Etusivu » Uutiset » Eagles of Death Metal (US) ja Michael Monroe täyttävät Provinssirockin huippurokilla

Eagles of Death Metal (US) ja Michael Monroe täyttävät Provinssirockin huippurokilla

20.03.2012

Provinssirockin ohjelmiston rocktarjonta vahvistaa asemaansa Eagles of Death Metallin ja Michael Monroen voimin. Näiden lisäksi Törnävänsaarella nähdään keikat mm. Iirikseltä (EST), Pariisin Keväältä sekä Ilosaarirockin, Qstockin ja Provinssirockin vaihtobändeiltä. Tämä on ensimmäinen tämän viikon kahdesta julkistuksesta.

Eagles of Death Metal on kaikkea muuta paitsi death metallia soittava yhtye Kalifornian Palm Desertistä. Rockia, stoneria, bluesia, garagea ja jopa bluegrassia sekoittelevalla bändillä on omintakeinen asenne musiikkiin ja riemastuttava pilke silmäkulmassa, mistä loistavana esimerkkinä toimivat mm. yhtyeen kappaleet I Want You So Hard (Boy’s Bad News), Wannabe In L.A ja Cherry Cola. Yhtyeen nokkamiesten Jesse ”The Devil” Hughesin ja Josh ”Carlo Von Sexron” Hommen (Kyuss, Queens of the Stone Age) projekti sai alkunsa 90-luvun loppupuolella, ja ensimmäiset raitansa bändi julkaisi 1998 Josh Hommen luotsaamilla Desert Sessions -levyillä. Päivänvalon EoDM:n debyyttilevy Peace Love Death Metal näki vuonna 2004. Kolmas ja viimeisin levy Heart On julkaistiin 2008. Hengästyttävistä ja mukaansatempaavista keikoistaan tunnetun Eagles of Death Metalin keikka provinssiperjantaina on yhtyeen ensimmäinen festivaaliesiintyminen Suomessa.

Lisää ensiluokkaista rokkia Provinssiin tuo pitkän ja päätähuimaavan uran tehnyt suomalaisen ja kansainvälisen rock-kentän supertähti Michael Monroe. Viime vuonna Monroe kasvatti entisestään suurta suosiotaan ylistetyllä Sensory Overdrive -pitkäsoitollaan, joka voitti mm. brittiläisen Classic Rock -lehden äänestyksessä vuoden 2011 parhaan rockalbumin palkinnon. Musiikillisten ansioidensa lisäksi herralla on taskussaan myös vuoden turkulaisen titteli!

Viron vientiylpeys, taidokasta elektropoppia loihtiva Iiris liittyy Provinssin naisartistien laadukkaaseen joukkoon. Nuoren ja lahjakkaan artistin persoonallinen ääni ja kappaleiden leikkisyys lupailevat valovoimaista uraa ja hurmoksellisia keikkoja. Iiris julkaisee ensimmäisen pitkäsoittonsa The Magic Giftbox maaliskuun lopulla.

Kotimaista kattausta vahvistaa Provinssin vanha tuttu Puolustusvoimien Varusmiessoittokunta, jonka solistina toimii tänä vuonna Pete Parkkonen. Lisäksi pari vuotta sitten alkanut festivaalivaihto jatkuu edelleen, ja tänä vuonna Provinssirockissa, Ilosaaressa ja Qstockissa esiintyvät Kairon; IRSE! (Seinäjoki), Relentless (Joensuu) ja Hebosagil (Oulu). Luonnollisesti Provinssirockissa esiintyy myös festivaalin promokiertueen tähti ja helmikuussa kolmannen albuminsa Kaikki on satua julkaissut Pariisin Kevät.

Majoitus
Provinssirockin koulumajoitusten online-myynti alkoi maanantaina 19.3. Etelä-Pohjanmaan Matkailun nettisivuilla osoitteessa www.epmatkailu.fi. Majoittavia kouluja on tänä vuonna kolme, joista kaksi sijaitsee ihan festivaalialueen vieressä ja yksi kaupungin keskustassa: Törnävän ala-aste (Törnäväntie 25), Koulutuskeskus Sedu (Törnäväntie 24) sekä Marttilan koulu (Kirkkokatu 9, n. 2,5 km festivaalialueelta). Yhteystiedot: Etelä-Pohjanmaan Matkailu www.epmatkailu.fi, p. (06) 420 9090. Toimisto on avoinna arkisin klo 9-16.

Provinssirockin vahvistuneet artistit
Pe 15.6. Nightwish, Snow Patrol (UK), Eagles of Death Metal (US), Bat For Lashes (UK), M83 (FR), Example (UK), Pariisin Kevät, Amorphis, Eläkeläiset
La 16.6. Kyuss Lives! (US), Rise Against (US), Billy Talent (CAN), OFF! (US), Stam1na, Chisu, Puolustusvoimien Varusmiessoittokunta feat. Pete Parkkonen
Su 17.6. Mastodon (US), Slayer (US), The Gaslight Anthem (US), Justice (FR), Ewert and the Two Dragons (EST), Michael Monroe, Freeman, Jukka Poika & Sound Explosion Band.

Ei vielä vahvistettua esiintymispäivää: Iiris (EST), Kairon; IRSE!, Relentless, Hebosagil.

Provinssirock 15.-17.6.2012

http://www.provinssirock.fi

  • Yhteistyössä: