02.07.2015

Hannele Pokka piti Kajaani-puheen Runoviikon avajaisissa

Oikeustieteen tohtori ympäristöministeriön kansliapäällikkö Hannele Pokka pohti sanan ja totuuden merkitystä juhlapuheessaan Kajaanin Runoviikon avajaisissa.

Hän piti avajaisissa avauspuheen ns. Kajaanin-puheen.

– Vuosien varrella olen itsekin huomannut, että kun sana lentää suustani, jotain kummallista tapahtuu siinä välissä, ennen kuin se ehtii kuulijan tajuntaan. Puhuttu sana ja lause voidaan ymmärtää yhtä monella tavalla kuin on kuulijoita, Pokka tiivisti oman kokemuksensa.

Hän myös mietti, miksi hänet on pyydetty puhumaan kyseisestä aiheesta nimenomaan Runoviikolle, onhan hän itse kirjoittanut nimenomaan proosaa. Hän epäili häntä hänet on pyydetty puhujaksi, koska yleisö haluaa kuulla totuuden Talvivaarasta.

– Talvivaara on sana, josta jokaisella on oma mielikuva. Monelle suomalaiselle  Talvivaara on Game of Thrones – suosittu tv-sarja. Pohjoisessa ollaan ja talvi on tulossa. Useimmille Talvivaara on se kaivos pohjoisessa, josta viime vuosina puhuttu paljon, eikä hyvää. Työntekijöilleen Talvivaara on työpaikka. Kainuun ELY-keskuksen virkamiehille vaivan paikka. Nuasjärven, Jormasjärven ja muiden järvien asukkaille huolen paikka. Medialle lööppipaikka. Rahoittajille riskin paikka. Minulle jatkuvan huolehtimisen paikka.

Lopuksi hän viittasi vielä sanojen merkitykseen kansainvälisessä politiikassa.

– Sanoilla on  kansainvälisessä politiikassa valtava merkitys. Niin kauan kun valtioiden päättäjät tapaavat ja puhuvat keskenään, eletään rauhassa. Kun puheet loppuvat, aseet alkavat puhua.

Kajaanin Runoviikko järjestetään 1.-6.7.2015.

Kajaanin Runoviikon ohjelma kokonaisuudessaan löytyy osoitteesta: www.runoviikko.fi