17.05.2010

Finncon 2010 tieteisfiktion ja fantasian juurilla Jyväskylän Kesässä

Tieteis- ja fantasiakulttuuritapahtuma Finncon 2010 järjestetään 16.-18. heinäkuuta Jyväskylän yliopiston päärakennuksella

Miksi Avatar oli kaikkien aikojen kassamagneetti? Miksi seksikkäät vampyyrit ja Transformersien robotit kiinnostavat yhä uudelleen? Miksi supersankarit Teräsmies ja Batman iskevät aina suoraan hermoon? Miksi Harry Potter muutti lukijoiden maailman? Miksi ihan aikuisten oikeista draamoista joka toinen sisältää fantasian elementtejä? Mitä ihmettä tapahtuu? Finncon, Pohjoismaiden suurin science fiction- ja fantasiatapahtuma käy kaikkein kiinnostavimman fiktion kentän kimppuun tarkastelemalla sen historiallisia juuria ja sen leviämistä kaikkeen kulttuuriin. Avaruuden matkat, hirviöt ja supervoimia omaavat jumalat ovat olleet kulttuurivaikutteita jo ennen länsimaista kulttuuria. Niistä on tullut ylivoimainen elementti niin elokuvassa, tv-sarjoissa kuin sarjakuvassakin. Sitä ei kuitenkaan moni tiedä, että scifiä ja fantasiaa löytyy myös kuvataiteista, oopperasta ja heavyrockista, runoudesta ja teatterista perinteisen proosan lisäksi. Ja että nimenomaan scifi toi animen ja mangan Suomeen.

Suomalainen science fiction ja fantasia juhlivat 150-vuotista taivalta

Ensimmäinen osa Zacharias Topeliuksen jatkosarjaa ”Simeon Lewis resa till Finland år 5,870 efter werldens skapelse, efter de kristnes tideräkning det 1,900:de” julkaistiin Helsingfors Tidingar -lehdessä 24.4.1860. Merkkivuotta muistetaan Finnconin teemassa ja ohjelmassa. Ulkomaisina kunniavieraina Finnconissa ovat kyberpunkin kuningattareksi kutsuttu Pat Cadigan (UK) ja fantasiakirjallisuuden kärkinimiin kuuluva Ellen Kushner (USA). Kushnerin suomennettu Thomas Riiminiekka (Vaskikirjat 2008) on voittanut sekä World Fantasy- että Mythopoeic-palkinnot, ja sille on myönnetty Suomessa parhaalle käännösteokselle suunnattu Tähtivaeltaja-palkinto. Pat Cadigan puolestaan on saanut muun muassa Arthur C. Clarke -palkinnon romaaneistaan Fools ja Synners.

Finnconin kotimainen kunniavieras on suomalaisen fantastisen kirjallisuuden kärkeen kuuluva, Kuvastaja-palkittu kirjailija Sari Peltoniemi. Fanikunniavieras on suomalaisen tieteisfiktion ja sen tutkimuksen kentässä vaikuttava professori emerita Liisa Rantalaiho.

Viikonlopun aikana järjestetään lähes sata ohjelmanumeroa: luentoja, paneeleja, työpajoja ja muita esityksiä. Finncon esittelee alan uusimpia julkaisuja ja suomalaista sf-harrastamista. Tapahtuman yhteydessä järjestetään sf-tutkijatapaaminen. Paikalla on myös Star Wreckin tekijöiden ympärille syntynyt kansainvälisten elokuvantekijöiden projektien näyttely: Wreckamovie tuo esille tekijöiden elokuvia, trailereita ja storyboardeja, behind-the-scenes-esityksiä ja julisteita.

Finncon 2010 on osallistujille ilmainen tapahtuma, ja se järjestetään apurahojen, mainostulojen ja runsaan vapaaehtoistyön voimin. Päävastuun järjestelyistä kantavat Jyväskylän Science Fiction seura 42 ja Finncon-yhdistys ry. yhteistyössä Jyväskylän Kesän kanssa. Finncon on järjestetty ensimmäisen kerran 1989 ja se kiertää vuosittain paikkakunnalta toiselle. 2009 Helsingin Kaapelitehtaalle kerääntyi yli 15 000 fania. Seuraava Finncon järjestetään
yhdessä Animeconin kanssa Turussa heinäkuussa 2011.

Pohjoismaiden suurin science fiction- ja fantasiatapahtuma Finncon 2010 Jyväskylän Kesässä 16.-18.7.2010.

KAUPUNKIFESTIVAALI JYVÄSKYLÄN 55. KESÄ 13.-18.7.2010
Linda Tillery and the Cultural Heritage Choir (USA) ja lauluyhtye Rajaton, Yasmin Levy (Israel), Mimbre (UK), Cedric Watson & Bijou Creole (USA), Farmers Market (Norway), Okidok (Belgia), Paolo Nani (Italy), Tokyo Philharmonic Chorus (Japan), Vuokko Hovatta, J. Karjalainen Polkabilly Rebels, Belle Who ja Anna Puu, Ulla Tapaninen & Nasevat kurtut, Watti Valopää, Teatterikone: Ronja Ryövärintytär…

http://2010.finncon.org