21.05.2010

27. International Kalottjazz & Blues Festival 1.-4.7. 2010

Jazz ja blues sykkivät jälleen

Juhannuksen jälkeisenä viikonloppuna 1.-4.7. Torniossa ja Haaparannalla järjestettävän Kalottjazz&blues festivaalin ohjelma on koottu yleisöystävälliseksi ja laadukkaaksi. Mukaan on lisätty hieman uusia tuulia kutkuttamaan yleisöä. Pääosin pohjoismaisia jazz- ja bluesartisteja esittelevä ohjelma tuo lavalle sekä kansainvälisesti tunnettuja ja kokeneita konkareita että nuoria tuoreita kykyjä. Festivaalin ohjelmassa on jokaiselle jotakin. Mieleenpainuvia musiikkielämyksiä voi saada yhtälailla Pikisaaren telttakonserteissa, kirkkokonsertissa, toreilla tai vaikkapa ravintoloissa.

Emma Salokoski & Ilmiliekki sytyttävät festivaalin käyntiin

Monipuolinen suomalainen laulaja Emma Salokoski aloittaa festivaalin Ilmiliekki kvartetin kanssa torstaina 1.7 festivaalien avajaiskonsertissa Musiikkitalolla. Emma on tehnyt yhteistyötä tunnettujen yhtyeiden kanssa sekä laulanut eturivin jazznimien kuten Severi Pyysalon ja Jukka Perkon kera. Myös musiikkiteatteria opiskellut Emma Salokoski on mm. kiertänyt Intiaa Piirpauke yhtyeen kanssa ja levyttänyt useita albumeja. Kalottjazz&blues festivaalin konsertissa Emma ja Ilmiliekki esittävät Emman sydäntä lähellä olevia ruotsalaisia kansanlauluja jazzsovituksin.

Blues-konsertissa luvassa meininkiä

Folketin Blues Nightista on tullut perinne. Gumbo on göteborilainen bändi joka koostuu monesta erittäin taitavasta muusikosta ja laulajasta jolla on todella persoonallinen ääni. Monipuolisista muusikoista voisi esimerkiksi mainita rumpalin joka on soittanut aikaisemminkin festivaalillamme MusicMusicMusic ryhmässä. Bändin karnevaaliblues kuuluu New Orleansin rootperinteeseen. Tap Waters orchestra koostuu muusikoista joita on nähty lähipaikkakunnilla monissa yhteyksissä. Useimmat heistä opiskelevat musiikkia Oulussa ja ovat aikaisemmin opiskelleet Torniossa. Ingrid Savbrant täydentää illan sillä painolla, kaiholla ja rytmillä jonka vain naispuolinen blueslaulaja voi antaa.

Pikisaaren lavalla tasokas ohjelma

Festivaalin päänäyttämö on Pikisaaren jazzteltta lauantaina ja sunnuntaina 3.-4.7. Lauantaina ensimmäisenä lavalle nousee suomalainen kitaristiylpeys Teemu Viinikainen akustisen triokokoonpanonsa kanssa. Viinikaisen lisäksi yhtyeessä soittavat rumpali Mika Kallio ja basisti Ville Huolman. Trion musiikki on väkevää jazzia. Luvassa on soinnillista kauneutta ja tunteen paloa.
Tanskalainen Sidsel Storm on voimakastahtoinen ja syvällinen laulaja, joka kvartetteineen keskittyy pohjoismaiseen soundiin. Heidän viehättävät sävelensä sekä lyyriset sanoituksensa ovat kiedottuja ripaukseen kansanmusiikkia ja poppia. Helsinkiläinen Dalindèo -sekstetti kuuluu suomen ammattimuusikoiden kermaan. Dalindèon soitossa on tuoreutta ja keveyttä ja samanaikaisesti yhtye käyttävää runsaasti kultaisen 60 –luvun tyylikeinoja.
Sunnuntaina Pikisaaressa pääsevät vauhtiin norjalainen Karin Krog, ruotsalainen Johan Björklund sekä suomalainen Wimme Saari. Kansainvälisesti tunnettu Karin Krog on yksi Norjan tunnetuimpia jazzlaulajia, jonka ohjelmistoon kuuluu sekä bluesia että amerikkalaisia standardeja. Ruotsalainen Johan Björklund Dynamic Flavour on taas jazzin todellinen voimapaketti. Kalottjazz&blues festivaalin yleisöä ennenkin hemmotellut Wimme Saari tulee jälleen Pikisaaressa todistamaan kuinka hän kykenee uudistamaan joikuperinnettä.

Alatornion kirkossa kajahtaa

Tornion kaunis puukirkko vaihtuu remontin vuoksi toiselle puolelle jokea. Sinne meidät johdattaa lauantai-iltana 3.7 kaunisääninen Johanna Iivanainen, joka esiintyy Night Music –konsertissa miehensä Mikko Iivanaisen säestämänä.

Uutta sykettä klubeilla ja toreilla

Tanssijatsi rantautuu nyt ensimmäisen kerran yöttömään yöhön rajalle. Töpseli Klubi tuo mukanaan Haaparannan Kaupunginhotelliin ja Bumble Beat –nuorisokonserttiin jazz-stankut ja lattarit vinyyleinä joita ammatti-deejiit miksaavat ja sämpläävät. Kaiken kruunaa loistava solisti tuoden mukaan improvisatoorisen energian joka saa porukan tanssimaan. Klubimeininkiä etsivät löytävät sitä myös Blues Stationilta, Tornion kaupunginhotellista
ja Kerhoravintolasta. Myös molempien kaupunkien toreilla soi viikonloppuna jazz ja blues. Viihdekahvila Lappelillin ’Jazzkahvilassa’ kuullaan torstaina 1.7. viihdyttävää jazzmusiikkia.

Aineen museolla taiteen pauloihin

Aineen taidemuseolla järjestettävä päiväkonsertti tuo tällä kertaa kuulijoiden nautinnoksi Norrbotten Big Bändistä tutun sympaattisen Danne Johanssonin joka yhdessä basisti Tommy Skotten puhaltaa trumpetillaan raikkaan ja tunteikkaan tuulahduksen taideteosten keskellä.

Paikallinen osaaminen jälleen läsnä

Pop & Jazz Konservatorio Lappia on festivaaleilla mukana entiseen tapaan. Lappian nykyisten ja entisten opiskelijoiden bändejä esiintyy useammissa paikoissa festivaalien aikana.

Festivaalitaiteilija

Vuoden festivaalitaiteilija on Elina Juopperi, jonka näyttely avataan festivaalien avajaispäivänä.

Festivaalin järjestäjät

Kalottjazz&blues festival on ainoa jazz ja blues musiikin festivaali joka järjestetään kahdessa maassa. Järjestäjinä ovat Tornion ja Haaparannan kulttuuritoimistot sekä Riverside Jazz ry. Festivaalin toteuttamisessa auttavat myös Haaparannan teatteriyhdistys ja ABF, sekä lukuisat talkoolaiset.

http://www.kalottjazzblues.net