06.08.2014

Helsingin juhlaviikkojen Taiteiden yö on laajempi kuin koskaan

* Taiteiden yön ennätyslaaja ohjelma täydentyy edelleen
* Mobiilisovellus piirtää reaaliaikaista kuvaa Taiteiden yöstä
* Kaupunkispektaakkeli Raksassa rakennetaan valtavia pahvirakennuksia

Taiteiden yötä vietetään torstaina 21.8. Helsingin juhlaviikot kutsui tänä vuonna kaikki kaupunkilaiset tekemään yöstä entistäkin laajemman ja yllätyksellisemmän. Vakiintuneiden ohjelmanjärjestäjien — museoiden, gallerioiden, kirjakauppojen, teatterien sekä kulttuurikeskusten — lisäksi kaikenlaiset pienet tai suuret taidetapahtumat ovat tervetulleita ohjelmaan. Tapahtumansa Taiteiden yöhön voi ilmoittaa maksutta tiistaihin 19.8.2014 asti.

Illan ja yön kuluessa mm. lauletaan Suomifilmin tahtiin, harjoitetaan superhidasta kävelyä, kesäpilkitään, äänitetään kasveista musiikkia ja sulaudutaan maisemaan. Tutut museot ja teatterit näyttäytyvät uudessa valossa järjestämällään erityisohjelmalla, ja kadunkulmassa voi törmätä vaikkapa 60-lukulaisiin hippibileisiin. Tapahtumien pyörre ulottuu keskustaa laajemmalti, mm. Kaapelitehdas, Suvilahti, Vuotalo, Stoa ja Teurastamo järjestävät erityisohjelmaa.

Koko Taiteiden yön ohjelma löytyy verkkosivuilta helsinginjuhlaviikot.fi/taiteidenyo sekä mobiilisovelluksesta, joka on ladattavissa maksutta Android-, iPhone- ja Windows-älypuhelimiin.

Mobiilisovellus piirtää reaaliaikaista kuvaa Taiteiden yöstä
Kaikki Taiteiden yön mobiilisovelluksen lataajat ovat mukana elävän taidekartan luomisessa. Samalla kun yössä kulkijat nauttivat taide-elämyksistä, sovelluksen ladanneiden reitit piirtyvät paitsi älypuhelimiin myös kaupungin lukuisille digitaalisille näytöille kaduilla ja julkisissa liikennevälineissä. Reaaliaikainen elävä taidekartta tekee Taiteiden yön näkyväksi. Siitä on mahdollista seurata, missä kuhina käy kuumimmillaan. Sovellus sisältää myös kaikki Taiteiden yön ohjelmatiedot. Mobiilisovelluksen suunnittelu ja tekninen toteutus Taiste Oy.

Kaupunkispektaakkeli Raksa
Juhlaviikot kutsuu mukaan leikkimielisiin kaupunkisuunnittelutalkoisiin, joissa kaupunkilaiset rakentavat kolme kiistanalaista intohimohanketta Helsinkiin. Ranskalainen taiteilija Olivier Grossetête on suunnitellut teoksen, jossa pahvista ja teipistä syntyy miltei 20-metrisiä valtavia pilvenpiirtäjiä. Yleisö sai toukokuun aikana äänestää, mitkä rakennukset nousevat Senaatintorille. Eniten ääniä saivat Lastensairaala, Guggenheim-museo ja Keskustakirjasto. Lopuksi rakennukset kaadetaan yhdessä.

Raksa-työpajat KoeHelsinki-festivaalialueella Kansalaistorilla jo ennen Taiteiden yötä su 17.8. klo 12-18, ma-ke 18.-20.8. klo 16-20. Varsinainen rakentaminen Taiteiden yönä Senaatintorilla klo 15-21.30.

Lava on vapaa: Open Stage
Taiteiden yönä kuka tahansa voi nousta esiintymislavalle ja paljastaa piilevät kykynsä. Helsingin juhlaviikot järjestää jo kolmantena vuonna peräkkäin Open Stage –tapahtuman, jonka estradilla taitojaan voivat esitellä vaikkapa nykytanssiryhmät, nokkahuiluduot, runonlausujat, räppärit, miimikot tai marssiorkesterit. Open Stage sijaitsee Juhlaviikkojen KoeHelsinki-festivaalialueella Kansalaistorilla klo 17-23.30. Esiintymisaikoja jaetaan paikan päällä.

Taiteiden yön tapahtumiin on vapaa pääsy.
Tapahtumansa voi ilmoittaa Taiteiden yön ohjelmaan 19.8. mennessä osoitteessa helsinginjuhlaviikot.fi/taiteidenyo

Taiteiden yössä Juhlaviikkojen pääyhteistyökumppanina on Helsingin Sanomat.

www.helsinginjuhlaviikot.fi

Helsingin juhlaviikot järjestetään tänä vuonna 15.-31.8.2014.

Twitter: @Taiteiden_yo
#taiteidenyö