Etusivu » Uutiset » BRQ Vantaa Festival 6.–13.8.2020 on peruttu

BRQ Vantaa Festival 6.–13.8.2020 on peruttu

19.05.2020

BRQ Vantaa ry:n hallitus on päättänyt, että epävarman koronavirustilanteen vuoksi vanhaan musiikkiin ja periodisoittimiin keskittyvää BRQ Vantaa Festivalia ei voida tänä vuonna järjestää. Festivaalin ohjelmisto siirretään sen sijaan mahdollisimman ehjänä elokuulle 2021 ja sitä ennen järjestetään joitakin pienimuotoisia erilliskonsertteja koronatilanteen antamien mahdollisuuksien mukaan terveys ja turvallisuus etusijalle asettaen.

Olemme todella pahoillamme, että emme voi toteuttaa festivaalin pitkään valmisteltua ja tälle vuodelle suunniteltua ainutlaatuista konserttikokonaisuutta. Terveys on tässä tilanteessa kuitenkin yksiselitteisesti tärkeintä. Muusikkojemme, vapaaehtoistemme, työntekijöidemme ja ennen kaikkea yleisömme turvallisuus menee nyt kaiken muun edelle. Myös taloudelliset riskit festivaalin järjestämiseen todettiin kohtuuttoman suuriksi, eikä festivaalin toimintaa tulevina vuosina haluttu vaarantaa nyt vallitsevien poikkeusolojen vuoksi.

Toivomme, että voimme tarjota entistäkin elämyksellisempiä konsertteja jälleen vuoden kuluttua 7.–15.8.2021. Jo tänä syksynä pyrimme tarjoamaan yleisölle jotain pientä mutta herkullista, mm. Elina Mustosen esittämän ja Eero Hämeenniemen sävellyksiin ja sanoituksiin perustuvan Laura Maddalena -monodraaman. Tämän hienon kantaesityksen ja muiden syksyn sekä tulevan vuoden konserttien ajankohdasta kerromme mahdollisimman pian nettisivuillamme brq.fi ja Facebookissa.

Festivaalin maaliskuussa julkistettuihin konsertteihin ei ehditty vielä avata lipunmyyntiä, joten tarvetta lippujen palautukseen ei tämän vuoden peruuntuneen festivaalin osalta ole.

BRQ Vantaa Festivalin konsertit oli tarkoitus järjestää Vantaan Pyhän Laurin kirkossa ja sen viereisessä pappilassa 6.–13.8.2020.

Festivaalia tukevat Vantaan kaupunki, Taiteen edistämiskeskus, Jenny ja Antti Wihurin säätiö, Suomen Kulttuurirahasto ja Aktiastiftelsen i Vanda.

  • Yhteistyössä: