16.03.2015

Kapellimestari Osmo Vänskä vierailee Oulun Musiikkijuhlilla

Oulun Musiikkijuhlat juhlii tänä keväänä 25-vuotista taivaltaan.

Ohjelmiston on suunnittelut festivaalin taiteellinen johtaja Jaakko Kuusisto.

Festivaalin yksi odotetuimmista tähtihetkistä on Minnesotan orkesterin musiikillisen johtajan Osmo Vänskän vierailu Oulu Sinfonian kapellimestarina. Vänskä nousi maailmanmaineeseen erityisesti Jean Sibeliuksen musiikin levytyksistä Sinfonia Lahden kanssa. Oulussa hän johtaa Sibeliuksen sinfoniat nro 3 ja nro 7. Ohjelmassa kuullaan myös sävelruno Bardi, sekä kantaatti Oma maa, jossa orkesterin kanssa esiintyy kuoronjohtaja Marita Kaakisen valmentama Oulun Kamarikuoro.

Taitavana klarinetistinakin tunnettu Vänskä esiintyy myös festivaalin kamarisarjan konserteissa tiistaina 17.3. sekä lauantaina 21.3. Oulun kaupungintalon juhlasalissa.

Useita palkintoja ja tunnustuksia uransa aikana kerännyt Vänskä on tehnyt suomalaista musiikkia sekä musiikkiosaamista tutuksi ulkomailla useiden vuosien ajan. Hän on johtanut lukuisia merkittäviä orkestereita ja toiminut mm. BBC Scottish Symphony Orchestran ja Minnesotan orkesterin pääkapellimestarina. Minnesotan orkesterin kanssa hän teki jatkosopimuksen huhtikuussa 2014 kahdeksi vuodeksi. Vänskä toimi Sinfonia Lahden ylikapellimestarina vuosina 1988-2008. Hän nosti Sinfonia Lahden kansainvälisesti merkittäväksi Sibeliuksen musiikin tulkitsijaksi Sibelius-levytyksillään, jotka ovat saaneet muun muassa kaksi arvostettua Gramophone-palkintoa.

Suomi-seura palkitsi Vänskän marraskuussa 2013 vuoden ulkosuomalaiseksi kansainvälisesti merkittävän uran sekä suomalaisen klassisen musiikin viennin johdosta.  Vuoden 2014 tammikuussa Vänskä sai parhaan orkesteriesityksen Grammy-palkinnon Los Angelesissa Sibeliuksen sinfonioista nro 1 ja nro 4 yhdessä Minnesotan orkesterin kanssa.

 

RANSKALAISTA SIRKUSTAIDETTA, LASTEN KONSERTTI SEKÄ KOMEDIA LAULAJAVELJEKSISTÄ

Ranskalainen tanssi- ja sirkustaiteilija Clément Dazin johdattelee yleisön matkalle elämän eri vaiheiden läpi. Teoksen nimi Bruit de Couloir viittaa elämän ja kuoleman väliseen rajatilaan. Esityksessään sirkustaitelija yhdistää taidokkaasti nykytanssia, hip hoppia ja jongleerausta. Dazin tuli valituksi teoksellaan eurooppalaista nykytanssia esittävän Aerowaves -kiertueverkoston vuoden 2014 suosituslistalle, mikä onkin vienyt hänet esiintymään ympäri maailmaa.

Oulussa esitykset nähdään keskiviikkona 18.3. ja torstaina 19.3.

Valvesalissa ja ne ovat osa Flow-sirkus-esityssarjaa, joka toteutetaan yhteistyössä Flow Productionsin kanssa.

Lapsille ja lapsenmielisille on tarjolla Pikku Kakkosesta tuttujen kaverusten, Maukka-kissan ja Väykkä-koiran, lastenkonsertti Oulun kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä tiistaina 17.3. iltaesityksenä ja keskiviikkona 18.3. aamupäivänäytöksenä. Maukalla ja Väykällä on taito muuttaa sateinenkin päivä auringonpaisteeksi laulaen, tanssien ja tarinoita kertoen. Viime vuonna Suomi-palkinnon saaneen Timo Parvelan kirjoittamaa monisävyistä tarinaa Maukasta ja Väykästä vauhdittaa Iiro Rantalan musiikki. Teoksessa esiintyvät Lotta Kuusisto, Paavo Kerosuo ja Niko Kumpuvaara.

Fabulous Bäckström Brothers on kriitikoiden kehuma hulvaton komedia laulajaveljeksistä toteuttamassa mieletöntä unelmaansa. Marxin veljesten ja Monty Pythonin -hengessä tehdyn komedian ytimessä on kahden laulajaveljeksen välinen dynamiikka. Musiikilliset ja näyttämölliset taitonsa sekä henkilökohtaisen koomisuutensa lavalle tuovat teoksessa tenori Petri Bäckström, baritoni Jouni Bäckström ja pianisti Jukka Nykänen. Myös Nykänen sai Suomi-palkinnon marraskuussa 2014. Esitys liikkuu sujuvasti oopperan, komedian, konsertin ja vaudeville -esitysten maailmassa. Käsikirjoituksesta ja ohjauksesta vastaavat brittikomedian kirkkaimpiin tähtiin kuuluvan, kansainvälisesti palkitun Spymonkey -ryhmän perustajajäsenet Aitor Basauri ja Toby Park. Esitykset ovat Oulun kaupunginteatterin Pienellä näyttämöllä keskiviikkona 18.3., perjantaina 20.3. ja lauantaina 21.3.

Oulun Musiikkijuhlat järjestetään 7.-22.3.2015.

www.omj.fi