Etusivu » Historia » 06. ”Suomen liput liehuivat iloisesti iltatuulessa”

06. ”Suomen liput liehuivat iloisesti iltatuulessa”


Palattuaan Tallinnasta Granfelt kävi selvittämään Suomessa toimivien kuorojen ja soittokuntien määrää. Kaikki kynnelle kykenevät kutsuttiin kansanvalistusseuran musiikilliseen juhlakokoukseen Jyväskylään. Ajankohdaksi kaavailtiin kesää 1881.

Neuvottelut Jyväskylän seminaarin uskonnonopettajan Nestori Järvisen ja musiikinopettajan E. A Hagforsin kanssa sujuivat hyvässä yhteisymmärryksessä. Kouluhallituksen ylitarkastaja Uno Cygnaeus (1810-88) sitä vastoin äksyili tuumalle ja povaili: ”Fiaskon sinä kuitenkin teet juhlallasi.”

Kansalaisten kokoontuminen taivasalla oli 1800-luvulla aina poliittinen riski ja enteili vaikeuksia viranomaisten kanssa. Koskaan ei liioin tiennyt, milloin juoppouden kaaos pääsisi irti. Granfelt oli raittiusmiehiä, ja lienee paljolti hänen ansiotaan tai syytää, että Kansanvalistusseuran laulujuhlilla ei koskaan tarjoiltu alkoholijuomia. ”Kohtuullinen nautinto on juoppouden äiti”, hän julisti.

Lähinnä ylioppilaat lauloivat kaupunkien kaduilla 1800-luvun alussa, mutta tätäkin iloa valvottiin tarkoin, saattoihan musiikki taiteenlajeista tunteenomaisimpana ja abstrakteimpana kanavoida taitavasti isänmaallista radikalismia. Virkavallan lisäksi maan kristillismieliset vaikuttajat karsastivat laulujuhlia – ne olivat heistä turhuutta ja vapaa-ajan väärinkäyttöä.

Granfeltin suunnitelma juhlalaulajaisista toteutui, tosin vähän suppeampana kuin piti. Kansanvalistusseuran lava nousi Jyväskylän harjulle, ja kello seitsemältä lauantaiaamuna, 18. päivänä kesäkuuta 1881, seremoniat saattoivat hyvässä järjestyksessä alkaa.

Juhlapuhujat eivät malttaneet olla nuhtelematta ja neuvomatta isällisesti yleisöään. Agathon Meurman, fennomaanien johtohahmo toivoi, että järjestävä seura opettaisi kansan juhlimaan tavalla, ”joka ylentää mieltä, estääkseen sitä vajoamasta siihen törkeyteen, joka usein on saanut kansan huvit huonoon maineeseen”. Millaista olikaan sata vuotta myöhemmin keskustelu rockkansan käytöksestä Turun Ruissalon nurmilla?

Soraäänistä huolimatta laulujuhlien aate puhkesi täyteen kukkaan 1890-luvulla. Mitä tarkemmin venäläiset pitivät silmällä imperiumin yhtenäisyyttä uhkaavaa toimintaa, sitä toimekkaammin Suomen henkinen elämä järjestäytyi puolustusasemiin.

Etenkin venäläistämistoimien aikaan, ensimmäisellä sortokaudella, laulujuhlia valvottiin. Kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikoff (1839-1904) kielsi suuret yleisötilaisuudet 1901, mutta suomalaiset järjestivät uppiniskaisesti paikallisia juhlia kesäjuhlien nimikkeellä.

Käytäntö oli loppujen lopuksi varsin väljä, mistä kertoo vaikkapa muuan F. E. Sillanpään (1888-1964) nuoruudenmuisto. Kyröskosken laulujuhlilla 1904 levisi äkkiä tieto, että kansan vihaamaa Bobrikoffia vastaan oli tehty attentaatti. Juhlia jatkettiin, ja Sillanpää kuvailee: ”Suomenväriset liput liehuivat iloisesti iltatuulessa, vaikka Poprikoffi Helsingissä makasi paareillaan. Sehän oli kovin vapaamielistä.”

1905 juhlat saatiin taas. Bobrikoff oli kuollut.

  • Yhteistyössä: