16.04.2013

Helsingin juhlaviikoille uusia taiteellisia neuvonantajia

Laaja-alaisesti taiteen kentällä toimiva Helsingin juhlaviikot perustaa neuvoa-antavan taiteellisen toimikunnan. Sen jäseniksi vuosille 2014-2017 on nimetty Tukholman Dansens Husin taiteellinen johtaja Virve Sutinen (tanssi), professori Maaretta Jaukkuri (kuvataide), kapellimestari Dima Slobodeniouk (klassinen musiikki) sekä musiikkialan monipuoliset ammattilaiset Lasse Kurki ja Tapani Rinne (Huvilan ohjelma).

“Taidekenttä kuvastaa monimuotoistuvaa maailmaa, sen genreistä ja alagenreistä kasvaa loputun haarautuvien polkujen puisto. Juhlaviikot on perustanut taiteellisen toimikunnan, jotta voimme parhaalla tavalla kehittää festivaaliohjelman ajankohtaisuutta ja laatua jatkuvasti runsastuvan taidetarjonnan maisemassa. Toimikunta, joka koostuu omien taidealojensa huippuosaajista, ruokkii myös taidealojen välistä verkottumista”, sanoo Helsingin juhlaviikkojen toiminnanjohtaja Erik Söderblom.

Juhlaviikkojen taiteellinen toimikunta työskentelee festivaalin toiminnanjohtajan alaisuudessa. Toimikunta täydentää Helsingin juhlaviikkojen organisaation omaa osaamista. Toiminnanjohtaja Erik Söderblom vastaa festivaaliohjelman kokonaisuudesta sekä sen suuntauksista ja linjauksista.

Nyt valittujen taiteellisen toimikunnan jäsenten kädenjälki tulee näkyviin vuoden 2014 Helsingin juhlaviikkojen ohjelmassa 15.8.-31.8.2014.

http://www.helsinginjuhlaviikot..fi