24.02.2016

Anssi Kasitonni lupaa: Mäntän kuvataideviikot valmistuu kommandona




Kesän 2016 Mäntän kuvataideviikoille on valittu 30 taiteilijaa ja yksi taiteilijaryhmä. Kuraattori Anssi Kasitonnin johdolla nouseva näyttely kantaa nimeä Kommandona*).
– Mietin, mikä termi kuvaisi hyvin asennetta, joka minulla on taiteen tekemiseen ja kuratointiin.
– Kun tehdään asioita ”kommandona”, niin toimitaan vapautuneesti, rohkeasti ja estoitta. Ajattelin että olisi hienoa, jos taiteilijatkin tekisivät niin.
Kasitonnin mukaan koko XXI Mäntän kuvataideviikkojen henkeä kuvastaa motto ”Nopeammin, vapautuneemmin, rohkeammin”.

Näyttelyä kootessaan hän on lähtenyt liikkeelle taiteilijoista.
– Mietin kaikkia hienoja näkemiäni töitä ja tekijöitä. Osa taiteilijoista on sellaisia, joiden uusia teoksia en ole edes nähnyt, mutta heidän vanhoissa töissään ei ole huonoja joukossa. Luotan että hyvää tulee.
– Kun näyttelyllä ei ole teemaa, valintaperusteet ovat yksinkertaiset: laadukasta taidetta.

Ars Fennica -voittajasta automaalariin

Taiteilijoiden joukossa on muun muassa tuore Ars Fennica -voittaja Mika Taanila, vastikään sarjakuvan Puupäähatulla palkittu Ville Pirinen, vuoden 2011 nuori taiteilija Anna Tuori, kuvittaja ja taidemaalari Aino Louhi ja roller derby –mustelmatutkielmistaan tunnettu Riikka Hyvönen. Varsinaisen taidekentän reuna-alueelta näyttelyssä on mukana Simo Riikonen, jonka maalauspintana ovat autot ja menetelmänä ruiskumaalaus. Myös PKN-yhtyeen Pertti Kurikan alter ego Kalevi Helvetti kuuluu joukkoon. Kuvataideviikoilla nähdään myös retrospektiivi suomalaisen lyhytelokuvan legendalta Pasi ”Sleeping” Myllymäeltä.

Taiteilijoiden joukkoon mahtuu paljon nuoria tekijöitä ja ainakin yksi eläkeläinen. Alueellisesti taiteilijat sijoittuvat kartalla Etelä- ja Länsi-Suomeen, mutta tekijöitä on myös Lapista. Yhdysvalloista osallistuu kaksi taiteilijaa: sarjakuvamaisiin maalauksiin erikoistunut Anja Salonen sekä eroottisia ja ritualistisia teemoja teoksissaan värikkäästi yhdistelevä Kristen Liu-Wong.

Kuvataideviikot levittäytyy pääpaikalta Pekilolta myös muualle Mänttään. Serlachius-museo Göstan kupeessa, Joenniemen mailla sijaitsevassa Taavetinsaaressa on tänä kesänä esillä laaja installaatio taiteilija Liisa Alhforsilta. Lisäksi Mäntän katukuvaa otetaan haltuun.
– Keskustaan tulee yksi uusi ”liike”, jossa ainakin mainostetaan paljon, mutta myydään varmaan aika vähän, paljastaa Anssi Kasitonni.

Anssi Kasitonnin tavoitteena on madaltaa korkean ja matalan kulttuurin välistä raja-aitaa. Hän toivoo kattauksen houkuttelevan nykytaiteen pariin uudenlaista yleisöä.
– Tavallisen taideyleisön lisäksi toivon paikalle samaa porukkaa, joka pitää esimerkiksi jokamiesluokan autokisoista ja Latela-teeveeohjelmasta. Tämähän kuitenkin on se vaikein kohderyhmä nykytaiteelle. Tähtäin korkealle!
Kasitonni on varma, että jos joku ”autopuolen jätkä” raahataan rasvamontusta Pekiloon, hän tulee nauttimaan ainakin muutamasta työstä aivan hulluna.

Kesäkuun 12. päivänä aukeavan XXI Mäntän kuvataideviikkojen ohjelmistoon kuuluu myös kuraattorikierroksia, taiteilijatapaamisia ja työpajoja. Tarkempi ohjelma vahvistuu myöhemmin keväällä.

 

*) Olla ilman alusvaatteita, -housuja (www.urbaanisanakirja.com).
XXI Mäntän kuvataideviikot
12.6.–31.8.2016
Avoinna kesällä joka päivä klo 10–18 (myös juhannuksena).
www.mantankuvataideviikot.fi

 

XXI MÄNTÄN KUVATAIDEVIIKKOJEN TAITEILIJAT
Liisa Ahlfors
Annika Dahlsten
Hannaleena Heiska
Kalevi Helvetti
Riikka Hyvönen
Tommi Hämäläinen
Pekka & Teija Isorättyä
Laura Könönen
Kristen Liu-Wong (USA)
Aino Louhi
Kalle Mustonen
Tommi Musturi
Pasi ”Sleeping” Myllymäki
Emilia Mäkelä
Jyrki Nissinen
Konsta Ojala
Kaija Papu
Saara Piispa
Ville Pirinen
Risto Puurunen
Tiina Raitanen & Emma Rönnholm & Salla Vapaavuori
Simo Riikonen
Anja Salonen (USA)
Mika Taanila
Petteri Tikkanen
Anna Tuori
Marko Turunen
Timo Vaittinen
Ilkka Vekka
Mikko Viljakainen (Vilunki)

 

www.mantankuvataideviikot.fi