15.05.2018

Ensi viikolla Tanssivirtaa-nykytanssifestivaalilla tarkastellaan yhteiskunnallisesti ajankohtaisia teemoja

Tanssivirtaa Tampereella –nykytanssifestivaali järjestetään jo 21. kertaa. Tänä vuonna 22.-27.5. festivaalilla nähdään viisi kotimaista nykytanssiteosta sekä Loikka on Tour –tanssilyhytelokuvien näytös.

Hällä-näyttämöllä nähtävät nykytanssiteokset pureutuvat teemoihin kuten tyttönä olemisen stereotypiat ja kahden eri kulttuurin kohtaaminen sekä tutkivat liike-energian ja musiikin yhteistä resonointia ja sitä millaisen esityksen saa 1740 säilykepurkista. Teoksia nähdään koreografeilta Alpo Aaltokoski, Jouni Järvenpää, Susanna Leinonen ja Satu Rinnetmäki sekä Maria Autio, Mia Jaatinen ja Minna Karttunen. Joka päivä ennen illan esitystä festivaali esittää vuoropäivinä kaksi eri tanssilyhytelokuvien näytöstä; tanssilyhytelokuvat Sampo Kerolalta, Mikko Kalliselta ja Heidi Miikiltä sekä 60secondsdance TOP10 –minuutin mittaisten tanssilyhytelokuvien näytöksen. Tanssiesitysten jälkeen festivaali tarjoaa herkullisia Jälkiköyly-keskusteluita, joissa taiteilijat ja yleisö kohtaavat toisensa.

Loikka on Tour -tanssielokuvien näytöksestä voidaan nauttia keskiviikkona 23.5. Arthouse Cinema Niagarassa. Näytöksen on kuratoinut Loikka-tanssielokuvafestivaalin taiteellinen johtaja Kati Kallio. Loikka on Tour esittää kuusi tanssielokuvaa, jotka edustavat kotimaisen tanssielokuvan laajaa kirjoa, elokuvia niin kansainvälisesti palkituilta konkareilta kuin uusiltakin tekijöiltä.

Tullikamarin klubilla torstaina 24.5. festivaalikansaa hellitään ilmaisella Festariklubilla, joka järjestetään yhteistyössä Kiertoliike 2018 -tapahtuman kanssa. Festivaaliklubin ohjelmassa on DJ Janne Laurila sekä tanssia, kohtaamisia ja yllätysesityksiä.

Tanssivirtaa-festivaalin ohjelmiston on valinnut festivaalin taiteellinen johtoryhmä, johon kuuluvat Tanssiteatteri MD:n vakituiset tanssija-koreografit. Tanssivirtaa Tampereella –nykytanssifestivaali on järjestetty jo vuodesta 1997.

www.tanssiteatterimd.fi

www.tanssivirtaa.net

www.facebook.com/TanssiteatteriMD

www.twitter.com/TeatteriMD