31.08.2016

Helsingin juhlaviikot: 22. Art goes Kapakka toi tuoreen taiteen ravintoloihin 18.–27.8.2016

22. Art goes Kapakka -kaupunkifestivaalia juhlittiin Helsingin ravintoloissa, kahviloissa ja kapakoissa 18.–27.8.2016. Tänä vuonna festivaali keräsi paikalle noin 55 000 kuorolaulun, taiteen, tieteen, makujen, musiikin ja ravintolakulttuurin ystävää. Taide levittäytyi 34 ravintolaan, ja festivaali tarjosi yhteensä 346 esitystä sekä yli 30 kuvataidenäyttelyä kymmenen päivän aikana. Kaikki festivaalin tapahtumat olivat pääsymaksuttomia.

22. Art goes Kapakka -festivaalin aikana koettiin hienoja hetkiä huipputaiteilijoiden ja uusien kiinnostavien esiintyjien kanssa. Ohjelma tarjosi uudenlaista tekemistä ja tekijöitä, tunnettujen taiteilijoiden erityisprojekteja sekä ajankohtaisia esiintymisiä intiimissä kapakkaympäristössä. 

”Olemme erityisen iloisia huomatessamme, että Art goes Kapakan konsepti toimii vielä yli kahdenkymmenen vuoden jälkeen, ja että festivaalilla on edelleen oma paikkansa yleisön kulttuurielokuussa. Lisäksi ilahduttaa, että tapahtuma tavoittaa hyvin myös uusia kävijäryhmiä, kuten nuoria ja opiskelijoita. Kiitos taiteilijoille, ravintoloille, yhteistyökumppaneille ja yleisölle hienosta festivaalista!”, kertoo festivaalin vastaava tuottaja Aida Räihälä.

Art goes Kapakan aloitti Kuorojen kierros, johon osallistui ennätykselliset 126 kuoroa, eli yhteensä n. 2300 laulajaa. Helsingin Taiteilijaseuran Taidelainaamon kuratoima Tsiigaa-taidenäyttelysarja esitteli sekatekniikoin toteutetun kokonaisuuden, jossa 33:n nykytaiteilijan teokset pääsivät esille uusissa kapakkaympäristöissä. Kaikki teokset ovat ostettavissa tai vuokrattavissa kuukausihinnoin. Maista-sarjassa tutustuttiin erityisesti kotimaiseen ja arktiseen ruokaan ja ruokakulttuuriin. Sarjan kuraattorina toiminut Jyrki Sukula toi tapahtumaan keskustelua mm. satavuotiaan Suomen ruokakulttuurin hyödyntämisestä tulevana juhlavuotena sekä laadun ja lakien välisistä kysymyksistä. Yhdettätoista kertaa järjestetty Tiede on Taidetta -keskustelusarja pureutui muun muassa mediaan ja uhkakuviin, tieteen, taiteen ja teknologian luovuuteen sekä geeni- ja terveystietojen omistamiseen. Ensimmäistä kertaa järjestetty Taiteen takana -kokonaisuus perehtyi arkkitehtuuriin, Ateneumin klassikkoteosten hoitoon sekä kotimaiseen pophistoriaan.

Art goes Kapakan Helsinki Hauskemmaksi -tunnustuspalkinto myönnettiin Helsingin kaupunkipyörille. Palkinnon vastaanottivat HKL:n toimitusjohtaja Ville Lehmuskoski, HKL:n infra- ja kalustoyksikön johtaja Artturi Lähdetie ja HSL:n johtava liikkumisen ohjauksen asiantuntija Tarja Jääskeläinen.

Art goes Kapakka on Helsingin juhlaviikkojen yhteistyöfestivaali. Art goes Kapakan yhteistyökumppaneita ovat Laitilan Wirvoitusjuomatehdas, Interbrands Wines & Spirits, Kyrö Distillery Company, Viking Line, Bright, Clear Channel, Heinon Tukku, Suomen Akatemia, Tekes, Duodecim, Artek ja Pianokeskus.