11.04.2018

Helsingin juhlaviikot: Steve Vai ja Egotrippi kohtaavat Tapiola Sinfoniettan Huvila-teltassa

Maailman tunnetuimpiin sähkökitaristeihin lukeutuva Steve Vai palaa Suomeen ja esiintyy Helsingin juhlaviikoilla Huvila-teltassa 20. elokuuta.

Vai on pitkän uransa varrella soittanut rocksuuruuksien kanssa Frank Zappasta Whitesnakeen, voittanut lukuisia Grammyja ja myynyt yli 15 miljoonaa levyä. Genrerajoja surutta ylittävä Vai on viime vuosina säveltänyt erilaisille big band -kokoonpanoille ja hyödyntänyt projekteissaan klassisen musiikin orkestereita. Myös Huvila-teltassa on luvassa isoa soundia: Vai nousee lavalle lisämuusikoilla vahvistetun Tapiola Sinfoniettan kanssa. Vai vetää Juhlaviikoilla myös kitaratekniikoita esittelevän master classin.

Tapiola Sinfonietta nousee toisen kerran Huvilan lavalle yhdessä 25-vuotista taivaltaan juhlistavan Egotripin kanssa. Huvila-teltan konsertti 28. elokuuta on Egotripin Aina matkalla jonnekin -juhlakiertueen ensimmäinen yhteisesiintyminen sinfoniaorkesterin kanssa. Suomalaisen popin mielenmaisemaa jo useamman vuosikymmenen värittänyt Egotrippi teki suuren läpimurron viidennellä albumillaan Matkustaja, ja on palkittu sekä kulta- ja platina-levyillä että useammalla Emma-patsaalla.

 

Helsingin juhlaviikkojen koko ohjelma julkistetaan 25. huhtikuuta

Helsingin juhlaviikkoja vietetään seuraavan kerran 17.8.–2.9.2018. Koko ohjelma julkistetaan ja lipunmyynti käynnistyy Ticketmaster Suomen kanavissa 25.4.2018.

Steve Vai ja Lauri Porra Flyover Ensemble Huvilassa ma 20.8. klo 19 (liput käsittelykuluineen alk. 59 €) ja master class su 19.8. klo 16 (liput käsittelykuluineen alk. 28 €, yhteislippu alk. 76 €). Lipunmyynti konserttiin ja master classiin käynnistyy 25.4.

Egotrippi 25 v. & Tapiola Sinfonietta Huvilassa ti 28.8. klo 19 (liput käsittelykuluineen alk. 45,50 €). Lipunmyynti konserttiin käynnistyy 25.4.

Lisätiedot:

helsinginjuhlaviikot.fi