Etusivu » Uutiset » Anna Puu, Janna Hurmerinta ja Anssi Kela vieraaksi Tuusulanjärven kamarimusiikkiin

Anna Puu, Janna Hurmerinta ja Anssi Kela vieraaksi Tuusulanjärven kamarimusiikkiin

18.06.2009

Tuusulanjärven kamarimusiikin esiintyjäkaarti on täydentynyt kolmella huippumuusikolla. Lasse Kurjen yhtyeessä sananvapaus-päivänä 31.7. esiintyvät Anssi Kela, Anna Puu ja Janna Hurmerinta. Leonora-salin iltakonsertissa kuullaan varta vasten festivaalille tehtyjä sovituksia Explicit content –tarralla leimatuista kappaleista.

Lasse Kurjen kokoama Parental advisory –konsertti tuo kesäiltaan haitalliseksi leimattua musiikkia uusina, puhuttelevina ja herkkinä versioina.. Teoksia yhdistää albumin kanteen liimattu Parental advisory / explicit content –tarra, jolla yhdysvaltalaisen PMRC:n kampanjan seurauksena pyritään varoittamaan vanhempia nuorisolle turmiollisesta sisällöstä. Konsertti järjestetään Kallio-Kuninkalan Leonora-salissa perjantaina 31.7. klo 22.

Lasse Kurki on muusikko, tuottaja ja toimittaja, jonka laaja-alaista osaamista kuullaan nyt ensimmäistä kertaa Tuusulanjärvellä. Hän on ollut myös tuottajana Anna Puun kiitetyllä ensilevyllä. Janna Hurmerinta on suomalaisen jazz- ja soul-laulun merkittävimpiä nykynimiä. Anssi Kela on vieraillut Tuusulanjärven kamarimusiikissa myös vuonna 2005, jolloin hän esiintyi Pekka Kuusiston kanssa akustisessa konsertissa Tuusulan kirkossa.

Parental guidance –konsertti on osa festivaalin Auttakaa sananvapautta -päivää, jonka yhteistyökumppanina on Suomen PEN. Päivän muissa konserteissa kuullaan muun muassa kotimaastaan pakenemaan joutuneiden säveltäjien musiikkia Eero Järnefeltin Suvirannassa. Paul Hindemithin, Ernst Krenekin ja Isang Yunin teosten lomassa runoilijat Sinikka Vuola ja Jouko Inkala lukevat omia runojaan. Seuratalon konsertissa EMO Ensemble esittää Dmitri Shostakovitsin teoksen Antiformalistinen rajok. Ajan musiikkipolitiikkaa satiirisesti kuvaava teos olisi julki tullessaan tiennyt säveltäjälle vähintään vankeutta. Sananvapaus-päivän kantaesityksenä Jarkko Martikainen esittää säveltämiään ”Ei-toivottuja lauluja”, joissa tämän päivän vaikeasti puhuttavat aiheet saavat musiikillisen ilmaisunsa.

Tuusulanjärven kamarimusiikin 2009 kukin päivä on Auttakaa-teeman mukaisesti omistettu tärkeälle hyväntekeväisyysaiheelle. Suomen PENin lisäksi yhteistyökumppaneina festivaalilla ovat WWF Suomi, Nuorten Kriisipiste, Amnestyn Suomen osasto, Suomen UNICEF, Suomen Punainen Risti ja Kirkon Ulkomaanapu. Alueen historiallisissa konserttipaikoissa kamarimusiikin vankka perinne yhdistyy uusimpaan musiikkiin tarjoten yllättäviä yhdistelmiä.
Tuusulanjärven kamarimusiikki järjestetään 26.7. – 1.8.2009. Festivaalin taiteellisena johtajana toimii Pekka Kuusisto.

http://www.tuusulanjarvifestival.fi

  • Yhteistyössä: