Etusivu » Uutiset » Fadotähti Ana Moura sekä Oregon April Jazzeille

Fadotähti Ana Moura sekä Oregon April Jazzeille

12.12.2014

Huhtikuun lopulla järjestettävän April Jazz -festivaalin uusimmat kiinnitykset ovat portugalilainen fadomusiikin uuden aallon kirkkain laulajatähti Ana Moura sekä yhdysvaltalainen akustisen jazz- ja maailmanmusiikin fuusioinnin pioneeri Oregon-yhtye. Moura esiintyi edellisen kerran April Jazzeilla vuonna 2009 loppuunmyydyssä konsertissa ja Oregonin vierailua on saatu odottaa yli kaksi vuosikymmentä.

Muita aiemmin vahvistettuja esiintyjiä ovat saksofonisti David Sanborn, jazzlaulaja Diane Schuur, blueslaulaja Ruthie Foster sekä huuliharpisti Grégoire Maret. Lipunmyynti julkaistuihin konsertteihin on avoinna Lippupisteessä. Festivaaliohjelmaa täydennetään vielä vuodenvaihteessa kun loput esiintyjät ovat vahvistuneet. Järjestyksessään 29. April Jazz –festivaali järjestetään Espoossa 21.–26.4.2015.

Portugalilainen Ana Moura on kerännyt nopeasti laajan kansainvälisen kannattajajoukon, jota kiehtoo hänen taitonsa lainata rohkeasti muista musiikkilajeista, säilyttäen samalla vahvana kotimaansa perinnemusiikin fadon kohtalokkaan sielukkuuden. Ensi kevään April Jazzeilla Moura tuo Suomeen ensimmäistä kertaa perinteisestä akustisesta fado triosta koskettimilla, bassolla ja rummuilla laajennetun kokoonpanonsa.

Vuonna 1970 perustettua yhdysvaltalaista Oregonia pidetään eräänä merkittävimmistä akustisen fuusiojazzin ja maailmanmusiikin uranuurtajista. Kitaristi Ralph Towner, oboisti Paul McCandless sekä basisti Glen Moore ovat kaikki arvostettuja multi-instrumentalisteja, jotka ovat olleet mukana yhtyeessä sen perustamisesta lähtien. Rumpali Mark Walker liittyi mukaan vuosituhannen vaihteessa. Walker on toiminut muun muassa latin jazzin suuren tähden Paquito D’Riveran yhtyeiden luottorumpalina, mistä on tuloksena viisi Grammy –palkintoa. Oregonin viimeisimmän albumin ”Family Tree” (2012) keräämät huippuarvostelut osoittavat yhtyeen olevan edelleen huippuvireessä ja sen konsertit poikkeuksellisen kiehtovia elämyksiä sekä vanhoille että uusille faneille.

 

David Sanbornille ja Ruthie Fosterille Grammy-ehdokkuus

Yhdysvalloissa helmikuussa jaettavien Grammy-musiikkipalkintojen ehdokkaat julkistettiin joulukuun alussa. Ensi kevään April Jazz –artisteista kaksi on ehdolla palkinnonsaajiksi. Saksofonisti David Sanbornilla on jo ennestään kuusi palkintoa ja nyt hän on mukana legendaarisen levymerkki Blue Noten 75-vuotisjuhlan kunniaksi julkaistulla albumilla ”Enjoy the View”. Vibrafonisti Bobby Hutchersonin, Hammond-urkuri Joey DeFrancescon, rumpali Billy Hartin ja David Sanbornin muodostaman all-star kokoonpanon levytys on Grammy-ehdokkaana Best Jazz Instumental Album -sarjassa. Blueslaulajatar Ruthie Fosterin kolmannen Grammy-ehdokkuuden tuotti tähden tuorein levy ”Promise of A Brand New Day”, joka kilpailee palkinnosta parhaan bluesalbumin sarjassa.

Vuodesta 1987 lähtien järjestetty April Jazz on pääkaupunkiseudun suurin kansainvälinen jazzfestivaali, joka esittelee koti- ja ulkomaisten rytmimusiikin huippujen lisäksi nousussa olevia, tuoreita ja kiinnostavia artisteja. Konserttipaikkoina toimivat Espoon kulttuurikeskus Tapiolassa sekä Sellosali Leppävaarassa. Pääsymaksullisten konserttien lisäksi ohjelmaan sisältyy yleisölle avoimia maailmantähtien pitämiä klinikoita, jamisessioita, lauantain lastentapahtuma sekä sunnuntain iltapäivätanssit.
Festivaalin järjestää Espoo Big Band ry.

Seuraa festivaalin tiedotusta:
Web: www.apriljazz.fi
Facebook: www.facebook.com/apriljazzfestival
Twitter: www.twitter.com/AprilJazzFest
Spotify:  https://play.spotify.com/user/apriljazzfestival/playlist/3FiePmRDriD8V5LBBsU3Wr
YouTube: https://www.youtube.com/playlist?list=PLfTjofMSwQGjFuk-HKYcTEs0wV_VVAmYq

 

April Jazz 2015:

David Sanborn (USA)

Kuudesti Grammy-palkittu ja 24 albumia julkaissut David Sanborn on eräs kautta aikain menestyneimmistä saksofonisteista. Sujuvasti jazzin, popin, rockin ja r&b:n elementtejä musiikissaan yhdistelevän Sanbornin helposti tunnistettava soundi on inspiroinut muusikoita jo useassa sukupolvessa.

David Sanbornin on tehnyt uransa aikana yhteistyötä Stevie Wonderin, David Bowien, Gil Evansin, Eric Claptonin sekä lukuisten muiden huippuartistien kanssa. Sanborn työstää parhaillaan uutta albumia, jonka tuottajana toimii basisti Marcus Miller.

Tapiolasali ti 21.4. klo 19
Kesto n. 90 min, ei väliaikaa
Liput toimituskuluineen alkaen 37,50 / 44,50 €

 

Ana Moura (POR)

Portugalilainen Ana Moura on kerännyt nopeasti laajan kansainvälisen kannattajajoukon, jota kiehtoo hänen taitonsa lainata rohkeasti muista musiikkilajeista, säilyttäen samalla vahvana kotimaansa perinnemusiikin fadon kohtalokkaan sielukkuuden. Moura esiintyi April Jazzeilla viimeksi vuonna 2009 loppuunmyydyssä konsertissa. Nyt hän tuo Suomeen ensimmäistä kertaa perinteisestä akustisesta fado triosta koskettimilla, bassolla ja rummuilla laajennetun kokoonpanonsa.

Tapiolasali ke 22.4. klo 19
Kesto n. 90 min, ei väliaikaa
Liput toimituskuluineen alkaen 37,50 / 44,50 €

 

Diane Schuur (USA)

Eräänä alansa parhaista naisvokalisteista pidetty Diane Schuur palaa Suomeen ensi kertaa yli 25 vuoteen. Kaksinkertaisen Grammy-voittajan uusin albumi ”I Remember You” (2014) on laajasti kehuttu kunnianosoitus kahdelle Schuurin suurelle innoittajalle – Stan Getzille ja Frank Sinatralle.

Tapiolasali to 23.4. klo 19
Kesto n. 90 min, ei väliaikaa
Liput toimituskuluineen alkaen 34,50 / 41,50 €

 

Oregon (USA)

Vuonna 1970 perustettua yhdysvaltalaista Oregonia pidetään eräänä merkittävimmistä akustisen fuusiojazzin ja maailmanmusiikin uranuurtajista. Bändin viimeisimmästä Suomen vierailusta on vierähtänyt jo yli 20 vuotta. Nykyiseen kokoonpanoon kuuluu kolme yhtyeen perustanutta multi-instrumentalistia – Ralph Towner, Paul McCandless ja Glen Moore – sekä reilut 15 vuotta sitten yhtyeeseen liittynyt rumpali ja lyömäsoittaja Mark Walker. Oregonin viimeisimmän albumin ”Family Tree” (2012) keräämät huippuarvostelut osoittavat yhtyeen olevan yksinkertaisesti poikkeuksellisen kiehtova elämys, jonka ei toivoisi koskaan päättyvän.

Tapiolasali la 25.4. klo 18
Kesto n. 90 min, ei väliaikaa
Liput toimituskuluineen alkaen 29,50 / 34,50 €

 

Ruthie Foster (USA)

Viime keväänä ensivisiittinsä Suomeen tehnyt Ruthie Foster ylitti Lahden keikallaan kirkkaasti bluesväen lataamat kovat ennakko-odotukset. Vanhojen ja uusien fanien onneksi Ruthie palaa Suomeen jo huhtikuussa. Hän esiintyy April Jazz festivaalin ohjelmaan sisältyvässä Sellosalin konsertissa johtamansa kvintetin kanssa.

Ruthie Fosterin monivivahteisesta musiikillisesta taustasta on kehittynyt helposti leimahtava sekoitus soulia, bluesia, rockia, folkia ja gospelia. Ruthien sielukas ääni on johdattanut tämän Texasin maaseudun kirkkokuorojen kasvatin monen mutkan kautta erääksi 2000-luvun arvostetuimmista naispuolisista bluesmuusikoista. Fosterin vaikuttavalla meriittilistalla on muun muassa kaksi Grammy–ehdokkuutta sekä lukuisia Austin Music Awards ja Blues Music Awards –gaalojen parhaan naisartistin palkintoja.

Sellosali pe 24.4. klo 19
Kesto n. 90 min, ei väliaikaa
Liput toimituskuluineen alkaen 24,50 / 29,50 €

 

Grégoire Maret Quartet (CH / USA)

Viime kevään April Jazz festivaalin avajaiskonsertissa monen huomio kiinnittyi laulajatar Cassandra Wilsonin yhtyeen riveissä esiintyneeseen huuliharpistiin. Sveitsiläislähtöinen Grégoire Maret on tämän jazzmusiikissa hieman harvinaisemman instrumentin suurimpia virtuooseja sitten Toots Thielemansin ja Stevie Wonderin.

Vuonna 2005 Maret palkittiin Grammylla kitaristi Pat Methenyn kanssa tehdystä albumista ”The Way Up”. Tämän jälkeen mies kiersi kaksi vuotta basisti Marcus Millerin kanssa ja liittyi sitten Herbie Hancockin yhtyeeseen. Miehen taituruutta ovat hyödyntäneet levyillään ja kiertueillaan lukemattomat eri musiikkityylien huippuartistit kuten Kurt Elling, George Benson, Richard Bona, Youssou N’Dour, Elton John ja Sting. Luvassa on ehdottomasti eräs April Jazz festivaalin yllättävimmistä konserttielämyksistä.

Sellosali la 25.4. klo 18
Kesto n. 90 min, ei väliaikaa
Liput toimituskuluineen alkaen 24,50 / 29,50 €

  • Yhteistyössä: