31.08.2018

Helsingin juhlaviikot: 24. Art goes Kapakka toi tuoreen taiteen Helsinkiin 16.–25.8.

24. Art goes Kapakka -taidefestivaalia juhlittiin Helsingin kantakaupungin keskeisimmissä ravintoloissa, kahviloissa, baareissa ja kapakoissa 16.–25.8.2018. Festivaalin tapahtumiin osallistui noin 55 000 musiikin, taiteen, kuorolaulun, makujen, keskustelujen ja ravintolakulttuurin ystävää. Ravintoloita oli mukana ennätykselliset 39 kappaletta, ja festivaali tarjosi yhteensä 387 esitystä sekä 36 kuvataidenäyttelyä kymmenen päivän ja kymmenen yön aikana. Kaikki festivaalin tapahtumat olivat pääsymaksuttomia.

Art goes Kapakka tarjosi festivaalikävijöille ainutlaatuisia hetkiä kiinnostavien esiintyjien, monipuolisten ja laadukkaiden ohjelmien sekä taidemaailman ammattilaisten parissa. Tänäkin vuonna intiimissä kapakkaympäristössä kohdattiin niin kiinnostavia nousevia kykyjä kuin jo paikkansa alalla vakiinnuttaneita mestareita.

”Art goes Kapakan hienous ja ainutlaatuisuus piilee ohjelman laadukkuudessa, monipuolisuudessa, esiintyjien kiinnostavuudessa ja siinä, että tapahtumiin on helppo tulla – esiintymispaikat ovat kaupunkilaisille entuudestaan tuttuja ajanviettopaikkoja, eikä sisäänpääsy maksa mitään. On aina ilo nähdä, miten paljon tällaiselle taidetapahtumalle on kysyntää näin monen vuoden jälkeenkin. Suuret kiitokset kaikille festivaalilla esiintyneille taiteilijoille, osallistuneille ravintoloille, yhteistyökumppaneille sekä tietenkin festivaalikävijöille hienosti sujuneesta tapahtumasta!”, kertoo Art goes Kapakan vastaava tuottaja Paula Ranto.

Art goes Kapakan aloitti rakastettu Kuorojen kierros, johon osallistui 127 kuoroa ja lauluryhmää eli yhteensä ennätykselliset 2267 laulajaa. Helsingin Taiteilijaseuran Taidelainaamon kuratoima Tsiigaa-taidenäyttelysarja esitteli vaikuttavan näyttelykokonaisuuden, jossa oli mukana maalauksia, grafiikkaa, veistoksia, piirroksia, tekstiiliteoksia ja tilateoksia 32 nykytaiteilijalta. ”Pelastetaan tämä!” -näyttelyissä otettiin kantaa ekokatastrofiin ja luotiin uskoa tulevaan. Lisäksi neljässä ravintolassa oli tapahtuman aikana oma taidenäyttely. Kaikki Taidelainaamon teokset olivat festivaalin aikana ostettavissa tai vuokrattavissa kuukausihinnoin. Maista-ruokasarjan ohjelmissa festivaalikävijät pääsivät tutustumaan esimerkiksi kakkukiilteisiin, espanjalaisiin, italialaisiin ja chileläisiin viineihin, kuohuviineihin, ginin ainesosiin ja makuihin, sienten käyttöön kotikeittiössä sekä suomalaisen humalajuonnin historiaan. AGK Pohtii -keskusteluohjelmakokonaisuudessa keskusteltiin elämän tarkoituksesta toimittaja ja kirjailija Minna Lindgrenin johdolla, kirjailijoiden arvostuksesta esimerkkeinä Lucia Berlin ja Nikolai Gogol, Sibeliuksen ja Mahlerin hankalasta suhteesta sekä oopperalaulajan elämästä ja työstä tenori Topi Lehtipuun ja toimittaja ja muusikko Ville Kompan ohjaamassa keskustelussa. Lisäksi festivaaliohjelma oli täynnä monipuolista musiikkia, muuta esittävää taidetta, runoutta, improvisaatiota, stand upia ja performansseja.

Art goes Kapakan Helsinki Hauskemmaksi -tunnustuspalkinto jaettiin aikatutkija ja kaupunkiaktiivi Teemu Lehdolle sekä Helsingin keskuspuistolle. Keskuspuiston palkinnon tulivat lunastamaan apulaispormestari Nasima Razmyar ja Mikko Aho.

Tuoretta taidetta Art goes Kapakkaan tuomassa: Laitilan Wirvoitusjuomatehdas, Interbrands Wines & Spirits, Kyrö Distillery Company, Whim, Clear Channel, Duodecim, Artek ja Pianokeskus. Art goes Kapakka on Helsingin juhlaviikkojen yhteistyöfestivaali.

24. ART GOES KAPAKKA 16.–25.8.2018 www.artgoeskapakka.fi
Art goes Kapakka on saattanut yhteen korkeatasoista taidetta ja ihanaa yleisöä festivaaliravintoloissa vuodesta 1995 lähtien. Festivaaliohjelman tavoitteena on tarjota ajankohtainen ja uutta esittelevä ohjelmakokonaisuus. Festivaalin käynnistää vuodesta 1996 asti järjestetty Kuorojen kierros. AGK Pohtii -keskustelusarja käsittelee ajankohtaisia ja kiinnostavia kysymyksiä, Tsiigaa-taidenäyttelysarja avaa ravintolatilat huipputaiteelle ja Maista-ruokasarja vie yleisön ainutkertaisten makujen ja ruokatietouden pariin. Art goes Kapakka jakaa vuosittain Helsinki Hauskemmaksi -palkinnon pääkaupungin kulttuurielämää vilkastuttaneelle henkilölle tai yhteisölle.