04.10.2021

Hollywood-tähti John Malkovichin Turun-vierailu siirtyy vuoteen 2022 – Ensi vuonna nähdään maailmanluokan näyttämöteos ”The Infernal Comedy”

Turun musiikkijuhlien ohjelmistoon 21.11.2021 suunniteltu näyttelijä John Malkovichin tähdittämä spektaakkeli ”Just Call Me God – A Dictator`s Final Speech” joudutaan perumaan tältä vuodelta. Huippuvierailu saadaan kuitenkin toteutettua osana ensi vuoden musiikkijuhlia 6.8.2022 kello 19 teoksella ”The Infernal Comedy: Confessions of a serial killer”. Esityksen sisällön vaihtumisesta huolimatta, aiemmin ostetut ja varatut liput käyvät uuteen ajankohtaan sellaisenaan.

Hollywood-näyttelijä, ohjaaja ja tuottaja John Malkovichin tähdittämän produktion Turun vierailu siirtyy vajaalla vuodella eteenpäin. Syynä ovat koronavirusepidemian aiheuttamat aikataulumuutokset Malkovichin parhaillaan työstämän elokuvan kuvausaikatauluihin. Huippuvierailu saadaan kuitenkin toteutettua 6.8.2022 ohjelman vaihduttua: The Infernal Comedy nähtiin Turussa jo 2010, jolloin siitä muodostui suuri yleisömenestys ja Malkovich haluaakin tuoda nimenomaan tämän näytelmän osaksi ensi vuoden musiikkijuhlia.

Teoksen pohjana on tositapahtumiin perustuva tarina sarjamurhaaja, naistenmies ja kirjailija Jack Unterwegeristä (roolissa Malkovich), joka kiinniottoa paetessaan syöksyy vääjäämättä kohti omaa tuhoaan. Näytelmän kaksi naista, upeat sopraanot (nimetään myöhemmin) esittävät Gluckin, Vivaldin, Haydnin, Mozartin, Beethovenin, Boccherinin ja Weberin aarioita, jotka aitoon barokkioopperan tyyliin kertovat Unterwegerin tunnetiloista. Orkesterina toimii Itävallan johtaviin vanhan musiikin yhtyeisiin kuuluva Wiener Akademie -orkesteri kapellimestarinaan ohjaajanakin tunnettu Martin Haselböck.

”Olemme erittäin tyytyväisiä, että pystyimme varmistamaan maailmantähden vierailun uuteen ajankohtaan ja saamme Malkovichin sekä Wiener Akademien orkesterin vieraaksemme jo ensi vuoden Musiikkijuhlille”, iloitsee Turun musiikkijuhlien toimitusjohtaja Liisa Ketomäki. ”The Infernal Comedy on produktiotiiminsä näyttävin teos, joka yhdistelee taitavasti tarinankerrontaa ja barokkityylistä oopperaa, Malkovichin ensiluokkaista näyttelijäntyötä unohtamatta. Näytös tulee olemaan yleisölle jälleen huikea elämys”.

Alkuperäiseen näytökseen 18.11.2021 aiemmin ostetut liput käyvät sellaisenaan siirrettyyn esitykseen. Mikäli uusi esitysajankohta 6.8.2022 ei ole sopiva, rahat palautetaan asiakkaalle. Ostetuista lipuista hyvitetään lipunhinta (ei palvelu- tai toimitusmaksuja). Liput voi myös halutessaan vaihtaa Turun musiikkijuhlien lahjakorttiin. Hyvitykset esityksen osalta on haettava viimeistään 30.11.2021.

Hyvityslahjakortti käy maksuvälineenä Lippupisteen täyden palvelun myyntipisteissä (ei R-kioskeilla tai verkkokaupassa) ja se on voimassa 31.12.2022 asti. Täyden palvelun myyntipisteet löytyvät Lippupisteen verkkosivuilta: https://www.lippu.fi/help/outlets/

Hyvityksistä tulee laittaa viestiä Lippupisteelle osoitteeseen asiakaspalvelu@lippu.fi tai soittaa numeroon 0600 900 900 (2 €/min+pvm). Viestistä tulee käydä ilmi postiosoite sekä alkuperäisten lippujen lippunumerot tai muu yksilöivä tieto, esim. tilausnumero.

Rahanpalautusta voi hakea myös tästä linkistä https://web.lippu.fi/palautus tai palauttamalla liput postitse yhteystietoineen ja tilinumeroineen osoitteeseen:

Lippupiste Oy / ”Tapahtuman nimi” palautus
Kansikatu 5
33100 Tampere

Ostetuista lipuista hyvitetään lipunhinta (ei palvelu- tai toimitusmaksuja).

Palautusten maksamisessa on tällä hetkellä suuren määrän vuoksi viiveitä.

Turun musiikkijuhlien taiteellisena johtajana toimii kapellimestari Klaus Mäkelä.

Turun musiikkijuhlien lipunmyynnistä vastaa lippu.fi sekä Lippupisteen täyden palvelun myyntipisteet (Turussa Stockmann, K-Citymarket Ravattula, Länsikeskus ja Skanssi sekä Itäharjun, Länsikeskuksen ja Tampereentien Prismat), R-kioskit sekä Kauppatorin Monitori.

Lippupisteen myyntipalvelu ja ostamisen neuvonta:
maanantai-lauantai kello 9-19
+358 (0)600 900 900 (2 €/alk.min+mpm/pvm)

KAUPPATORIN MONITORI
maanantai-perjantai kello 9-18 ja launatai kello 10-15
Aurakatu 8 | KOP-kolmio, 20100 Turku
https://www.turku.fi/monitori

Monitorin matkailuneuvonnassa maksutapoina toimivat maksukortti, käteinen, lahjakortit sekä Tyky-ranneke. Muut maksutavat, kuten Smartum ja Virikesetelit, toimivat Lippupisteen täyden palvelun myyntipisteissä.

Turun musiikkijuhlat on Suomen vanhin yhtäjaksoisesti toiminut musiikkifestivaali. Festivaalin perustajana oli vuonna 1960 Turun Soitannollinen Seura. Monipuolinen kaupunkifestivaali tarjoaa yleisölleen korkeatasoista musiikkia, mm. suuria orkesterikonsertteja, kamarimusiikkia, resitaaleja, jazzia, ulkoilmatapahtumia sekä konsertteja lapsille. Taiteellisena johtajana toimii kapellimestari ja sellisti Klaus Mäkelä. Varsinaisen festivaalin lisäksi Turun musiikkijuhlat järjestää konsertteja ja tapahtumia kaikkina vuodenaikoina, yhteensä n. 30-50kpl vuosittain. www.turunmusiikkijuhlat.fi