Etusivu » Historia » 18. Hiipiikö halla kulttuurikesään?

18. Hiipiikö halla kulttuurikesään?

Menestyksestä, suitsutuksesta ja kävijämäärien kasvusta päätellen festivaalijärjestäjän työ oli siis yhtä juhlaa.

Eikö mitä. Rahapula hätyytteli useimpia juhlia joka vuosi. Savonlinnan Oopperajuhlat keikkuivat 1972 jyrkänteen partaalla, ja Turussakin juhlat olivat menoteillä 1972. Savonlinnaan kastelivat sateet, ne olivat kaatuneet oopperakansan niskaan ja karkottaneet yleisön. Turussa taas väijyi Ruisrockin lopettamisuhka, rockfestivaalin viinaa litkivä yleisö kun ei ollut osannut olla kunnolla. Kurjinta asiassa oli, että Turun muutkin konsertit saivat rahansa paljolti rockkansan kukkarosta.

Lähes kaikkien juhlien lipputulot kattoivat vain osan budjetista. Yhteiskunnan tuki oli välttämätön, ja valtiolta saatiin noin kolmannes tarvittavista varoista. Yhteisen rahan ympärillä kävi tietysti alituinen kähinä. Festivaalijärjestäjät koettivat vakuutella, miten halvalla juhlat meillä järjestetään. Tekemisen innolla, talkoilla ja vieraanvaraisuudella korvataan suuri raha.

”Taidejuhlia tarkkailtava”, vaadittiin silti etenkin vasemmiston lehdissä. Muristiin, ettei tavallisella veronmaksajalla juuri ollut asiaa juhlille. ”Lippujen hinnat ovat näet, valtionavusta huolimatta, suhteellisen korkeat. Näin taide-elämykset ovat jo nyt melkein poikkeuksetta jääneet rahamiesten ja -naisten iloksi.”

Kansainvälinen energiapula kiristi tunnelmia 1970-luvun alussa. Keskustapuolueen puheenjohtaja Johannes Virolainen löi pökköä pesään. ”1960-luvun lopun ja 70-luvun alun lihavia, nopean taloudellisen kasvun vuosia ei ole odotettavissa takaisin. – – Suomen kansa ei koskaan alaa hyviin vuosiin”, hän ennusti Uudessa Suomessa elokuussa 1976.

Puhuja ei pettänyt. Seuraavana vuonna Finland Festivals ry jätettiin kokonaan ilman valtionapua. Aamulehti otsikoi toukokuussa 1977: ”Halla hiipii suomalaiseen kulttuurikesään?”. Tähänkö kaikki loppui?

Helsingin juhlaviikkojen toimistopäällikkö Maj Nuortila julisti:

”Jos pessimismille antaa pikkusormen, se vie helposti koko käden. – – Budjetti on kaksi miljoonaa markkaa. Se voi tuntua suurelta, mutta jos sitä verrataan esim. Edinburghin juhlaviikkojen rahoitukseen, niin heiltä kuluu tämä koko summa mainontaan.”

Valtionapu ei ollut ainut murhe. 1973 esitelty verolaki oli kolauttaa hengiltä kaikki kansainvälistä tasoa olevat juhlat. Ulkomaalaisten taiteioijoiden palkkioista olisi perittävä 30 prosentin lähdevero.

”Tämä on kuin pahaa unta”, Pori Jazzin johtaja Jyrki Kangas valitti ja peräsi festivaaleille poikkeuslakia. ”Saatiinhan äidinmaidollekin – -” Matti-Jussi Pollari laski, että ulkomaisista esiintymisistä jouduttaisiin meillä maksamaan 60 prosenttia enemmän kuin muissa Pohjoismaissa. Finland Festivalsin hallituksen puheenjohtaja Kalevi Kivistö arvioi palkkioiden nousevan 82 prosenttia, kunhan vielä uusi taiteilijaeläkelaki astuisi voimaan.

Finland Festivals vetosi ja kampanjoi, lehdistö oli kiivaasti juhlien tukena, musiikkiin povattiin jo posetiivikautta, ellei lähdeverosta luovuta. Kompromissipäätös syntyi kolmen vuoden päästä. Joidenkin juhlien valtionapua korotettiin niin paljon, että lähdevero korvautui.

Juhlien pulmat olivat pehmentäneet lehdistön mielialoja. Suomen Kuvalehti antoi kiitosten sataa pääkirjoituksessaan kesällä 1978:

”Lavatanssien, maatalousnäyttelyjen ja historiallisten kulkueiden maasta on kehittynyt soiva Suomi – moni-ilmeinen ja rikas kulttuurikesä, jonka arvoa ei ehkä vielä täysin ymmärretä. Monia hankkeita on jouduttu rajoittamaan taloudellisista syistä. Julkisia varoja on saatu niukasti, jos ollenkaan. Toisaalta on todettava, että tällaista näyttöä kansan kulttuuriharrastuksesta ei saada rahalla – – ”

Tarvittiin kuitenkin myös selvää rahaa. 1980-luvunalussa festivaalit astuivat uuteen aikaan: ryhdyttiin hakemaan sponsoreita liikemaailmasta, Suomellahan meni siihen aikaan hyvin.

Festivaaliesite 1986 kertoo: ”Talouselämä ymmärtää yhä selvemmin, että terve kulttuuri antaa oikean perustan myös kaikelle taloudelliselle toiminnalle – – ” Kesällä 1993 oli jälleen yksi kierros käyty umpeen. Opetusministeriö esitti, että muutamille juhlille voitaisiin kokeiluluontoisesti taata rahoitus useaksi vuodeksi kerrallaan, mikä mahdollistaisi pitkäjänteisemmän työskentelyn. Kulttuurikesä ei päättäjien näkökulmasta enää ollut ohimenevä oikku vaan vakiintunut osa suomalaista elämää.

  • Yhteistyössä: