04.08.2014

Hippaloiden kansainvälinen ohjelmisto keräsi yleisöä

Lasten taidefestivaali Hippalot järjestettiin jo 37. kerran. Neljän päivän tapahtuma keräsi yli 14 000 käyntikertaa. Pelit ja leikit –teemaisen festivaalin ohjelmistossa oli aiempaa enemmän kansainvälisiä esiintyjiä joukossa taiteilijoita Uudesta-Seelannista, Tanskasta, Sloveniasta, Isosta-Britanniasta ja Espanjasta. Festivaalin maksullisissa esityksissä oli enemmän yleisöä kuin edellisvuonna.

Hippaloiden esityksiä nähtiin Hämeenlinnan Verkatehtaan alueen teatteritiloissa 31.7.-3.8.2014. Esitysten kokonaiskävijämäärä nousi jokaisena festivaalipäivänä viimevuotista korkeammaksi. Festivaalilla oli myös enemmän myytävää, sillä käytössä oli uutuutena kahtena päivänä teatterin päänäyttämö. Ensimmäistä kertaa järjestettiin myös Hippaloiden iltakonsertti Vanajasalissa, jossa esiintyi Lauluyhtye Rajaton.

Kansainvälistä väriä festivaalille toivat torstaina loppuunmyydylle katsomolle kantaesitetty Kallo Collektiven Caterpillars –esitys, joka nähdään Hämeenlinnan teatterilla vielä uudestaan syyskuussa. Esityksessä oli mukana Uudesta-Seelannista kotoisin oleva Thomas Monckton. Torstaina esiintynyt vauva- ja taaperoteatteri AEIOU puolestaan saapui festivaalille Sloveniasta ja perjantain Verstaan esityksenä nähty tanskalainen Madam Bachin Wind Tanskasta. Sunnuntain pääesityksenä oli viihdyttävä ja leikkisä katuteatteriryhmä The Chipolatas, joka esiintyi satapäiselle yleisölle Hämeenlinnan teatterin päänäyttämöllä esityksellään Gentlemen of the Road.

HIPPO-lavan ilmaiskonsertit keräsivät yhteensä 2600 kävijää. Etelä-Hämeen Osuuspankin nimikkolavalle eniten väkeä keräsi avajaispäivän Maukka ja Väykkä –tarinakonsertti, jossa Hippaloiden kummi Timo Parvela toimi kertojana. Parvelan kirjojen hahmoja esiintyi festivaalin aikana myös Maukkana ja Väykkänä –nukketeatteripajassa, Miniteatterin Ella ja kadonnut karttakeppi –esityksessä, työpajatori Keinulaudan pajoissa sekä Bio Rexin elokuvatarjonnassa.

Hippaloiden aikana festivaaliyleisö pääsi nauttimaan monista ilmaisista työpajoista, joissa pääosassa olivat pelit ja leikit. Uutuuksia työpajarintamalla olivat muun muassa ARX-talon edustalla sijainnut Lasten liikunnan tuki Ry:n Ulkoleikkialue Loikka sekä Pelihuone Enterin isännöimässä Lautapelimaailma ARX-talon 3. kerroksessa.
Festivaalin järjestelyistä vastaa Hämeenlinnan kaupungin Lasten ja nuorten kulttuurikeskus ARX. Mukana rakentamassa tämän vuoden festivaalia oli suuri joukko vapaaehtoisia ja yhteistyökumppaneita. Festivaali järjestetään seuraavan kerran 30.7.–2.8.2015. Ensi vuoden Lasten taidefestivaali Hippalot rakentaa ohjelmistonsa Sibeliuksen juhlavuoden kunniaksi musiikki-teeman ympärille.
www.hippalot.net