04.04.2016

Hangon Musiikkijuhlien 2016 ohjelma on julkaistu

Kuudensien Hangon Musiikkijuhlien ohjelma esittelee tänä kesänä 10.–15.7. kotimaisia nousevia taidemusiikin nimiä sekä kansainvälisesti menestyneitä esiintyjiä. Tänä vuonna ohjelma sisältää myös ennätysmäärän ilmaiskonsertteja sekä nuoren sukupolven esittämää jazzia ja kansanmusiikkia sisältävän klubisarjan. Hangon Musiikkijuhlien ohjelma ja uudet nettisivut löytyvät kokonaisuudessaan osoitteesta hankofestival.fi.

Suomen eteläisin musiikkifestivaali Hangon Musiikkijuhlat on julkaissut tämän kesän ohjelmansa. Kuudetta kertaa merellisessä Hangossa 10.–15.7. järjestettävä tapahtuma tarjoaa kuusi konserttia sisältävän kansainvälisen tason konserttisarjan, ympäri kaupunkia levittäytyviä poikkitaiteellisia Fringe-klubeja ja -ilmaistapahtumia sekä lapsille ja nuorille suunnatun Hangon musiikkileirin. Perinteiseksi Hangon kesätapahtumaksi ja Hangon merkittävimmäksi kulttuuritapahtumaksi lyhyessä ajassa vakiintuneen tapahtuman ohjelma sisältää tänä kesänä esiintymisiä muun muassa viulistinakin tunnetulta mezzosopraano Virpi Räisäseltä, pohjoismaiden tämän hetken yhdeltä seuratuimmalta pianistilta Juho Pohjoselta sekä Sibelius-viulukilpailussa vuonna 2015 toiseksi tulleelta itävaltalaisviulisti Emmanuel Tjeknavorianilta. Ohjelman julkaisun yhteydessä Hangon Musiikkijuhlat julkaisee myös uudet nettisivunsa. Tapahtuman uudet nettisivut löytyvät osoitteesta hankofestival.fi. Liput ovat nyt myynnissä osoitteessa ticketmaster.fi.

 

Pääkonserttisarja esittelee kansainvälisesti tunnettuja taiteilijoitamme

Hangon Musiikkijuhlien pääkonserttisarjan ohjelma sisältää tänä kesänä aiempien vuosien tapaan kuusi kansainvälisen tason esitystä nimekkäiltä kamari- ja taidemusiikin taiteilijoilta Suomesta ja muualta Euroopasta. Konserttisarjan avaa laajalla lied-ohjelmalla viulistinakin tunnettu, Hollannissa asuva mezzosopraano Virpi Räisänen pianisti Kiril Kozlovskyn kanssa. Räisäsen ja Kozlovskyn ohjelmassa kuullaan muun muassa kiiminkiläisen Ilmari Mäenpään Räisäselle sävelletty teos Trasparente, jossa Räisänen sekä soittaa viulua ja laulaa samanaikaisesti. Maanantaina 11.7. pääkonserttisarjassa kuullaan poikkeuksellisen kovatasoinen jazzkonsertti, kun maamme ykköstrumpetisteihin kuuluvan trumpetisti Jukka Eskolan johtama Jukka Eskola Orquesta Bossa saapuu esiintymään Hangon kaupungintalon saliin. Jazzkvintetin ja maineikkaan Proton String Quartetin muodostaman yhtyeen sointi kunnioittaa bossa nova -perinnettä, mutta jousikvartetin ja jazzyhtyeen harvinainen yhteenliittymä vie yhtyeen musiikkia vahvasti omaan suuntaansa.

Tiistaina 12.7. Hangon kirkossa pääkonserttisarjassa esiintyy nuoren suomalaisen kitaristisukupolven kärkinimi Juuso Nieminen, joka on erityisesti tunnettu perehtyneisyydestään eri musiikkityyleihin aina Piazzollasta venäläiseen mustalaismusiikkiin. Nieminen esittääkin Hangon Musiikkijuhlien konsertissaan teoksia niin japanilaiselta Toru Takemitsulta kuin meksikolaisesta perinnemusiikista vaikutteita saaneelta Manuel Poncelta. Hangon Musiikkijuhlien pääkonserttisarja jatkaa nuorilla kotimaisilla kansainvälisesti menestyneillä solisteilla myös keskiviikkona 13.7., kun Pohjoismaiden kansainvälisiin kärkipianisteihin kuuluva Juho Pohjonen konsertoi Hangon Musiikkijuhlilla Mozartin, Scriabinin, Beethovenin ja Lisztin sävellysten parissa. Pohjonen esiintyy Hangon kirkossa myös torstaina 14.7. harvinaisessa yhteiskonsertissa monisävyisenä solistina ja kamarimuusikkona tunnetun klarinetisti Olli Leppäniemen kanssa.

Hangon Musiikkijuhlien vuoden 2016 pääkonserttisarjan päättää komeasti Sibelius-viulukilpailussa vuonna 2015 toiseksi tullut itävaltalainen 20-vuotias Emmanuel Tjeknavorian yhdessä pianisti Maximilian Kromerin kanssa. Wienin Musiikkikorkeakoulussa opiskellut Tjeknavorian on ehtinyt nuoresta iästään huolimatta niittää laajaa menestystä lukuisissa kilpailuissa. Syyskuussa 2014 Tjeknavorian valittiin finalistien joukkoon Fritz Kreisler -viulukilpailussa historian ensimmäisenä itävaltalaisena ja sijoittui lopulta kolmannelle sijalle. Nuori viulisti on ehtinyt esiintyä mm. Wienin Radion sinfoniaorkesterin, Orchestra della Toscanan sekä Kansallisooppera Estonian sinfoniaorkesterin solistina.

 

Fringe-sarja levittää musiikillisia elämyksiä ympäri Hankoa

Hangon Musiikkijuhlat uudistaa tänä vuonna eri taiteenlajeja yhdistävää ja ympäri kaupunkia eri tiloihin levittäytyvää ennakkoluulotonta Fringe-konserttisarjaansa. Tänä vuonna Fringe sisältää ennätysmäärän ilmaiskonsertteja päiväsaikaan ympäri Hankoa sekä neljän konsertin iltaklubisarjan lähi- ja luomuruokaan erikoistuneessa Origo-ravintolassa. Origon intiimissä toisessa kerroksessa kuullaan Musiikkijuhlien yhteydessä iltaisin jazzin, bossa novan ja kansanmusiikin ajankohtaisimpia artisteja. Tunnelmallisen klubisarjan avaa maanantaina 11.7. nuorista jazzmuusikoista koostuva Nossa Bossa, joka esittää kaihoisia sovituksia bossa nova -kappaleista sekä laulaja-huilisti Josefiina Vannesluoman originaalisävellyksiä, jotka ammentavat muun muassa Antonio Carlos Jobimin hienostuneista melodioista ja jazzharmonioista. Tiistaina 12.7. Fringe-klubilla kuullaan nykykansanmusiikin tuoreinta helmeä, multi-instrumentalisti ja lauluntekijä Maija Kauhasta, joka hakee vaikutteensa vanhasta suomalaisesta ja karjalaisesta musiikkiperinteestä. Keskiviikkona 13.7. Origossa esiintyy ruotsalainen Piatruba-jazztrio, joka on sovittanut tuoreiksi 2000-luvun jazzversioiksi kansanlaulusäveltäjä Hans Börjesin sävellyksiä 1900-luvun alusta. Origon Fringe-klubisarjan päättää torstaina 14.7. nuorista nousevista jazztähdistä muodostuva energinen urkujazztrio Buba Wii Aa, joka luo ilmoille aurinkoisia tunnelmia 1960-luvun San Fransiscon tupakankatkuisten rantabulevardien hengessä.

Päivisin Fringe levittäytyy ympäri Hankoa ja järjestää jännittäviä musiikkiesityksiä ja taiteilijakohtaamisia eri-ikäisille yleisön edustajille. Kaikkiin päiväsaikaan järjestettäviin Fringe-konsertteihin on yleisöllä vapaa pääsy. Maanantaina 11.7. Hangon Casinolla kuullaan akustista Duo Kätköstä, jossa laulu ja kontrabasso yhdistyy herkäksi duoksi. Tiistaina 12.7. lapsille ja perheille tarjoillaan erityinen kattaus, kun Sibelius-Akatemian jazzosaston opiskelijat rakentavat Seurakuntakodilla ensin lasten kanssa rytmisoittimia ja kutsuvat sitten lapsia osallistumaan kanssaan musiikilliseen Myky-kissan seikkailuun. Keskiviikkona 13.7. Studio Tomi Parkkosella pohditaan kielen asemaa ruotsinkielisissä kansanlauluissa, kun rumpalin, sellistin ja kitaristin muodostama trio esittää uusia instrumentaalitulkintoja tutuista kansanlauluista 2 kieltä, 12 säveltä -konsertissa. Myös Hangon musiikkileirin leiriläiset esiintyvät yleisölle torstaina 14.7. palvelutalo Astreassa sekä perjantaina 15.7. musiikkileirin päätöskonsertissa Hangon kaupungintalon salissa.

Hangon Musiikkijuhlat järjestää tänä vuonna myös yhden taiteilijatapaamisen, mutta tällä kertaa hyvin poikkeuksellisella tavalla. Jazztrio Buba Wii Aan kanssa Origossa torstai-iltana 14.7. esiintyvä rumpali Sami Nummela kutsuu nimittäin yleisön liikkuvalle taiteilijatapaamiselle kanssaan perjantaina 15.7., kun pitkän matkan juoksua harrastava muusikko juoksee 15 kilometrin matkan Hangossa yhdessä yleisön kanssa. Vapaamuotoisessa juoksutapahtumassa pääsee tutustumaan paremmin rumpaliin, ja samalla yleisö voi esittää kysymyksiä suomalaisesta jazzkentästä, Nummelan taustasta ja muusikkoudesta ylipäänsä.

“Olemme ylpeitä ja innoissamme, että olemme saaneet tämän vuoden Hangon Musiikkijuhlille esiintymään näin korkeatasoisia klassisen musiikin, jazzin ja kansanmusiikin artisteja”, kertoo toiminnanjohtaja Katariina Uusitupa. “Tämän vuoden tapahtumassa teemana on aalto, joka näkyy läpi ohjelman kulkevana musiikillisena liikkeenä eri tyylien välillä. Ympäri Hankoa levittäytyvä ja hankolaisia osallistava Fringe-sarja on myös tänä vuonna entistä suuremmassa roolissa.”

 

Hangon musiikkileiri lapsille ja nuorille järjestetään Musiikkijuhlien yhteydessä

Musiikkijuhlien yhteydessä järjestetään tänä kesänä myös perinteinen lapsille ja nuorille suunnattu musiikkileiri Hangossa 10.–15.7. Musiikkileiri koostuu viulun, sellon, huilun, pianon, kitaran ja laulun yksityistunneista sekä kamarimusiikkiyhtyeiden yhteissoittotunneista. Lisäksi ohjelmassa on rentoa vapaa-ajan ohjelmaa ja musiikillisia elämyksiä Hangon Musiikkijuhlien konserteissa. Musiikkijuhlilla konsertoiva itävaltalaisviulisti Emmanuel Tjeknavorian pitää leirin yhteydessä myös kaksipäiväisen mestarikurssin 14.–15.7. ja viulupedagogi Géza Szilvay saapuu luennoimaan International Minifiddlers -projektinsa tiimoilta leirille 14.7. Ilmoittautuminen Hangon musiikkileirille on nyt käynnissä ja jatkuu toukokuun loppuun asti. Leirille voi ilmoittautua oppilaaksi sähköisellä hakemuskaavakkeella osoitteessa hankofestival.fi/leiri.

 

Hangon Musiikkijuhlien ohjelma löytyy kokonaisuudessaan osoitteesta hankofestival.fi/ohjelma. Liput Hangon Musiikkijuhlien konsertteihin myy Ticketmaster Suomen (Lippupalvelun) verkkokauppa ja lippupisteet kautta maan 1.4. alkaen. Ticketmaster Suomi veloittaa palvelumaksut oman hinnastonsa mukaisesti. Media-akkreditointi kesän tapahtumaan on nyt auki osoitteessa: hankofestival.fi/media.

 

HANGON MUSIIKKIJUHLAT 2016

 

Su 10.7. klo 19:00 (ovet 18:00)

Hangon kirkko (Kirkkotie 1, 10900 Hanko)

Virpi Räisänen & Kiril Kozlovsky

Liput 29,50 / 20,50 €

 

Ma 11.7. klo 16:00

Hangon Casino (Appelgrenintie 10, 10900 Hanko)
Duo Kätkös

Vapaa pääsy

 

Ma 11.7. klo 18:00 (ovet 17:00)

Hangon kaupungintalo (Vuorikatu 1, 10900 Hanko)

Jukka Eskola Orquesta Bossa

Liput 29,50 / 20,50 €

 

Ma 11.7. klo 21:00 (ovet 20:00)

Ravintola Origo (Satamakatu 7, 10900 Hanko)

Nossa Bossa

Liput 15 / 13 €

 

Ti 12.7. klo 11:00

Seurakuntakoti (Puistokatu 7, 10900 Hanko)

Myky-kissan seikkailut

Vapaa pääsy

 

Ti 12.7. klo 18:00 (ovet 17:00)

Hangon kirkko (Kirkkotie 1, 10900 Hanko)

Juuso Nieminen

Liput 29,50 / 20,50 €

 

Ti 12.7. klo 21:00 (20:00)

Ravintola Origo (Satamakatu 7, 10900 Hanko)

Maija Kauhanen

Liput 15 / 13 €

 

Ke 13.7. klo 13:00

Studio Tomi Parkkonen (Satamakatu 2, 10900 Hanko)

2 kieltä, 12 säveltä

Vapaa pääsy

 

Ke 13.7. klo 18:00 (ovet 17:00)

Hangon kirkko (Kirkkotie 1, 10900 Hanko)

Juho Pohjonen

Liput 29,50 / 20,50 €

 

Ke 13.7. klo 21:00 (ovet 20:00)

Ravintola Origo (Satamakatu 7, 10900 Hanko)

Piatruba

Liput 15 / 13 €

 

To 14.7. klo 13:00

Palvelutalo Astrea (Vuorikatu 4, 10900 Hanko)

Hangon musiikkileirin konsertti

Vapaa pääsy

 

To 14.7. klo 18:00 (17:00)

Hangon kirkko (Kirkkotie 1, 10900 Hanko)

Olli Leppäniemi & Juho Pohjonen

Liput 29,50 / 20,50 €

 

To 14.7. klo 21:00 (20:00)

Ravintola Origo (Satamakatu 7, 10900 Hanko)

Buba Wii Aa

Liput 15 / 13 €

 

Pe 15.7. klo 12:00

Bellevue (Mannerheimintie 2, 10900 Hanko)

Sami Nummela Run

Vapaa pääsy (ilmoittautuminen osoitteessa hankofestival.fi/ohjelma)

 

Pe 15.7. klo 16:00

Hangon kaupungintalo (Vuorikatu 1, 10900 Hanko)

Musiikkileirin päätöskonsertti

Vapaa pääsy

 

Pe 15.7. klo 19:00 (ovet 18:00)

Hangon kirkko (Kirkkotie 1, 10900 Hanko)

Emmanuel Tjeknavorian & Maximilian Kromer

Liput 29,50 / 20,50 €

 

Nettisivut: www.hankofestival.fi

Facebook: facebook.com/hankofestival

Facebook-event: www.facebook.com/events/1072983639391756/

Twitter: twitter.com/hankofestival

Instagram: instagram.com/hankofestival