Etusivu » Historia » 05. Suomalainen festivaalikello alkaa tikittää

05. Suomalainen festivaalikello alkaa tikittää


Saksalaiset istuttivat laulujuhlat Baltiaan, jossa juhlien isänmaallinen lataus on elänyt hämmästyttävän tuoreena aina näihin päiviin. Mittavat laulujuhlat tarjosivat vielä neuvostovallan aikana uomia, joiden kautta kansallistunnetta voitiin salavikaa ilmentää.

Tallinnan ensimmäiset laulujuhlat järjesti kaupungin saksalaisväestö 1857. Kolme vuotta myöhemmin Riika ja Latvia liittyivät laulujuhlamuotiin.

Tarton yliopistokaupungista tuli virolaisen kansallisuusliikkeen keskus 1860-luvulla. Urkuri ja sanomalehdenkustantaja Johann Voldemar Jannsen (1819-1890) perusti lauluseura Vanemuisen, ja Baltian vauras, saksalaisuuttaan korostava omistava luokka sai pian maistaa omaa lääkettään. Vanemuisen aloitteesta järjestettiin ensimmäiset virolaiset laulujuhlat 1869. Ajankohta oli tarkoin valittu, sillä vietettiin näet orjuuden lakkauttamisen muistovuotta ja sen kunniaksi yleisvirolaisia ”riemu- ja kiitosjuhlia”. Kiitollinen kumarrus Aleksanteri I:n liberaalille uudistuspolitiikalle oli pyllistys Viron toiselle mahtitekijälle, saksalaisväestölle.

Patrioottinen laulujuhlaperinne vakiintui Virossa nopeasti. Menestyksen avaimia oli Jannsenin laajalevikkinen lehti. Mikäpä sn selkeämmin ilmentäisi massatapahtuman ja nykyaikaisen tiedonvälityksen kohtalonyhteyden? Lehtistä imee jutunjuurta kohottavista kansankokouksista, erittelee, luo tunnelmaa – ja lietsoo liekkiä entistä korkeammalle.

Jo ennen Tarton ensimmäisten laulujuhlien avajaispäivää 1869 kuorolaulun ajatuso oli kantautunut Suomenlahden pohjoispuolelle. Suomesta juhlille kiirehtivät maisterit C G. Swan ja J. R: Aspelin, tuleva valtionarkeologi. Swan kirjoitti matkastaan kotimaan lehtiin – ja muutti vähän päälle parikymmenvuotiaan A. A. Granfeltin (1846-1919) elämän.

”Olin siihen aikaan vain nuori ylioppilas, mutta aloin uneksia aikaa, jolloin Suomen heimon kaksi kauan toisistaan erillään vaeltanutta päähaaraa taas liittyisi lähemmäs toisiaan, jolloin niitä erottava Suomenlahti joutuisi yhdyssiteeksi niiden kesken”, Granfelt kuvaili myöhemmin.

Hän oli opiskellut Tartossa 1874, mutta laulujuhlien idea tuntui tuolloin olevan hukuksissa. Vuonna 1877 oltiin taas valmiusasemissa. Lähtökuoppia kaivoi myös joukko suomalaisia, cives academici Granfelt muiden mukana, mutta Turkin sodan puhkeaminen lykkäsi juhlia, eikä uusi ajankohta sopinut Granfeltille. Hänestä oli tullut tärkeä toimihenkilö Suomessa: Kansanvalistusseuran sihteeri.

Seuraavat laulujuhlat järjestettiin Tallinnassa 1880. Tällä kertaa Granfeltia onnisti. Hän lähti matkaan, vaikka tapahtuma oli vaakalaudalla. Venäjän keisarinna kuoli 3. kesäkuuta, ja elettiin keisarisurun aikaa. Juhlalupa kuitenkin tuli. Tästä hetkestä alkaa suomalainen festivaalikello tikittää.

  • Yhteistyössä: