06.05.2013

Iiro Rantala String Trio Korsholman Musiikkijuhlille

Pianisti Iiro Rantalan uusin yhtye, Iiro Rantala String Trio esiintyy 4.8. Korsholman musiikkijuhlilla. Kansainvälisen yhtyeen muut jäsenet ovat puolalainen viulisti Adam Baldych ja sellisti Asja Valcic Kroatiasta. Molemmat ovat tunnustettuja raja-aitojen rikkojia, jotka liikkuvat sujuvasti niin klassisen musiikin kuin jazzinkin maailmassa.

Samaa voi sanoa yhä suurempaan kansainväliseen tietoisuuteen nousseesta Iiro Rantalasta, jonka viimeaikaisissa yhteistyökumppaneissa on ollut sekä eurooppalaisen jazzin suurnimiä, että esimerkiksi poikakuoro Cantores Minores.

Rantalan viimeisin levy, ”My History of Jazz” on ollut suuri arvostelumenestys. Samoin Iiro Rantala String Trion ensimmäiset esiintymiset tänä keväänä ovat saaneet erittäin hyvän vastaanoton sekä kotimaisessa, että saksankielisessä lehdistössä. ”Konsertti oli täynnä yllätyksiä, huumoria ja intohimoa”, kirjoitti Westdeutsche Allgemaine trion konsertista huhtikuussa. ”Kolmikon herkkävaistoisesta kamarimuusikkoudesta ja teknisestä osaamisesta ei jäänyt epäilystä”, totesi Kaleva. Yhtye soittaa Rantalan sävellyksiä, joissa melodisuus kohtaa muusikoiden virtuoosiset improvisointitaidot.

Korsholman Musiikkijuhlilla Iiro Rantala String Trio esiintyy Vaasan sisäsatamassa sijaitsevassa perinteikkäässä ravintola Strampenissa. Konsertin yhteyteen kuuluu päivällinen.

Korsholman Musiikkijuhlat järjestetään 31.7.-7.8.