27.07.2018

Helle hellii Työväen Musiikkitapahtumaa – Perjantaina luvassa iskelmää, stand-upia ja yhteiskunnallisesti merkittäviä keskusteluja

Valkeakoskella järjestettävä Työväen Musiikkitapahtuma keräsi aloituspäivänä lähes 7000 hengen yleisön. UPM Tervasaaren ja Myllysaaren museon pihamaalla järjestettävässä tapahtumassa juhlittiin helteisissä tunnelmissa.

Aloituspäivänä sukellettiin popin ja rockin syvään päähän, kun Apulanta, Mira Luoti ja Vesta tanssittivat tuhatpäistä yleisöä. Perheen nuorisoa hemmoteltiin Valkeakosken Nuorisotoimen kanssa järjestetyllä Tubeklubilla ja maailmanmaineeseen nousseen Isac Elliotin keikalla. Genrerajoja rikkova punkbändi Huora piti huolta, ettei Teollisuussalissakaan tullut viileä.

Perjantaina luvassa iskelmää, stand-upia ja yhteiskunnallisesti merkittäviä keskusteluja

Työväen Musiikkitapahtuma yhdistää musiikkiin ja kulttuuriin kantaaottavia keskustelutilaisuuksia ja seminaareja. Yhdistelmä toimii saumattomasti myös tänä vuonna. Herroista ja duunareista vitsaillaan Duunari Stand upissa, kun yleisöä hauskuttavat Anitta “Iso A” Ahonen, Fathi Ahmed, Albert Kajava, Risto Koo Järvinen ja Sami Huhtala. Työpaikkojen määräysvallasta keskustellaan “Kuka määrää töissä?” -keskustelutilaisuudessa ja ruotsinsuomalaista työväenkulttuuria etsitään “Laulu koti-ikävästä” -elokuvan näytöksessä ja siihen liittyvässä seminaarissa.

Illalla musiikista nautitaan peräti 12 artistin voimin, kun Paperitorilla, Teollisuussalissa ja Salakapassa esiintyvät mm. Maraballs, Petteri Sariola, Suvi Teräsniska, Minä ja Nieminen, Happoradio ja Olavi Uusivirta. Yleisönkään ei tarvitse tapahtumassa olla tuppisuuna, sillä Sananvapauden torilla luritellaan työväenkaraokessa. Ennen karaokea torilla vietetään tapahtuman avajaisia, joissa musisoi laulaja-lauluntekijä Elsi Sloan.

Koko ohjelma osoitteessa: https://www.valmu.com/ohjelma/

Työväen Musiikkitapahtuma järjestetään 26.-29.7.2018.