Etusivu » Historia » 14. Suomi ulos koipussista – vaikka väkisin

14. Suomi ulos koipussista – vaikka väkisin

Kuusikymmenluvulla taloudellinen kehitys kiihtyi entisestään. Vapaa-aika lisääntyi, pitkien kesälomien oheen saatiin vapaat lauantait. Auto ilmaantui talon kuin talon pihaan Matkailu lisääntyi, mutta ulkomaiset turistit kohtasivat meillä lähinnä luonnonkauneutta ja suvista uneliaisuutta. Kesä-Suomi oli paketissa.

Tämä uneliaisuus ei sopinut kuusikymmenluvun ärhäköityvään kulttuurihenkeen. Yksi ja toinen kaipasi jotain dynaamisempaa, ja sodan jälkeen alkanut modernisointityö viimeisteltiin: Suomi kiskottiin koipussista vaikka väkisin. Kun viisikymmenlukulaiset pitivät hajurakoa politiikkaan, uusi politisoitunut polvi manasi kansan avukseen, osoitti mieltään ja lauloi.

Erityinen ilonaihe oli, kun saatiin ärsytetyksi joku ”taantumuksellinen” selväkieliseen reaktioon. Kultapala tässä suhteessa oli Jyväskylän Kesän voimahahmo, klassisen kirjallisuuden professori Päivö Oksala. Hän esitti konservatiivinrooliaan synnynnäisen näyttelijän vaistoin, milloin vetäisi johdot mikrofonista, milloin taas pimensi koko salin, kun rienaus ylitti hänen sietorajansa. Medioille moiset elkeet olivat mannaa.

Maan korkein johto, ennen muuta presidentti Urho Kekkonen (1900-1986), äkkäsi, miten hyvä työkalu uusi poliittinen radikalismi voisi olla. Ja niin kävi, että se mikä muualla hajotti, Suomessa myös yhdisti. Kansalaissodan haavat palsamoitiin.

Musiikkikasvatuksen muutos oli aatteellista riehuntaa runottomampi mutta sitäkin tehokkaampi: runsaasti uusia musiikkiopistoja ja konservatorioita nousi vuosikymmenien varrella eri puolille Suomea, myös pikkukaupunkeihin. Musiikkikasvatus hajaantui voimallisesti, ja sen hedelmät ovat pikku hiljaa kypsyneet. Musiikin jälkikasvu näyttää Suomessa hyvältä.

  • Yhteistyössä: