01.06.2009

Boney M. Kotkan Meripäiville heinäkuussa

Mukaan myös Agents, Paula Koivuniemi sekä Jani & Jetsetters

Legendaarinen Boney M. on tuorein kiinnitys heinäkuisten Kotkan Meripäivien
konserttien ulkomaiseksi tähdeksi. Boney M. esiintyy Merikeskus Vellamon viereen rakennettavassa konserttiareenassa lauantaina 18. heinäkuuta. Samalla ovat vahvistuneet torstain 16. heinäkuuta esiintyjiksi kotimaiset huippuartistit Agents, Paula Koivuniemi suuren festivaaliorkesterinsa kera sekä Jani & Jetsetters.

Kotkaan saapuvassa Boney M. -yhtyeessä nähdään kokoonpanon alkuperäinen laulaja Liz Mitchell, jonka originelli ääni muistetaan Boney M:n kaikista hiteistä, kuten Rivers of Babylon, Rasputin ja Sunny.

Lipunmyynti Kotkan Meripäivien konsertteihin on jo käynnissä Menolipussa jaLippupalvelun myyntipisteissä. Liput maksavat torstaille 20 euroa, perjantaille ennakkoon ostettuina 49 ja portilta 54 euroa sekä lauantaille ennakkoon ostettuina 39 ja portilta 44 euroa.

Kotkassa on nähty perinteisten Meripäivien aikana konsertteja jo yli 20 vuoden
ajan. Tällä kertaa Meripäivät sekä niiden mittava konserttiohjelma sijoittuvat viime kesän tapaan Merikeskus Vellamon ympäristöön Kantasatamassa. Vellamon viereen rakennetaan konserttiareenaksi jättimäinen teltta. Samainen teltta on aluksi Helsingin Kaisafestissä kesäkuussa ja siirretään Meripäivien jälkeen konserttiareenaksi Turun Tall Ships’ Races -tapahtumaan.

Kotkassa nähtävän konserttiviikon aloittavat torstaina 16. heinäkuuta Agents,Paula Koivuniemi suuren festivaaliorkesterinsa kera sekä Jani & Jetsetters.Perjantaina 17. heinäkuuta lavalle nousevat Deep Purple, Los Bastardos Finlandeses ja Melrose. Lauantaina 18.7. konserteissa nähdään Boney M., Kolmas nainen, Yö, Popeda, Mamba ja Menneisyyden vangit.

Kotkan Meripäivät järjestetään 15.-19.7.2009.

http://www.meripaivat.com