15.01.2019

52. Kaustisen kansanmusiikkijuhlat 8.-14.7.2019

Kaustinen käy jo kohti seuraavaa kesää. Festivaali käynnistetään Yövaelluksella sunnuntaina 7.7. yhteistyössä Perhonjokilaakson retkeilijät ry:n kanssa. Maanantain maksuttoman avajaispäivän tarjoaa yhdessä festivaalien kanssa Kaustisen seutukunta, joka on viiden kunnan (Kaustinen, Lestijärvi, Toholampi, Veteli ja Halsua) muodostama, yhteinen aluetta ja sen elinkeinoelämää kehittävä organisaatio. Seutukunta näkee kansanmusiikkijuhlat keskeisimpänä tapahtumana Kaustisen seudulla ja haluaa yhteistyön kautta edistää seudun kuntien näkyvyyttä niin alueellisella kuin valtakunnallisella tasolla.

 

TUNNE MUSIIKKI! #tunnemusiikki

Juhlien teemana on tänä vuonna rytmi, joka muistuttaa siitä, että musiikkia voi havaita eri aisteilla kuulon ohella. Festivaalien yhtenä yhteistyökumppanitahona toimivat Kuuloalan järjestöt. Kaustisella kuullaan ja nähdään keskiviikkona mm. Signmark, joka on Suomen tunnetuin viittomakielinen rap-artisti. Keskiviikkona alueella on myös viittomakielen tulkkeja ja kuuloalan järjestöjen esittelypisteitä.

 

Vuoden yhtye 2019

Kaustisen Vuoden yhtyeeksi on nimetty rohkea, herkkä ja hersyvä pelimannityttöbändi ENKEL. Yhtye on saanut alkunsa vuonna 2013 spontaaneista lentokenttäjameista ja yhtyeen musiikillinen ote on säilynyt hulluttelevana ja luovana, kuin spontaanit jamit jatkuisivat edelleen. Yhtyeen jäsenet Leija Lautamaja, Maija Pokela, Miia Palomäki sekä Iida Savolainen ovat vahvoja kansanmusiikin ammattilaisia, jotka ovat omalla esimerkillään rohkaisemassa kaiken ikäisiä olemaan luovia kukin omalla tavallaan. Yhtyeen musiikki on modernia, luovan hulluttelevaa ja sitä myöten mielenkiintoista ja yhtyeen kaikesta toiminnasta huokuu tekijöiden syvä kunnioitus perinnettä ja omaa pelimanniutta kohtaan. Kaustisen kansanmusiikkijuhlat haluavatkin tällä valinnalla tuoda esiin pelimannihenkisyyden säilyttämisen merkitystä ammattimaisen toiminnan rinnalla sekä tukea ajatusta kunkin oman elämän supersankaruudesta, josta on muovautunut yhtyeelle upeasti toimiva brändi.

 

Ohjelmanostoja

Kaustisen festivaalin ensimmäisestä vuodesta saakka kansainvälisellä ohjelmalla on ollut merkittävä rooli. Valtakunnallinen Kansanmusiikin ja Kansantanssin edistämiskeskuksen vuositeema ”Maailmalla – Kansainvälisyys kansanmusiikissa ja kansantanssissa” sopii festivaalin luonteeseen erinomaisesti ja ohjelmassa nähdään monia yli maiden toimivia yhtyeitä ja projekteja. Juhlilla vierailevat mm. 30 vuotista taivaltaan suomalaisten ystäviensä kanssa juhliva Väsen (SE), flaamilainen intensiivinen veljesduo Madingma (BE), mielenkiintoinen ja raikas, monikansallinen Farandi (FI/SE/BE/DK/UK) sekä Kaustisen festivaaleilla aikoinaan syntynyt ja ympäri maailmaa jäsenensä koonnut SANS (FI/UK/AM). Maagisen taitava ja svengaava Crying Uncle’s Bluegrass Band (US) tuo vertaansa vailla olevan energiabuustin Kaustiselle osana Suomen kiertuettaan. Pohjoismaat näkyy tavallista vahvemmin vielä seuraavat kaksi vuotta Nordisk Kulturfondin puls-rahoituksen myötä. Puls-konserteissa ja työpajoissa nähdään Ruotsin ja Norjan metsäsuomalaisten jalanjäljillä kulkevat Mats Berglund & Arto Järvelä (SE/FI) sekä modernia poljentoa esittelevä Vesselil (DK). Pohjoismainen tanssijamitupa laajenee jokapäiväiseksi. Kansantanssin osuus on vahva myös tulevilla juhlilla ja ohjelmassa tullaan näkemään hienoja perinteisempiä kokonaisuuksia sekä aivan uusia koreografioita. Myös kansainvälinen ohjelma kansantanssin osalta tulee jälleen olemaan näkyvästi esillä. Sosiaalisen tanssin sekä perinteisempien yleisötanssien rinnalla juhlilta löytyy lisäksi aimo annos erilaisia tanssitupia, sekä perinteinen Yökatrilli lähtee uuden vetäjänsä Petri Kauppisen johdolla näyttävästi eteenpäin.

Koko perheen ohjelmassa nähdään mm. televisioitava Pikku Kakkosen Seikkailukone, jossa seikkailuseurana nähdään teeveestä tuttuja juontajia, iloinen orkesteri, sekä tietenkin sankareiden sankari Heppu-Heppu. Lastenteltalla juhlitaan Tradilintujen kanssa festivaalien 20-vuotista lastenohjelmaa. Koko kansan suosikki Mikko Alatalo saapuu pitkän tauon jälkeen Kaustiselle laulattamaan lauluintoisia. Muita suurelle yleisölle tuttuja nimiä ovat mm.  Samuli Edelmann ja Orkestra Suora Lähetys sekä hyvässä nousukiidossa liitävä Vesterinen. Juhlilla esiintyvät lisäksi upeaääninen Vuokko Hovatta Kolmisin, pitkän tauon jälkeen Kaustiselle palaava energinen Tsuumi Sound System sekä maailman maineeseen kiitävä pelimanni Antti Paalanen. Keikkataukoa pitänyt Bill Hota & the Pulvers tekee myöskin näyttävän paluunsa Kaustiselle ja Jussi Raittinen juhlistaa 50 vuotta täyttävää suomicountrya maakunnan mahtimuusikoista koostuvan Eldanka -yhtyeen kanssa. Klassista musiikkia kaustislaisittain soitettuna kuullaan Kreeta-Maria Kentalan kokoamassa Beethovenin parempi marssi -konsertissa ja Kaustislaisena kavalkadina nähdään Ilmari Wirkkalan Kaustisen tuhatvuotisesta historiasta kirjoittaman uskomattoman esseen perusteella laadittu musiikkinäytelmä Kaustisen Mysteerio.

Festivaalin yhteydessä järjestetään viidettä kertaa Suomessa starttaava kansainvälinen Ethno Finland -leiri, joka on suunnattu nuorille kansanmuusikoille ympäri maailman. Suomessa pääjärjestäjänä toimii Suomen Kansanmusiikkiliitto.

www.kaustinen.net