13.06.2011

25 vuotta Folk-kursseja Haapavedellä

Haapaveden folk-pitäjässä järjestetään Folk-kursseja tänä kesänä jo 25. kertaa, kun itse festivaali viettää 23. vuosijuhlaansa. Lähtökohtana kursseille oli paikallinen pikkupelimannitoiminta sekä Ryyppymäki String Band. Kurssit ovat edelleen festivaalin ydin, Folkit rakentuvat kurssien ympärille.

– Opettajat ovat tärkeä yhteistyökanava, ja heitä nähdään myös festivaalilavalla, summaa festivaalin taiteelliselta portaalta Timo Hannula. Esiintymään pääsevät myös kurssilaiset. 140 kurssilaisen joukossa on monenikäistä soittajaa ympäri Suomen. Kursseille ehtii ilmoittautua vielä mukaan.

– Suuntana on tarjota kurssiviikko ja festari koko perheelle, Hannula kertoo. Paikallisille nuorille folk-kursseilla on ollut alusta pitäen valtava vaikutus ohjaamassa harrastuksen pariin ja aina ammattiin asti.

Alansa suurimmat kurssit ovatkin nousseet Suomen tärkeimmäksi opinahjoksi muun muassa keltti- ja Amerikan musiikin saralla.

Haapavesi Folk Music Festival järjestetään 27.6.-3.7.2011.

http://www.haapavesifolk.com