02.07.2010

Haapavesi Folkien alkutunnelmat

Kansanmusiikki fuusioituu folkeilla

Vuoden festivaalin titteliä kantava Haapavesi Folk Music Festival on syystäkin ylpeä tämänvuotisesta tarjonnastaan. Folkit pitävät sisällään laadukkaita esiintyjiä niin kotimaasta kuin ulkomailta, levynjulkaisukeikkoja, jopa kirjailijaseminaarin. ”Tarjolla on vuosisadan kattaus”, kuvailee folkien toiminnanjohtaja Juha-Matti Kurra.

Varsinaista teemaa folkeilla ei tänä vuonna ole. Taiteellisen ryhmän edustaja Hanna-Mari Ahola kertoo folkien olevan ennen kaikkea uudenmusiikin festivaali: ”Pohjalta löytyy fuusioitunutta kansanmusiikkia monissa muodoissa”, Ahola kuvailee.

”Täällä ei viulut vingu ja haitarit rämise tai vaarit tanhua, tästä stereotypiasta halutaan eroon”, huomauttaa Juha-Matti Kurra: ”Tarjolla on musiikkia isolla M:llä, viime kesänäkin eräs kävijä totesi, että tämähän on kuin rokkifestari, mutta täällä osataan soittaa”.

Folkit vetoavat erityisesti 25-45-vuotiaisiin aikuisiin, mutta kävijöitä on vauvoista vaariin. Folkvieraiden laajaa kastia selittää monipuolinen musiikkitarjonta. Folkien vuosittainen kävijämäärä vaihtelee 10 000 kävijän molemmin puolin.

Talkoohenkeä ja tinkimätöntä työtä

Vuoden festivaali –tunnustus on osoitus tinkimättömästä työstä ja taiteellisen linjan pysyvyydestä. Haapavesi folk on ensimmäinen kansanmusiikkifestivaali, joka on kyseisen tunnustuksen saanut. ”Haapavesi folk on pienehkö, intiimi festivaali, eikä sitä ole lähdetty keinotekoisesti suurentamaan”, kuvailee Juha-Matti Kurra festivaalin linjausta. ”Maltillista kasvua haetaan kuitenkin, sillä kulupuoli kasvaa jatkuvasti yleisen hintojen nousun myötä”. Viime vuodesta viikonloppurannekkeen hinta on noussut viisi euroa, mutta hinta on yhä kilpailukykyinen. Rannekkeella pääsee kaikkiin festivaalialueen konsertteihin, Kurra muistuttaa.

Folkit järjestetään jo 22. kerran. Menestyksen taustalla on tarkka budjetointi, mutta myös inhimilliset tekijät, kertoo Kurra. ”Artistit ovat etusijalla aina, ja he arvostavat folkien ystävällistä henkeä”. Kaikkein suurimman kiitoksen Kurra antaa talkooporukalle: ”Talkooporukka tekee festivaalin. Talkoolaisia on vuosittain 150-200, ja tehtäviä on miljoona.

Suurin kiitos folkien onnistumisesta kuuluu heille”. Talkoolaisten peruskallio ovat ”vanhat jäärät”, Kurra naurahtaa, ja luettelee pitkän listan nimiä, jotka ovat folkien tekoporukkaa vuodesta toiseen.

Talkooporukassa on kuitenkin pientä vaihtuvuutta, mutta monet tulevat folkeille talkoisiin vuodesta toiseen. ”Suuri haaste on saada uusi sukupolvi, nykyiset murrosikäiset, innostumaan talkootöistä. Pelaamme sen verran pienillä pelimerkeillä, ettei tekoporukalle ole vara maksaa palkkaa”.

Folkien kainalossa kasvaneet

Mööbeli-yhtye on tuttu näky folkeilta jo vuosien takaa. Tänä vuonna Mööbeli esiintyy nimellä MB, ja pitää torstaina esikoislevynsä julkaisukonsertin klo 21.00 folk-lavalla. Levy kantaa nimeä Omaa sukua Mööbeli.

Folkit ovat yhtyeelle varsin tuttu tapahtuma. ”Ensimmäisen kerran täällä oltiin vuonna 1989, eli ensimmäisillä folkeilla”, muistelevat Nelli Ikola ja Hanna-Mari Ahola. Ikää soittajilla oli tuolloin alle kymmenen vuotta.

Mööbeli –yhtye syntyi folkeilla vuonna 1995. Muusikoita siis voisi kutsua folkien kainalossa kasvaneiksi. Folkeilla esiintyminen on mukavaa, vakuuttavat MB:n jäsenet, ja folkien valinta levynjulkaisukeikan paikaksi oli lähes itsestään selvää. Folk-yleisö ei kuitenkaan aina ole ollut helpoimmasta päästä: ”Yleisössä ovat omat opettajat kuuntelemassa, joten yleisöä voisi pitää jopa vaativana”, naurahtaa Hanna-Mari Ahola.

Mööbelin musiikki ponnistaa vahvasti kansanmusiikista, mutta vuosien myötä omat kappaleet ovat lisääntyneet. ”Musiikkimme kunnioittaa perinteitä, mutta sovitustyön kautta perinteinenkin kansanmusiikki saa uutta ilmettä ja näkökulmaa. Jokainen soittaja tuo musiikkiin omia mausteitaan”, kuvailevat Ikola ja Ahola MB:n uuden levyn musiikkia.

MB:n muodostavat Nelli Ikola (viulu), Hanna-Mari Ahola (harmooni), Sirpa Lahti (haitari) ja Juha Yli-Kotila (kitara, buzuki).

Haapavesi Folk järjestetään 1.-4.7.2010

http://www.haapavesifolk.com