08.05.2017

Avantin Suvisoiton suunnittelija Lotta Wennäkoski kovassa nosteessa

Avantin Suvisoiton tämän vuotinen taiteellinen suunnittelija Lotta Wennäkoski on tällä hetkellä kiireinen nainen. Häntä voi huoletta kutsua yhdeksi kuumimmista suomalaisista säveltäjänimistä.

Britannian yleisradioyhtiö BBC on tilannut Wennäkoskelta orkesteriteoksen BBC Promsiin, joka on maailman suurin klassisen musiikin festivaali. Siis sama festivaali, jolla Pekka Kuusisto nauratti viime vuonna puolta maailmaa Minun kultani kaunis on -hupailullaan. BBC:n sinfoniaorkesteri kantaesittää Wennäkosken Flouncen Sakari Oramon johdolla Lontoon Royal Albert Hallissa festivaalin tunnetuimmassa ja perinteisimmässä päätöskonsertissa Last Night of the Promsissa.

Wennäkoskella on työn alla tilaussävellykset myös Radion sinfoniaorkesterin 90-vuotisjuhliin itsenäisyyspäiväksi sekä Helsingin kaupunginorkesterille.

Suvisoiton ohjelmiston suunnittelu on toki jo takana päin, sillä festivaali alkaa juhannuksen jälkeisellä viikolla.
– Kesäfestivaalin sommittelu on ollut tavattoman mieluisaa puuhaa, eikä vähiten siksi, että olen seuraillut Avantia kuulijana jo 1980-luvulta lähtien. Myöhemmin olen saanut suuren ilon tutustua tähän ainutlaatuiseen muusikkoryhmään myös omien nuottieni kautta, ja nyt on käsillä heille suunnittelemani festivaali, kertoo Wennäkoski.

– Avantin musisointia ovat aina leimanneet taito, kvaliteetti, energia sekä silmää räpäyttämättä heittäytyminen. Vähintään yhtä tärkeitä elementtejä ovat monipuolisuus ja monimuotoisuus, joiden toteutumisessa juuri Suvisoitto on vuosien varrella usein ollut Avantille se kaikkein leimallisin temmellyskenttä. Tämänkertaisen festivaalin sävelet levittäytyvät yli neljänsadan vuoden ylitse, myöhäisrenessanssista aina nyt kuluvana vuonna sävellettyyn musiikkiin asti. Kaiken takana ovat laulut ja tarinat. Tervetuloa perhosten, heinäsirkkojen, laulujen sekä moniin erilaisiin suuntiin kurkottelevien satujen maailmaan, Wennäkoski maalailee.

Lotta Wennäkoski toimi vuosina 2008–2010 Tampere Biennalen taiteellisena suunnittelijana ja kauden 2010–2011 Tapiola Sinfoniettan kausisäveltäjänä. Hänen sävellyksiään on esitetty laajasti suomalaisissa ja kansainvälisissä konserttisaleissa ja festivaaleilla, joista mainittakoon mm. Helsingin juhlaviikot, Musica nova Helsinki, Märzmusik Berlin, Varsovan syksy, Huddersfield Contemporary Music Festival sekä Other Minds. Lisäksi Wennäkoski on säveltänyt tilaustöitä mm. BBC:n sinfoniaorkesterille ja Scottish Chamber Orchestralle.

Avantin Suvisoitto järjestetään 28.6.-2.7.2017.

Festivaalin koko ohjelma löytyy osoitteesta www.avantimusic.fi/suvisoiton-ohjelma/