30.07.2021

Avantin Suvisoitto: Kesäkonsertit huipentuvat Esa-Pekka Salosen johdolla – elokuu täynnä konserttitarjontaa

Avantin ainutkertainen kesäkonserttisarja Porvoossa tulee päätökseensä elokuussa. Luvassa on kuitenkin vielä monta upeaa konserttia kaikenlaisen musiikin ystäville.

Useimmin San Franciscon sinfoniaorkesterin ja eurooppalaisten huippuorkesterien johdossa nähtävä Esa-Pekka Salonen ehtii kesällä viettämään aikaa myös Suomessa, mistä avantilaiset ovat varsin innoissaan. Avantin perustajajäseniin kuuluvan Salosen johtamassa konsertissa sunnuntaina 15.8. Taidetehtaan Avanti-salissa kuullaan Suomen ensiesitys kapellimestari-säveltäjän Saltat Sobrius -teoksesta. Keskiaikaa henkivässä konsertissa Avantin puhaltajat tarttuvat harvemmin kuultavaan Richard Straussin sinfoniaan puhallinsoittimille sekä kamarikokoonpanot esittävät Anneli Arhon ja Guillaume de Machaut’n teoksia.

Porvoon Raatihuoneentorilla Avanti tarjoilee musiikkia jo heti ensi viikolla kahteen otteeseen. Torstaina 5.8. torin valtaavat Päivätanssit, kun fagotisti Erkki Suomalainen ja alttoviulisti Wu Pei-Yi johdattavat toriyleisöä suomalaisten tangojen tunnelmaan. Perjantain 6.8. Ylilyöntejä-konserteissa Avantin lyömäsoittajat Antti Suoranta, Antti Ohenoja sekä Walter Witick ottavat puolestaan torin äänimaailman haltuunsa.

Lapsille ja lapsenmielisille on luvassa lauantaina 28.8. konsertti Kosketa musiikkia. Yleisötyöammattilainen ja musiikkipedagogi Tuula Jukola-Nuortevan suunnittelema lastenkonsertti tuo musiikin kosketusetäisyydelle Avantin muusikoiden säestäessä lapsille ohjattua toimintaa.

Kesäkonserttisarja kulminoituu elokuun lopulla sunnuntaina 29.8. Taidetehtaan Avanti-saliin, jossa kuullaan pianovirtuoosi Emil Holmströmin esittämänä Sampo Kasurisen teos Helvetinkone disklavier-flyygelille. Konsertin aloittaa maailman vaikeimmaksi pianoteokseksi kuvailtu Maurice Ravelin Scarbo teoksesta Gaspard de la nuit.

Turvallisesti musiikkielämysten äärelle

Avantin kesä 2021 on ollut monella tapaa poikkeuksellinen. Kesäkonserttisarjassa Porvoossa on kuultu jo kahdeksana päivänä monipuolisia konserttielämyksiä pienille mutta sitäkin rakkaimmille yleisöille tuplakonsertteina. Lisäksi 30.6.–4.7. vietetty 36. Suvisoitto-festivaali keräsi kiitettävän määrän kuulijoita yhteensä yhdeksään konserttiin, joista kaksi oli loppuunmyytyjä. Vauhdikkaasti kulunut kesä on osoittanut, miten tärkeää musiikki on niin yleisölle kuin sen tekijöillekin.

Myös tuleviin konsertteihin Avanti suosittelee vahvasti kasvomaskin käyttöä sekä pitämään huolta hyvästä käsi- ja yskimishygieniasta. Yleisöä kehotetaan pitämään turvavälit muihin seurueisiin myös aulassa ja jonotustilanteissa. Salissa istutaan turvavälein. Kiitos, kun teet kanssamme tapahtumista turvallisia!

Ilmaiskonsertteihin yksi poikkeus

Raatihuoneentorin ulkoilmakonsertit ovat ilmaisia ja niihin on vapaa pääsy. Lastenkonserttiin sekä Helvetinkoneeseen on ilmoittauduttava ennakkoon konserttien rajallisten yleisökapasiteettien vuoksi. Poikkeuksen ilmaisiin kesäkonserttisarjan konsertteihin tekee Avantin & Esa-Pekka Salosen 15.8. konsertti, jonka lipunmyynti alkaa pe 30.7. klo 9 Lippupisteen verkkokaupassa.

Kesäkonserttisarjan järjestämisen ovat mahdollistaneet Porvoon kaupunki, Opetus- ja kulttuuriministeriö, Taiteen edistämiskeskus, Aktiasäätiö Porvoo sekä Svenska Kulturfonden. Kesäkonsertit soivat osana Porvoon 675-juhlavuotta.

Elokuun konsertit

Päivätanssit

To 5.8. klo 12.30, 13.30 & 14.30, Porvoon Raatihuoneentori

Erkki Suomalainen, fagotti & Wu Pei-Yi, alttoviulu

Kesäisissä ulkoilmakonserteissa luvassa suomalaisia tangoja fagotilla ja alttoviululla. Saa tanssia! Kunkin setin kesto n. 30 minuuttia. Vapaa pääsy!

Ylilyöntejä – Avantin lyömäsoittajat asialla

Pe 6.8. klo 13.00 & 14.00, Porvoon Raatihuoneentori

Antti Suoranta, Antti Ohenoja & Walter Witick, perkussiot

Näissä lyhyissä ulkoilmakonserteissa kuullaan Avantin lyömäsoittajien taiturillista soitantaa niin yhdessä kuin erikseen. Säveltäjäniminä Masson, Stout, Akiho, Tanaka ja Takemitsu. Kunkin setin kesto n. 35 min. Vapaa pääsy!

Avanti! & Esa-Pekka Salonen

Su 15.8.2021 klo 18, Avanti-sali Taidetehdas

Esa-Pekka Salonen johtaa Avantia 15.8. konsertissa, jonka aikajänne on 800 vuotta. Tänä vuonna 70-vuotisjuhliaan viettävä Anneli Arho (s. 1951) peilaa sävellyksissään pitkää kokemustaan nk. vanhan musiikin parissa. Richard Straussin myöhäisteoksiin kuuluva sinfonia on katkeamatonta kauneuden virtaa. Suomen ensiesityksenä Salonen johtaa viime vuonna valmistuneen teoksensa Saltat Sobrius, jonka musiikillinen aihe Sederunt principes tulee 1200-luvun pariisilaissäveltäjä Perotinukselta, mutta otsikko roomalaispuhuja Cicerolta: Nemo enim fere saltat sobrius, nisi forte insanus, eli ”kukaan ei tanssi selvin päin ellei ole hullu”.

Lipunmyynti alkaa pe 30.7. täällä! Liput 15/10 €.

”Kosketa musiikkia” -lastenkonsertti

La 28.8. klo 14, Tehdassali Taidetehdas

Yleisötyöammattilainen ja musiikkipedagogi Tuula Jukola-Nuortevan suunnittelema lastenkonsertti tuo musiikin kosketusetäisyydelle. Konsertissa kuvataide yhdistyy musiikkiin, kun lapset pääsevät itse piirtämään, maalaamaan ja värittämään Avantin muusikoiden esittäessä inspiroivaa musiikkia. Kuvataideohjauksesta vastaa kuvataiteilija Liisa Ikävalko. Konserttia suositellaan yli 3-vuotiaille, toimintaa ohjataan suomeksi.

Ilmoittautuminen ilmaiskonserttiin alkaa pe 30.7. täällä!

Helvetinkone

Su 29.8. klo 18, Avanti-sali Taidetehdas

Pianotaitelija Emil Holmström tarttuu maailman vaikeimmaksi pianoteokseksi kuvailtuun Maurice Ravelin Gaspard de la nuit teoksen osaan Scarbo sekä esittää Sampo Kasurisen hänelle omistetun teoksen ”Helvetinkone” disklavier-flyygelille. Konsertti sisältää myös audiovisuaalisia elementtejä.

Ilmoittautuminen ilmaiskonserttiin alkaa pe 30.7. täällä!