16.05.2018

Avantin 33. Suvisoiton ohjelma on julkaistu!

Avantin XXXIII Suvisoiton ohjelma on julkaistu ja liput ovat tulleet myyntiin. Keskiviikkona 27.6. käynnistyvän tapahtuman ohjelmassa on kaikkiaan  12 konserttia. Helsingin ja Porvoon välillä kulkeva festivaalibussi palvelee jälleen konserttiyleisöä.

Suvisoiton suunnittelijakolmikko, pitkän linjan avantilaiset Timo Ahtinen,  Hanna Juutilainen ja  Jukka Rautasalo ovat ovat vaalineet avantilaista lähtökohtaa, joka kattaa musiikkia mahdollisimman laajalta aikaväliltä, vanha ja uusi kulkevat vahvasti rinnakkain. Pernaja ja Porvoo ovat läsnä myös teosvalinnoissa. Festivaalin alaotsikko on  Är det här nytt, Avanti? Vanhan musiikin Suvisoitto.

 

1400-luvulta kantaesityksiin

Suvisoiton perinteiset etkot vietetään Pernajan keskiaikaisessa kirkossa. Ohjelmassa on musiikkia 1400-luvulta tähän päivään, tuoreimpina Olli Virtaperkon kolme teosta, joista Jukka Rautasalon tilaama Hämäläisten jumalat on kantaesitys.

Muhkeassa ohjelmassa muistetaan Pernajan Torsbyssä talonpoikaisperheeseen syntynyttä Mikael Agricolaa (n. 1510-1557), joka lähetettiin kotipitäjästä 1510-luvun lopulla Viipurin latinakouluun. Siellä hän omaksui latinankielisen sukunimensä Agricola, joka tarkoittaa maanviljelijää. Pernajan kirkon konsertin teoksissa kuullaan useita Agricolan tekstejä.

Suvisoiton virallisen avajaiskonsertin torstaina 28.6. klo 19  johtaa Dima Slobodeniouk. Solistina soittaa nokkahuilutaiteilija Eero Saunamäki.

Jukka Tiensuun tämän vuoden Suvisoitolle säveltämä festivaalifanfaari kajahtaa Porvoon Tuomiokirkossa perjantaina klo 12. Kaikki perjantain konsertit soitetaan kirkonmäellä, Tuomiokirkossa ja Pikkukirkossa, jossa kuullaan mm. porvoolaisten lasten sävellyksiä. Perjantai-ilta päättyy Duke Ellington -tunnelmiin Tuomiokirkossa, Anu Komsin ja Marzi Nymanin seurassa.

Lauantain ohjelmissa on kaksi kantaesitystä, Jarkko Hartikaisen Embodied sooloviululle ja Heinz-Juhani Hofmannin Kylätasku-laulut. Teos on Anu Komsin tilaus. Vuonna 2005 kuollut Jussi Kylätasku asui ja vaikutti pitkään Porvoossa.

Kuten aina, Suvisoitossa on ohjelmaa myös lapsille. Sunnuntaina 1.7. Taidetehdaalla seikkailevat Klasariklaara ja Jazz-piski sekä Lotta Wennäkosken Ämpärilumikki, jonka solistina laulaa Petri Bäckström. Konsertin johtaa József Hárs.

33. Suvisoiton päätöskonsertin ohjelmassa on mm. Pehr-Henrik NordgreninHATE – LOVE sellolle ja jousiorkesterille op. 71. Solistina on sellotaiteilija Marko Ylönen. Konsertin avausteos on Iánnis XenákiksenOrient occident. Sakari Oramon johtaman konsertin muut solistit ovat jouhikkotaiteilija Ilkka Heinonen ja sopraano Anu Komsi.

Suvisoiton ohjelma, esiintyjät, lippujen hinnat  ja festivaalibussin aikataulu oheisessa linkissä.

www.avantimusic.fi