Etusivu » Historia » 10. Korkean taiteen ja harrastuksen kitka

10. Korkean taiteen ja harrastuksen kitka


Harrastelijamaisuuden ja ammattitaidon, kansanperinteen ja muualta tulleiden virtausten kitka on hiertänyt kulttuuri- ja musiikkijuhlia aina. Ensitaikojenkin laulujuhlilla ristiriita kyti aikansa, kunnes eteläpohjalainen liikemies Heikki Klemetti ratkaisi asian kerta heitolla. Hän työlääntyi Viipurin laulujuhlilla 1908 kuulemiinsa esityksiin ja kävi rummuttamaan ominaiseen tyyliinsä:

”Yhä vaan samat kaikesta laulutekniikasta tietämättömät epävarmuuden pimeydessä hapuilevat lauluesitykset, johdonmukaisen, luonnollisen jaksoituksen puute, epäpuhtaus, mauton laulujen valinta. Mitä Herran nimessä hyötyvät nämä vuotuiset suuret puuhat, ankara melu ja vasken pärinä, ellei tästä soitannollisesta surun ja murheen laaksosta koksaan päästä nousemaan?”

Klemetti johti Suomen kuoroliikkeen uuteen nousuun. Hänen kaltaistaan herkkäkorvaista, tomeraa ja äkkiväärää ihmistä työhön kaiketi tarvittiinkin. Kaskun mukaan Kuortaneen maestro kärsi musiikin epäpuhtaudesta niin, ettei sietänyt edes linnunlaulua – hänen pihassaan kun linnut pakkasivat visertämään nuotin vierestä.

Kuoroliitto itsenäistyi Klemetin otettua ohjat käsiinsä 1929 ja laajeni 1930-luvun alussa Suomen Laulajain ja Soittajain Liitoksi. Näin syntynyt SULASOL järjesti ensimmäiset omat kuorojuhlansa 1934. Kansanvalistusseura luopui tehtävästään laulujuhlien pääjärjestäjänä.

Vanhojen kulttuurijuhlien suuri joutsenlaulu ajoittui Kalevalan riemuvuoteen 1935. Pääjuhla pidettiin Helsingin Messuhallissa; valtakunnan kerma oli koolla. Juhlintojen toiseksi pääpaikaksi oli valittu Sortavla, jossa arvokkain menoin paljastettiin Alpo Sailon veistämä runonlaulajan patsas. Eduskunnan puhemies Kyösti Kallio piti juhlapuheen. Musiikilliset kohokohdat olivat Erkki Melartinin Aino-ooppera ja Helsingin Kaupunginorkesterin konsertti.

  • Yhteistyössä: