06.07.2015

Harmonikansoiton Suomen Pelimannimestaruudet 2015 ratkottiin 1- ja 2-rivisten sarjoissa Ikaalisissa

Sata-Häme Soi -festivaalilla Ikaalisissa ratkottiin tänään perjantaina 3.7. Suomen Pelimannimestaruudet 1- ja 2-rivisten sarjoissa.

-Pirullisen epälooginen ja haasteellinen vehje, kuvasi yleisessä sarjassa kilpaillut Kirsi Lindfors 2-rivistä harmonikkaa soittimena. Kulttuurijohtaja emerita, pelimanni Birgit P. Jaakola kuvaili vähärivisiä soittimiksi, joita pitää soittaa korvakuulolta. Improvisaatio on sallittua, ja jalalla kuuluu polkea rytmiä. –Kuka kriuhnaasee  parhaiten ja kellä on mahtua eli nauttii soitosta ja rytmi pitää, sillä on pelimannimestarin ainekset, Jaakola luonnehti kilpailun tuloksia odotellessaan.

Tuomaristoa ilahduttivat hyvin valmistellut ohjelmistot. Se arvioi musikaalisuutta, teknistä osaamista ja esiintymistä kokonaisuutena. Palkeen käsittely ja polkan ideaalit tempot olivat keskusteluttaneet tuomaristoa. –Voisiko tempoja varioida kappaleen luonteen mukaisesti ja saada siten vielä lisää svengiä soittoon?, mietti tuomariston puheenjohtaja Pasi Hirvonen. Hän korosti vähärivisten soittoa säilyttämisen arvoisena osana suomalaista kansanperinnettä. Sen pariin kannattaa usuttaa uusia harrastajia.

Tuomariston puheenjohtajana toimi Pasi Hirvonen. Muut tuomariston jäsenet olivat Teija Niku, Tapio Nystén ja Netta Skog. Kilpailun johtajana ja juontajana toimi Suomen Harmonikkaliiton varapuheenjohtaja Seppo Lankinen.

Tulokset:

9-vuotiaat

  1. Miska Latvala, Lapua
  2. Neea-Riikka Moisio, Alavus

 

12-vuotiaat

  1. Anna Salomaa, Haapajärvi
  2. Laura Vuorinen, Virrat

 

15-vuotiaat

  1. Arttu Rajala, Ilmajoki
  2. Santeri Tuomisto, Kurikka
  3. Riina Leskelä, Haapajärvi

 

18-vuotiaat

  1. Tea Tuomi, Askola
  2. Andre van Balen, Pori

 

Yleinen

  1. Kirsi Viitala-Lehtonen, Sastamala
  2. Jarmo Siikaluoma, Jalasjärvi
  3. Kirsi Lindfors, Loppi

 

Etnosarja

  1. Erkki-Jussi Koivuluoma, Ilmajoki

 

Alle 15-vuotiaiden sarjassa kilpaillut Kurikan Niemenkylästä kotoisin oleva Santeri Tuomisto palkittiin yleisön suosikkina.

www.satahamesoi.fi