivaltaan. Tapahtuma järjestetään 7.-22.3.2015. Festivaalin taiteellisen johtajan Jaakko Kuusiston suunnittelma laaja-alainen ohjelmisto sisältää reilu 30 tapahtumaa. Festivaalin aloittaa lauantaina 7.3. kansainvälinen orkesterivierailu Tallinnan kamariorkesterin saapuessa konsertoimaan Oulun Tuomiokirkkoon. Orkesterin Lue lisää



Tampereen 45:nnet elokuvajuhlat käynnistyvät tänään!

04.03.2015

Tampereen kansainväliset lyhytelokuvajuhlat pyörähtää tuota pikaa käyntiin 45. kerran. Festivaaliviikko käynnistyi maanantaina varaslähdöllä, jolloin yli tuhatpäinen yleisö kerääntyi Tampere-taloon nauttimaan mykkäklassikko Chaplinin pojasta Tampere Chamber Orchestran säestyksellä. Keskiviikosta 4.3. sunnuntaihin 8.3. Plevnassa, Niagarassa ja Tullikamarilla nähdään yli 100 näytöstä lyhyt-, mykkä- ja dokumenttielokuvaa Lue lisää



Wayne Shorter, Vijay Iyer ja useita muita jazzin huippuja Pori Jazzeille

04.03.2015

Pori Jazzin ohjelmistoon on lisätty iso joukko huippuluokan kansainvälisiä ja kotimaisia jazzesiintyjiä. Yhtenä festivaalin tähdistä nähdään 81-vuotias saksofonisti Wayne Shorter, joka saapuu Poriin nimekkään kvartettinsa kanssa. Muita uusia kiinnityksiä ovat muun muassa Vijay Iyer Trio, Ambrose Akinmusire Quartet ja Stanley Lue lisää



Kultaisen ja Hopeisen Harmonikan finalistit 2015 valittiin Harmonikkaristeilyllä

03.03.2015

Kultaisen ja Hopeisen Harmonikan 2015 finalistit valittiin Suomen Harmonikkaliiton ja Sata-Häme Soin järjestämällä Harmonikkaristeilyllä 2. maaliskuuta. Seitsemän Hopeisen Harmonikan ja kuusi Kultaisen Harmonikan kisaajaa valittiin finaaliin, joka soitetaan 1.7.2015 Ikaalisissa Sata-Häme Soi -festivaalilla. Tuomariston puheenjohtaja harmonikansoiton lehtori Markku Lindeman toteaa, Lue lisää



Jyhkeä Boris Godunov tuo Venäjän valtapelit Savonlinnan Oopperajuhlille

02.03.2015

Modest Musorgskin Boris Godunov on kesän 2015 uutuustuotanto Oopperajuhlilla. Teoksen ensi-ilta on 11.7. ja sen nimiroolissa nähdään mestaribasso Matti Salminen. Esitys 22.7. on omistettu edesmenneelle Oopperajuhlien taiteelliselle johtajalle Martti Talvelalle (4.2.1935 – 22.7.1989). Musiikin johdosta vastaa Leif Segerstam ja oopperan Lue lisää



Oulun Musiikkijuhlat juhlii 25-vuotista taivaltaan kaksiosaisella gaalaillalla perjantaina 13.3.

27.02.2015

Oulun Musiikkijuhlat juhlii 25-vuotista taivaltaan kaksiosaisella gaalaillalla perjantaina 13.3. klo 18 alkaen SuperPark Areenalla. Gaalakonsertissa kuullaan joitain niistä valovoimaisista taiteilijoista, jotka ovat vuosien varrella vaikuttaneet festivaalin kehitykseen. Soile Isokoski tulkitsee Sibeliuksen lauluja ja Elina Vähälä esittelee virtuoosista viulismia. Festivaalin taiteellinen Lue lisää



Trioja ja Sibeliusta Kemiönsaaren Musiikkijuhlilla

26.02.2015

Kemiönsaaren Musiikkijuhlat järjestetään 17. kertaa Kemiönsaarella ja lähikunnissa 15 konsertin kokonaisuudella 7.–12.7.2015. Taiteelliset johtajat, viulistit Katinka Korkeala ja Sonja Korkeala, ovat suunnitelleet tämänvuotisen ohjelman puhallin-, jousi- ja piano-triojen ympärille. Tämän vuoden ohjelmassa keskeinen säveltäjä on Jean Sibelius, jonka syntymästä on Lue lisää



Maailma kylässä -esiintyjiä julki: jazzin ja aavikkobluesin kärkinimiä Helsinkiin

26.02.2015

Maailma kylässä -festivaali tuo jälleen laajan kattauksen maailman kulttuureja Helsinkiin. Festivaalilla esiintyvät muun muassa UMO – Helsinki – Cotonou, sahrawi-laulaja Aziza Brahim ja nigerialainen kirjailija Nnimmo Bassey. Tapahtuma järjestetään 23.–24.5. Tapahtuman pääteema on tänä vuonna kehitys, ja maantieteellinen painotus on Lue lisää



Mäntän kuvataideviikkojen ensi kesän kuraattorit Kalle Hamm ja Dzamil Kamanger ovat kutsuneet suomalaiseen nykytaiteen katselmukseen edustavan otoksen Suomessa toimivia kansainvälisiä nykytaiteilijoita

25.02.2015

Mäntän kuvataideviikkojen ensi kesän kuraattorit Kalle Hamm ja Dzamil Kamanger ovat kutsuneet suomalaiseen nykytaiteen katselmukseen edustavan otoksen Suomessa toimivia kansainvälisiä nykytaiteilijoita. Näyttelyssä esittäytyy 43 taiteilijaa tai taiteilijaryhmää. Näyttelyn otsikoksi muotoutui uusi nykyisyys | new present. –  Suomen taidekenttä on kansainvälistynyt Lue lisää



Kreetan kierros käynnistää Kaustisen Kansanmusiikkijuhlat – juosten!

26.02.2015

Kaustisen kansanmusiikkijuhlat vuosimallia 2015 käynnistetään jo sunnuntaina 5.7.2015 juoksemalla Kreetan kierros. Ensi kerran järjestettävä kansanmusiikkiväritteinen juoksutapahtuma alkaa yhteisellä alkulämmittelyllä kansantanssista ponnistavan FolkJam-liikuntamuodon myötä. Juoksureitin varrella tankkauspisteissä soi itseoikeutetusti pelimannimusiikki. Kreetan kierroksessa on valittavissa neljä eri sarjaa: viiden kilometrin juoksu tai Lue lisää



Kokkolan XVII Talviharmonikka oli huikea menestys

24.02.2015

Seitsemästoista Kokkolan Talviharmonikka -festivaalin kahdeksan tapahtumarikasta päivää päättyi leppoisasti sunnuntaina Haitarihiihtoon. Viikon aikana järjestettiin kaikkiaan 35 tapahtumaa, joista yli puolet oli ilmaisia. Tapahtumiin osallistui kaikkiaan 4500 kuulijaa – kasvua noin 100 viime vuodesta. Työntäyteisen viikon jälkeen Talviharmonikan taiteellinen johtaja Raimo Lue lisää



Musica nova Helsingissä noin 5 500 kävijää

24.02.2015

Erityisesti lukuisat maksuttomat tapahtumat saivat kuulijat liikkeelle 6.–14.2. järjestetty uuden musiikin festivaali Musica nova Helsinki täytti odotuksensa lipunmyynnin ja kävijämäärän suhteen. Festivaali oli menestys niin yleisötyytyväisyyden kuin näkyvyyden suhteen ja keräsi yhteen noin 5 500 konserttikävijää. Suorien ja festivaalin aikana Lue lisää



Naantalin Musiikkijuhlien Talvikonserteissa soivat Mozart ja Beethoven

23.02.2015

Naantalin Musiikkijuhlien Talvikonsertit järjestetään ensi viikonloppuna jo 10. kertaa, ja nyt Mozartin ja Beethovenin seurassa. Lauantaina 28. helmikuuta kuullaan Naantalin kirkossa W. A. Mozartin iki-ihana Serenadi nro 13, ”Eine kleine Nachtmusik” jousikvartetille ja kontrabassolle. Ohjelmassa on lisäksi Mozartin Adagio ja Lue lisää



Hangon Musiikkijuhlat POP-UP Helsingissä 3.3.2015

23.02.2015

Hangon Musiikkijuhlat järjestää yhteistyössä galleristi Eeva Pinomaan ja taidegraafikko Heikki Kukkosen kanssa pop-up tapahtuman, joka koostuu musiikista, taidegrafiikasta ja yllätyksistä. Musiikin ja kuvataiteen vuoropuhelu on tuttua Hangon Musiikkijuhlien monitaiteellisesta Fringe-sarjasta. Tilaisuuden aluksi kuullaan J.S. Bachin musiikkia. Myöhemmin heittäydytään jazztunnelmiin, kun Lue lisää



Kokkolan XVII Talviharmonikan huikea päätösviikonloppu

20.02.2015

Talviharmonikan aloitus- ja päätösviikonlopun painopistettä on muutettu aiemmista vuosista. Tänä vuonna harmonikantäyteinen viikko lähti käyntiin heti täydellä voimalla – monipuolista ja korkeatasoista ohjelmaa aamusta iltaan. Päätösviikonlopun sunnuntaita on vastaavasti kevennetty. Tapahtumarikkaan viikon ja huikean lauantain jälkeen viikon ohjelma päättyy sunnuntaina Lue lisää



Teemamaa Kiina esittäytyy Helsingin juhlaviikkojen ohjelmassa

18.02.2015

Helsingin juhlaviikot esittelee elokuussa 2015 Fokus: Kiina -teeman festivaaliohjelmassaan. Se on laajimpia kiinalaisen kulttuurin ja taiteen katselmuksia, mitä Euroopassa on nähty. Kiinalaisen uuden vuoden kunniaksi Juhlaviikot julkistaa nyt viisi taidetapahtumaa. Koko teemakokonaisuus tulee julki Juhlaviikkojen ohjelmanjulkistuksen yhteydessä 22.4.2015. Nyt julkistettavat Lue lisää



Taidekeskus Salmelan Merikanto-kilpailu herätti kiinnostusta

18.02.2015

Taidekeskus Salmela järjestää IV Merikanto-laulukilpailun Mäntyharjulla lauantaina 4.7.2015. Kilpailuun ilmoittautui määräaikaan 13.2.2015 mennessä yhteensä 60 laulajaa. Miehiä ilmoittautuneista oli 25 laulajaa, naisia puolestaan 35. Kilpailuun ilmoittautuneista 30 sopraanosta, 5 mezzosopraanosta, 12 tenorista, 12 baritonista ja yhdestä bassosta puolet tulee pääkaupunkiseudulta Lue lisää



Tampereen Sävelen kansainvälisen yhtyelaulukilpailun finalistit selvillä

18.02.2015

Tampereen Sävelen Yhtyelaulukilpailuun hakeneista 31 yhtyeestä finaaliin valikoitui 14 yhtyettä. Myös tänä vuonna on luvassa hyvin kansainvälinen kilpailu kun Suomen lisäksi yhtyeitä saapuu kahdeksasta muusta maasta. Yhtyelaulukilpailu on jaettu vuonna 2015 kahteen sarjaan: akustiset yhtyeet ja sähköisesti vahvistetut yhtyeet. Akustiseen Lue lisää



Jorma Uotinen Talviharmonikassa Pariisin taivaan alla

17.02.2015

Keskiviikkoiltana 18. helmikuuta Jorma Uotisen ja muusikoiden draamakonsertti vie kuulijansa Keski-Pohjanmaan konservatoriolla pariisilaistunnelmiin. St-Germainen kahviloista Seinen pohjalle saakka. Edith Piaf, Jacques Brel, Leo Ferre, Juliette  Greco…. Ranskalaisen chanson-perinteen kuolemattomat tulkit innoittavat edelleen. Konsertissa kuullaan monia ikivihreitä kappaleita, kuten La vie Lue lisää



Talviharmonikka ravistelee Wagneria

17.02.2015

Kokkolan XVII Talviharmonikassa koetaan tiistaina 17.2.2015 jotakin maailmanmittakaavassa täysin ennenkuulematonta: harmonikka + Wagner + baritoni ripauksella Lisztiä ja Bachia. Päivällä koetaan ensin kulttuurishokki. – Tällaista yhdistelmää ei ole ennen nähty missään! idean isä, Talviharmonikan taiteellinen johtaja, harmonikkaguru ja vankkumaton Wagner-fani Lue lisää



Lahden Lasten Talvikarnevaalit keräsivät ennätysyleisön

16.02.2015

Talvikarnevaalien tapahtumissa 24.1.-12.2.2015 oli ennätyksellisesti yli 14 000 kävijää, mikä on festivaalin suurin yleisö kolmeentoista vuoteen. Talvikarnevaalit järjestettiin tänä vuonna 32. kerran. Teema oli Vesivärijärven jäällä. Ohjelmakokonaisuuksia eri taiteen aloilta oli yhteensä lähes 50 ja esityksiä festivaalien aikana oli yli 120. Lue lisää



Parkouria, BalletMOVE:a ja breakia – Huippuopettajat pitävät huolen, että Kuopio Tanssii ja Soin kursseilla hikoillaan ja pidetään hauskaa!

17.02.2015

Lähes kuudenkymmenen kurssin valikoimasta löytyy herkkuja klassisen baletin ja uusien tuulien etsijöille. Tanssiviikon kurssivalikoiman uutuus on Tukholman kuninkaallisessa baletissa ja Suomen Kansallisbaletissa solistina tanssineen Henrik Burmanin kehittämä BalletMOVE, jossa treenataan baletin perusharjoitteita keskilattialla ilman tankoa, fitness-hengessä. Tunnilla nostetaan sykettä sekä Lue lisää



Tamás Móricz opettaa Kuopio Tanssii ja Soin kesäkursseilla

17.02.2015

Muun muassa William Forsythen Ballett Frankfurtissa ja Kibbutz Contemporary Dance Companyssa tanssinut unkarilainen Tamás Móricz vetää Kuopio Tanssii ja Soilla ammattilaisille kolme eri kurssia: nykytanssia, balettia sekä Movement awareness -workshopin. Móricz on opettanut muun muassa P.A.R.T.S Bruxellesissa, Boston Conservatory of Lue lisää



Haapaveden Folkeilla raikaa kaikenlainen musiikki

17.02.2015

Folkeilla liuta menestyneitä ja palkittuja esiintyjiä ensi kesänä Kaiken kansan musiikkia Haapavesi Folkeilla   Haapavesi Folk on kansainvälinen, korkeatasoinen tapahtuma, joka tarjoaa laajan kattauksen monenlaista musiikkia – toki kansanmusiikki eri muodoissaan on ohjelmiston keskiössä. Suurin uudistus on perjantai-iltapäivän ohjelma Haapavesi-teemalla.Alueen Lue lisää



Ekakerta – uusien laulujen festivaali rantautuu Työväen Musiikkitapahtumaan

15.02.2015

Lauantaina 25.7. Työväen Musiikkitapahtuman yhteydessä näkee päivänvalonsa aivan uusi tapahtuma, jonka pääosassa ovat vielä suurelle yleisölle tuntemattomat suomalaiset lauluntekijät sekä aiemmin julkaisemattomat laulut. Ekakerta – uusien laulujen festivaali sukeltaa laulunteon mielenkiintoiseen maailmaan, ja luvassa on monenlaista hauskaa open stage -ilottelusta paikanpäällä Lue lisää



Damian Marley, Bastille ja Sunn O))) Ilosaarirockiin

13.02.2015

Joensuun Ilosaarirock julkaisi perinteisenä Sulonpäivänä osan kesän 2015 artistikattauksesta. Laulurinteelle saapuvat muun muassa ensimmäistä kertaa Suomessa esiintyvä reggaesuuruus Damian Marley (JAM), brittipopparit Bastille (UK), Charli XCX (UK) ja Tom Odell (UK), rytmimusiikin nimet Big K.R.I.T. (USA), Beardyman (UK) ja Beres Lue lisää



Kotkan Meripäivien musiikkiareenan ohjelmisto selvillä

13.02.2015

Ensi kesän Kotkan Meripäivien uudistuvan Meripäiväareenan monipuolinen musiikkiohjelmisto on selvillä. Kaupunkifestivaalin 23.-25. heinäkuuta järjestettävien konserttien pääesiintyjiä ovat sinfonista metallimusiikkia vokalisti Sharon den Adelin johdolla esittävä Within Temptation, ”Kahdeksas ihme” -albuminsa 30-vuotisjuhlakeikan soittava Eppu Normaali sekä Suomen suosituin pop/rock-yhtye Haloo Helsinki!. Lue lisää



Kuhmon Kamarimusiikin lipunmyynti alkaa – perinteinen kamarimusiikki kiinnostanut ennakko-ostajia

13.02.2015

Kuhmon Kamarimusiikin lipunmyynti käynnistyy maanantaina 16.2. Ennen julkisen lipunmyynnin alkua Kuhmon Kamarimusiikin kannatusyhdistyksen jäsenet ovat voineet jo ostaa lippuja ennakkoon. Kysyntä on ollut vilkasta, ja erityisesti ensimmäisen viikon konsertit ovat kiinnostaneet.  Viikkolippuja on myyty ennakkoon 117 kappaletta. Tähän mennessä lippuja Lue lisää



Pikku Taikahuilu Savonlinnasaliin heinäkuussa

09.02.2015

Oopperajuhlien legendaarisimman produktion uusi elämä Savonlinnan Oopperajuhlat ja Sibelius-Akatemian oopperakoulutus tuovat oopperan taian lasten pariin. Legendaarinen Taikahuilu muotoutuu alkuperäisestä musiikista ja libretosta koostuvaksi unohtumattomaksi lasten elämykseksi. Savonlinnan Oopperajuhlat tuottaa yhteistyössä Taideyliopiston Sibelius-Akatemian oopperakoulutuksen kanssa uuden, nimenomaan lapsille suunnatun version legendaarisesta Lue lisää



Rahapelien yksinoikeusjärjestelmää ja kansalaisyhteiskuntaa turvaamassa – Veikkauksen ja RAY:n edunsaajat yhdistävät voimansa

10.02.2015

Veikkauksen edunvälittäjät ja RAY:n edunsaajat käynnistävät yhteisen EU-edunvalvontahankkeen. Hankkeessa seurataan eurooppalaista rahapelipolitiikkaa ja valvotaan liikunnan, tieteen, taiteen ja nuorisotyön toimijoiden sekä sosiaali- ja terveysjärjestöjen etuja muuttuvassa toimintaympäristössä. Euroopan laajuista edunvalvontaa tarvitaan, koska rahapeliympäristö on jatkuvassa muutoksessa. Suomen yksinoikeusjärjestelmään on kohdistunut Lue lisää



Kokkolan XVII Talviharmonikka räväkästi käyntiin

09.02.2015

Jo 17. kertaa järjestettävä Kokkolan Talviharmonikka pyörähtää käyntiin täydellä voimalla sunnuntaiaamuna 15. helmikuuta. Juhla jatkuu seuraavaan sunnuntaihin saakka! Talvisen musiikkitapahtuman alku on poikkeuksellisen urheilullinen – HaitariSisäSuunnistus alkaa Länsipuiston koululla aamuyhdeksältä. Ympäri Suomea paikalle saapuvat suunnistajat koluavat rasteja koulun ympäri ja Lue lisää



Robert Plant esiintyy Pori Jazzissa

06.02.2015

Robert Plant & The Sensational Space Shifters on vahvistanut esiintymisensä Porin Kirjurinluodossa lauantaina 18.7. Rock-historian legendaarisimpiin laulajiin lukeutuva Robert Plant saapuu Pori Jazziin lauantaina 18.7. Led Zeppelinin keulahahmo esiintyy Kirjurinluodossa yhdessä The Sensational Space Shifters -yhtyeensä kanssa. Konsertin aiemmin julkaistuja Lue lisää



Musica nova Helsinki -festivaali käynnistyy perjantaina 6.2.

05.02.2015

Suomen suurin nykymusiikkitapahtuma Musica nova Helsinki esittelee vuoropuheluja uuden musiikin kanssa 6.–14.2.2015. Festivaali tuo kaupunkiin lukuisia kansainvälisiä säveltäjä- ja taiteilijavieraita sekä tarjoaa läpileikkauksen kotimaisen nykymusiikin huippunimistä. Festivaali sisältää ennätysmäärän maksutonta ohjelmistoa. Festivaalin avajaiskonsertissa sekä solistin että sopraanon roolissa loistaa kiistatta Lue lisää



Kaustisen kansanmusiikkijuhlat houkuttaa pelimanneja entistä enemmän

05.02.2015

Kaustisen kansanmusiikkijuhlat on houkutellut ennätysmäärän pelimanneja mukaan jo ensimmäisen ilmoittautumisjakson aikana. Tammikuun loppuun mennessä juhlille on hakenut peräti 232 ryhmää, joissa esiintyy yhteensä 1700 pelimannia. Verraten vuoden takaiseen lukuun (160 ryhmää) ilmoittautuneita ryhmiä on jo yli 70 enemmän. Toinen ilmoittautumisjakso Lue lisää



Naantalin Musiikkijuhlien kesässä juhlitaan Sibeliusta ja Sallista huipputaiteilijoiden seurassa

05.02.2015

Syntymäpäiväsankareiden Jean Sibeliuksen ja Aulis Sallisen kunniaksi Naantalin Musiikkijuhlilla 2.–13.6.2015 kuullaan ennen kuulumattoman laaja kattaus molempien säveltäjien tuotantoa. Naantalin Musiikkijuhlien tämän kesän odotettuina huippuvierailijoina loistavat pianisti Grigori Sokolov sekä English Chamber Orchestra johtajanaan Ralf Gothóni. Ulkomaalaisten toivottujen taitelijoiden kaartiin lukeutuvat Lue lisää



Sibeliuksen harvinaisuuksia Tampereen Sävelessä

04.02.2015

Suomen suurin kuoro- ja yhtyelaulumusiikin festivaali Tampereen Sävel juhlii 40-vuotista taivaltaan 3.–7.6.2015. Festivaalin teemana on Jean Sibelius 150 vuotta ja taiteellisena johtajana toimii emeritusprofessori Matti Hyökki. Tapahtuman avaa näyttely säveltäjän kuorolaulujen syntyhistoriasta, ja konserttiohjelma tarjoaa kuultavaksi Sibeliukselta harvinaisia helmiä ja Lue lisää



Sata-Häme Soi: Kultaisen ja Hopeisen Harmonikan semifinalistit on valittu

03.02.2015

Kultaisen ja Hopeisen Harmonikan semifinalistit 2015 on valittu. Kultaisen Harmonikan semifinaalissa soittaa 8 kilpailijaa, joista 6 valitaan loppukilpailuun. Enintään 10-vuotiaiden lasten Hopeisen Harmonikan semifinaaliin valittiin 15 soittajaa, joista 7 pääsee finaaliin. Semifinaalikilpailu käydään Sata-Häme Soin ja Suomen Harmonikkaliiton järjestämällä Harmonikkaristeilyllä Lue lisää



Tampereen elokuvajuhlien kilpailuvalinnat julki

02.02.2015

Kotimainen kilpailu 2015 Tampereen elokuvajuhlien kotimaiseen kilpailuun lähetettiin tänä vuonna 301 elokuvaa, joista korkeintaan 30-minuuttisia oli 256 ja yli 30-minuuttisia 45. Näistä kilpailuun valittiin 37 elokuvaa. Yli 30-minuuttisten elokuvien sarjaan valittiin seitsemän dokumenttia ja yksi kokeellinen elokuva. Kilpailun avaa maailman Lue lisää



Olli Mustonen avaa Riihimäen Kesäkonsertit

02.02.2015

Riihimäen Kesäkonserttien tulevan kesän lipunmyynti käynnistyy tänään maanantaina 2. helmikuuta. Luvassa on jälleen huippukonsertteja niin maailmankuulujen kuin vasta musiikkiuransa alkukiidossa olevien soittajien ja kokoonpanojen tulkitsemina. Kesän teemana on Pohjoisen lumo, joka näkyy vahvasti sekä esiintyjä- että ohjelmistovalinnoissa. Varsinainen kesäkonserttiviikko soi Lue lisää



Kirjazz kokoaa jazzin ystävät jälleen Valkeakoskelle heinäkuussa

29.01.2015

Kirjaslammen tanssilavalla Valkeakoskella kuullaan jazzia ensi kesänä jo seitsemännen kerran. Kesän 2015 Kirjazzia vietetään lauantaina 4. heinäkuuta. Tapahtuman pääesiintyjäksi on kiinnitetty kotimaisen jazzin elinvoimaisimpaan eliittiin lukeutuva Timo Lassy Band. Illan aikana esiintyy myös paikallinen OJS solistinaan Heini Ikonen, ja tapahtuman Lue lisää



Keskipohjanmaa-lehti jatkaa Kaustisen kansanmusiikkijuhlien pääyhteistyökumppanina

30.01.2015

Keskipohjanmaa-lehti jatkaa Kaustisen kansanmusiikkijuhlien pääyhteistyökumppanina jo neljättä vuotta. Yhteistyö on jatkunut koko Pro Kaustinen ry:n toiminnan ajan, ja sujunut molempien osapuolten näkökulmasta kaikin puolin erinomaisesti. ”Yhteistyösopimuksen jatkuminen maakunnan mediatalon kanssa on hieno asia – sopimus tuo meille arvokasta paikallisnäkyvyyttä, jolla Lue lisää



Urkuyö ja Aaria -festivaali täyttää kesällä 30 vuotta

30.01.2015

Urkuyö ja Aaria -festivaali viettää ensi kesänä 30-vuotisjuhlavuottansa. Festivaalin 13 konserttia pidetään Espoon tuomiokirkossa jokaisena kesätorstaina 4.6.–27.8. Ensimmäiset seitsemän juhlakesän konserttia on nyt julkistettu yleisölle. Koko kesän ohjelma julkistetaan maaliskuussa. Juhlafestivaalilla näyttävä taiteilijakavalkadi Urkuyö ja Aarian taiteellinen johtaja Hannu Norjanen Lue lisää



Vuoden 2014 käyntitilastot: Festivaalien käyntimäärät edelleen kasvussa

28.01.2015

Finland Festivals (FF) on jälleen koonnut käyntitilastot kaikilta niiltä festivaaleilta, jotka olivat FF:n jäseniä vuoden 2014 aikana. Talouden taantumastta huolimatta festivaaleilla menee edelleen varsin hyvin ja kokonaisluvuissa mitattiin selkeää kasvua. Myytyjen lippujen osalta tarkka tilastoluku on 724 685 kappaletta, joten kasvua Lue lisää



Kylie Minogue saapuu Pori Jazziin

23.01.2015

Australialainen pop-ikoni on Kirjurinluodon konsertin pääesiintyjä torstaina 16. heinäkuuta. Kaikkien aikojen menestyneimpiin pop-tähtiin kuuluva Kylie Minogue esiintyy Porin Kirjurinluodossa torstaina 16.7. Konserttipäivän aiemmin julkaistuihin esiintyjiin lukeutuvat John Hiatt & The Combo, Beth Hart, Melissa Aldana & Crash Trio sekä Juhani Lue lisää



Kuopio Tanssii ja Soi -festivaalin 2015 Stage-esiintyjät on valittu

23.01.2015

Tanssioppilaitosten On Stage -katselmukseen haki tänä vuonna ennätykselliset lähes 60 ryhmää. Valinnoissa painotettiin muun muassa maantieteellistä monipuolisuutta. – Nuorten On Stage -esityksille on kova kysyntä. Tanssiharrastajien määrä on koko ajan kasvanut, ja nuorille on tärkeää päästä esiintymään. Haluamme tarjota heille Lue lisää



Topelius-palkitun Kalle Veirron Henkka & Kivimutka näyttämöllä Lahden Lasten Talvikarnevaaleilla

22.01.2015

Lahden Lasten Talvikarnevaalit käynnistyvät Topelius-palkitun Kalle Veirron Henkka ja Kivimutka –nuortenkirjasarjaan perustuvalla näytelmällä. Lahden Nuorisoteatterin esitys Etsivätoimisto Henkka ja Kivimutka nähdään ensi-illassa Pikkuteatterissa 24.1.2015 klo 15. Näytelmän ohjaa Sanna Parviainen. Henkka ja Kivimutka ovat aivan tavallisia kymmenvuotiaita lahtelaisia poikia. Tai Lue lisää



Karnevaalikulkue, kalaveistos ja karnevaaliviisu käynnistävät Lahden Lasten 32. Talvikarnevaalit

15.01.2015

Lahden Lasten Talvikarnevaalit järjestetään nyt jo 32. kerran. Tänä vuonna Vesivärijärven jäällä -teemalla koottu monipuolinen lastenfestivaali käynnistyy kaksiosaisen tapahtumapäivän merkeissä. Karnevaalitunnelma laitetaan käyntiin lauantaina 24.1. klo 10 uudenlaisessa avajaistapahtumassa Lahden kaupunginteatterin aulassa. Kalojen bileet -tapahtumassa kootaan yhteistä kalaveistosta ja kuullaan historian ensimmäinen Lue lisää



Sibeliuksen maaginen tarina Lahden Lasten Talvikarnevaaleilla

22.01.2015

”Päällisin puolin hän näytti ihan tavalliselta pikkupojalta. Hänellä oli kaksi kättä ja kaksi jalkaa, likaiset kengät ja hauska hymyilevä naama. Ihan tavallinen hän ei kuitenkaan ollut koskaan. Pienellä pojalla oli mahtava mielikuvitus. Hän saattoi kuulla tuulen liikkeet ja auringonnousun sävelinä. Lue lisää



Oulun juhlaviikot mukana tuottamassa Lusia Rusintytär -oopperaa

22.01.2015

Lusia Rusintytär -ooppera kantaesitetään Oulussa ja Utajärvellä elokuussa 2015 Tositapahtumiin pohjautuva kamariooppera 1600-luvulla eläneestä Lusia Rusintytär Korhosesta kantaesitetään Utajärvellä 7.8.2015 Ahmaksen perinnekylässä sekä Oulun kaupunginteatterin suurella näyttämöllä 29.8. Oulunsalo Soi -festivaalilla. Tietäjänä ja parantajana tunnettu Lusia oli Suomen ensimmäinen tunnettu Lue lisää



Musiikkimaailman yllättäjä MusicAeterna-orkesteri jatkaa Helsingin juhlaviikkojen sinfoniaorkesterien vierailusarjaa

14.01.2015

Helsingin juhlaviikot tuo kansainvälisten sinfoniaorkesterien vierailusarjassaan maailman huippuorkestereita suomalaisyleisön eteen. Sarja jatkuu ensi vuonna, kun venäläinen MusicAeterna-orkesteri konsertoi Musiikkitalossa lauantaina 21.3.2015. Konsertin johtaa kapellimestari Teodor Currentzis. Currentzis perusti MusicAeternan Siperiaan, Novosibirskin oopperan yhteyteen vuonna 2004. Sieltä orkesteri siirtyi Uralvuorten varjoon Lue lisää



Työväen Musiikkitapahtuman ensimmäiset esiintyjäjulkistukset enteilevät hienoja musiikkielämyksiä

15.01.2015

Työväen Musiikkitapahtuma rikastuttaa pirkanmaalaista festivaalikesää heinäkuussa jo 44. kerran. Nelipäiväinen tapahtuma järjestetään tuttuun tapaan Valkeakosken sydämessä, UPM:n Tervasaaren paperitehtaan ja Myllysaaren museon pihamaalla. Festivaalin ensimmäiset esiintyjäjulkistukset heijastavat suomalaisen musiikkielämän parhaimmistoa sekä yleisön esittämiä toiveita. Manserockin sävyttämiä tähtihetkiä koetaan takuuvarmasti legendaarisen Lue lisää



April Jazzeille maailmantähtiä ja kotimaan huippuartisteja

16.01.2015

Huhtikuun lopulla järjestettävän April Jazz –festivaalin ohjelma on valmistunut. Uusia kiinnityksiä ovat muun muassa kolme Grammy –palkintoa saavuttanut meksikolaisrumpali Antonio Sanchez sekä jazzia ja hip hop –musiikkia sujuvasti yhdistelevä englantilainen MC ja saksofonisti Soweto Kinch. Kotimainen ohjelmisto sisältää useita kantaesityksiä, erikoiskokoonpanoja, juhlakonsertteja sekä levynjulkaisukeikkoja. Päätöskonserteissa juhlitaan Akseli Gallen-Kallelan Lue lisää



Musica nova Helsinki -festivaalilla ennätysmäärä maksuttomia konsertteja

14.01.2015

Musica nova Helsinki, Dialogues–Vuoropuheluja Suomen suurin nykymusiikkifestivaali järjestetään 6.–14.2.2015. Festivaalilla on tänä vuonna ennätysmäärä ilmaiskonsertteja, jotka levittäytyvät ympäri kaupunkia ja tarjoavat yleisölle matalan kynnyksen mahdollisuuden tutustua ajankohtaisimpaan uuteen musiikkiin. Residenssisäveltäjinä loistavat ranskalainen Pascal Dusapin, tanskalainen Hans Abrahamsen sekä yhdysvaltalainen Fred Lerdahl. Lue lisää



Paloma Faith tähdittää Pori Jazzia

14.01.2015

Paloma Faith täydentää Pori Jazzin ensi kesän ohjelmistoa ja esiintyy Kirjurinluodossa perjantaina 17. heinäkuuta. Saman päivän tarjontaan on kiinnitetty myös yhdysvaltalainen soul-artisti Jarrod Lawson. Brittitähti Paloma Faith tunnetaan personaallisena artistina, jonka pop-musiikissa kuuluu vahvoja soul- ja jazz-vaikutteita. Laulaja-lauluntekijä julkaisi debyyttialbuminsa Lue lisää



Kajaanin Runoviikko luottaa monipuolisuuteen

13.01.2015

Kajaanin Runoviikko järjestetään ensi kesänä 1.-6.7., eli tapahtuma päättyy maanantaina Suven ja Runon päivänä. Suven Runoilijaksi on nimetty Pentti Saaritsa, jonka esikoisteoksen ilmestymisestä tulee kuluneeksi 50 vuotta. Saaritsan tuotantoa nähdään Runoviikolla muun muassa Jukka Hyde Hytin ohjaaman teatteriesityksen ensi-iltana. Runoviikolla Lue lisää



Compagnie Käfig ja Quorum Ballet Kuopio Tanssii ja Soin pääesiintyjiksi

13.01.2015

Portugalilainen Quorum Ballet ja Mourad Merzoukin johtama ranskalainen Cie Käfig esiintyvät ensi kertaa Suomessa. Merzoukin nykytanssia, nyrkkeilyä ja hip hopia yhdistävä huikea ja rajun runollinen Boxe Boxe on kerännyt suuren kansainvälisen suosion. Portugalilaisen nykytanssin ykkösryhmiin kuuluva Quorum Ballet tuo lavalle Lue lisää



Saksalainen nykysäveltäjä Heiner Goebbels Iitin musiikkijuhlille

13.01.2015

Muina tähtivieraina Juha Uusitalo, Enesco-kvartetti ja Rajaton. Myös Jean Sibeliuksen 150-vuotisjuhlavuotta vietetään Iitissä.   Saksalainen säveltäjä ja teatterivaikuttaja Heiner Goebbels saapuu Iitin musiikkijuhlien vieraaksi ensi kesäkuussa. Musiikkijuhlien avajaiskonsertin ohjelmaan kuuluu Goebbelsin teos Surrogate, joka on alunperin orkesterille sävelletty. Goebbels on Lue lisää



Taidekeskus Salmelan kesän 2015 taiteilijat

13.01.2015

Asta Caplan Kuvataiteilija Asta Caplanin (s. 1982) maalaukset vaeltavat tiloissa ja kutsuvat sisäänsä. Ne väreilevät nykyajan pinnalla kuin heijastus syvältä kultaisesta lammesta. Niiden kieli on peräisin niin vuosisatojen takaa kuin valokuvien tulvastakin, mutta teosten ydin on tutkivassa viivassa, joka kääntää Lue lisää



Taidekeskus Salmelan kesä 2015 ohjelma on julkistettu

13.01.2015

Taidekeskus Salmelassa nähdään kesällä 2015 taidenäyttelyiden lisäksi laaja tapahtumien ja konserttien sarja. Taidenäyttelyissä ovat vahvasti esillä suomalaiset naiskuvataiteilijat. Teoskokoelmia on esillä myös nuorilta taiteilijoilta, jotka ovat löytyneet näyttelyyn Salmelan talvistipendiaattitoiminnan kautta.  Kesä huipentuu heinäkuussa käytävään IV Merikanto-laulukilpailuun. Kulttuurikesää täydentävät Salmelan Lue lisää



Kaustinen Folk Music Festivalin vuoden yhtye on Orivesi All Stars

09.01.2015

Kaustisen kansanmusiikkijuhlien Vuoden yhtyeeksi 2015 on nimitetty Orivesi All Stars. Nimityksen tarkoituksena on nostaa esiin yhtye, joka on ansioillaan, tuoreella otteellaan tai pitkällä urallaan osoittanut erityistä osaamista kansanmusiikin saralla. Orivesi All Stars on Suomen suurin pelimanniorkesteri, joka on toiminut vuodesta Lue lisää



Riihimäen Kesäkonserteissa soi pohjoisen lumo

12.01.2015

Riihimäen Kesäkonserttien 34. kesä tuo uuden taiteellisen johtajansa, sellisti Joel Laakson matkassa vahvan panostuksen pohjoismaiseen musiikkiin niin esittäjien kuin säveltäjien myötä. Kesän teemana on Pohjoisen lumo. Kesäkonsertit soivat Riihimäellä 2.-7.6. Varaslähtö kesään otetaan jo 3.5. Olli Mustosen soolokonsertilla. – Parin Lue lisää



Taidekeskus Salmelan IV Merikanto-laulukilpailuun haetaan laulajia

05.01.2015

Taidekeskus Salmela järjestää Merikanto-laulukilpailun Mäntyharjussa 4.7.2015. Ilmoittautuminen kilpailuun on nyt käynnissä. Merikanto-laulukilpailu on tarkoitettu lahjakkaille ja jo esiintymiskypsyyttä omaaville nuorille laulajille. Laulukilpailun 2015 tuomarit ovat oopperalaulajat Jaakko Ryhänen ja Essi Luttinen sekä professori Gustav Djupsjöbacka. Tuomariston puheenjohtajana toimii kulttuurivaikuttaja Aarno Lue lisää



XVII Kokkolan Talviharmonikka 15.-22.2.2015

09.01.2015

Järjestyksessään jo 17. Kokkolan Talviharmonikka luo jälleen odotetun, monipuolisen, ylättävän, rajoja rikkovan ja täyteläisen harmonikkakattauksen sydäntalven riemuksi. Sunnuntaina 15. helmikuuta harmonikkaviikko alkaa yllättävän sporttisesti Länsipuiston koululla HaitariSisäSuunnistuksella. Eri puolilta Suomea saapuvat suunnistajat kiertävät rasteilla ympäri koulua haitarin soidessa joka kerroksessa. Lue lisää



Tapiola Sinfonietta tähdittää Hippaloita

09.01.2015

Lasten taidefestivaali Hippaloita juhlitaan ensi kesänä näyttävästi musiikki teemalla. Jo 38. kerran järjestettävän Suomen vanhimman monitaiteisen festivaalin kruununjalokivenä sädehtii ihan oikea sinfoniaorkesteri, kun Tapiola Sinfoniettan hurmaava lastenkonsertti saapuu kaupunkiin. Koko perheen tarinallinen lastenkonsertti Kissakeisari ja appelsiinikuu kuullaan Verkatehtaan Vanaja-salissa torstaina Lue lisää



Kuhmossa soi nyt aika – Kamarimusiikkijuhlilla kuullaan jopa kuusi konserttia päivässä

09.01.2015

Kuhmon Kamarimusiikin aiheena on tänä vuonna aika, jota käsitellään yli 70 konsertissa. Päivien teemat esittelevät vuosisatojen murroksia, vuodenaikoja, ikuista kiertokulkua ja monia muita aikaan liittyviä aiheita. Kuhmon tapaan festivaalin aikana kuullaan sekä perinteisiä kamarimusiikin klassikoita että kiinnostavia löytöjä. Festivaali alkaa Lue lisää



Oulun Musiikkijuhlat juhlii 25-vuotista taivaltaan

08.01.2015

Oulun Musiikkijuhlat täyttää tänä keväänä 25 vuotta ja Jean Sibeliuksen syntymän 150-vuotisjuhla näkyy laajasti taiteellisen johtajan Jaakko Kuusiston suunnittelemassa ohjelmistossa. Yksi odotetuimmista tähtihetkistä on Minnesotan orkesterin musiikillisen johtajan Osmo Vänskän vierailu torstaina 19.3. Oulu Sinfonian kapellimestarina. Vänskä nousi maailmanmaineeseen erityisesti Lue lisää



  • Yhteistyössä: