27.02.2012

30. Musiikin aika Viitasaarella

Musiikin aika viettää 30-vuotisjuhliaan tänä vuonna. Festivaali järjestetään 3.-8.7. perustamispaikkakunnalla Viitasaarella. Juhlavuoden kunniaksi ohjelmassa tullaan näkemään konserttien lisäksi paljon oheisohjelmaa. Lisäksi julkaistaan mm. Musiikin ajan historiikki ja avataan näyttely, joka kertoo tapahtuman värikkäistä alkuvuosista ja sen kasvamisesta kansainvälisesti merkittäväksi nykymusiikkitapahtumaksi. Koko ohjelma ja tarkat tiedot juhlavuoteen liittyvistä hankkeista julkaistaan huhtikuussa.

Säveltäjävieras Beat Furrer Itävallasta

Aikamme tärkeimpiin säveltäjiin kuuluva Beat Furrer (s. 1954) on festivaalin päävieras. Hän on paitsi säveltäjä myös kapellimestari, joka perusti v. 1985 nykymusiikin huippuyhtyeen Klangforum Wienin. Furrerin laaja tuotanto käsittää teoksia kamarimusiikista oopperoihin. Hän toimii professorina Grazissa ja Frankfurtissa, ja on kysytty opettaja myös Euroopan ulkopuolella. Furrer voitti Kultaisen leijonan v. 2006 Venetsian Biennalessa musiikkiteatteria radikaalisti uudistavasta teoksesta ”FAMA”.

Furrerin työhön Musiikin ajassa kuuluu mm. sävellyskurssilla opettaminen ja Einojuhani Rautavaara -kuorosävellyskilpailun finaalin juryn puheenjohtajuus.

Uudet kuoroteokset kilpailevat

Kansainvälinen Einojuhani Rautavaaran nimeä kantava kuorosävellys-workshop ja -kilpailu huipentuu 7.7. järjestettävään finaaliin. Kilpailuun on valittu kuusi nuorta säveltäjää, joiden teokset esittää Helsingin kamarikuoro:
Jouni Hirvelä, Suomi
SukJu Na, Etelä-Korea
Zisis Segklias, Kreikka
Evelin Seppar, Viro
Mike Solomon, USA
Gabriele Vanoni, Italia

Loppukilpailun juryna toimivat: Beat Furrer, pj., James Eggleston/Boosey & Hawkes, Perttu Haapanen, Musiikin ajan taiteellinen johtaja ja James Wood, kapellimestari ja säveltäjä

Kursseja säveltäjille

Musiikin ajassa järjestetään Beat Furrerin sävellyskurssi nuorille säveltäjille ja sävellys-/sovituskurssi harrastajasäveltäjille Uusinta-kamariyhtyeen kanssa. Jälkimmäisen toteutuminen riippuu osallistujien määrästä.

Uudet kotisivumme aukeavat huhtikuussa, jolloin julkaistaan koko festivaaliohjelma!

30. MUSIIKIN AIKA VIITASAARELLA 3.-8.7.2012

http://www.musiikiaika.org