23.01.2019

Euroviisuvoittaja Salvador Sobral ensimmäiselle Suomen vierailulleen Jyväskylän Kesään

Vuoden 2017 Euroviisuvoittaja, portugalilainen jazz-laulaja ja lauluntekijä Salvador Sobral saapuu ensimmäiselle Suomen vierailulleen Jyväskylän Kesään. Odotettavissa on valtakunnallisesti ainutlaatuinen ja musiikillisesti korkeatasoinen elämys.

Salvador Sobral on ylistetty tulkitsija, jonka musiikin ytimessä ovat jazz- ja bossa nova -vaikutteet sekä vivahteet ranskalaisesta chanson-perinteestä. Sobralin musiikillisia innoittajia ja vertauskuvia ovat muun muassa Chet Baker sekä legendaarinen bossa nova -artisti Caetano Veloso, jonka kanssa hän on myös esiintynyt. Tarkan, herkän ja notkean tulkintansa vuoksi Sobralia on tituleerattu ääni-instrumentalistiksi. Portugalin kaikkien aikojen ensimmäinen Euroviisuvoittaja on voittanut myös kotimaansa Idols-kilpailun vuonna 2009 ja julkaissut debyyttialbuminsa “Excuse Me” vuonna 2016. Maaliskuussa 2019 ilmestyvältä uudelta levyltä on julkaistu singlet “Mano a Mano” sekä “Cerca del Mar”.

Salvador Sobral on tullut tunnetuksi myös kantaaottavuudestaan. Hän on esimerkiksi ottanut kantaa pakolaiskriisin humanitäärisiin ongelmiin. Sobral on myös puhunut musiikintekijöiden ja säveltäjien työn puolesta ja kritisoinut pop-musiikin kertakäyttöisyyttä.

Sobral konsertoi nelihenkisen yhtyeensä kanssa Jyväskylän yliopiston päärakennuksen juhlasalissa sunnuntaina 7.7. klo 18. Liput tulevat myyntiin 5.2.2019.

Monitaidefestivaali Jyväskylän Kesä järjestetään 3.–9.7.2019. Ohjelmisto koostuu mm. kevyestä ja klassisesta musiikista, teatterista, koko perheen ohjelmasta sekä puheohjelmasta.

www.jyvaskylankesa.fi