Etusivu » Uutiset » Haapavesi Folk Music Festivalin ohjelma-aikataulu on julkaistu

Haapavesi Folk Music Festivalin ohjelma-aikataulu on julkaistu

08.05.2009

Folkkien ohjelma-aikataulu on nyt valmis. Folkit aloitetaan perinteisesti torstaina, mutta tällä kertaa jo alueella, ja päätetään sunnuntaina kirkossa Folkmessuun.

Torstaina aloitetaan komeasti kirkossa Henriksson-Kleemola-Prauda triolla klo18. Tämän jälkeen ilta jatkuu Folk-puiston salissa aina pikkutunneille asti. Illan tähtinä ovat paikalliset ja paikallislähtöiset yhtyeet illan päättäjänä menevällä bluegrass meiningillä soittava Graveyard Brothers.

Perjantaina Haapaveden kamariorkesterin kirkkokonsertin jälkeen vietetään alueella pitkä ilta antoisan musiikin parissa. Kaikki lavat ovat käytössä ja niille astelee joukko varsin nimekkäitä artisteja muun muassa Bruce Molsky (USA), Kornog (Bretange), Kari Väänänen Band sings Tom Waits, 22 pistepirkko ja Veli-Matti Järvenpää Tex-Mex.

Lauantai päivänä vietetään uutuutena lastenpäivää. Tällöin lapsia ja lapsen mielisiä viihdyttävät Henxelit ja tietenkin paikalliset nuoret soittajat. Alueella myös työpajoja lapsille. Lastenpäivän jälkeen pidetään alueella pieni tekninen tauko ja illan ohjelma aloitetaan klo20. Tähtinä loistavat muun muassa Amerikan malliin Band’O, Haapavedeltä kotoisin oleva Teija Niku & Balkan, Paratiisin pojat ( J. Karjalainen & Veli-Matti Järvenpää), Kauko Röyhkä ja illan päättää menokkaalla meiningillään Frigg.

Sunnuntaina Folkit päätetään rauhoittuen kirkossa Folkmessuun, joka järjestettiin viime vuonna ensimmäisen kerran.

Haapavesi Folk järjestetään 22.-28.6.2009.

http://www.haapavesifolk.com

  • Yhteistyössä: