23.07.2019

Elämän eri puolia Korsholman Musiikkijuhlilla

Korsholman Musiikkijuhlat ovat aivan ovella ja alkavat virallisesti torstaina 25.7. Ruotsalaisviulisti Cecilia Zilliacus johtaa festivaalin taiteellista puolta toista vuottaan ja hän on valinnut vuoden teemaksi ei enempää eikä vähempää kuin Elämän, johon inspiraatio tulee englantilaisen Henry Kingin runosta Sic vita 1600-luvulta. Elämän eri puolia ja kohtaloon vaikuttavia tapahtumia luodataan hyvinkin monenlaisten teosten kautta.

Vuoden säveltäjävieras on suomalainen Lotta Wennäkoski, jonka teoksia kuullaan peräti kymmenessä konsertissa. Joukossa on kaksi kantaesitystäkin: orkesteriteos Zeng saa kantaesityksensä Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin konsertissa Mustasaaren kirkossa avajaispäivänä 25.7. klo 19.30 ja kamarimusiikkiteos Tocca viululle ja harpulle esitetään Vaasan kirkossa keskiviikkona 31.7. klo 20. Säveltäjä itse vierailee festivaalilla ja myös keskustelee luomistyöstään yhdessä runoilija Eva-Stina Byggmästarin kanssa festivaalikeskus Culturumissa järjestettävässä keskustelukonsertissa perjantaina 26.7. klo 12.

Elokuussa tulee 150 vuotta Armas Järnefeltin syntymästä ja myös hänen teoksiaan esitetään tänä vuonna varsin runsaasti. Järnefelt järjesti Vaasassa sävellyskonsertin vuonna 1892 ja tuo konsertti uusitaan nyt tuorein voimin maanantaina 29.7. klo 18. Luvassa on myös lähes kantaesitys, sillä Järnefeltin teosta Thema mit Variationen ei todennäköisesti ole kuultu sitten vuoden 1892 sävellyskonsertin. Järnefeltiin tutustutaan paitsi hänen teostensa kautta, myös kapellimestari Lasse Zilliacuksen pitämän luennon ja Culturumiin pystytettävän, Suomea tänä vuonna kiertävän Järnefelt-näyttelyn avulla.

Mainittakoon, että ranskalaisen musiikin määrä on tänä vuonna Musiikkijuhlilla poikkeuksellisen korkea ja etenkin ranskalaisia 1900-luvun taitteen teoksia kuullaan huomattava määrä.

Loistavat muusikot

Vuoden taiteilijakunta on hyvin yleiseurooppalainen ja aiempien vuosien tapaan erittäin korkeatasoinen. Vuoden jousikvartettivieras on norjalainen Vertavo, joka viettää tänä vuonna jo 35-vuotisjuhliaan. Kaksi jännittävää pohjoismaista mezzosopraanoa, norjalainen Tora Augestad ja Pohjanmaalta kotoisin oleva Erica Back esiintyvät festivaalilla, Augestad myös eri tyylilajeja yhdistelevän jazz-yhtyeensä kanssa. Jorma Uotisen ja Helena Lindgrenin chanson-konsertti kuullaan, samoin kilpailuja viime aikoina solkenaan voittanut nuori sopraano Virva Puumala pitää kaksi lied-iltaa yhdessä pianisti Juho Lepistön kanssa. Muita pianisteja festivaalilla ovat norjalaiset Håvard Gimse ja Trygve Brøske sekä saksalainen Oliver Triendl. Markus Wargh soittaa urkuja ja Petteri Pitko cembaloa.

Puhaltajia kuullaan tänä vuonna runsaasti: mukana ovat ruotsalainen huilisti Anders Jonhäll, klarinetistit Jaan Bossier Belgiasta ja Heikki Nikula, italialainen fagotisti Diego Chenna sekä ruotsalainen nokkahuilisti Anna Petrini. Lyömäsoittaja Antti Ohenoja esiintyy mm. Wennäkosken Zengin solistina ja walesilainen harpisti Stephen Fitzpatrick on mukana Wennäkosken Toccan kantaesityksessä.

Jousisoittajat ovat tietysti parasta laatua. Cecilia Zilliacuksen ohella viulua festivaalilla soittavat saksalainen Annette von Hehn ja Pohjanmaan oma Erik Nygård. Alttoviulisti Ylvali Zilliacus ja sellistit Kati Raitinen ja Stefan Heinemeyer pitävät matalampien jousten lippua korkealla yhdessä kontrabasisti Sampo Lassilan kanssa.

Oma lukunsa on kansainvälinen Musethica-koulutusohjelma, joka vierailee Korsholman Musiikkijuhlilla nyt ensi kertaa. Alttoviulisti Avri Levitanin ohjaama jousikvintetti kiertää laitoskonserteissa Pohjanmaalla ja Ruotsin Uumajassa ja esiintyy myös konserteissa Vaasan baptistikirkossa ke 31.7., Oravaisten Tottesundissa 1.8. ja vielä Uumajan kaupunginkirkossa 2.8.

Festivaalin virallinen päätöspäivä 1.8. vietetään muuten Isossakyrössä, jonka vanhassa kirkossa esitetään kaksi kertaa, klo 18 ja 21, upouusi kirkko-ooppera Elämänkuvat. Olli Kortekankaan Pia Perkiön librettoon säveltämän oopperan solisteina toimivat sopraano Päivi Nisula ja baritoni Waltteri Torikka. Anna-Maria Helsing johtaa Vaasan ja Seinäjoen kaupunginorkestereita, Vaasan oopperan kuoroa ja vaasalaista lapsikuoro Estradia. Ville Saukkonen toimii ohjaajana. Ensimmäinen esitys klo 18 on jo loppuunmyyty.

Viime vuosien tapaan festivaalilla järjestetään mestarikursseja. Tänä vuonna soittimina ovat viulu, sello, huilu ja klarinetti. Nuoria lupauksia kuullaan mestarikurssikonsertissa Vaasan kaupungintalolla maanantaina 29.7. klo 12 ja Kuula-opiston opiskelijoita iltapäivien kahvilakonserteissa Loftetissa 26.–28.7. Useimpiin Vaasan keskustan ulkopuolella oleviin konsertteihin järjestetään linja-autokuljetus.

Festivaali alkaa tosiaan virallisesti vasta torstaina, mutta jo keskiviikkona 24.7. otetaan paritkin varaslähdöt – eikä todellakaan jouduta diskatuksi. Klo 12 Culturumissa Olli Kortekangas ja Anna-Maria Helsing keskustelevat Elämänkuvista ja klo 20 viulisti Erik Nygård ja urkuri Markus Wargh esiintyvät Vaasan kirkossa.

Keskustellaan ensin

Keskiviikkona 24.7. klo 12 eli päivää ennen virallista avajaispäivää kuullaan Musiikkijuhlien festivaalikeskuksessa Culturumissa keskustelu vuoden oopperaensi-illasta Elämänkuvista. 1.8. Isonkyrön vanhassa kirkossa esitettävän Elämänkuvien säveltäjä Olli Kortekangas ja kapellimestari Anna-Maria Helsing puhuvat oopperan säveltämisen ja esittämisen eri aspekteista ja Isonkyrön vanhan kirkon inspiroivasta miljööstä. Keskustelu on kaksikielinen.

Vapaa pääsy.

Varaslähtö Musiikkijuhlille

Keskiviikkona 24.7. klo 20 Vaasan kirkossa otetaan musiikillinen varaslähtö, kun Musiikkijuhlien yhdessä Vaasan seurakuntien Iltamusiikki-sarjan kanssa järjestämässä konsertissa kuullaan viulisti Erik Nygårdia ja urkuri Markus Warghia.

Konsertin ohjelmassa on paljon suomalaista musiikkia Suomen ainosta klassismin ajan säveltäjästä Erik Tulindbergista Kokkolan ylpeyteen Erik Fordelliin ja uusklassikko Einar Englundiin. Lisäksi kuullaan niin Wolfgang Amadeus Mozartin, Georg Friedrich Händelin kuin Johann Sebastian Bachinkin musiikkia. Kirsikkana kakussa Markus Wargh päästetään urkurien kuningaslajin improvisaation kimppuun.

Vapaa pääsy. Ohjelma 10 €.

www.korsholmmusicfestival.fi.