25.02.2016

Ainutlaatuinen dokumentti jihadismista avaa Maailma kylässä -festivaalin

Kehitysyhteistyön kattojärjestö Kepa järjestää leikkauksista huolimatta monikulttuurisuuden, kansalaistoiminnan ja kehitysyhteistyön festivaalin toukokuussa.

Emmy-palkittu dokumentaristi Deeyah Khan tuo jihadismista ja radikalisoitumisesta kertovan dokumenttinsa Jihad: A Story of the Others (2015) toukokuussa Maailma kylässä -festivaalille Helsinkiin. Ensimmäistä kertaa Suomessa nähtävä dokumentti paljastaa, miksi jihadismi kiinnostaa länsimaissa asuvia musliminuoria.

Norjassa syntynyt iranilaistaustainen Khan seurasi kaksi vuotta jihadistiliikkeen entisiä johtajia Britanniassa ja haastatteli nuoria syrjäytymisestä ja identiteettikriiseistä länsimaisen kulttuurin keskellä.

Vuonna 2013 Khan voitti Emmy-palkinnon ensimmäisestä dokumentistaan Banaz: A Love Story, jossa hän käsitteli kunniamurhia.

 

Leikkaukset näkyvät ohjelmatarjonnan laajuudessa

Tapahtuman ohjelmatarjonta pienenee aikaisempiin vuosiin verrattuna noin viidenneksen Kepan toimintaan kohdistuneiden kehitysyhteistyön määrärahojen leikkausten takia.

“Tavoitteenamme on, että leikkaukset tehdään vahingoittamatta tapahtuman luonnetta. Ohjelmatarjontaa joudutaan kuitenkin edellisvuosiin verrattuna supistamaan jonkin verran”, kertoo tapahtuman ohjelmapäällikkö Niko Wilkinson.

Tapahtumaan osallistuu aikaisempien vuosien tapaan satoja näytteilleasettajia. Vaikka ohjelmanumeroiden määrä laskee, on tarjontaa edelleen yli sadan esityksen verran.

Festivaaliviikonloppuna päälavalla esiintyy aikaisempien vuosien tapaan maailmanmusiikin huippunimiä. Saharan Santanaksi ja tuaregien Jimi Hendrixiksi verrattu aavikkobluesia soittava kitaristi Bombino on kiertänyt Euroopan suurimmat festivaalit Roskildestä Pukkelpopiin. Wall Street Journal nimesi hänen edellisen albuminsa Nomad vuoden 2013 albumiksi. Uusin levy Azul julkaistaan huhtikuussa.

Kaisaniemen kentällä tanssitaan myös klubimeiningissä. Alo Walan musiikissa dancehall ja hip hop rytmittävät eteläamerikkalaisia ja intialaisia soundeja. Chicagolaissyntyinen, taustaltaan punjabi-intialainen räppäri Shivani Ahlowalia on yhdistänyt voimansa tanskalaisen Copia Doble Systeman kanssa pari vuotta sitten.

Kulttuuriohjelma julkaistaan kokonaisuudessaan 5.4. ja asiaohjelma 19.4.

Festivaalin teemana oikeudenmukaisuus

Maailma kylässä -festivaali järjestetään 28.‒29. toukokuuta Helsingin Kaisaniemen puistossa ja Rautatientorilla. Tapahtuman pääteemana on oikeudenmukaisuus ja alueellinen painopiste on Aasiassa.

Suomen suurimman monikulttuurisuus- ja järjestötapahtuman pääjärjestäjä on Kepa ry, yli 300 kansalaisjärjestön kattojärjestö ja globaalin kehityspolitiikan asiantuntijajärjestö.

Festivaalin pääpartnereita ovat ulkoministeriö, Euroopan unioni, Raha-automaattiyhdistys ja Metro-lehti.

Tapahtumaan on vapaa pääsy.