Etusivu » Historia » 12. Talonpoikien maa, kaupunkien kulttuuri

12. Talonpoikien maa, kaupunkien kulttuuri


Kolmivuotias Suomen Yleisradio teetti tutkimuksen radiokuuntelijoiden mieltymyksistä 1929. Enemmistö kaipasi kupletteja, hanurinsoittoa, torvimusiikkia, kansanlauluja, kuunnelmia ja pakinoita. Naisten yksinlaulua, oopperoita ja operetteja, kieltenopetusta, sinfoniamusiikkia ja jazzia kammottiin. Käytännön tietoa haluttiin, mutta filosofialle ja taiteelle ei juuri haluttu korvaa kallistaa.

Radio jos mikä loi Suomeen yhtenäisyyttä kansalaissodan hajaannuksen jälkeen. Moderni vekotin levitti teknistyneen maailman arvoja, ja perinteisiä kansansivistämisen malleja löysättiin. Viihde oli tullut jäädäkseen.

Kolmekymmentäluvun taloudellista taantumaa seurasi nousukausi. Suomi virkistyi. Yhteiskunnallinen debaattikaan ei lainehtinut enää yhtä kärjekkäänä, vaikkakin ”meillä on puoliksi kommunismia edistysmielisyys, sana radikaalinen, radikaaliset kirjalliset liikkeet, rauhanaate, psykoanalyysi, Kansainliitto, nykyiskansain kirjallisuus ja skandinaavinen orientaatio”, kuten Pidot Tornissa -keskustelukirjan radikaali lateli 1937.

Suomi rinnasti itsensä mieluusti Skandinavian maihin eikä aina muistanut, että oli länsinaapureitaan paljon maatalousvaltaisempi maa. Pohjoismaisesta suuntauksesta tuli virallista ulkopolitiikkaa 1935 – merkki siitä, että Suomi halusi torjua kansallissosialismin ja pysyä demokratiana. Silti saksalaisuus oli valttia kulttuurielämässä. 1930-luvulla Helsingin Akateeminen myi saksankielistä kirjallisuutta Euroopan kaikista kirjakaupoista viidenneksi eniten.

  • Yhteistyössä: