12.03.2012

Helsingin juhlaviikot toteuttaa kansainvälisten sinfoniaorkesterien vierailusarjan Musiikkitalossa

Sarja alkaa Leipzigin Gewandhaus-orkesterin vierailulla

Helsingin juhlaviikot toteuttaa kansainvälisten sinfoniaorkesterien vierailusarjan Helsingin Musiikkitalossa vuosina 2012-2014. Sarjan puitteissa saadaan Suomeen vuosittain vierailulle kärkiorkestereita maailmalta. Yksi vierailuista sijoittuu aina Juhlaviikkojen aikaan elo-syyskuulle. Orkesterien vierailupäivämäärät ja lipunmyynnin aloitusajankohdat tiedotetaan erikseen vuosittain.

”Olen iloinen ja ylpeä siitä, että Juhlaviikot voi tarjota suomalaisyleisölle mahdollisuuden kuulla maailman parhaiden orkestereiden soittoa. Gewandhaus-orkesterin vierailua komeampaa lähtölaukausta tälle sarjalle on vaikea kuvitella”, sanoo Helsingin juhlaviikkojen toiminnanjohtaja Erik Söderblom.

”Musiikkitalolle tämä hanke on hyvä uutinen ja tuo jälleen lisää huippuvierailuja Helsinkiin. Juhlaviikko-yhteistyö tulee näin iloksi yleisölle ja monipuolistaa edelleen talon laadukasta musiikkitarjontaa”, toteaa Musiikkitalon hallituksen puheenjohtaja Veikko Kunnas.

Sarjan ensimmäinen vieras on maineikas Leipzigin Gewandhaus-orkesteri (Gewandhausorchester), joka konsertoi Helsingin Musiikkitalossa 25.-26.8.2012. Gewandhaus-orkesterin ensiesiintymisiä Suomessa johtaa sen ylikapellimestari, Gewandhauskapellmeister Riccardo Chailly. Konserttien liput ovat nyt myynnissä Lippupalvelussa.

Ensimmäisessä Helsingin konsertissa kuullaan Gewandhaus-orkesterin tavaramerkiksi muodostunut Felix Mendelssohn –ohjelmisto, solistina huippuviulisti Nikolaj Znaider. Vierailun toisen konsertin ohjelmiston muodostavat Gustav Mahlerin sekä Olivier Messiaenin teokset. Leipzigin Gewandhaus-orkesteri on yksi maailman arvostetuimmista sinfoniaorkestereista ja odotettu vieras Juhlaviikoille. Orkesterin historia ulottuu yli 250 vuoden taakse, ja se on maailman vanhin yhä toimiva kaupunginorkesteri. Leipzigin kaupungin maine musiikkikaupunkina onkin suurelta osin Gewandhaus-orkesterin ansiota.

Sarjan seuraava vieras on Berliinin filharmonikot, joka konsertoi Musiikkitalossa lauantaina 17.11.2012 huippukapellimestari Simon Rattlen johdolla. Konsertin liput tulevat myyntiin syksyllä.

Kansainvälisten sinfoniaorkesterien vierailusarjan kolmivuotista hanketta ovat tukemassa Alfred Kordelinin säätiö, Helsingin kaupunki ja Musiikkitalo.

Gewandhausorchester
Musiikkitalo la 25.8.2012
Kapellimestari Riccardo Chailly
Viulu Nikolaj Znaider
Felix Mendelssohn Bartholdy: Ouvertüre ”Ruy Blas“
Felix Mendelssohn Bartholdy: Konzert für Violine und Orchester e-Moll op. 64

Felix-Mendelssohn Bartholdy: Ouvertüre die Schöne Melusine
Felix Mendelssohn Bartholdy: 5. Sinfonie (Reformation)
Gewandhausorchester
Musiikkitalo su 26.8.2012
Kapellimestari Riccardo Chailly
Olivier Messiaen: Et expecto resurrection

Gustav Mahler: 6. Sinfonie

Gewandhaus-orkesterin konserttien liput ovat nyt myynnissä Lippupalvelussa.

Helsingin juhlaviikkoja vietetään seuraavan kerran 17.8.-2.9.2012.

http://www.helsinginjuhlaviikot.fi