27.02.2020

Helsinki Chamber Music Festivalin vuoden 2020 ohjelma on julkaistu

Neljäs Helsinki Chamber Music Festival  järjestetään 1.-4.7.2020. Festivaali jatkuu nelipäiväisenä ja levittäytyy tänä vuonna Helsingin historiallisen keskustan lisäksi Kansalaistorille, Suomenlinnaan ja muualle kantakaupunkiin. Festivaalikesä keskittyy niin suomalaiseen, keski-eurooppalaiseen kuin slaavilaiseenkin kamarimusiikkiin.

Festivaalin lähtölaukaus on Keskustakirjasto Oodissa, jossa esitellään kooste festivaalin ohjelmistosta. Töölölahden urbaanista esiintymisympäristöstä jatketaan Ritarihuoneen uusgoottilaiseen saliin. Illan konsertin teemana on Muodonmuutos ja kuultavissa on mm. Richard Straussin teos Metamorphosen. Lied-musiikin ystävät huomioidaan Suomenlinnan Tenaljin von Fersenissä, jonka holvikaarien alla esiintyvät  Saksassa kansainvälistä uraa luova mezzosopraano Erica Back ja Yhdysvalloista Suomeen kotiutunut japanilainen pianisti Mariko Furukawa. Festivaalin toisen päivän iltakonsertissa Vanhassa kirkossa juhlistetaan suursäveltäjän Ludwig van Beethovenin 250-vuotisjuhlavuotta. Ilta päättyy korttelin toiselle puolelle Putte’s-ravintolaan, jossa Jaani Helanderin ja Lukas Stasevskijn perustama MegaloVania-selloduo antautuu popin ja rockin vietäviksi.

Kansainvälistä ilmapiiriä kesäiseen Helsinkiin tuo mm. unkarilainen viulisti Rodrigo Puskás, joka valloittaa soitollaan G18-juhlasalissa. Konsertissa juhlistetaan samalla Suomen ja Unkarin 100-vuotisia kansainvälisiä suhteita. Naapurimaa Virosta festivaalivieraiksi saapuvat viulisti Mari Poll, sekä pianisti Jaan Ots, joka ihastutti esiintymisellään myös viime heinäkuussa. Pohjoismaista tuulahdusta festivaalille tuo Kööpenhaminan kuninkaallisen oopperan soolosellisti Joel Laakso, sekä Norjan kamariorkesterin alttoviulun äänenjohtaja Ida Bryhn. Lisäksi taiteilijakaartia täydentää Hampurissa alttoviulunsoiton professorina toimiva Anna Kreetta Gribajcevic ja taiteellinen johtaja viulisti Kreeta-Julia Heikkilä. Suomalaista energiaa ja liikettä on kuultavissa lastenkonsertissa, kun tanssija Vilma Tihilä ja pianisti Hanna-Mari Zinovjev tuovat Musiikkitalon aulaan karnevaalihuumaa. Ranskalaisen säveltäjän Ernest Chaussonin konsertto viululle, pianolle ja jousikvartetille päättää festivaalin Johanneksenkirkossa hehkuviin romantiikan täyteisiin tunnelmiin.

Helsinki Chamber Music Festival on liittynyt tammikuussa 2020 osaksi Finland Festivals -kattojärjestöä, minkä myötä tapahtuma saavuttaa uusia kamarimusiikin ystäviä. HCMF:llä on kunnia olla osana suurta festivaaliperhettä pitkänlinjan festivaalien rinnalla.

Lipunmyynti

Lipunmyynti kesän 2020 festivaalille on avattu osoitteessa tiketti.fi/helsinkichamber. Erillisten lippujen lisäksi festivaalipassien myynti jatkuu myös tänä vuonna ja passin hintaan sisältyy festivaalin kaikki konsertit. Kannatusjäsenetunamme festivaalipasseja voi ostaa 15% alennettuun hintaan.

 

Helsinki Chamber Music Festivalin ystävät ja tukijat

Helsinki Chamber Music Festival ei toteutuisi ilman yhteistyökumppaneilta saatua suurta tukea. Pitkäaikaisina festivaalienkeleinä ovat olleet monivuotiset sponsorimme Toonika ja Ostinato. Yhteistyökumppani Café Engel on toiminut tapahtumapaikkana jo festivaalin ensimmäisestä vuodesta alkaen, jossa  “30 Min of Classical” -konserttisarja on saanut alkunsa.

Jane ja Aatos Erkon säätiön useammalle vuodelle myönnetty hanketuki on mahdollistanut Helsinki Chamber Music Festivalin toteutumisen vuodesta toiseen. Kulttuuriyhteistyötä on tehty  eri instituuttien ja suurlähetystöjen kanssa – pohjoismaiset kulttuurirahastot ovat myöntyvästi alkaneet festivaalin taiteilijoiden suojelijoiksi useampana vuotena. Tärkeänä tukena on ollut myös Helsingin kaupungin oma kulttuuriavustus, jota on myönnetty festivaalin ensimmäisestä vuodesta 2017 alkaen. Lisäksi tukea ovat myöntäneet Taiteen edistämiskeskus, Alfred Kordelinin säätiö, Niilo Helanderin säätiö, sekä Musiikin edistämissäätiö.

Vuodesta 2018 alkaen on ollut mahdollista liittyä festivaalin tukijaksi myös kannatusjäsenenä, niin yksityisenä henkilönä kuin yhteisönä. Helsinki Chamber ry on kiitollinen tuesta, joka edesauttaa festivaalin jatkumista ja kehittymistä vuodesta toiseen. Helsinki Chamber Music Festivalin tavoitteena on olla yksi johtavista kamarimusiikkitapahtumista pääkaupungin kesäisessä kulttuuritarjonnassa, sekä mahdollistaa korkeatasoisia taide-elämyksiä  musiikin ystäville.

www.helsinkichamber.com