03.08.2018

Crusell-viikko päättyy lauantaina, päätöskonsertin tähtinä Soile Isokoski ja Hannu Lintu

Vuoden 2018 Crusell-viikko huipentuu lauantaina 4.8. järjestettävään Päätöskonserttiin. Koko festivaalin kruunaava konsertti järjestetään Uudenkaupungin Uudessa kirkossa klo 18.00. Konsertin solistina on maailmankuulu sopraano Soile Isokoski. Festivaaliorkesteria johtaa Hannu Lintu.

Soile Isokosken ura alkoi 1980-luvun puolessa välissä, jolloin hän voitti Lappeenrannan laulukilpailun ja menestyi BBC:n Singer of the World -kilpailussa. Isokosken kansainvälinen ura on vienyt hänet Euroopan ja Yhdysvaltojen keskeisille oopperanäyttämöille, mm. New Yorkin Metropolitan-oopperaan ja Wienin valtionoopperaan, jossa hän on laulanut 16 roolia

Isokoski esiintyy Päätöskonsertissa Ottorino Respighin ja Henri Duparcin teosten solistina. Respighin Il tramonto on italialaissäveltäjän myöhäisromanttinen kantaatti, jonka laulutekstinä on Percy Shelleyn Auringonlasku-niminen runo. Italiaksi sen on kääntänyt Roberto Ascoli. Kamarimusiikkityylinen teos on sävelletty mezzosopraanolle ja jousikvartetille. Väliajan jälkeen Isokoski palaa lavalle esittämään ranskalaissäveltäjä Henri Duparcin kolme laulua yhdessä festivaaliorkesterin kanssa. Duparcin romanttisten kappaleiden Chanson triste, Le manoir de Rosemonde ja L’invitation au voyage tekstit perustuvat Jean Lahoren, Robert de Bonnièresin ja Charles Baudelairen runoihin.

Solistikappaleiden lisäksi konsertissa esitetään kaksi Igor Stravinskyn orkesteriteosta. Ensimmäinen niistä on Dumbarton Oaks, joka edustaa Stravinskyn uusklassistisen kauden tyyliä. Vuosina 1937–1938 valmistunut teos on nimetty tilaajansa Robert Woods Blissin ja Mildred Barnes Blissin Washington D.C.:ssä sijaitsevan kartanon mukaan. Konsertin päätösnumerona kuullaan Stravinskyn orkesterisarja Pulcinella-baletista, joka on yksi säveltäjänsä tunnetuimmista mestariteoksista.

Konsertissa esiintyy 30-henkinen, korkeatasoinen festivaaliorkesteri, joka koostuu Crusell-viikolla esiintyneistä taiteilijoista ja kotimaisten orkestereiden muusikoista. Orkesteria johtaa Radion sinfoniaorkesterin ylikapellimestari Hannu Lintu.

Ennen Crusell-viikon päätöstä sukelletaan vielä argentiinalaisen tangon pyörteisiin buenosaireslaisten solistien kanssa. Päätöskaronkassa esiintyy Martín Alvarado, jota pidetään yleisesti Argentiinan merkittävimpänä nykytangon laulajana. Hän on myös kokenut Suomen-vieras ja esiintynyt mm. Tampere Filharmonian solistina. Hänen kanssaan esiintyy säveltäjä-bandeonisti Marcelo Nisinman, joka on niin ikään oman instrumenttinsa kärkinimi. Konsertin suomalaisvahvistus on tangokvintetti Nuevo Quinteto Otra Vez. Konsertin ohjelmassa kuullaan laaja kattaus tangoa Astor Piazzollasta Unto Monoseen. Päätöskaronkka järjestetään Uudenkaupungin Työväentalolla klo 21.00. Lipun hintaan sisältyy iltaruokailu.

Lauantaipäivällä jatkuu Crusell-viikon mestarikurssien oppilaiden konserttisarja seurakuntakeskuksessa. Klo 13.00 alkavassa Nuoret taitajat III -konsertissa kuullaan kaikkien puupuhaltimien mestarikurssien oppilaita. Viimeisessä klo 15.00 alkavassa Nuoret taitajat IV -konsertissa puolestaan esiintyvät Christina Fassbenderin huilukurssin oppilaat. Fassbenderin oppilaat esiintyvät myös Päivän puhalluksessa Uudenkaupungin torilla klo 12.00. Nuoret taitajat -konsertteihin ja Päivän puhallukseen on vapaa pääsy.

www.crusell.fi