14.08.2014

Helsingin juhlaviikot alkaa perjantaina 15.8.

Helsingin juhlaviikot tuo elo-syyskuiseen Helsinkiin suuria klassisen musiikin elämyksiä, kansainvälisen tanssin ja teatterin huippuja, taidenäyttelyitä sekä 18 konserttia Huvila-teltassa.

Tähtivieraita ovat mm. avant-garde-legenda Laurie Anderson ja jousikvartetti Kronos Quartet, maineikas kapellimestari Daniel Barenboim, alkuperäiskokoonpanossaan edelleen esiintyvä Los Lobos, kaikkien aikojen rock-rumpali Ginger Baker, tyylikäs elektropoppari Sophie Ellis-Bextor ja folkrock-nostalgikko Jonathan Wilson. Lisäksi festivaali luo katsauksen suomalaisten taiteilijoiden huikeaan kansainväliseen menestykseen.

Näkyvin osa Juhlaviikkoja syntyy Kansalaistorille festivaalin ajaksi, kun Juhlaviikot tuo alueelle KoeHelsinki-kaupunkikeitaan. Se on kaikille avoin pop up -kaupunki täynnä taidetta ja elämyksiä – pääosin ilmaista ohjelmaa.

Klassinen musiikki
Klassisen musiikin ohjelma käynnistyy pianistilegenda Elisabeth Leonskajan konsertilla ja jatkuu Toronton sinfoniaorkesterin kaksipäiväisellä vierailulla. Kansainvälisten artistien rinnalla ohjelmassa nähdään kotimaisia tähtiä, mm. Esa-Pekka Salonen ja Karita Mattila. Suomalainen barokkiorkesteri sekä jousikvartetti Meta4 toteuttavat kolmen konsertin sarjan kuninkuudesta.  Festivaalin loppupuolen kruunaa New Yorkin underground-ikoni Laurie Andersonin ja Kronos Quartetin Landfall-projekti. Lisäksi viikko varsinaisen festivaaliajan jälkeen maineikas Daniel Barenboim johdattaa Staatskapelle Berlin –orkesterinsa Helsinkiin.

Klassista musiikkia on tarjolla myös Kamarimusiikkia kaupungilla –ilmaiskonserttisarjan myötä. Nuoret suomalaiset huippumuusikot esiintyvät arvosoittimineen mm. Helsingin Observatoriossa ja Amos Andersonin taidemuseossa.

Esittävät taiteet
Juhlaviikkojen teatteriohjelman päävieras on Back to Back Theatre, Australian keskeisimpiä taiteentekijöitä. Ryhmän teos Ganesh vs. the Third Reich pakottaa yleisön ottamaan kantaa syrjintään ja erilaisuuteen. Monimuotoista teatteria festivaaliohjelmassa tarjoavat myös Teater Viirus sekä monikansallinen esitystaiteen ryhmä Oblivia.

Tanssiohjelman kärkiä ovat Tero Saarinen Companyn uusi teos MORPHED sekä legendaarisen brittikoreografi Michael Clarkin punk- ja design-henkinen nykytanssiteos animal / vegetable / mineral. Susanna Leinonen Companyn uuden teoksen kantaesitys sekä uuden polven koreografien Satu Herralan, Eeva Muilun, Anna Mustosen ja Masi Tiitan yhteisteos Nature Dances täydentävät ohjelmaa.

Juhlaviikkojen sirkusohjelma luo katsauksen kotimaisen nykysirkuksen kansainväliseen menestykseen. Fokus-sarja kokoaa yhteen suomalaisen nykysirkuksen uranuurtajan Jani Nuutisen teokset vuosikymmenen ajalta. Ranskassa uransa tehnyt Kati Pikkarainen sekä ranskalainen Victor Cathala ovat pariakrobatiaan erikoistunut Cirque Aïtal –duo. Sirkusohjelman kruunaa Race Horse Company, jonka uusi teos Super Sunday saa Juhlaviikoilla Suomen ensi-iltansa. 

Huvila-teltta
Huvilan kansainvälisten artistien katselmukseen kuuluvat mm. meksikolaisamerikkalaisen chicano-kulttuurin kärkinimi Los Lobos sekä legendaarisen Cream-yhtyeen rumpalin Ginger Bakerin uusin kokoonpano Jazz Confusion. Nuorempaa polvea edustavat suurieleisen folkrockin mestari Jonathan Wilson sekä tyylikkään elektropopin taitava Sophie Ellis-Bextor. Suomalaisyleisölle tuoreita tuttavuuksia edustavat ethio-jazzin uusi nimi Ester Rada, nigerialais-amerikkalainen soul-laulajatar Iyeoka sekä persiankielistä pop-musiikkia maailmanmusiikkilistoille vienyt Azam Ali.

Huvilassa nautitaan tuttuun tapaan myös kotimaisista harvinaisuuksista: Jonna Tervomaa ja Tokela esittelevät uuden Tourettes-kokoonpanonsa, Dumari ja Spuget & Blosarit tekevät ainoan kesäkeikkansa pääkaupunkiseudulla ja jo ilmiöksi noussut Pepe & Saimaa nousee isolla kokoonpanolla lavalle. Huvilakauden päättää Sulle lauluni laulan –konsertti, jossa tunnetut lauluntekijät esittävät muille tekemiään kappaleita omina alkuperäisinä versioinaan.

Rakennetun kaupunkiympäristön teema
Vuoden 2014 Juhlaviikkojen ohjelmassa paneudutaan monin eri tavoin rakennettuun kaupunkiympäristöön liittyviin teemoihin. Puheenaiheita tarjoilevat japanilaisen Tatzu Nishin taidenäyttely Hotel Manta of Helsinki, joka on rakentunut kesän aikana rakastetun Havis Amanda –patsaan ympärille. Myös Tommi Toijan näyttelyn osaksi nouseva jättimäinen veistos Bad Bad Boy määrittää tilapäisesti Presidentinlinnan edustaa Kauppatorilla. Juhlaviikkojen tämän vuoden suursatsaus KoeHelsinki pop up –kaupunki on kaikkien käytössä koko festivaalin ajan, päivittäin klo 9-02. KoeHelsinki tarjoaa taidetta ja elämyksiä sekä mukavan paikan rentoon oleiluun. Taiteiden yön Raksa-tapahtumassa kaupunkilaistalkoina rakennetaan Senaatintorille pahvista parikymmenmetriset Lastensairaala, Guggenheim-museo ja Keskustakirjasto.    

Taiteiden yötä vietetään tänä vuonna torstaina 21.8. ennätyslaajan ohjelman myötä. Tapahtumansa Taiteiden yöhön voi ilmoittaa maksutta tiistaihin 19.8.2014 asti. Taiteiden yön mobiilisovellus piirtää reaaliaikaista kuvaa yön tapahtumien pyörteestä.

Stage – Helsingin teatterifestivaali antaa yleisölle kiinnostavan kotimaisen ja kansainvälisen teatterikatsauksen 13.-24.8. Runokuu levittäytyy kaupunkiin 21.-27.8. Viapori Jazz soi Suomenlinnassa 27.–30.8. ja Art goes Kapakka näyttäytyy Helsingin ravintoloissa 14.–23.8. Mediataiteen festivaali Media Facades ottaa kaupunkitilaa haltuun 21.-24.8.

Helsingin juhlaviikkoja tukevat Helsingin kaupunki sekä Opetus- ja kulttuuriministeriö.

Helsingin juhlaviikkojen pääyhteistyökumppanit ovat Helsingin Sanomat, OP-Pohjola-ryhmä ja Elisa. Helsingin juhlaviikkojen sponsorit ovat Accenture, HOK-Elanto, RAY ja Restel Hotel Group. Helsingin juhlaviikot tekee yhteistyötä myös Akun Tehtaan, Capmanin, Hekun ja Stoptelttojen kanssa.

www.helsinginjuhlaviikot.fi