05.09.2012

Helsingin juhlaviikoilla yli 180 000 kävijää

Helsingin juhlaviikkojen vuoden 2012 tähänastinen kokonaiskävijämäärä oli yli 180 000. Luvut ilmaisten ja pääsymaksullisten kävijämäärien osalta täsmentyvät loppusyksystä, kun festivaalin pitkäkestoisimmatkin tapahtumat – muun muassa taidenäyttelyt – ovat päättyneet.

Helsingin juhlaviikot tarjosi tänä vuonna lukuisia maailman kantaesityksiä ja poikkeuksellisen suuria produktioita. Festivaali esitteli monia artisteja ensi kertaa Suomessa. Juhlaviikot kutsui yleisön mukaan paitsi katsomaan ja kokemaan myös tekemään taidetta useissa osallistavissa teoksissa ja taidehankkeissa. Kaikkiaan Juhlaviikoilla oli yli 800 esitystä ja yli 4000 esiintyjää.

Huvila-teltan 17 laadukkaasta konsertista kahdeksan oli loppuunmyytyjä.

Festivaalin suurimpaan kaupunkitapahtumaan Taiteiden yöhön osallistui arviolta 45 000 ihmistä. Taiteiden yön näkyvin yksittäinen tapahtuma oli suuri kaupunkitapahtuma Dominot, jossa tuhannet kaatuvat kiviharkot kulkivat ketjureaktiona kaupungin halki. Dominoita seurasi Taiteiden yönä kaikkiaan noin 20 000 ihmistä.

Helsingin juhlaviikkojen ohjelmiston olennaisena osana olivat myös Stage-teatterifestivaali (4 000 kävijää), Runokuu (5 000 kävijää), Art goes Kapakka (60 000 kävijää), Cirko Pikkolo (745 kävijää), Viapori Jazz (1 833 kävijää) ja Media Facades (1 500 kävijää). Luvut sisältyvät Juhlaviikkojen kokonaiskävijämäärään.

Osaan tapahtumista voi tutustua varsinaisen festivaalin päätyttyäkin: esimerkiksi Tomás Saracenon näyttely on esillä Helsingin Taidehallissa 3.10. saakka, Boutique-näyttely Amos Andersonin Taidemuseossa 12.11. asti ja Polaroid-ilmiö Suomen valokuvataiteen museossa 2.12. asti.

Seuraavan kerran Helsingin juhlaviikkoja vietetään 16.8.–1.9.2013.

http://www.helsinginjuhlaviikot.fi