23.07.2015

Savonlinnan Oopperajuhlat: Haydnin oratorio Luominen kirkastaa Kerimäen kirkon

”Alussa loi Jumala taivaan ja maan. Ja maa oli autio ja tyhjä, ja pimeys oli syvyyden päällä”. Maailman luomisesta kertova Joseph Haydnin oratorio Luominen soi kapellimestari Dalia Stasevskan johdolla Kerimäen kirkossa sunnuntaina 26.7.

Sopraano Helena Juntunen laulaa Eevan ja Gabrielin osat. Aatamin ja Rafaelin osissa on baritoni Tommi Hakala ja Urielin osan laulaa tenori Topi Lehtipuu. Savonlinnan Oopperajuhlakuorolla ja -orkesterilla on myös iso rooli teoksessa.

Baritoni Tommi Hakala on viimeksi laulanut Haydnin Luomisen 15 vuotta sitten: ”Olen kiitollinen, että saan olla teoksissa mukana. Oratorio on jumalaista musiikkia. Vyörytys lähtee jo alkusoitosta. Pidän erityisesti Aatamin ja Eevan toisesta duetosta Suloinen vaimoni.”

Tenori Topi Lehtipuu kehuu solistikollegoitaan: ”Taitavien kollegoiden, Helena Juntusen ja Tommi Hakalan, kanssa on mahtavaa päästä laulamaan Kerimäen kirkossa. Lahjakkaan kapellimestarimme Dalia Stasevskan tapaan tämän teoksen myötä ensimmäisen kerran.”

Luominen on sävelletty orkesterille, kuorolle, kolmelle kertojaenkelille sekä Aadamille ja Eevalle. Enkelit Raphael, Uriel ja Gabriel raportoivat luomistapahtuman etenemisestä. Kuoro asettuu tiiviisti enkeleiden kantaan.

Kuoronjohtaja Matti Hyökin mukaan yksi pysäyttävimmistä hetkistä teoksessa on Und es war Licht, joka kajahtaa C-duurissa ja vyöryy kohti kuulijaa ennen kuulumattomalla voimalla.

”Haydnin oratorio Luominen on hieno lisä Oopperajuhlien tarjoamiin musiikin valtakunnan paratiiseihin. Tässä oratoriossa voi kuulla elämänhehkuisen ja huumorintajuisen tarinan siitä miten maailma luodaan”, lisää Lehtipuu.

Haydn johti teoksensa kantaesityksen Luominen (Die Schöpfung) Wienissä huhtikuussa 1798. ”Sävellykseni on kirjoitettu suureen mittakaavaan, tarvitaan suuri orkesteri ja suuri kuoro saamaan aikaan riittävä teho”, kirjoitti Haydn kustantajalleen.

Raamatun luomiskertomuksen ohella libreton lähteenä on käytetty kahta brittikirjallisuuden klassikkoa, John Miltonin raamatullista eeppistä runoa Kadotettu Paratiisi (Paradise Lost, 1667/1674) ja James Thomsonin monumentaalista luontorunoelmaa Vuodenajat (The Seasons, 1740/1746).

Haydnin oratorio Luominen esitetään Kerimäen kirkossa sunnuntaina 26.7. klo 15. Savonlinnan Oopperajuhlaorkesteria johtaa kapellimestari Dalia Stasevska. Laulajasolisteina ovat sopraano Helena Juntunen, tenori Topi Lehtipuu ja baritoni Tommi Hakala. Savonlinnan Oopperajuhlakuoroa johtaa Matti Hyökki. Teoksen kokonaiskesto on noin 2 tuntia 30 minuuttia. Yksi väliaika.

www.operafestival.fi