02.07.2011

Haapavesi Folk Music Festival jatkui perjantaina värikkäissä tunnelmissa

Pienestä sadekuurosta huolimatta runsaslukuinen yleisö löysi tiensä niin illan kirkkokonserttiin kuin Folk -puistoonkin.

Kirkkokonsertissa päävastuun kantoi loistelias Haapaveden Kamariorkesteri, solistinaan haapavetislähtöinen viulisti Piia Kleemola. Kirkossa ihastutti myös suomalais-bulgarialainen Finno-Balkan Voices vahvoine naisäänineen.

Yksi illan kohokohdista oli yhdysvaltalainen Dirk Powell, jonka musiikissa kuuluivat niin amerikkalaisen tradition rytmit kuin vapaa moderni itsensä ilmaisu.

Perjantain vetonaulana Haapavesi Folk Music Festivaleilla esiintyi Rap-artisti Paleface & Räjähtävä Nyrkki.

Lauantaina päivällä vietettiin folkien perinteistä lastenpäivää, jolloin lavalle pääsivät paikalliset lapset ja nuoret esittelemään folk-kurssien tuotoksia. Lisäksi iltapäivällä hymyn nostatti huulille aito sveitsiläinen jodlaus perheyhtye Oesch’s die Drittenin esittämänä. Oesch’s die Dritten on yksi Sveitsin suosituimmista yhtyeistä, ja heidän esityksensä Folk-lavalta nauhoitettiin Sveitsin televisioon. Päiväohjelman yleisömäärään ollaan tyytyväisiä.

Lauantai-ilta jatkuu mm. Semmareiden, Mandolin Mountainin ja Quepfolkin merkeissä.

http://www.haapavesifolk.com