06.03.2019

29. Oulun Musiikkijuhlat alkavat sunnuntaina

Oulun Musiikkijuhlat – monialainen talvinen kaupunkifestivaali järjestetään 29. kerran 10.-24.3.2019. Tapahtuman taiteellisena johtajana on vuodesta 2013 alkaen ollut Jaakko Kuusisto. Ensimmäinen viikon alkupuoli tarjoaa mm. rytmimusiikin mestarikurssit, koti- ja klubikonsertteja sekä pelimusiikkia.

Oulun Musiikkijuhlat tekee tänä vuonna kaksi uutta avausta ohjelmistossaan. Pelimusiikista on tullut painava toimiala musiikin maailmassa, ja tuomme sitä festivaalin yhteydessä rautaisannoksen Ouluun.

Jonne Valtonen ja Roger Wanamo ovat jo vuosien ajan tehneet merkittävää työtä suuren formaatin pelimusiikin parissa maailmalla, ja heidän työnsä on esillä Oulu Sinfonian Symphonic Memories -konsertissa. Suomessa toimii nykyään kokonaan pelimusiikille omistautunut orkesteri, Game Music Collective, ja on ilo saada heidän klubiyhtyeensä vierailemaan Ouluun.

Toinen uusi kokonaisuus ohjelmistossamme on Kokkeja & Koteja -konserttisarja. Yleisöllä on tilaisuus kokea musiikillisia ja kulinaristisia elämyksiä yllätyksellisissä esityspaikoissa, kuten yksityiskodeissa, joita oululaiset ovat ystävällisesti meille avanneet.

Vierailemme myös Piispantalossa, Kasvitieteellisessä puutarhassa Oulun yliopistolla ja Galleria Kaikkosessa Ylikiimingissä. Ruoan ja musiikin yhdistelmä huipentuu jälleen illalliskonserteissa. Saamme nauttia kolmen ruokalajin suomalaisteemaisen illallisen yhdistettynä tangon kaihoisiin säveliin Uudella Seurahuoneella sekä Compañía Kaari & Roni Martinin suursuosion saavuttaneen espanjalaisaiheisen KILL Carmen tanssiteoksen runsaan tapasmenun kanssa Oulu Areenalla.

Oulun Musiikkijuhlat on jälleen kerran sisällöltään monipuolinen ja esiintyjiltään valovoimainen; mukana ovat muun muuassa rocklegenda Ismo Alanko, tähtisopraanot Helena Juntunen ja Anu Komsi, jazzvirtuoosit Iiro Rantala ja Jukka Perko, suursuosiossa jatkava Ricky-Tick Big Band & Julkinen Sana, sekä tämän hetken menestynein jousikvartettimme Meta4.

www.omj.fi