12.05.2014

Erik Söderblomin kausi Juhlaviikkojen johtajana jatkuu syksyyn 2015

Helsingin juhlaviikkojen toiminnanjohtaja Erik Söderblomin kausi jatkuu yli vuoden 2015 festivaalin. Hän on vastannut Juhlaviikkojen taiteellisesta suunnittelusta ja organisaation johtamisesta vuodesta 2009. Kautensa päätyttyä Söderblom keskittyy teatteri- ja oopperaohjauksiinsa Suomessa ja ulkomailla.

”Festivaalitoimintaan kuuluu luontevin määräajoin vaihtuva taiteellinen vetovastuu. Haluan kiittää Erik Söderblomia hänen sitoutuneesta panoksestaan ja tinkimättömästä kunnianhimostaan jaksolla, jonka aikana Juhlaviikot on uudistunut harkituin askelin ja solminut joukon uusia kiinnostavia kumppanuuksia. On hienoa, että siirtyminen seuraavaan vaiheeseen tapahtuu hänen johdollaan ja hallitusti”, sanoo Helsinki-viikon säätiön hallituksen puheenjohtaja, professori Pekka Mattila.

”Juhlaviikkojen toiminta lepää sekä taiteellisesti että taloudellisesti vakaalla pohjalla. Erityisen iloinen olen siitä, miten toimintaorganisaatiomme taso on viime vuosien aikana vahvistunut. Tämän perustan varaan on helppo uskoa myös syksyksi valmistuvan uuden strategiamme toimeenpano”, Mattila jatkaa.

”Oma taiteen tekeminen kutsuu. Vuoden 2015 festivaalin jälkeen on hyvä hetki siirtyä uusien haasteiden pariin”, toteaa Erik Söderblom.

Syksyyn 2014 mennessä käynnistetään uuden toiminnanjohtajan haku. Hänen kädenjälkensä tulee näkymään vuoden 2016 Juhlaviikkojen ohjelmassa.

Helsingin juhlaviikot järjestetään 15.-31.8.2014.

www.helsinginjuhlaviikot.fi