19.03.2021

Crusell-viikko juhlii 40-vuotisjuhliaan – vuoden 2021 ohjelmistossa myös kansainvälinen klarinettikilpailu

Uudessakaupungissa vietettävän musiikkiviikon järjestelyt etenevät vauhdilla koronatilanteesta huolimatta. Juhlavuoden ohjelman pääpaino on korkealaatuisessa kamarimusiikissa, mutta festivaalilla kuullaan lisäksi mm. Jimi Hendrixin musiikkia ja käydään kansainvälinen klarinettikilpailu. Festivaalin taiteellisena johtajana toimii ensimmäistä vuottaan kansainvälisesti menestynyt klarinetisti Olli Leppäniemi.

 

Parasta pöytään

Crusell-viikkoa on vietetty Uudessakaupungissa vuodesta 1982 alkaen. Festivaali alkoi kaupungin kulttuurilautakunnan järjestämästä klarinettikilpailusta ja on vuosien saatossa kasvanut konserttitoiminnalla ollen nyt kansainvälisesti yksi harvoista puupuhallinmusiikkiin keskittyneistä festivaaleista.

Juhlavuoden kunniaksi festivaalille on saapumassa suuri joukko kansainvälisesti tunnettuja taiteilijoita.

–  Esiintyjäkaarti on huikea, ja juhlan kunniaksi on konsertteihin valittu kaikkien aikojen rakastetuimpia klassikoita. Kommentoi taiteellinen johtaja Olli Leppäniemi.

” Monica Groop tunnelmoi Griegin lauluja, pianisti Paavali Jumppanen esiintyy avajaiskonsertissa ja huikeaa klarinetistia, Ricardo Moralesia kuulemme Mozartin Klarinettikvintetossa. Viulisti Elina Vähälä taituroi Beethovenin Septetossa ja muista upeista taiteilijoista mainittakoon kevyemmän musiikin taiturit Iiro Rantala ja Marzi Nyman. Musiikin moniottelija Jaakko Kuusisto esiintyy Crusell-viikolla niin viulistina kuin kapellimestarina.”

Festivaalin nimikkosäveltäjä Bernard Henrik Crusell on näkyvästi esillä pitkin viikkoa. Crusellin musiikkia kuullaan mm. klarinettikilpailun finaalissa, Crusellin matkassa – konsertissa ja Crusell-asiantuntija Janne Palkiston pitämällä taiteilijan elämää ja tuotantoa käsittelevällä luennolla. Luvassa on myös pihakonsertti Crusellin syntymäkodin paikalla sijaitsevan talon pihapiirissä.

Konserttien ohjelmissa tullaan kuulemaan runsaasti myös naissäveltäjien teoksia, sekä eri etnisistä ryhmistä olevien säveltäjien tuotantoa.

Uuden kirkon suuressa juhlakonsertissa juhlitaan festivaalin merkkivuoden lisäksi myös 300-vuotta täyttävää Uudenkaupungin rauhaa. Konsertin ohjelmistossa kuullaan Vivaldin ja Händelin aarioita kontratenori Valer Sabadusin tulkitsemana yhdessä Keski-Pohjanmaan kamariorkesterin kanssa.

 

Korona varjostaa edelleen

Viime vuoden Crusell-viikko jouduttiin perumaan koronapandemian vuoksi, eikä pitkittyneeksi venynyt tautitilanne ole päästänyt järjestäjiä helpolla tänäkään vuonna.

– Olemme pystyneet varautumaan viime vuotta paremmin eri vaihtoehtoihin järjestelyjen suhteen. Myynnissä on vain osa konserttipaikkojen kapasiteetista ja kaikki konserttiliput myydään numeroimattomina. Tämä antaa meille liikkumavaraa reagoida mahdollisiin kokoontumisrajoitusten muutoksiin. Tietenkin seuraamme tilanteen kehittymistä ja viranomaisten määräyksiä jatkuvasti. Teemme kaikkemme, että saamme järjestettyä ikimuistoisen ja turvallisen juhlavuoden festivaalin.” Sanoo musiikkiviikon toiminnanjohtaja Petri Hatakka.

 

Hendrixiä, svengiä ja kansainvälinen klarinettikilpailu

Kamarimusiikkikonserttien ohella Crusell-viikolla on jälleen luvassa laaja kattaus myös kevyttä musiikkia. Viikon avajaistapahtumassa esiintyy kitaristi Marzi Nyman yhdessä harmonikkataiteilija Niko Kumpuvaaran kanssa. Nyman tulkitsee festivaalilla myöhemmin myös Jimi Hendrixin musiikkia. Iiro Rantala saapuu jälleen Crusell-viikon vieraaksi, tällä kertaa puolisonsa Lotta Kuusiston kanssa. Svengaavaa tanssimusiikkia on luvassa Partynight-konsertissa, jossa esiintyvät Linnan juhlista tuttu Kaartin Combo solistinaan vahvasta äänestään tunnettu Jepa Lambert. Perinteisen Lyhtyjen Yö -puistokonsertin pääesiintyjänä kuullaan rakastettua Antti Sarpilaa. Koko perheen musiikkia tarjoilee suosittu Ammuu! – lastenmusiikkiyhtye.

Crusell-viikon aikana käydään järjestyksessään kahdeksas kansainvälinen kilpailu, jonka instrumenttina on juhlavuoden teemaan sopivasti istuva klarinetti. Edellisten kilpailujen tapaan kisasta odotetaan korkeatasoista ja jännittävää. Kilpailun finaali käydään Uudessa kirkossa Keski-Pohjanmaan kamariorkesterin säestyksellä.

 

Kurssitoiminta

Mestarikurssit jatkavat Crusell-viikon perinnettä korkeatasoisen puupuhallinopetuksen saralla. Mestarikurssien opettajina toimivat tänä vuonna Ricardo Morales ja Björn Nyman (klarinetti), Olivier Stankiewicz ja Takuya Takashima (oboe), Jaakko Luoma (fagotti) ja Silvia Careddu ja Yuki Koyama (huilu).

Yleisö pääsee kuulemaan mestarikurssien opiskelijoita neljässä oppilaskonsertissa seurakuntakeskuksessa. Kurssien opettajat puolestaan esittelevät taitojaan useassa konsertissa pitkin viikkoa.

Crusell-naiset pitävät jälleen kahvilaa torilla päivittäin Crusell-viikon ajan. Myynnissä on kahvia, leivonnaisia ja käsintehtyjä Crusell-tuotteita. Kahvilan tuotot käytetään Crusell-viikon toiminnan jatkumisen hyväksi.

Liput Crusell-viikolle ovat myynnissä 19.3.2021 alkaen Lippu.fi:n toimipaikoissa kautta maan.

Crusell-viikon 40-vuotisjuhlavuosi

24.–31.7.2021, Uusikaupunki

 

Lauantai 24.7.

12.00 Crusell-viikon avaus!

Uudenkaupungin tori

Marzi Nyman (kitara) ja Niko Kumpuvaara (harmonikka)

Marzi ja Niko polkaisevat juhlavuoden käyntiin. Mukana myös yllätysesiintyjiä!

 

18.00 Rauhaa ja romantiikkaa

Vanha kirkko, Alinenkatu 44

Liput 27,50 €/22,50 €

Carl Maria von Weber; Grand Duo Concertant op.48 klarinetille ja pianolle

Alexander von Zemlinsky; Trio op.3 klarinetille, sellolle ja pianolle

Jessie Montgomery; Peace klarinetille ja pianolle

Johannes Brahms; Trio op.114 klarinetille, sellolle ja pianolle

Avajaiskonsertissa pöytä on katettu hehkuvalla romantiikan ajan musiikilla. Crusell-viikon uusi taiteellinen johtaja Olli Leppäniemi nousee lavalle yhdessä pianisti Paavali Jumppasen ja sellisti Jonathan Roozemanin kanssa.

 

Sunnuntai 25.7.

10.00 Juhlajumalanpalvelus

Uusi kirkko

Juhlajumalanpalveluksen ohjelmassa Johann Sebastian Bachin ja Florence Pricen kirkkomusiikkia. Solistina huikea mezzosopraano Monica Groop.

 

 12.00 Päivän Puhallus

Uudenkaupungin tori

Suomen oboe- ja fagottiseuran tuplarööriorkesteri, johtajana Saku Mattila

 

15.00 VIRREN TARINA

Uusi kirkko

Suomen oboe- ja fagottiseuran tuplarööriorkesteri, johtajana Saku Mattila.

Saku Mattilan sovituksia kauneimmista virsimelodioista eri aikakausilta.

 

17.00 Konserttiesittely

Pakkahuoneen tori

Jukka Rantamäki esittelee illan konsertin

 

18.00 KOLMELLA MANTEREELLA

Vanha kirkko

Edvard Grieg: Sydämen Melodioita op.5 mezzosopraanolle ja pianolle

Brett Dean: Polysomnography pianolle ja puhallinkvintetille

Louis Spohr: 3 Saksalaista laulua op.103 mezzosopraanolle, klarinetille ja pianolle

Justinian Tamusuza: Okwanjula Kw’Endere soolohuilulle

Ludvig van Beethoven: Kvintetto op. 16 pianolle, oboelle, klarinetille, käyrätorvelle ja fagotille

Tule mukaan matkustamaan musiikin mantereille Monica Groopin, Paavali Jumppasen ja puhallintaiteilijoiden seuraan.

 

21.00 MARZI NYMAN plays Jimi Hendrix

Kulttuurikeskus Cruselli, Kullervontie 11

Liput: 27,50 € / 22,50 €

Marzi Nyman ja Jimi Hendrix! Crusell-viikolla!? Kyllä!

 

Maanantai 26.7.

9.30 Klarinettikilpailun alkuerät

Seurakuntakeskus

 

12.00 Päivän puhallus

Uudenkaupungin tori

Esimakua Crusellin matkassa-konsertista

18.00 Crusellin matkassa

Vahterus-sali, Pruukintie 7, Kalanti

Liput: 27,50 €/22,50 €

Crusell-asiantuntija Janne Palkisto ja alkuperäissoittimin esiintyvä Crusell-trio vievät kuulijat sanoin ja sävelin klarinetisti- säveltäjän matkassa 1800-luvun alun Keski-Euroopan musiikkikeskuksiin

 

21.00 Telemannin Tafelmusik

Kalannin kirkko, Pyhän Olavintie 6

Liput: 27,50 €/22,50 €

Telemann: Fantasia nr. 12 soolohuilulle TWV 40:13

Telemann: Sonaatti sellolle ja cembalolle 41:D6

Telemann/Brian Furlough: Fantasia/Cassandra’s Dream Song sov. Y.Koyama soolohuilulle

Isabella Leonarda: Sonaatti nr.8 viululle, oboelle ja continuolle

Tonia Ko: Wired oboelle ja nauhalle

Elizabeth Jacquet de La Guerre: Triosonaatti g-molli viululle, huilulle ja continuolle

Telemann: Tafelmusik Kvartetto viululle, huilulle, oboelle ja continuolle TWV 43:G2

Barokin ajan musiikkia kynttilänvalossa festivaalin taiteilijoiden tulkitsemina.

 

Tiistai 27.7.

9.00 Klarinettikilpailun alkuerät

Seurakuntakeskus

 

12.00 Päivän puhallus

Uudenkaupungin tori

Makupaloja Goldberg-variaatioista

 

17.30 Konserttiesittely

Taivassalon seurakuntakeskus, Keskustie 2, Taivassalo

Jukka Rantamäki esittelee illan konsertin

 

18.00 Goldberg-variaatiot

Taivassalon seurakuntakeskus, Keskustie 2, Taivassalo

Liput: 27,50 €/22,50 €

Johann Sebastian Bachin ajattomat Goldberg-variaatiot sekä Bridget Allaire-Mäen jokaiseen variaatioon maalaamat upeat taulut koskettavat niin äänellisesti kuin visuaalisesti

 

21.00 Sanat & Sävel, Lotta Kuusisto & Iiro Rantala

Työväentalo

Liput: 27,50 € / 22,50 €

Musiikin ja tekstin tiivis ilotulitus rakkaudesta, intohimosta ja elämästä. Iiro Rantalan ja Lotta Kuusiston luoma ainutlaatuinen kokonaisuus.

 

Keskiviikko 28.7.

B.H.Crusell open Golfturnaus Uudenkaupungin golfkentällä.

Katso lisätiedot ja konserttipaketit: www.ugk.fi.

 

12.00 Päivän puhallus

Uudenkaupungin tori

Festivaalin taiteilijat esittävät Mozartin musiikkia basettitorville

 

15.00 Lastenmusiikkiorkesteri Ammuu!

Kulttuurikeskus Cruselli

Liput: 5 €, Perhelippu 17,5 € (sis 4 lippua) Alle kouluikäiset ilmaiseksi.

Lastenmusiikkiorkesteri Ammuu! esittää lastenmusiikkia tuorein, svengaavin sovituksin. Laatua entisille, nykyisille ja tuleville lapsille.

 

17.15 Konserttiesittely

Vanha kirkko

Jukka Rantamäki esittelee illan konsertin

 

18.00 Mozartin kaunein

Vanha kirkko

Liput 27,50 €/22,50 €

Paul Juon: Divertimento pianolle ja puhallinkvintetille

Amy Beach: Theme and Variations huilulle ja jousikvartetille

Camille Saint-Saëns: Fagottisonaatti op.168

Wolfgang Amadeus Mozart: Klarinettikvintetto K.581

Wolfgang Amadeus Mozart: Adagio K.411 kahdelle klarinetille ja kolmelle basettitorvelle

Tänään on ohjelmassa teoksia, joissa säveltäjät ovat kauneuden lähteen äärellä. Sokerina pohjalla kuulemme Mozartin toinen toistaan kauniimmat Klarinettikvinteton sekä Adagion.

 

20.30 Partynight with Kaartin Combo feat. Jepa Lambert

Golfravintola, Välskärintie 2 H

Liput. Show: 27,50 €, Show & Dinner 49,50 €

Dinner 20:00 alkaen.

Linnan juhlista tuttu Kaartin Combo, upea Jepa Lambert ja Golfravintolan keittiö pistävät parastaan. Tule mukaan nauttimaan!

 

Torstai 29.7.

10.00 Klarinettikilpailun semifinaali

Seurakuntakeskus

 

12.00 Päivän puhallus

Uudenkaupungin tori

 

15.00 Pihasoitto yhteistyössä Uudenkaupungin Vanhat Talot

Myllykatu 6

Crusellin musiikkia hänen syntymäkodin pihapiirissä.

 

17.15 Konserttiesittely

Pakkahuoneen tori

Jukka Rantamäki esittelee illan konsertin

 

18.00 DVORAKIN PERINTÖ

Vanha kirkko

Liput 27,50 €/22,50 €

Camille Saint-Saëns: Klarinettisonaatti op.167

Samuel Coleridge-Taylor: Nonetto op.2

Melanie Bonis: Suite en trio op.59 huilulle, viululle ja pianolle

Antonin Dvorak: Serenadi puhaltimille op.44

Dvorakin rakastettu Serenadi Puhaltimille saa seurakseen unohdetun mestariteoksen.

 

21.00 Lyhtyjen yö

Vallinmäki

Perinteinen picnickonsertti, jossa kuullaan Astor Piazzolan tangoja, Händelin alkusoitto Ilotulitusmusiikkiin, sekä Antti Sarpila Swing Band.

 

Perjantai 30.7.

12.00 Päivän puhallus

Uudenkaupungin tori

Antti Sarpila Swing Band

 

14.00 Oppilaskonsertti I

Seurakuntakeskus

OPPILASKONSERTTEIHIN VAPAA PÄÄSY

 

15.00 Crusell-luento

Kulttuurikeskus Cruselli

Janne Palkisto

VAPAA PÄÄSY

Crusell-asiantuntija Janne Palkisto esittelee B. Crusellin elämää ja tuotantoa

 

16.00 Oppilaskonsertti II

Seurakuntakeskus

 

17.15 Konserttiesittely

Ravintola Pookin piha

Jukka Rantamäki esittelee illan konsertin

 

19.00 UUDENKAUPUNGIN RAUHAN JUHLAKONSERTTI

Uusi kirkko

Liput: 38,50 €/35 €.

Keski-Pojanmaan Kamariorkesteri johtajanaan Malin Broman ja solistina tähtikontratenori Valer Sabadus juhlistavat Crusell-viikon 40-vuotisjuhlaa ja Uudenkaupungin 300-vuotista rauhaa. Ohjelmassa Händelin ja Vivaldin upeimpia aarioita rauhan solmimisen ajalta.

 

Lauantai 31.7.

12.00 Päivän Puhallus

Uudenkaupungin tori

Kurssien oppilaat ja festivaalin taiteilijat esiintyvät yhdessä

 

12.30 Oppilaskonsertti III

Seurakuntakeskus

 

14.00 Oppilaskonsertti IIII

Seurakuntakeskus

 

16.00 Crusell-klarinettikilpailun finaali

Uusi kirkko

Liput: 27,50 € / 22,50 €

Keski-Pohjanmaan Kamariorkesteri, johtaa Jaakko Kuusisto

Finalistit esittävät valitsemansa B.H.Crusellin klarinettikonserton, sekä Matilda Seppälän säveltämän tilausteoksen.

Kuka vie pisimmän korren jännittävässä finaalissa?

 

19.00 RAKKAIN BEETHOVEN

Vanha kirkko

Liput 27,50 €/22,50 €

Camille Saint-Saëns: Oboesonaatti op.166

Valerie Coleman: Fanmi Imèn huilulle ja pianolle

Alban Berg: Vier Stücke op.5 klarinetille ja pianolle

Louise Farrenc: Sekstetto op.40 pianolle ja puhallinkvintetille

L.v. Beethoven: Septetto op.20

Beethoven Septeton lumoavien sävelten myötä on hyvä jäädä odottamaan seuraavaa Crusell-viikkoa. Kiitos ja nähdään!